Tuntia myöhemmin aamu myslejä latoessani nenän alla olevasta aukosta sisääni jo hieman harmitti aamulenkin skippaus. Tosin samalla olin tyytyväinen, etten lähtenyt väkisin tielle puskemaan, ja kenties pahentamaan jo parantunutta jalan tilaa. Niinpä siinä aamun aikana töissä ollessani heräsi pian ajatus... LIHR, eli lahjattomat ihtiään huumorilla rankaisee. Eli illasta rankaisen itseäni "pehmoilusta". Ajattelin kysyä poikaani mukaan pyöränsä kanssa pitkälleni.
Pienen mietinnän jälkeen poika päätti lähteä mukaan. Se lämmitti todella mieltä. Lähdettiin siinä sitten kohti Pyssymäen nousua. Siitä jatkettiin Vinnurvan ohi Kokkola-Kajaani tielle ja sama takaisin. 25,1km suhteellisen rankalla reitillä ja lähes täysin hiekka/sorapohjaisena (asfaltti-osuuden pienarta pitkin), oli tyydyttävä siivu. Ja ennen kaikkea mieltä lämmitti pojan tyytyväisyys reissuun. On aina erityistä, kun saa lapsen kanssa tehdä jotain sellaista, mistä lapsi tulee hyvälle mielelle. Isällinen omatunto koheni kummasti.
To-illan pitkä oli yllättävän helppo rykäisy. Niinpä päätin raahautua heti Pe-aamuna palauttelemaan. Kankeaahan se kuitenkin oli - hieman kipeääkin aluksi - mutta loppua kohden homma tuntui jo ihan siedettävältä, joskin väsyneeltä. Metsä-osuus lenkistä oli mielekäs eritoten. Sykkeet sen sijaan oli verraten tunteeseen jonkin verran normaalia korkeammat. Ilmeisesti johtuu siitä, että on jokin hetki kulunut siitä, kun on pystynyt tällaista settiä veivaamaan.
Iltapäivästä kävin vähän työmaalla palaveeraamassa ja naureskelemassa. Illasta, ennen Suomen -peliä, käväisin vielä isäni haudalla. Hipsuttelin hautusmaalle sahanperän kautta. Sytytin kynttilän ja hiljennyin muisteloihin. Miten paljon asioita sitä ehtii isästä muistella vain ehkä 10 minuutin aikana. Jotenkin sitä pääsee balanssiin, kun käy isän haudalla. Suhteellisuus sanaan elämä konkretisoituu - tajuaa elämän ainutkertaisuuteen - sulkee pienet epäkohdat - näkee ison kuvan. Kokemus myös voimaannuttaa. Niinpä jatkoin matkaa hyvillä mielin. Omatunto reissukin.
Jatkoin matkaa rauhallisesti hölkäten. Ajatusten siirto ei tapahdu nappia painamalla. Reilun 2km hölkkäiltyäni, jatkettuani matkaa, päätin rykäistä jonkinlaisen matkan reipasta. Ajatuksena, että jo erittäin tukkoiset lihakset kenties hieman "irtoaisivat", ja minkälaista vauhtia sitä tässä kunnossa ja väsyneenä menee "reipasta" mentäessä. No, 2,1km ja 5:06. Eli pitää kait tuohon olla tyytyväinen. No menkööt nyt tähän saumaan.... Mites se menikään? Liika tyytyväisyys on etanan pienenkin kehityksen loppu. Että siltä pohjalta.
44,7km juoksua vuorokauteen on takana. Nyt vähän naatiskellaan ja pidetään huomenna vapaata. Naatiskelun aihe ei ole niinkää hyvä treeni määrä tai MM-kisojen avaus, vaan ensimmäinen alle 80kg:n painonoteeraus sitten ylä-asteaikojen. Puntari näytti tänään 79,8kg. Helmikuun 20.päivä 88,4kg ja 2/2007 peräti 107kg! Eli vähemmän tarttee nyt kantaa kuin aikaisemmin. Täytyis saada se vielä juoksuun. Ja kyllähän se siirtyykin, kun saa vaan terveenä treenata.
Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 4.5.2012.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti