PEP2015 - HUIKEA ONNISTUMINEN

ENNEN KISAA


                      Kaikki kisan logistiikan suunnittelu ja toteutus tuntui menevän kaiken aikaa epätodellisen jouhevasti. Tästä täytyy tietysti kiittää idean ostaneita talkoolaisia, sekä hyvällä intohimolla järjestäväksi tahoksi ryhtyneen Nivalan Liikuntakeskus Oy:n innokkuutta ja rohkeutta lähteä toteuttamaan isoa ideaa Nivalan historian ensimmäisestä polkujuoksukisasta koskaan.


KISAN AATTO

                      Reitin kanssa tuli kuin tulikin hieman körö (kiire). Meillä on kuitenkin suhteellisen pieni ydinporukka, joka on jauhanut tuota reittiä kuntoon keväästä alkaen satoja tunteja. Luitta oikein - satoja. Itsekin olin viimeisen viikon aikana ennen kisaa reitin kunnostus/ehostus puuhissa liki 20h. Siis viimeisellä viikolla. Puhumattakaan muiden ydin-aktiivien panoksesta. Kukaan ei varmasti pahastu, jos mainitsen että eräs valkoinen pakettiauto on nähty tänä kesänä enempi sydänmaiden tien poskissa kuin omalla pihallansa.

                      Niin vain kaikki joutui aikanaan ja kävin vielä aatto-iltana morjestamassa ennestään tuttua maraton/ultra/polkujuoksu -ystävääni, Marko "munkkitossu" Mattilaa, sekä hänen sukunimikaimaansa, Ruoveden suunnistajaa, Mikael Mattilaa. Markolla oli alla erittäin vaikea lähestyminen kisaan. Hän näytti hiljaiselta ja vähän väsyneeltä. Tietysti pitkä matka myös Keminmaalta tähdittämään PEP2015 -kisaa. Hänellähän oli alla 6viikkoa aikaisemmin Italiassa 119km ja 5850nousumetrin kisa, sekä kirsikkana päälle 2viikkoa aikaisemmin Ruotsissa 120km ja 2500nousumetrin kisa. Kaupan päälle reilun viikon sääritulehdus. Markon ele kisan tietoiseksi tuomiseksi on ollut mittaamaton.
                      Mikael Mattila oli sen sijaan tulossa sprinttisuunnistusmaailmasta ensimmäiseen ultrajuoksuun. Rennoin ja positiivisin miettein mies tuntui lähestyvän seuraavan päivän kisaa. Ainoaksi neuvoksi annoin sen, että tuli mitä tuli eteen niin älä keskeytä. Tule jotenkin maaliin, vaikka kävelten.


KISA

                    Ennen omaa tarinaa täytyy muistaa mainita, että kisojen suurin tähti oli maajoukkuejuoksija Rami Oravakangas.

                     Kisapaikalla oli välitön tunnelma. Muutamia tuttuja siinä ehti vähä jututtaa ennen omaa starttia. Kisan juontaja, Heikki Uusitalo, veti tivolia mallikkaasti koko pitkän päivän. Minullakin oli ihan kohtuulliset reilut 4h unta alla. Olo oli latautunut. Tunsin sisälläni valtavaa paloa - NYT mennään niin että kanervikko huutaa apua! Ensimmäiset 56km kisaajat lähtivät matkaan kello.8.00. Oma starttiaikani oli klo.10.00.

                     Lähtö koitti viimein. Se on aina vapauttava tunne kun pääsee juoksemaan pitkän odottelun jälkeen. Tosin nyt jo lähtösuoralla tuli ensimmäinen pieni kramppi vasemmassa pohkeessa. Siitä lähdettiin. Olin harjoitellut aika rajusti, vaikkakin vähän, viime aikoina, ja kevennyksen ajoitus kisaan on aina vähän arpapeliä. No, kramppeja oli tämän tästä, mutta ne pysyivät hallinnassa. Aloitinkin hyvin varhain nakkeleen suola -ja magnesiumtabuja suuhun.

                     Reilun 3km kohdalla väänsin vähän jalkaani kosteassa kohdassa. Perskuta, minunhan pitäisi tietää nämä kohdat. Olenhan kotikentällä. Muutaman ontuvan askeleen jälkeen juoksu löytyi taas. Juoksu tuntui muutoin hyvin helpolta. Selvästi olin saanut paljon vauhtikestävyysharjoittelun ansioista helppoutta maratontehoiseeen hölkkään. Maratontehoilla siis paukuteltiin sydänmaan polkuja eteenpäin.

                    Krampit alkoivat lisääntymään siinä 6km kantturoissa ja niinpä otin buranan. Tuolla meidän vaativalla reitillä kun krampit kiipeävät polven alapuolen alueelta reisien tasolle niin sitten alkaa olla myöhästä reagoida. Niinpä päätin lieventää hommaa hyvissä ajoin.

                    Tämä 56km meidän reitillä on raaka matka. Juoksijasta riippuen noin 7-10h kutakuinkin maratontehoilla isr2014 -reittiä on jotain jota ei voi selittää.

                    Homma oli kaiken aikaa hallinnassa, vaikka pieniä kramppeja siellä täällä tulikin. Meno alkoi olla jopa nautittavaa. Tunsin olevani kunnossa. Maratontehoilla hölkkääminen oli kuin olisi istunut pendolinossa jalat penkillä. 11,1km 1:13h. Varsin letkeä aloitus. Olin kuulema kuuden minuutin johdossa. Ei tietoa, kuka oli toisena. No, eipä sen väliäkään. Takaa oli neljä etukäteen minua parempaa tulossa. Väliaikalähdöllä siis mentiin. Mikael Mattila lähti 20min minun perään, Samuli Nieminen 30min, Heikki Uusivirta 50min ja Marko Mattila 60min.

