maanantai 7. syyskuuta 2015

HARJOITTELU VINKKEJÄ MARATOONILLE

                     Tänään herkistyi keskustelu, jossa monet ihmiset osoittivat ryhmä että yksityiskeskusteluissa haluavansa minulta ohjeita maratonharjoitteluun. Olen otettu. Ja vastaan mielellään luottamukselliseen kutsuun.

                     Kerron aina rehellisesti ja suoraan miten ajattelen. Toisaalta minun on "helppo" kirjoittaa tämä, koska tiedän monen erittäin hyvän juoksijan ajattelevan samansuuntaisesti. Harjoittelemissakin on oltava rehellinen itselleen. Se lisää tavoitteisiin pääsemisen todennäköisyyttä.

                     Jaan omassa näkemyksessäni liikkujat neljään aktiivisuusluokkaan:

A) Kovasti  juoksuun satsaavat, jotka harjoittelevat yli 550h/vuosi.

B) Ympärivuotisesti ja aktiivisesti harjoittelevat. 400-550h/vuosi.

C) Kuntoilijat, jotka ovat joko aloittelijoita tai satsaavat monista muista syistä johtuen maltillisemmin harjoitteluun, mutta liikkuvat kuitenkin 300-400h.

D) alle300h/liikuvat, joilla tärkeintä on saada liikkuminen säännölliseksi.

            Harjoittelun ei tarvi - eikä ole tarkoituskaan - olla tietystikään pelkästään juoksua. Mukaan voi/kannattaa ottaa esim. hiihtoa, sauvakävelyä vaikka soilla, pyöräilyä, uintia, soutua, kuntosalia yms. Mutta mikäli haluaa esim. alle 3h maratoonariksi, on myös juostava. Silloin täytyy olla jo melko lahjakas, jos pääsee alle 3h maratoonariksi alle 4000km/vuosi juoksukilsoilla. Maraton vaatii nimittäin niin paljon jaloilta iskutuskykyä. Aivan toinen juttu on sitten hölkätä 3:30h maraton, joka saattaa onnistua jo sangen vähilläkin kilsoilla, jos harjoittelutunteja on riittävästi.


                      Tuo voi lyödä monelle karvaan totuuden silmille. Mielestäni yleisesti kuntoilijat luulevat harjoittelevansa paljon, vaikka vuosituntimäärä onkin todellisuudessa riittämätön reiluun kehitykseen ilman selkeitä lahjoja. Mutta faktat on faktoja. Mikäli haluaa kehittyä, on harjoiteltava paljon. Lisäksi on harjoiteltava oikein. Siitä vähän alempana.


                     7päivän viikko rytmi on mielestäni vähän hankala ja vanhanaikainen. Niinpä suosittelenkin lukijoille enemmin 10päivän harjoitusrytmitystä. A ja B aktiivisuus luokan liikkujat tai muuten lahjoiltaan selkeästi alle 4h maratoonarit voivat ottaa kaksi vauhtiharjoitusta/10päivää. C ja D aktiivisuus luokassa paras hyöty tulee perusharjoittelusta, joten heille yksi vauhtiharjoitus/10päivää on riittävä. Näin myös vielä 4h alittamatta jääneillä juoksijoilla.


                      Harjoittelu on sinänsä yksinkertaista, mutta toisaalta sen hyöty on helposti syötävissäkin. Siksipä on ERITTÄIN TÄRKEÄÄ harjoitella oikeilla tehoilla. Unohtakaa vauhdit!!! Katsokaa tehoja!!! On tärkeää reagoida päivän tilaan harjoitella.

                     Kaiken A ja O on perusharjoittelu. Sitä tulisi olla noin 80-90% harjoittelusta. Ja sen tulee olla erittäin kevyttä. 65-68% sinun todellisesta maksimisykkeestä. Eli esim. Jos sinulla on maksimisyke 180, tulee sinun perusharjoittelun olla sykevälillä 117-122 keskiarvollisesti. Hyvä tapa on laittaa vaikka 125 hälytys ja kävellä aina minuutti, kun sykekello hälyttää. On muistettava, että tuo esimerkin 117-122 (65-68%) on EHDOTON yläraja. Eli myös tuota kevyemmin voi juosta. JOS ja KUN sykkeet meinaavat karata niin KYLMÄSTI vaan kävelyllä sykkeet alas. Talonpohja ei rakennu hetkessä.



                Mielestäni harjoittelu rakentaa aina, kun syke on yli60% maksimista. 50-60% on jo verenkiertojärjestelmää huoltavaa, kuona-aineista puhdistavaa harjoittelua, jota myös voi tehdä osana tuota 80% perusharjoittelukakkua. Tosin yksi huoltavaharjoitus/10päivää on riittävä. Enempää ei kuitenkaan kannata, sillä on myös harjoiteltava, jotta on huollettavaa.

                Perusharjoittelussa, eli 65-68% voi oikein rytmitettynä pitää myös pientä nopeusharjoittelua. Esim. 180 maksimisykkeeen kaveri voi tehdä 40minuutin lenkin seuraavalla rytmillä: 8min 110-115 sykkeillä + 1min pikajuoksua RENNOSTI ja hyvällä tekniikalla, ei repimällä + 1min kävelyä ja sama uudestaan x4kertaa = 40min. Tuolloin keskisyke jää perusharjoittelun sisälle ja olet saanut samalla tehtyä hermostoa kehittävää harjoitusta. Noissa vaan kannattaa muistaa, että harjoitus jää tarpeeksi lyhyeksi 20-40min. Lisäksi yksi kerta/10päivää riittää.

                 10-20% harjoittelusta, siis 1-2kertaa/10päivää on vauhtiharjoittelua. Usein juuri tässä kohtaa jää kiinni, jos on tehnyt perusharjoittelun itselleen liian suurilla tehoilla. Jo joku 75% perusharjoittelu maksimista kuluttaa, ei rakenna, kuntoa.

                Maratoonareille yksi hyvä vauhtiharjoitus on seuraavanlainen: Verryttelyä (65-68%/max,) 2km + 60min rentoa reipasta alkaen 80% ja päätyen 85% + 2km verryttelyä (65-68%max.). Myös vauhtiharjoittelussa kannattaa olla kurinalainen. Ei siis yli 85% tällaista harjoitusta.

                Toisena hyvänä vauhtiharjoituksena pidän aktiivisuusluokasta riippuen 3-5kertaa 3km vetoja. Alkaen 80% ja siihen aina veto-vedolta 5 sykepykälää lisää. Taas rentouteen ja juoksutekniikkaan pääpaino, kuten aina. Palautukset 1km hölkällä. Hyvä mittari on mielestäni se, että palauttavat kilsat eivät ole yli 40sekuntia hitaampia kuin alkuverryttelytonnit. Mikäli palautukset menee "henkihieverissä" ovat vedot liian kovatehoisia.

                Kolmantena vaihtoehtona vauhtiharjoitukseksi 5x500m vedot puolimaratoneiden keskisykkeellä/500m hölkkäpalautuksella. Eli TAAS rennosti, ei väkinäisesti. Lantio korkealla, hyvällä tekniikalla. Tonnin vedot ovat mielestäni liian pitkiä vauhdin hakemiseen ja liian lyhyitä vauhtikestävyyden kehittämiseen, joten olen siinä kallistunut sillä tavalla uudisajattelijaksi.

               Pitkän lenkin voi tehdä vaikka joka toinen 10päivän kierto siten, että juoksee 2h perusharjoittelu-alueella ja sitten 15min maratontehoilla ja lopuksi 5-10min verryttelyä. Kokeneemmat voi juosta loppuun 20min jakamalla esim. 10min + 10min, joista eka hieman alle maratontehojen ja toinen vähän yli maratontehojen.   

               YHTEENVETONA 



              * 10päivän rytmissä on yksi 2:15h-3:00h pitkälenkki perusharjoittelu (65-68%) tehoilla.
              * Aktiivisuusluokasta riippuen 1-2 vauhtiharjoitusta/viikko
              * Muutoin vaihdellen 30-90min perusharjoittelulenkkejä oman määrätavoitteen mukaan.

              Nuo kolme kohtaa kun tekee oikein, on oma kehitys taattu. Ja muistaa, että tuo alin on kaikista tärkein. Muista aina pysyä 68% alapuolella keskisykkeen osalta. A ja B aktiivisuusluokan harjoittelijat voivat tehdä lisäksi kerran ns. Pk2 30-60min lenkin, eli noin 75-80% tehoilla. Se lisää vauhtikestävyyden alakynnyksen kehittymistä maratonille. Tuon kanssa kannattaa kuitenkin olla varovainen, ettei ala syömään omaa rakennusta. Mitään taloa ei rakenneta yhdessä viikossa.


                 HARJOITTELUINTOA JA JÄRKEÄ!!!!


                Nämä olivat vain minun näkemyksiä ja varmasti monella muulla on erilaisiakin ajatuksia. Mutta näin siis pyynnöstä toin omat ajatukset julki.


 Onni Vähäaho, Nivalassa 7.9.2015          

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

RIKKI MENEE - VIELÄ

                   Tässä(kin) harrastuksessa ajatukset vaihtelevat - muutaman vuoden välein. Pari vuotta sitten olin kypsä koko kilpailemiseen. Menin varmaan vähän perse-eellä puuhun tai jotain vastaavaa. Nyt en taas saa kilpailuviettiä - nimenomaan ihteni haastamista - millään pois sisältäni. Siinä mielessä tunnen olevani hengen veli Nivalan Keijon kanssa. Keijon kanssa on tullu muutenkin paljon puuhattua isr2014 -reitin parissa. Kultaa sisältä ja päältä. Arvostan.

                    Uskoin (ja vähän toivoinkin) olevani kahden rankan kisan (Unkarin 6d ja pep2015 56km) jälkeen sen verran kehnossa suorituskunnossa, ettei olisi konstikaan aloittaa rauhallista rakennustyötä ensi kautta varten. Mutta ei. Pikku hiljaa alkoi esiintyä merkkejä, jotka viittasivat kaiken aikaa suorituskyvyn yllättävän hyviin kantimiin. Siihen kun lisää sisäisen kilpailuvietin uudelleen henkiin heräämisen niin miksipä ei? Eli uusi harjoituskausi menee vielä rikki.

                   Ensimmäisenä (mikäli saan järjestettyä töistä vapaata) on kohteena maratonennätys. Ei siis maratonkisa. En tule juoksemaan enää tie/ratakisoja vain osallistumisen takia. Täytyy olla selkeä mahdollisuus uuteen ennätykseen. En saa tie/ratakisoista enää muita kiksejä. Siksi olenkin siirtänyt painopisteen poluille, jonne ominaisuuteni sopivat paljon paremmin. Jos nyt vitsikkäästi paketoin niin tiellä olen yksi tuhansista ja poluilla yksi kymmenistä.

                  La 3.Lokakuuta on tarkoitus hilipasta Kauniston maraton ennätysaikaan. Aikaisempi ennätykseni on viime vuodelta, Venetsialaismaratonilta Kokkolasta 3.24.24. Hauskasti 6d ennätyksessäni esiintyy paljon samoja numeroita 524,024km. Niin 24... Tavoite on juosta vähintään ennätys ja mielellään 3:15-3:20 väliin. Viime aikaiset lenkit ennakoi tuon suuntaista toteumaa.

                  Maraton on omalla tavallaan kuningasmatka. Se on raaka. Vaati kovaa iskutuksen sietoa. Vaatii itsensä tuntemista. 32km kohdalla on löydyttävä vielä yksi vaihde. Se oli niin hienoa viime vuonna sellainen löytää.

                  Marraskuun 14-15.päivä hyökkään oman 12h halli piirinennätykseni kimppuun. Ehkä saan kirittäjiä Kokkolasta. Mikäpä sen parempi. Joensuuhun on kans selkeä tavoite. Minimi on parantaa omaa ennätystä (116,099km) vuodelta 2012. Mielellään +120km. Se antaisi myös hyvät eväät ensi kevään Kokkolan 24h juoksuun, jossa on puolestaan tarkoitus puhkaista vähintään 200km. Mielellään yli 220km. Sittenhän sitä voisi hyvillä mielin siirtyä ainakin toistaiseksi polkukisojen pariin?

                  Tarkoitukseni on tosiaan jättää ensi toukokuun jälkeen tie/ratakisat, jollen ole selkeässä ennätyskunnossa. Eli tavallaan olen jo jättänyt nuo tie/ratakisat henkisesti. Minun tulevaisuus ja intohimo ovat poluilla. pep2015 -kisa muutti kaiken. Oli uskomatonta juosta vain reilu 3kk Unkarin 6d MM-kisojen jälkeen kolmanneksi pep2015 -kisassa, ja ennen kaikkea hävitä niin vähän kärjelle.

                  Tuleva Joulukuu - Maaliskuu on minulle 4kk pohja rakennusaikaa. Tietysti riippuen Joensuu Night Runista palautumisesta. Huhtikuussa sitten sisutetaan rakennus ja toukokuussa se ulosmitataan! Se on aina paperilla helppoa?

                  Täytyy koittaa ainakin osin päästä kahdesti päivässä juoksemiseen tulevalla harjoituskaudella. Tuollainen 2-4 lepopäivää kuukaudessa lähtökohtana. Tietysti kroppaa ja tilannetta lukien. Määrää ja laatua täytyy yrittää nostaa ja painoa tiputtaa. Tämä(kin) on siinä mielessä(kin) hauska harrastus, että aina riittää kehitettävää. Katsoipa asioita sitten mistä näkövinkkelistä tahansa.

                 Osan tavoitteistani olen pitänyt osin sisälläni. Ne ovat vaikeasti ymmärrettävissä, joten harkitsen niiden julkistamista. Olennaisinta on kuitenkin seuraavan polun valinta, joka on määrittelemättömän pitkä - ja sen nimi on POLUN VIEMÄÄ.


Ps. TÄSSÄ kirjoituksessa yhdistyy mielestäni lahjakas polkujuoksija, taito kirjoittaa ja perinmäinen, eli aidot päämäärät elämässä. Kannattaa lukaista. En ole koskaan tavannut kaveria, mutta täytyy arvostaa tätä tekstiä.

Onni Vähäaho, Nivalassa 6.9.2015

perjantai 4. syyskuuta 2015

VOIMAVAROJEN MITTAAMATTOMUUS

                      Väitän: Niitä ei saa kukaan koskaan täysin selville - voimavarojensa mittaa. Tarpoessani pep2015 -kisassa Pesänevan upottavaa suota reilun 43km ja vajaan kuuden tunnin  kohdalla, oli helppo huomata miten sitä huomasi voimia löytyvän, kun sai ajatukset ohjautuun oikeisiin suuntiin. Viisaus psyykkisen voiman vaikuttavuudessa on sen yksinkertaisuudessa ja toimivuudessa. Tykkäsitpä jääkiekon NHL-liigasta tai et, voit silti kenties oivaltaa psykologisen ajattelun monimuotoiset mahdollisuudet seuraavasta muistokirjoituksesta, jonka taidokas suomalainen NHL-toimittaja, Jouni Nieminen kirjoitti kolme päivä sitten:


         Pikkulintu maalikehikossa. (Pätkä Jouni Niemisen tekstistä)



                       Nykyisin TSN-urheilukanavan analyytikkona toimiva entinen NHL-maalivahti Jamie McLennan aloitti ammattilaisuransa New York Islandersin harjoitusleirillä syksyllä 1991.

                      NHL-maailman reagoidessa perjantain suru-uutiseen 82-vuotiaan Al Arbourin menehtymiseen dementian ja Alzheimerin taudin seurauksena, McLennania pyydettiin kertomaan hänen suosikkitarinansa ensimmäisestä NHL-valmentajastaan.

                     "Olin ensimmäisellä NHL-leirilläni ja olin peloissani," sanoi vuonna 2007 NHL-uransa Calgary Flamesissa lopettanut entinen maalivahti.

                      "Olin juuri täyttänyt 20 vuotta Islandersin varauksen jälkeen. Pääsin aloittamaan ensimmäisen harjoitusotteluni Boston Bruinsia vastaan."

                       "Bruinsilla oli todella kova joukkue. Ray Bourque, Cam Neely, Glen Wesley ja kaikki seuran kovimmat pelaajat pukivat juuri tuohon otteluun. En ollut koskaan pelannut NHL-ottelua."

                        "Boston teki neljä maalia ensimmäisen kahdeksan minuutin aikana. Olin täysin kauhuissani ja poissa tolaltani. Ajattelin, että NHL-urani oli ohi ennen kuin se pääsi edes alkamaan. En ikinä pystyisi pelaamaan tässä liigassa."

                        "Neljännen maalin jälkeen Al pyysi aikalisän ja puhui minulle pelaajapenkillä. Olin nuori ja lähes kyynelissä. Al kumartui puoleeni ja sanoi rauhallisesti: "Jos minulla olisi lintu kädessäni ja laittaisimme sen maaliin siten, että kaataisimme maalikehikon jäähän, pystyisikö lintu lentämään ulos vai jäisikö se maaliin?"

                       "Katsoin häntä ihmeissäni. Olimme tappiolla 4-0 ja hän kysyy pikkulinnusta maalikehikossa."

                        "Mene takaisin maalillesi ja mieti sitä," hän sanoi."

                        "Pelasin loput ottelusta torjuen kaiken ja onnistuimme nousemaan tasapeliin. Pelin jälkeen hän tuli luokseni pukukoppiin ja kysyi:"Ehditkö keksiä ratkaisua pikkulintukysymykseeni?"

                        "En, minulla ei ole aavistustakaan," vastasin.

                        "Ei minullakaan," hän sanoi. "Minulla ei ole aavistustakaan, mitä edes kysyin. Olit niin poissa tolaltasi, että minun oli muutettava henkistä tilaasi. Oli saatava ajatuksesi pois pelistä. Jos se ei olisi onnistunut, minun olisi täytynyt vaihtaa maalivahtia."

                        "Hän alkoi nauraa ja käveli pois."



                         Tämä juoksuharrastukseni on ollut minulle kuin pullojen keräämistä kuuraisen tienravin laidalta. Toiveikkaana odotan löytäväni itsestäni aina jotain uutta voimavaraa. Harjoittelemalla laadukkaasti ja paljon se tuntuu helpommalta. Aina se ei ole tietystikään noin yksinkertaista. Täytyy aistia oman polkunsa sopivuutta.

                        Harjoitteluani on kuvannnut jo hyvän aikaa selkeys ja luottamus omaan tekemiseen. Polku on tuntunut oikealta. Olen onnistunut kisojen (Unkarin 6d ja PEP2015) välillä löytämään sopivan tien. Olen saanut juoksuvoimaa takaisin ja pysynyt samalla ehjänä.

                        Nyt olen siirtymässä tunnusteluvaiheen saattelemana uudelle harjoittelukaudelle. Voi silti olla, että rikon kerran-kahdesti tämän syksyn alkavan harjoittelukauden, jos tulen nopeasti ennätyskuntoon. Oletus toistaiseksi on, etten taida aivan ehtiä selkeään ennätyskuntoon maratonilla. Se tarkoittaisi 3:15-3:20h suoritustasoa. Sen sijaan pidän todennäköisempänä, että voisin ylittää 120km rajan 12h hallijuoksussa. Katsotaan. Mitään pakkoa - tai edes päämäärää - ei ole kumpaakaan, mutta mahdollisuuden avautuessahan sitä innostaa kokeilla.

                       Keskeisempää on päästä jossain vaiheessa rauhallisen rakennuksen pariin. Se tuntuukin nyt oikein hyvältä ajatukselta. Tykkään harjoittelusta. Ja ilman sitähän ei uusia pulloja löydykään.

                       Intoa lukijoille syksyn harjoitteluun! Pysykää terveinä.

Onni Vähäaho, Nivalassa 4.9.2015

torstai 3. syyskuuta 2015

PEP2016 ESITTELYVIDEO


PEP2016 AUKEAA...

                PEP2016 Ilmoittautuminen aukeaa jo ens maanantaina!!!  
          Eli  Ma 7.9.2015 klo.17.00...

             Erityisesti 57,5km matkalle tulevien kannattaa olla 
             ajoissa liikkeellä, sillä pitkälle matkalle on 
            jaossa vain 80 paikkaa. Kattavasti lisätietoa TÄÄLTÄ.

Onni Vähäaho, Nivalassa 3.9.2015

maanantai 31. elokuuta 2015

torstai 27. elokuuta 2015

PEP 2015 KULKIJAN SISÄLTÄ KATSOTTUNA

VARSINAINEN KISABLOGINI

                  Ympärillä urheilijoita, toimitsijoita, muita asiasta kiinnostuneita. Kuuluttaja esittelee, luo tunnelmaa - musiikkiakin. Edessä pätkä punaista ruohomattoa, mutta mikä merkittävintä - edessä 56km kaikkea mitä suomalainen maaperä voi tarjota.

                   Vedän syvään henkeä. Olen jo poissa, vaikka olen tässä. Joku siitä mainitseekin - "Cosmos" on nyt keskittynyt. Käsi nousee olalta. On lupa juosta. Lähden ripeästi. Hieman toinen pohje kramppaa. Koskaan et tiedä seuraavaa askelta. Sitä tämä on, joskus alusta asti.

                   Pääsen heti rentoon hyvään vauhtiin. Numero neljä keikkuu aluksi vauhtini etuliitteenä aina ensimmäiselle vetelälle saakka. Sinne ei ole tosin aivan kilometriä. Täällä olisi hyvä ottaa pysäytyskuvia. Mutaan ei olisi temppukaan jäädä kiinni. Tossun on noustava. Aion olla sitkeä pala mitaleille tänään pyrkiville. Uhoa en, mutta saa koittaa.

                    Polvilumpioon asti vettä. Väännän vähän jalkaa - jokainen askel... Kosteiden paikkojen jälkeen jalka alkaa pian laulaa. Maisema vaihtuu. Se tuo hyvänolon. Matkan teko on metsässä mukavaa. Linnut laulaa, purot solisee - autojen ääniä ei kuulu.

                    Krampit seuraa minua. Niitä en tunnu saavan jäämään. Suola tabletti poikineen. Magnesiumiakin - lopulta burana. Pysyy hallinnassa. Rennosti jalka liikkuu silti. Vauhti on hyvää. En ajattele juuri mitään. Metsässä mieli on helppo tyhjentää - ja tarvittaessa täyttää. Hakkuu-aukio. Oho! Täällä on siis aina saunanlauteet. Metsässä helpompaa, viileämpää. Hakkuu-aukioita riittää. Ollaan siis enemmän saunassa kuin jäähtymässä.

                     Väliaikamiehet kannustavat. Täytyy arvostaa talkooväkeä. Kovaa hommaa. Urheiluhenkeä... Menen turvalleen. Täällä  kukaan ei selviä kaatumatta, jos juoksee tosissaan. Metsä on täynnä yllätyksiä. Suolla on taas kuin ajaisi autoa käsijarru päällä. Tehot on kovat, mutta mitään ei tapahdu. Maisema vaihtuu hitaasti. Näkymä on silti upea.

                     Kello tykkää, vaikka joutuu varomaan kramppejen takia. Jotenkin tulee helposti. Ajattelen hetken; kyllä siellä muutkin joutuu vähän juoksemaan, jos meinaavat... Koppelo lehahtaa lentoon. Totean: -"pojat, pojat - koppelon pojat - teeri on ansassa". Terveisiä Soidintielle!

                     Hetkinen, mikäs siellä vilahti. Ensimmäinen selkä, ja samantien toinenkin. Jalka on laulanut. Täällähän on tivolli pystyssä! Vaihdan poikien kanssa muutaman sanan ohittaessani. Helsinki ja Kuopio tulevat ohitetuksi. Huollossa vaihdan reppua. Näen pitkästä aikaa ihmisiä. Reilu 3h yksityisaikaa metsässä rikkoontuu hetkeksi. Terapiassakin pitää hengähtää. Nämä ihmiset ovat mukavia - kaikki täällä. Olen poluilla kuin kotona. Kaikkialla mukavaa.

                     Jottei totuus unohtuisi, taivas tarjoaa yhä lämpimämpiä säteitä. Alusta tarjoaa puolestaan kolme kilsaa kivikkoa. Petri Nygård kysyy laulussaa: -"Onko sulla pokkaa"? Täällä on oltava. Maasto vetää nöyräksi. On oltava kova pokka jaksaa tämän kaiken läpi ja aina vaan. Kauhea prässi kaiken aikaa.

                     Olen juonnut helposti kolmisen litraa. Silti kieli uhkaa kuivua kitalakeen kiinni. Lipaisen kielellä ihoa. Suolainen. Toimii. Pian kymmenen suolatablettia mennyt kitusiin. Silti neste ei tunnu sitoutuvan. Ei tarvi pysähdellä kuseksiin. Täällä kuivuu pystyyn! Aletaan olla homman ytimessä - tämä on pyssymäki EXTREME polkujuoksu. Onhan tuo keskimmäinen nimi bongattu?

                     Tälle reitille on muodostunut lyhyessä ajassa myyttinen maine. Tämän on meidän sademetsä/viidakko ja amazon... Vähän helppoa, sitten taas - ja nurin. Ai, kun lensin pahasti. Nousen silti. Kuulen olevani kiinni podium-paikassa. Kolmen joukossa siis. Vielä on lähdön punaiselle matolle matkaa. Nyt 20 kilometriä. Taas suota. Tätä piisaa. Ja ikävä kyllä tunnen reitin, sitä piisaa vielä tuonnempanakin - moneen otteeseen.

                     Päivävaellusmatkana pidetään 10-15km matkaa. Tällä haasteellisella 56km mittaisella reitillä pitäisi siis kuluttaa aikaa 4-5päivää. Nyt ois tarkoitus kuitenkin selvittää tämän köykäisen työpäivän mittaisessa ajassa, alle kahdeksassa tunnissa. Juomasäiliö tyhjenee, samoin pullot alkavat huveta... kunnes juoma loppuu. Vielä kolme kilsaa juomapisteelle. Suu on kuiva kuin kalalla maalla. Polen lippalakkia suohon. Pää viilenee hieman. Paarmat tykkää. Taas purema olkapäähän. Ohitan neljännen kilpailijan.

                      Soiden yli. Pitkä matka juomapisteelle on ohi. Kiduksiin nestettä. Juomapullot täyteen. Reipasta vauhtia matkaan - taas nurin. Olen juossut jo yli kuusi tuntia. En ole pysähtynyt kuin juomapisteille. Olen pitänyt kiirettä. Krampitkin ovat väistyneet. Jalka laulaa kummasti. Vauhti alkaa kiihtymään. Hassua. Olen juossut pitkin sydänmaan rankkoja taipaleita yli kuusi tuntia ja yli 45 kilsaa. Silti jalka laulaa, vauhti kiihtyy. Tivoli on vielä auki!

                       Ahaa, pari jos ei kolmekin paitaa vilahtaa kaukana suoran päässä. Pian varvaan yhden. Kaksi jää vielä kivenheiton päähän. Sitten krampaa taas. Nyt pahasti. Taas ensiapua suola/magnesium -akselilta. Toinen buranakin. Ei oikein tapaistani, mutta toisaalta tunnen jo itseni, sisäelimenikin.

                       Vauhti palaa pian, ja edellä menevät ohitetaan. Dieselimäisesti lähestyn lajitovereita, ihmisiä, joita on sankoin joukoin musiikin kera odottamassa meitä kilpailijoita - minuakin. Olihan se kivaa ja rankkaa, mutta onhan se aina kiva myös sammuttaa kello. Olin sydänmaan oma 7h47min ja risat.

                      Vain kaksi kiertää reitin nopeammin, joten saan viimeisen pytyn, joka on jaossa. Täytyy sanoa, että joskus pytty on lujassa. Nyt se oli. Vaikka homma oli kaiken aikaa hallittua niin olihan se hittoviekööt rankkaa!!!  
                 Reitti sai myös kilpaveljet puhaltamaan. Näin oli tarkoituskin. Kuvan saa isommaksi klikkaamalla

Onni Vähäaho, Nivalassa 27.8.2015        

tiistai 25. elokuuta 2015

PEP2015 - HUIKEA ONNISTUMINEN


ENNEN KISAA


                      Kaikki kisan logistiikan suunnittelu ja toteutus tuntui menevän kaiken aikaa epätodellisen jouhevasti. Tästä täytyy tietysti kiittää idean ostaneita talkoolaisia, sekä hyvällä intohimolla järjestäväksi tahoksi ryhtyneen Nivalan Liikuntakeskus Oy:n innokkuutta ja rohkeutta lähteä toteuttamaan isoa ideaa Nivalan historian ensimmäisestä polkujuoksukisasta koskaan.


KISAN AATTO

                      Reitin kanssa tuli kuin tulikin hieman körö (kiire). Meillä on kuitenkin suhteellisen pieni ydinporukka, joka on jauhanut tuota reittiä kuntoon keväästä alkaen satoja tunteja. Luitta oikein - satoja. Itsekin olin viimeisen viikon aikana ennen kisaa reitin kunnostus/ehostus puuhissa liki 20h. Siis viimeisellä viikolla. Puhumattakaan muiden ydin-aktiivien panoksesta. Kukaan ei varmasti pahastu, jos mainitsen että eräs valkoinen pakettiauto on nähty tänä kesänä enempi sydänmaiden tien poskissa kuin omalla pihallansa.

                      Niin vain kaikki joutui aikanaan ja kävin vielä aatto-iltana morjestamassa ennestään tuttua maraton/ultra/polkujuoksu -ystävääni, Marko "munkkitossu" Mattilaa, sekä hänen sukunimikaimaansa, Ruoveden suunnistajaa, Mikael Mattilaa. Markolla oli alla erittäin vaikea lähestyminen kisaan. Hän näytti hiljaiselta ja vähän väsyneeltä. Tietysti pitkä matka myös Keminmaalta tähdittämään PEP2015 -kisaa. Hänellähän oli alla 6viikkoa aikaisemmin Italiassa 119km ja 5850nousumetrin kisa, sekä kirsikkana päälle 2viikkoa aikaisemmin Ruotsissa 120km ja 2500nousumetrin kisa. Kaupan päälle reilun viikon sääritulehdus. Markon ele kisan tietoiseksi tuomiseksi on ollut mittaamaton.
                      Mikael Mattila oli sen sijaan tulossa sprinttisuunnistusmaailmasta ensimmäiseen ultrajuoksuun. Rennoin ja positiivisin miettein mies tuntui lähestyvän seuraavan päivän kisaa. Ainoaksi neuvoksi annoin sen, että tuli mitä tuli eteen niin älä keskeytä. Tule jotenkin maaliin, vaikka kävelten.


KISA

                    Ennen omaa tarinaa täytyy muistaa mainita, että kisojen suurin tähti oli maajoukkuejuoksija Rami Oravakangas.

                     Kisapaikalla oli välitön tunnelma. Muutamia tuttuja siinä ehti vähä jututtaa ennen omaa starttia. Kisan juontaja, Heikki Uusitalo, veti tivolia mallikkaasti koko pitkän päivän. Minullakin oli ihan kohtuulliset reilut 4h unta alla. Olo oli latautunut. Tunsin sisälläni valtavaa paloa - NYT mennään niin että kanervikko huutaa apua! Ensimmäiset 56km kisaajat lähtivät matkaan kello.8.00. Oma starttiaikani oli klo.10.00.

                     Lähtö koitti viimein. Se on aina vapauttava tunne kun pääsee juoksemaan pitkän odottelun jälkeen. Tosin nyt jo lähtösuoralla tuli ensimmäinen pieni kramppi vasemmassa pohkeessa. Siitä lähdettiin. Olin harjoitellut aika rajusti, vaikkakin vähän, viime aikoina, ja kevennyksen ajoitus kisaan on aina vähän arpapeliä. No, kramppeja oli tämän tästä, mutta ne pysyivät hallinnassa. Aloitinkin hyvin varhain nakkeleen suola -ja magnesiumtabuja suuhun.

                     Reilun 3km kohdalla väänsin vähän jalkaani kosteassa kohdassa. Perskuta, minunhan pitäisi tietää nämä kohdat. Olenhan kotikentällä. Muutaman ontuvan askeleen jälkeen juoksu löytyi taas. Juoksu tuntui muutoin hyvin helpolta. Selvästi olin saanut paljon vauhtikestävyysharjoittelun ansioista helppoutta maratontehoiseeen hölkkään. Maratontehoilla siis paukuteltiin sydänmaan polkuja eteenpäin.

                    Krampit alkoivat lisääntymään siinä 6km kantturoissa ja niinpä otin buranan. Tuolla meidän vaativalla reitillä kun krampit kiipeävät polven alapuolen alueelta reisien tasolle niin sitten alkaa olla myöhästä reagoida. Niinpä päätin lieventää hommaa hyvissä ajoin.

                    Tämä 56km meidän reitillä on raaka matka. Juoksijasta riippuen noin 7-10h kutakuinkin maratontehoilla isr2014 -reittiä on jotain jota ei voi selittää.

                    Homma oli kaiken aikaa hallinnassa, vaikka pieniä kramppeja siellä täällä tulikin. Meno alkoi olla jopa nautittavaa. Tunsin olevani kunnossa. Maratontehoilla hölkkääminen oli kuin olisi istunut pendolinossa jalat penkillä. 11,1km 1:13h. Varsin letkeä aloitus. Olin kuulema kuuden minuutin johdossa. Ei tietoa, kuka oli toisena. No, eipä sen väliäkään. Takaa oli neljä etukäteen minua parempaa tulossa. Väliaikalähdöllä siis mentiin. Mikael Mattila lähti 20min minun perään, Samuli Nieminen 30min, Heikki Uusivirta 50min ja Marko Mattila 60min.

                    Suon ylitys meni helponoloisesti. Matka taittui tasaisesti. Ei vielä pannutuksia (kaatumisia). Pesänevantielle (16,2km) saavuin ajassa 1:51h. Taas menin keulaa. Tilanne oli siis muutoin aika hämärä kokonaisuuden kannalta. Se toi oman salaperäisyyden kisaan. Hyvä niin.

                    Seuraava 9km olikin sitten jo raaempi maastoltaan. Ja niinhän sieltä löytyi ensin yksi teepaita, ja sitten vielä toinen ennen Syyryn DropBag-huoltopistettä. 25,1km aikaan 3:12h. Ohitin hieman ennen tuota pistettä 20min edellä lähteneen Petri Nietulan, sekä Kuopion Arto Vartiaisen, joka oli lähtenyt 40min minua aikaisemmin. Miehet kehuivat ;) reitin tarjonneen mukavasti haastetta.

                    Syyryn pisteellä sain infoa, että Heikki ja Marko menevät tasoissa ja ovat minua 15min edellä. Tuohon totesin: -"Aika odotettua". Sitten kuulin vielä, että oon kolmantena...tai ainakin neljäntenä - ei ihan varmaa. Olipas huikea aloitus! Olin omaa enkkaväliaikaa edellä tuossa kohtaa jo 25min!

                    Syyryyn mennessä minulla meni kaikki 1,8litraa urheilujuomaa ja sitä tuntui olevan sopivasti. Syyryn pisteellä join ja söin mm. banaania ja suolakurkkuja, sekä merisuolaa, kun alkumatkan ottamani 6 suolatablettiakaan ei tuntunu karkottavan kramppeja. Vaihdoin myös ykkösreppuun. Inovin ultra vest 10:n. Siihen olin ladannut 1,8litraa, jonka ajattelin riittävän seuraavat 20km, jossa olisi seuraava huoltopiste.

                    Ilma oli lämmennyt kuin hyvä kivitakka. Varsinkin hakkuu-aukioilla oli kuin saunan läpitte ois juossu. Juomaa alkoi kulua ja silti kieli meinasi jäädä suun limakalvoille kiinni. Ohitin kisan nuorimman, 18-vuotiaan lukiolaistytön, Petra Aitto-Ojan Sikojärvellä, noin 26,5km seutuvilla. Hyvävoimaisen oloisena hän oli, tutkien karttaa. Kenties tarkasti(?) mikä järvi oli kyseessä. Niitähän (tai lampia) tuolla reitillä on 11kpl.

                     En jaksanut laskea paljonko kello oli. Lämpötila jotenkin pehmensi ajatusta. Mietin Petran ohittaessani, että a) pääseeköhän hän perille ja b) tarviiko hän tänään vielä otsalamppua... Kivikko-osuus meni kumman helposti. Se on yksi tämän reitin haasteellinen osuus. Aloin myös pannutella. Pari pahaa kaatumista takamaastossa. Onnea oli mukana, ettei käynyt pahasti.

                    Koitin vähän passaillakkin tuolla hankalalla osuudella, kunnes vihdoin olin Juurikan penkalla vajaan 32km juoksun jälkeen. Penkalla näyn datan mukaan juosseen parhaimmillan noin @5:30 -vauhtia ja muutoin noin 6min/km. Juoksu tuntuikin ihan kohtuulliselta ja olinkin aika hyvä vauhtinen tuolla Syyry-Juurikka -osuudella väliaikavertailussa.

                    Juurikantieltä Pykyn autiotuvalle käännyttäessä Uusivirran Heikin vanhemmat olivat ajan(sään)tasalla ja taisivat pelastaa monen kisan tarjoamalla ylläri-extrana 33,3km kohdalla juomaa ja energiaa. Ainakin ihtellä oli valtava jano kaiken aikaa. Silti minullakin oli hieman nestehukan merkkejä, sillä sormet alkoi hieman turvota. Suolatabletteja otin koko kisan aikana noin 10-11tbl ja magnesiumia noin 6-7tbl.

                  Tilanteeksi kerrottiin, että oon edelleen kolmantena, eikä lähellä ole uhkaajia. Aloin miettimään, että onko joku keskeyttänyt. Olin omissa papereissa 4-5 sijan mies...

                  Lähin lykkäämään varsin hyvää ravia kokonaisuuteen nähden kohti Pykyn autiotupaa, josta olisi enää vajaa 21km maaliin. Sitten vedin reissun kovimmat pannut ja löin vähän polvea kiveen. Taas pääsin säikähdyksellä kuin koira veräjästä. Tämä taitaa olla minun päivä - ajattelin. Löylyä tuntui tuleva auringon muodossa. Ilma oli erittäin haasteellinen. Alettiin mennä siihen vaiheeseen jolloin jyvät erotellaan akanoista. Eli fyysiset voimat alkoi vähetä, jolloin oli kurkistettava reppuun, mitä löytyy psyykkiseltä puolelta.

                  Pesänevantien ylityksessä kysyin Lenolta ja Pumpilta, että onko kukaan keskeyttänyt. Ei ollut siinä kohtaa. No johan nyt on jännää touhua. Selvä kolmospaikka, mutta ketään ei näy edessä eikä takana. Salaperäisen jännää!

                   Raskasta ja vaikeaa oli, mutta ajattelin että kyllä siellä valuu hiki kavereidenkin paidan alla. Täällä ei vedellä tänään kuivalla tukalla. Nyt oli raaka peli! Tiesin, että vielä on hyvästi varaa psyykkeen puolella. Silti piti säätä kunnioittaa. Juoma putelot tyhjeni uhkaavaa kyytiä. Ohitan Tuoriniemen Mian. Täytyy arvostaa miten hänkin selvisi ensimmäistä ultrastaan upeasti!
                  Viimeinen suullinen hieman ennen pesänevan suota paluureitillä. Matkaa huoltopisteelle n.3km. Kieli tuntui tarttuvan suuhun kiinni. Silloin muistin vanhan ala-asteen opettajan joskus kokeilleen juoman loputtua pelkkää suolaa, joten laitoin suolatabun suuhun. Lisäksi painoin jalalla lippalakin suohon ja sain näin kuravetisen lakin vähän oloa viilentämään. Minuutiksi. Kisan voittanut Heikki oli ollut nokkelampi ja juonut ojasta. Heikki on sissi. Täytyy arvostaa miestä korkealle. Täytyy katsoa ylöspäin vaikka ääni kuuluu alempaa. :)

                    Suolla käytiin syvimmällä henkisesti. Laskin että juoksen noin 7:50-8:00. Ja sitten pään sisältä kaveri sanoo, että sinähän tiesit tämän jo etukäteen!? Mitä syytä sinun on enää juosta koskaan mitään, kun rajat on selvillä? Nuo ovat aitoja ajatuksia, joita pään sisältä tarjoillaan heikoilla hetkillä. Kulkija päättä, miten ne sitten suhteutetaan.

                    Viimeinen huoltopiste 11,5km ennen maalia. Aikaa on kulunut 6:13h. Tankkaan, tankkaan ja vielä kerran tankkaan. Litra juomaa pulloihin ja menoksi - ja heti reilut pannutukset. Taaskaan ei käynyt kuinkaan. Juoksu lähtee kulkemaan. Tiedän, että alle 8h heilahtaa. Jopas se nostatti mielialaa!

                    Nostan kaiken aikaa vauhtia ja tehoja. Edessä vilahtaa pari paitaa. Se tuo aina lisäponttta. Koppelokankaan laskussa ohitan Käräjäojan Sannan. Sannalla kuuluu olevan vaikeuksia jalkapohjan kanssa. Tässä vaiheessa ei tahdo löytyä enää kilpailijaa, jolla ei olisi jotain vaikeuksia. On ollut pitkä päivä saunassa!

                   Oma vauhti kiihtyy. Alan olla hurmiossa. (itsensä)Voittaja olo. Taas kaksi paitaa vilahtaa edessä. Vedän hyvällä ravilla rajalinjaa, kunnes reisi kramppaa rajusti. Kokemuksesta tiedän, että ripeällä toiminnalla voin pelastaa itseni pysymään liikkeessä. Kävellessä otan taas suolaa, magnesiumia ja kisan toisen buranan. Lihaksisto ei ollut valmis kisaan, mutta näitä tulee joskus. Kova vuosi takana... Niinpä taas hokkus-pokkus-temppu onnistuu ja ohitan pian sekä Vierimaan Millan että Jarmo "Hönky" Honkalan.

                   Menen vajaan kilsan "Hönkyn" perässä. Hyvä tyyppi. Hänellä ei ole mitään kelloa. Aiko kahtoa päivän kulkua auringosta. Lähti 50min minua aikaisemmin. On tulossa 2h ennätysparannus kaverille. Omakin fiilis nousee tuosta. Jarmo: -"Jaa, paljoko se kello sitten on". Jarmo kertoo miten oli saanut osin tuurillakin hoidettua yhden krampin. Tuskin hän on saanut kerrottua tarinansa loppuun, kun hänellä tulee erittäin raju kramppi. Samantien hän sanoo, että mene vaan, kyllä minä tämän selvitän. Myös Milla näkyy kysyvän Jarmon vointia. Kaikki jatkavat matkaa, myös Hönky pian. Pikkusen naurattaa mielessä... Ennen kisaa vitsailtiin kuukausi tolkulla siitä, ettei tulis pepissä vaan sitä viimeistä kramppia... Nii-in.

                    Loppu menee upeissa tunnelmissa. Olen tehnyt elämäni parhaimman kisajuoksun koskaan. Loppusuoralla soi "Eye of Tiger" ja punaista mattoa pitkin läpi keltaisen maalinauhan ajassa 7:47:50!!! Kukaan ei mennyt ohikaan.

                   Hetken kuluttua Heikki tulee maaliin ajassa 7:04:18. Kotvan kuluttua Marko ylittää maalilinjan ajassa 7:19:20.

klikkaamalla saat kuvan isommaksi 

Hitsi, pääsin näinkin lähelle - jos uskallan sanoa - Suomen kakkoskorin polkupetoja. Wau.

VOITTAJAN HAASTATTELU

                   Polku pisti tietysti osin säänkin vuoksi taas erittäin nöyräksi, mutta samalla se veti minut henkisesti puoleensa. Eli tämä päivä vie minut viimeistään mennessään polkujuoksun omaksi. Toki käyn vielä juoksemassa ensi toukokuussa Kokkolan kamuille lupaamani 24h juoksun, mutta sen jälkeen keskityn ainakin toistaiseksi polkujuoksu puolelle. Se on mielekkäämpää ja siellä olen vahvempi suhteessa tiejuoksuun.

                    Olkoot tämä ultrapolkujuoksu-urani siloiteltu alkutaipaleeni. 


                  Lopuksi haluan kiittää kaikkia tapahtumaan osallistuneita täydestä sydämestäni! Tämä jää minun mieleeni ikuisena valona, jota en tule unohtamaan koskaan. Ja ensi vuonna, mikäli saadaan tuplamatka (112km) niin tavoite on pysyä podiumilla ja alittaa 20h.


                  Kisasta tuloksia, väliaikoja, kuvia, videoita ja jopa elokuva nähtävillä kisasivuilla.      Lisää videoita tulee kisasivulle aikanaan. :)

25km jälkihaastattelu kisan 2.Sauli Päivärinta

Onni Vähäaho, Nivalassa 25.8.2015