Pikkulintu maalikehikossa. (Pätkä Jouni Niemisen tekstistä)
Nykyisin TSN-urheilukanavan analyytikkona toimiva entinen NHL-maalivahti Jamie McLennan aloitti ammattilaisuransa New York Islandersin harjoitusleirillä syksyllä 1991.
NHL-maailman reagoidessa perjantain suru-uutiseen 82-vuotiaan Al Arbourin menehtymiseen dementian ja Alzheimerin taudin seurauksena, McLennania pyydettiin kertomaan hänen suosikkitarinansa ensimmäisestä NHL-valmentajastaan.
"Olin ensimmäisellä NHL-leirilläni ja olin peloissani," sanoi vuonna 2007 NHL-uransa Calgary Flamesissa lopettanut entinen maalivahti.
"Olin juuri täyttänyt 20 vuotta Islandersin varauksen jälkeen. Pääsin aloittamaan ensimmäisen harjoitusotteluni Boston Bruinsia vastaan."
"Bruinsilla oli todella kova joukkue. Ray Bourque, Cam Neely, Glen Wesley ja kaikki seuran kovimmat pelaajat pukivat juuri tuohon otteluun. En ollut koskaan pelannut NHL-ottelua."
"Boston teki neljä maalia ensimmäisen kahdeksan minuutin aikana. Olin täysin kauhuissani ja poissa tolaltani. Ajattelin, että NHL-urani oli ohi ennen kuin se pääsi edes alkamaan. En ikinä pystyisi pelaamaan tässä liigassa."
"Neljännen maalin jälkeen Al pyysi aikalisän ja puhui minulle pelaajapenkillä. Olin nuori ja lähes kyynelissä. Al kumartui puoleeni ja sanoi rauhallisesti: "Jos minulla olisi lintu kädessäni ja laittaisimme sen maaliin siten, että kaataisimme maalikehikon jäähän, pystyisikö lintu lentämään ulos vai jäisikö se maaliin?"
"Katsoin häntä ihmeissäni. Olimme tappiolla 4-0 ja hän kysyy pikkulinnusta maalikehikossa."
"Mene takaisin maalillesi ja mieti sitä," hän sanoi."
"Pelasin loput ottelusta torjuen kaiken ja onnistuimme nousemaan tasapeliin. Pelin jälkeen hän tuli luokseni pukukoppiin ja kysyi:"Ehditkö keksiä ratkaisua pikkulintukysymykseeni?"
"En, minulla ei ole aavistustakaan," vastasin.
"Ei minullakaan," hän sanoi. "Minulla ei ole aavistustakaan, mitä edes kysyin. Olit niin poissa tolaltasi, että minun oli muutettava henkistä tilaasi. Oli saatava ajatuksesi pois pelistä. Jos se ei olisi onnistunut, minun olisi täytynyt vaihtaa maalivahtia."
"Hän alkoi nauraa ja käveli pois."
Tämä juoksuharrastukseni on ollut minulle kuin pullojen keräämistä kuuraisen tienravin laidalta. Toiveikkaana odotan löytäväni itsestäni aina jotain uutta voimavaraa. Harjoittelemalla laadukkaasti ja paljon se tuntuu helpommalta. Aina se ei ole tietystikään noin yksinkertaista. Täytyy aistia oman polkunsa sopivuutta.
Harjoitteluani on kuvannnut jo hyvän aikaa selkeys ja luottamus omaan tekemiseen. Polku on tuntunut oikealta. Olen onnistunut kisojen (Unkarin 6d ja PEP2015) välillä löytämään sopivan tien. Olen saanut juoksuvoimaa takaisin ja pysynyt samalla ehjänä.
Nyt olen siirtymässä tunnusteluvaiheen saattelemana uudelle harjoittelukaudelle. Voi silti olla, että rikon kerran-kahdesti tämän syksyn alkavan harjoittelukauden, jos tulen nopeasti ennätyskuntoon. Oletus toistaiseksi on, etten taida aivan ehtiä selkeään ennätyskuntoon maratonilla. Se tarkoittaisi 3:15-3:20h suoritustasoa. Sen sijaan pidän todennäköisempänä, että voisin ylittää 120km rajan 12h hallijuoksussa. Katsotaan. Mitään pakkoa - tai edes päämäärää - ei ole kumpaakaan, mutta mahdollisuuden avautuessahan sitä innostaa kokeilla.
Keskeisempää on päästä jossain vaiheessa rauhallisen rakennuksen pariin. Se tuntuukin nyt oikein hyvältä ajatukselta. Tykkään harjoittelusta. Ja ilman sitähän ei uusia pulloja löydykään.
Intoa lukijoille syksyn harjoitteluun! Pysykää terveinä.
Onni Vähäaho, Nivalassa 4.9.2015
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti