keskiviikko 9. lokakuuta 2019

ELVIS HAS LEFT THE BUILDING


                TOP 10  MIKE LANGE CALLS!






             Pittsburgh juhli eilen selostajalegendansa, Mike Langen, 45 vuotista selostajauraa. Mike Lange on tullut uransa aikana kuuluisaksi monipuolisista ja legendaarisista sanojen käytöistä hehkuttaessaan maaleja. Jos joku haluaa kuunnella lisää Mike Langea niin tässä Langen selostusta Mario Lemieux´n viiden maalin pelistä noin kuuden minsan pätkä. 


            Ollaan keskiviikossa ja viikko on juoksujen osalta aika tavalla paketissa. Maanantaina alkoi tulla lieviä esiflunssanoireita. Oireet ei kuitenkaan tuntuneet pahemmin etenevän, joten myös syksyinen home-itiö-allerginen flunssa oli edelleen mahdollista. Tiistaina niistin vain pari kertaa ja olo oli ihan kohtuu normi. Niinpä kävin 35km kevyen aamulenkin, joka meni vähintäänkin normisti. Sitten siitä illalla yövuoroon, jossa olotila alkoi pian muuttua aaltoilevasti huonompaan suuntaan. Viimeiset tunnit oli jo aika työläitä. Kummallisia säteileviä, ohimenneitä nivelkipuja - flunssakipuja. Jytky Burana nassuun kotiin päästyäni ja aamupalan kera koisimaan. Kyllä se siitä tokenee.

           Herättyäni olo oli muuttunut sen verran kaameaksi, että jouduin antautumaan vuoteen omaksi. Välillä näin pystykoolla käyden. Sitten maaliskuun 2017 ensimmäinen flunssa ja se tulikin sitten varsin jämäkkänä. Ei mitään, ainoa takaisku on, että Vuokatin reissu ja vaarat jää nyt tältä viikolta väliin. Sinnehän toki pääsee vastakin. Muutoin tämä ajankohta on hyvä sairastaa. Mitään tuikitärkeää ei ole ainakaan pariin vuoteen tulossa. Jos minulla nyt enää mitään tuikitärkeitä urheiluhommia on ylipäänsä olemassakaan. No ehkä sitten aikanaan vuosien päästä se UTMB on iso tavoite, muttei väliä mille vuodelle se sattuu.

           Eilen ilmottauduin NUTS karhunkierroksen 166km matkalle ensi toukokuulle. Ilmottautuminen on ollut nyt auki vuorokauden. Vähän yli kaksi ja puolituhatta ilmottautumista vuorokaudessa. Polkujuoksu on voimissaan. Syystäkin. Nivalan polkuporukastakin ilmoittautui karhunkierroksen tapahtumaan ainakin yhdeksän henkilöä! Ehkä hauskin ja kovin(?) karhunkierroksen 166km matkalle ilmottautunut on tällä hetkellä Yhdysvaltoja edustava Jimi Valmsley. Liekö sitten miten lähellä itsensä Jim Walmsleyn tasoa :) 

          Super pepin 171km onnistumisesta jäi positiivinen flow päälle. Kahtena aikaisempana vuonna 166km kisa on jäänyt 110km kohdalle Oulankaan. Nyt ei ilman haavereita maaliin pääsyyn ole enää mitään esteitä. Usko omaan ominaisuuksien kehittymiseen on hyvän kesän jäljiltä kasvanut siinä määrin. Haetaan viisi ITRA pistettä pois ja syksyllä sitten Vaarojen maratonilta toiset viisi. Sen sijaan itse UTMB:llä - joka on varsinainen tavoite - ei ole kauhiaa hoppua, sillä se vaatii vielä tasonnousua minulta. Sinne Leppälän Mikan tasolle :)

           Kaikki tämä on kuitenkin vain kimalteita hangessa. Pääjuttu on voida ja saada liikkua. Varmasti tämä pikku tauko vain kasvattaa liikkumisen nälkää. Toisaalta on hyvä välillä hengähtää ja nyt tämä tuli luonnostaan.



Onni Vähäaho, Nivalassa 9.10.2019

1 kommentti:

  1. Paranemista ja malttia liikkeellelähtöön, terveisin nimimerkillä viisi kertaa viime talvena...

    VastaaPoista