Usein pieni harjoittelun kevennys ennen tärkeää kisaa on normi käytäntö. Varmaan yhtälailla lähes jokainen tuntee kevennyksen tuovan tullessaan myös negatiivisia tunteita. Lihaksia saattaa alkaa särkemään tms. Ollaan poikkeavassa tilassa, vaikka hieman ollaankin lähes päivittäin lenkkeilty. Normaali harjoitusrasitus poistuu ja tilalle tulee kisasumu, joka on ainakin osin tabu. Siitä ei puhuta kirjaimesta kirjaimeen, sanasta sanaan vaan sitä kierretään kuin raavaat miehet salaattia. Vai kiertävätkö he?
Onnistunut suoritus vaatii sen katsomista silmästä silmään. Onnistuneeseen suoritukseen ei pääse jargonioilla ja tabuilla. Kaiken täytyy olla itse hyväksyttyä ja koettua ajatusmaailmaa, koska olet yön tunteina haasteisesi edessä yksin - ajatusten kanssa. Siellä ei jargoniat ja tabut kanna. Sama lähestymistapa voisi sopia monille lyhempienkin matkojen harrastajille. Itsellänikin meni aikaa oppia tämä, sillä niin paljon on valmista tabua tarjolla, eikä niistä kertojista ole pulaa.
Tärkeintä näinkin pitkissä (24h juoksu) suorituksissa on suunnitelma, johon itse uskoo 110%:sti. Jos ei usko, kannattaa tehdä uusi suunnitelma. Taas ilman suunnitelmaa vaati melkoista vahvuutta miettiä keinoja kisan vaikeilla hetkillä eteenpäin, jollei niitä ole ajatellut yhtään ennen kisaa. 24h juoksussa vaikeilla hetkillä oma pää luettelee 99% vain negatiivisia ratkaisuja, se käskee höllätä, antaa periksi, mennä nukkumaan tai syömään suklaata. Niin se vain menee.
Olen valmis niin fyysisesti kuin henkisesti juoksemaan 200km 24h:ssa. Samalla tiedän, että joudun onnistuessani tekemään sen eteen äärimmäisen kovan ponnistuksen - joudun ylittämään itseni, jonkun verran, mutten liikaa. Kestävyyteni on vielä ohut jälkimmäiselle 12h:lle. Nämä on tarkkaan pohdittuja itse-analyysejä. Olen vielä ultrajuoksijana kestävyyden osalta hyvinkin vaiheessa, mutta onnistuessani minulla on mahdollisuudet juosta 200km ainakin pienellä venymisellä.
Mitä sitten tapahtuu ultrajuoksijoiden sisällä ja suorituksessa, kun starttipistooli on pamahtanut? Tällä tarkoitan kaikkia yli 42,2km matkoja, myös esim. Pyssymäki Extrme Polkujuoksun pitkää matkaa. Itselläni suoritus on harvoin normaali. Siitä tulee joko hieman alakanttinen tai sitten ylitän odotetun tason kaiken aikaa alusta asti. Molempia on sattunut kohdalleni. Viime aikoina enempi positiivisia ja se johtuu tietysti fyysisen kunnon noususta, mutta myös henkisestä kehittymisestä.
Tärkeää on tietysti sopivan rento tila ja mieli. Tässä yksi debaatti monivuotisen ultrajuoksututun kanssa juoksufoorumilta. Ultrajuoksijat ovat hieman siis myös reggaen -tyylisiä.
" MINÄ
Se että on niin paljon teitä tuttuja on jo itsessään TOSI upea asia. Kyllähän reissu on jo valmiiksi pose-merkkinen.
Eiköhän sitä kisan edetessä tule monenlaista tarinaa iskettyä. Hyvin ilmeisesti jossain vaiheessa mennään samaakin matkaa. Ihan tässä odottaa kuin ensimmäisiä treffejä aikanaan. :)
"
"SAIRANEN
Tunnistat minun vaaleanpunaisesta ruususta rintataskussa. Olen pitkä ja hoikahko. Toivottavasti ei haittaa jos olen hieman kulahtanut ja elämää nähneen näköinen. Sisäinen kauneuteni loistaa pimeässäkin.
Pus pus. Nähdään joella
"
"MINÄ
Kauniita sanoja. Minulla on puolestaan ulkonäköpaineita sinun edessäsi, sillä olet usein alkanut oksentamaan jossain vaiheessa ollessamme samoilla treffeillä. Olen koittanut päästä niistä traumoista yli hieman vanhanaikaisesti ilman terapiaa. Toivon, ettei sinun tarvitsisi tällä kertaa oksentaa nähdessäsi minut. Laittaakko päälle jotain tiukan piukkaa vai löysää... "
"SAIRANEN
Voi kulta, ei oksentamiseni ole johtunut sinusta, vaan siitä tuskasta joka on sisälläni kun en tiedä olenko arvoisesi.
"
Muistakaa veikata tulostani ja sijoitustani.
Onni Vähäaho, Nivalassa 19.5.2016
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista! Kommentti julkaistaan, mikäli se läpäisee valvontaseulani.