PALUU KOTIIN

                          Jostain 80-luvun alkupuolelta... Henkilöiden nimet saattavat olla oikeita tai keksittyjä, sen saa lukija päättää... Kauko on käynyt muutaman kerran Joulun jälkeen paikallisella valaistulla 5km lenkillä hiihtämässä tälle talvea. Aikaisempinakin talvina on tullut kasaan vähän toista tuhatta kilometriä suksien päällä/vuosi. Ei siis aivan outoa touhua.

                         Paikan pihassa on hiihtomaja. Kauko ajaa mossensa majan päätyyn. On iltapäivä, kello vähän yli kolmen. Vielä on hiljaista. Ihmiset tulevat monesti illan suussa... Sen sijaan metsän reunassa, loitolla majasta seisoo vanha toyota. Lasit ovat pankkojäässä. Kauko eperoi, olisiko jollakin hyytynyt auto siihen paukkupakkasilla, jotka olivat mennellä viikolla. Nyt on kuitenkin vain -14 pakkasta. Komea talvipäivä. Kauko laittaa suksia jalkaan ja ottaa vielä mehuhörpyt. Sitten 5km lenkiltä lähtö/maalipaikalle sujuttelee Elias ja pysähtyy mehulle.

                         Kaukolla on tavoitteena yrittää jaksaa kiertää tänään peräti kolme kierrosta, eli 15km. Viimeksi oli jäänyt kahteen kierrokseen. Niinpä Kaukon ajatukset pyörivät kierroksissa: -"Ookko Ellu monta kierrosta vetäny?". Elias katsoo Kassua ja laittaa termovyön korkkia kiinni. Kauko ei malta odottaa vastausta vaan jatkaa: -"Ootko jo ehtiny montakin kierrosta kiertää, kun on pipos nuin kuurassa". Elias: -"Mitä se kello on?" Ja pyyhkäisee samalla nenäänsä oikean käden hanskallaan... Kauko: "-Vähä yli kolmen". Elias: -"Kaheksalta aamulla sammutin tuon auton tuohon", ja viittaa hansikkaallaan pankkojäässä olevaan toyotaan päin. "-Onhan siinä tullu jokunen kierros...ja tuntikin, mutta nyt on jatkettava tai tulee kylymä". Kauko lyö kinttaitaan yhteen - Kauko elää fiiliksellä ja intoutuu muiden hyvistä suorituksista. Tuona päivänä Kauko hiihti 20km ja hänen mukanaan ollut pieni poika 10km. Hänen nimensä oli Onni.

                        Tänä päivänä, (nimiä ei ole muutettu) 30 vuotta myöhemmin. Minulla on 210km juoksuviikko takana. 210km juoksua tiellä. Olen alkanut inhoamaan tiellä juoksua. Tiellä juoksu on helppoa ja sen ainoa hyvä puoli on vaipua omiin ajatuksiin, kun ei tarvi keskittyä. Ehken halua olla ajatuksissani jatkuvasti? Toki tielläkin saa jalat puhki ja helliksi, jollei jalat ole tottuneet. Minulla on toukokuussa Unkarissa edessä yli 600km juoksua tiellä, joten minun täytyy aina aika ajoin varmistaa, että jalat kestää sitä. Näyttävät kestävän - aina vaan paremmin ja paremmin. Jalkapohjat eivät ole millään lailla hellät. Monesti aikaisemmin ovat olleet. Myös muuten jalat on varsin hyväntuntuiset. Silti en tahdo enää sietää juoksua tiellä. Tietysti syynä on uusi rakkaus: Sydänmaan hiljaisuus. Henkinen kotini.

                       Ajoin tänään autolla Vinnurvan leirikeskuksen parkkipaikalle, josta lähtee I-SR2014 perhereitti n.7km (tänään 7,2km). I-SR2014 -reitti on tehty niin paljon kuin mahdollista sen historiaa kunnioittaen. Polkuhan maalattiin ensimmäisen kerran v.1974. Elias Vähäsöyringin mestaroimana. Eliaksen veljen poika on muuan Pekka Vähäsöyrinkin (muistelen?). Ja Elias itse oli mestari hiihtäjä ja lukuisista MM-menestyksistä huolimatta ehkä kaikkein tunnetuin hurjista juoksuistaan sydänmailla, I-SR poluilla. Olin siis tänään "Ellun poluilla". Keijo oli kiertänyt reitin vain kaksi päivää aikaisemmin. Keijo kertoi reitillä olevan aika paljon lunta. Nyt Keijon jälkiä ei enää näkynyt kuin aavistus siellä täällä. Lunta oli satanut lisää. Puut olivat notkollaan polun päällä useissa kohdin. Olin palauttavalla lenkillä, joten heilauttelin mennessäni lumia pois puista ja pajuista. Olin kotonani. Lähes koskematon polku, sydänmaan hiljaisuus ja upea luonto. 63min rauhallinen hölkkä oli kuin kahden viikon mielenterveys matka.

                      210km viikko antoi minulle paljon vastauksia. Tärkein niistä on, että mikäli haluan nostaa kuntoani edelleen, se tapahtuu parhaiten isr-reitillä. Siellä olen päässyt syystalven aikana vaivihkaa itsenikin yllättävään kuntoon. Samalla nautin siellä juoksusta paljon. Tosin siellä juokseminen on vaativaa ja ajoittain jopa vaarallista reitin teknisen pohjan vuoksi. Silti olen valmis ottamaan riskin. Voin vääntää jalkani astumalla koloon. Toisaalta voin juosta itseni tiellä tylsyyden tappiin asti. Toki osaan nauttia tielläkin juoksemisesta, mutta siellä sen tarkoitus on usein suorittaminen. I-SR2014 -reitillä on helppo olla välittämättä ajasta. Tänään juoksin @8:51 keskivauhdilla. Hyvin vähän kävelyä. Kertonee jotain. Tosin juoksin erittäin kevyesti. Sydänmaan metsäpoluilla jokainen päivä on uusi keli, uusi vaade. Jokainen päivä on uusi mahdollisuus ja haaste yhtäaikaa.

                     Läsnä on nyt syvä rauhallisuus. Sen viime viikko antoi. Voin palata kotiin (isr-reitille) vakain mielin. Tulen viemään tämän rauhallisuuden toukokuussa Balatonjärven rannalle. Siellä juoksen vain itselleni, suoritan ja koen. Uskon vaipuvani siellä hallittuun narssiin. Ihmiset ympärillä ovat lisäinspiraatio. Erityistä on, että voin nähdä hyvien ystävieni, Jannen ja Pasin olevan samalla radalla kuusi vuorokautta. Jokainen tekee kuitenkin oman suorituksen, vaikka kaverit tukevat. Jokaisen on otettava itse askeleensa. 900m rata on yhtäaikaa lyhyt ja pitkä, mutta varmasti viimeisinä vuorokausina enimmäkseen pitkä... Minulla on vakaa näkemys miten hoidan tehtäväni siellä.

Onni Vähäaho, Nivalassa 22.12.2014