maanantai 29. tammikuuta 2018

SE KÄY NIIN NOPEASTI

                       Varustevideo on kovasti suunnitteella. Maltetaan vielä hetki. Yhä tuntuu ihmisillä olevan tekemisen puutetta. Minulla on puutetta ajasta. Joskus aikaa tulee kuitenkin yllättäen. Näin kävi liki vuosi sitten 24.1.2017, kun palellutin varpaani. Sen jälkeen olen nauttinut yhä enemmän juoksusta - ja harjoittelusta ylipäänsä. Yhä enemmän odotan kuitenkin itseltäni rohkeutta ottaa erikoisharjoituksia ohjelmaani. Harjoittelussa on aina vara kehittyä.       

                       Lauantai - Sunnuntaiyönä heräsin pistävään kipuun. Oikean jalan pohje kramppasi pohjeluuhun kiinni. Venytysliikkeen aloittaminen puolipökkerössä ei ole yksinkertaisin asia puoli kolmen aikaan yöllä. Kahden viikon aikana oli tullut otettua rohkea määrä Vk-kilsoja. Kuudella eri lenkillä ja siihen vielä matolla tehty vertikaalitonni päälle. Rohkenin uskaltaa. Samalla tuli pluskelit ja sen perään pakkaset, eli betonijää-alusta. Tuo tekijä sinetöi pohkeiden rasitustilan.

                      Tämä ei ole uutta. Olen ollut tässä aikaisemminkin. Viimeksi hieman lievemäpänä joulukuussa. Tuntemuksien mukaan juoksua vaan. Kevyttä, hyvin lämpöä ja sitten jossain vaiheessa voi vähän nousta lantion päällekin, mutta tuntosarvet koholla. Tässäkään asiassa ei parane kiirehtiä.

                      Vk-rypäs ei ollut pelkästään riski. Se toi matalatehoiseen juoksuun lisää helppoutta ja vauhtia. Viime kesän vauhdit talvialustalla ja osin paremminkin. Harjoittelu tähtää kehittymiseen. Sitä on nyt saatu, mutta ei ilman hintaa. Täytyy kuitenkin pitää tilanne hallinnassa. Aina se ei ole helppoa - sehän on nähty maailmanhuipullakin. Polulta voi astua välillä huti, mutta sinne pitää osata takaisin.            


                      Tykkään jättää pari riviä tyhjää, kun siihen on hyvä syy. Uskon seuraavan täyttävän sen määreen. Katsoin lauantaina ja sunnuntaina tenniksen Australian avointen loppuotteluita. Ensin lauantaina naisten ja sitten sunnuntaina miesten. En kokonaan, mutta ison osan. En ollut katsonut pitkään aikaan huipputennistä. Grand Slam -finaalit, jos jotkut, ovat sitä.

                      Miesten loppuottelussa kohtasivat 29 -vuotias kroatialainen, Marin Cilic ja 36 -vuotias sveitsiläinen tennislegenda, Roger Federer. En osanut aavistaa miten paljon tennis lajina on mennyt eteenpäin. Pelissä tuli niin ihmeellinen suoritus, että se sai miettimään, onko kentän koko - tai lajin säännöt enää inhimmilliset. Tässä ottelussa pelasi siis kaksi lajin ehdotonta huippua. Marin Cilic oli syöttövuorossa. Ykkönen meni leveäksi. Oli kakkossyötön vuoro. Hyvä kakkonen painui varsin pitkänä ruutuun. Cilicin laskeuduttuaan takaisin syötöstä jaloilleen oli pallo jo pompannut takaisin hänen kenttäpuoliskollaan. Cilic jäi katsomaan mahdotonta tapahtumaa sijoilleen. Hän ei ehtinyt tehdä mitään, sillä niin nopea oli Federerin palautus.

                        Tuosta tuli mieleen se, kun heitti lapsena palloa tiiliseinään. Mitä kovemmin heitti, sen nopeammin se tuli takaisin. Eri urheilulajit ovat kehittyneet kenties nopeudessaan äärimmilleen. Voiko monikaan laji enää mennä nopeammaksi?

                       Hieman samaa on nähtävissä polkujuoksuissa. UTMB 170km kisassakin kärki lähtee painamaan 3:lla alkavaa kohti vuoria. Kilian Jornet & kumppanit. Suomen polkukisoissa lähdetään myös kovaa. Tässä esimerkiksi Tero Ruokolaisen karhunkierroksen 84km data viime toukokuulta.

                      Jääkiekossa on vain ajan kysymys milloin Connor McDavid tekee yhdellä nhl-kaudella 100 maalia tai 200 pistettä. Tätä mieltä on mm. Jaromir Jagr. Katsokaa tätä nopeutta!




Onni Vähäaho, Nivalassa 29.1.2018

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti