torstai 27. elokuuta 2015

PEP 2015 KULKIJAN SISÄLTÄ KATSOTTUNA

VARSINAINEN KISABLOGINI

                  Ympärillä urheilijoita, toimitsijoita, muita asiasta kiinnostuneita. Kuuluttaja esittelee, luo tunnelmaa - musiikkiakin. Edessä pätkä punaista ruohomattoa, mutta mikä merkittävintä - edessä 56km kaikkea mitä suomalainen maaperä voi tarjota.

                   Vedän syvään henkeä. Olen jo poissa, vaikka olen tässä. Joku siitä mainitseekin - "Cosmos" on nyt keskittynyt. Käsi nousee olalta. On lupa juosta. Lähden ripeästi. Hieman toinen pohje kramppaa. Koskaan et tiedä seuraavaa askelta. Sitä tämä on, joskus alusta asti.

                   Pääsen heti rentoon hyvään vauhtiin. Numero neljä keikkuu aluksi vauhtini etuliitteenä aina ensimmäiselle vetelälle saakka. Sinne ei ole tosin aivan kilometriä. Täällä olisi hyvä ottaa pysäytyskuvia. Mutaan ei olisi temppukaan jäädä kiinni. Tossun on noustava. Aion olla sitkeä pala mitaleille tänään pyrkiville. Uhoa en, mutta saa koittaa.

                    Polvilumpioon asti vettä. Väännän vähän jalkaa - jokainen askel... Kosteiden paikkojen jälkeen jalka alkaa pian laulaa. Maisema vaihtuu. Se tuo hyvänolon. Matkan teko on metsässä mukavaa. Linnut laulaa, purot solisee - autojen ääniä ei kuulu.

                    Krampit seuraa minua. Niitä en tunnu saavan jäämään. Suola tabletti poikineen. Magnesiumiakin - lopulta burana. Pysyy hallinnassa. Rennosti jalka liikkuu silti. Vauhti on hyvää. En ajattele juuri mitään. Metsässä mieli on helppo tyhjentää - ja tarvittaessa täyttää. Hakkuu-aukio. Oho! Täällä on siis aina saunanlauteet. Metsässä helpompaa, viileämpää. Hakkuu-aukioita riittää. Ollaan siis enemmän saunassa kuin jäähtymässä.

                     Väliaikamiehet kannustavat. Täytyy arvostaa talkooväkeä. Kovaa hommaa. Urheiluhenkeä... Menen turvalleen. Täällä  kukaan ei selviä kaatumatta, jos juoksee tosissaan. Metsä on täynnä yllätyksiä. Suolla on taas kuin ajaisi autoa käsijarru päällä. Tehot on kovat, mutta mitään ei tapahdu. Maisema vaihtuu hitaasti. Näkymä on silti upea.

                     Kello tykkää, vaikka joutuu varomaan kramppejen takia. Jotenkin tulee helposti. Ajattelen hetken; kyllä siellä muutkin joutuu vähän juoksemaan, jos meinaavat... Koppelo lehahtaa lentoon. Totean: -"pojat, pojat - koppelon pojat - teeri on ansassa". Terveisiä Soidintielle!

                     Hetkinen, mikäs siellä vilahti. Ensimmäinen selkä, ja samantien toinenkin. Jalka on laulanut. Täällähän on tivolli pystyssä! Vaihdan poikien kanssa muutaman sanan ohittaessani. Helsinki ja Kuopio tulevat ohitetuksi. Huollossa vaihdan reppua. Näen pitkästä aikaa ihmisiä. Reilu 3h yksityisaikaa metsässä rikkoontuu hetkeksi. Terapiassakin pitää hengähtää. Nämä ihmiset ovat mukavia - kaikki täällä. Olen poluilla kuin kotona. Kaikkialla mukavaa.

                     Jottei totuus unohtuisi, taivas tarjoaa yhä lämpimämpiä säteitä. Alusta tarjoaa puolestaan kolme kilsaa kivikkoa. Petri Nygård kysyy laulussaa: -"Onko sulla pokkaa"? Täällä on oltava. Maasto vetää nöyräksi. On oltava kova pokka jaksaa tämän kaiken läpi ja aina vaan. Kauhea prässi kaiken aikaa.

                     Olen juonnut helposti kolmisen litraa. Silti kieli uhkaa kuivua kitalakeen kiinni. Lipaisen kielellä ihoa. Suolainen. Toimii. Pian kymmenen suolatablettia mennyt kitusiin. Silti neste ei tunnu sitoutuvan. Ei tarvi pysähdellä kuseksiin. Täällä kuivuu pystyyn! Aletaan olla homman ytimessä - tämä on pyssymäki EXTREME polkujuoksu. Onhan tuo keskimmäinen nimi bongattu?

                     Tälle reitille on muodostunut lyhyessä ajassa myyttinen maine. Tämän on meidän sademetsä/viidakko ja amazon... Vähän helppoa, sitten taas - ja nurin. Ai, kun lensin pahasti. Nousen silti. Kuulen olevani kiinni podium-paikassa. Kolmen joukossa siis. Vielä on lähdön punaiselle matolle matkaa. Nyt 20 kilometriä. Taas suota. Tätä piisaa. Ja ikävä kyllä tunnen reitin, sitä piisaa vielä tuonnempanakin - moneen otteeseen.

                     Päivävaellusmatkana pidetään 10-15km matkaa. Tällä haasteellisella 56km mittaisella reitillä pitäisi siis kuluttaa aikaa 4-5päivää. Nyt ois tarkoitus kuitenkin selvittää tämän köykäisen työpäivän mittaisessa ajassa, alle kahdeksassa tunnissa. Juomasäiliö tyhjenee, samoin pullot alkavat huveta... kunnes juoma loppuu. Vielä kolme kilsaa juomapisteelle. Suu on kuiva kuin kalalla maalla. Polen lippalakkia suohon. Pää viilenee hieman. Paarmat tykkää. Taas purema olkapäähän. Ohitan neljännen kilpailijan.

                      Soiden yli. Pitkä matka juomapisteelle on ohi. Kiduksiin nestettä. Juomapullot täyteen. Reipasta vauhtia matkaan - taas nurin. Olen juossut jo yli kuusi tuntia. En ole pysähtynyt kuin juomapisteille. Olen pitänyt kiirettä. Krampitkin ovat väistyneet. Jalka laulaa kummasti. Vauhti alkaa kiihtymään. Hassua. Olen juossut pitkin sydänmaan rankkoja taipaleita yli kuusi tuntia ja yli 45 kilsaa. Silti jalka laulaa, vauhti kiihtyy. Tivoli on vielä auki!

                       Ahaa, pari jos ei kolmekin paitaa vilahtaa kaukana suoran päässä. Pian varvaan yhden. Kaksi jää vielä kivenheiton päähän. Sitten krampaa taas. Nyt pahasti. Taas ensiapua suola/magnesium -akselilta. Toinen buranakin. Ei oikein tapaistani, mutta toisaalta tunnen jo itseni, sisäelimenikin.

                       Vauhti palaa pian, ja edellä menevät ohitetaan. Dieselimäisesti lähestyn lajitovereita, ihmisiä, joita on sankoin joukoin musiikin kera odottamassa meitä kilpailijoita - minuakin. Olihan se kivaa ja rankkaa, mutta onhan se aina kiva myös sammuttaa kello. Olin sydänmaan oma 7h47min ja risat.

                      Vain kaksi kiertää reitin nopeammin, joten saan viimeisen pytyn, joka on jaossa. Täytyy sanoa, että joskus pytty on lujassa. Nyt se oli. Vaikka homma oli kaiken aikaa hallittua niin olihan se hittoviekööt rankkaa!!!  
                 Reitti sai myös kilpaveljet puhaltamaan. Näin oli tarkoituskin. Kuvan saa isommaksi klikkaamalla

Onni Vähäaho, Nivalassa 27.8.2015        

3 kommenttia:

  1. Melkoista soiden sirkusta, polkujen tivolia ja ryteikköjen karusellia!

    VastaaPoista