                    Suon ylitys meni helponoloisesti. Matka taittui tasaisesti. Ei vielä pannutuksia (kaatumisia). Pesänevantielle (16,2km) saavuin ajassa 1:51h. Taas menin keulaa. Tilanne oli siis muutoin aika hämärä kokonaisuuden kannalta. Se toi oman salaperäisyyden kisaan. Hyvä niin.

                    Seuraava 9km olikin sitten jo raaempi maastoltaan. Ja niinhän sieltä löytyi ensin yksi teepaita, ja sitten vielä toinen ennen Syyryn DropBag-huoltopistettä. 25,1km aikaan 3:12h. Ohitin hieman ennen tuota pistettä 20min edellä lähteneen Petri Nietulan, sekä Kuopion Arto Vartiaisen, joka oli lähtenyt 40min minua aikaisemmin. Miehet kehuivat ;) reitin tarjonneen mukavasti haastetta.

                    Syyryn pisteellä sain infoa, että Heikki ja Marko menevät tasoissa ja ovat minua 15min edellä. Tuohon totesin: -"Aika odotettua". Sitten kuulin vielä, että oon kolmantena...tai ainakin neljäntenä - ei ihan varmaa. Olipas huikea aloitus! Olin omaa enkkaväliaikaa edellä tuossa kohtaa jo 25min!

                    Syyryyn mennessä minulla meni kaikki 1,8litraa urheilujuomaa ja sitä tuntui olevan sopivasti. Syyryn pisteellä join ja söin mm. banaania ja suolakurkkuja, sekä merisuolaa, kun alkumatkan ottamani 6 suolatablettiakaan ei tuntunu karkottavan kramppeja. Vaihdoin myös ykkösreppuun. Inovin ultra vest 10:n. Siihen olin ladannut 1,8litraa, jonka ajattelin riittävän seuraavat 20km, jossa olisi seuraava huoltopiste.

                    Ilma oli lämmennyt kuin hyvä kivitakka. Varsinkin hakkuu-aukioilla oli kuin saunan läpitte ois juossu. Juomaa alkoi kulua ja silti kieli meinasi jäädä suun limakalvoille kiinni. Ohitin kisan nuorimman, 18-vuotiaan lukiolaistytön, Petra Aitto-Ojan Sikojärvellä, noin 26,5km seutuvilla. Hyvävoimaisen oloisena hän oli, tutkien karttaa. Kenties tarkasti(?) mikä järvi oli kyseessä. Niitähän (tai lampia) tuolla reitillä on 11kpl.

                     En jaksanut laskea paljonko kello oli. Lämpötila jotenkin pehmensi ajatusta. Mietin Petran ohittaessani, että a) pääseeköhän hän perille ja b) tarviiko hän tänään vielä otsalamppua... Kivikko-osuus meni kumman helposti. Se on yksi tämän reitin haasteellinen osuus. Aloin myös pannutella. Pari pahaa kaatumista takamaastossa. Onnea oli mukana, ettei käynyt pahasti.

                    Koitin vähän passaillakkin tuolla hankalalla osuudella, kunnes vihdoin olin Juurikan penkalla vajaan 32km juoksun jälkeen. Penkalla näyn datan mukaan juosseen parhaimmillan noin @5:30 -vauhtia ja muutoin noin 6min/km. Juoksu tuntuikin ihan kohtuulliselta ja olinkin aika hyvä vauhtinen tuolla Syyry-Juurikka -osuudella väliaikavertailussa.

                    Juurikantieltä Pykyn autiotuvalle käännyttäessä Uusivirran Heikin vanhemmat olivat ajan(sään)tasalla ja taisivat pelastaa monen kisan tarjoamalla ylläri-extrana 33,3km kohdalla juomaa ja energiaa. Ainakin ihtellä oli valtava jano kaiken aikaa. Silti minullakin oli hieman nestehukan merkkejä, sillä sormet alkoi hieman turvota. Suolatabletteja otin koko kisan aikana noin 10-11tbl ja magnesiumia noin 6-7tbl.

                  Tilanteeksi kerrottiin, että oon edelleen kolmantena, eikä lähellä ole uhkaajia. Aloin miettimään, että onko joku keskeyttänyt. Olin omissa papereissa 4-5 sijan mies...

                  Lähin lykkäämään varsin hyvää ravia kokonaisuuteen nähden kohti Pykyn autiotupaa, josta olisi enää vajaa 21km maaliin. Sitten vedin reissun kovimmat pannut ja löin vähän polvea kiveen. Taas pääsin säikähdyksellä kuin koira veräjästä. Tämä taitaa olla minun päivä - ajattelin. Löylyä tuntui tuleva auringon muodossa. Ilma oli erittäin haasteellinen. Alettiin mennä siihen vaiheeseen jolloin jyvät erotellaan akanoista. Eli fyysiset voimat alkoi vähetä, jolloin oli kurkistettava reppuun, mitä löytyy psyykkiseltä puolelta.

                  Pesänevantien ylityksessä kysyin Lenolta ja Pumpilta, että onko kukaan keskeyttänyt. Ei ollut siinä kohtaa. No johan nyt on jännää touhua. Selvä kolmospaikka, mutta ketään ei näy edessä eikä takana. Salaperäisen jännää!

                   Raskasta ja vaikeaa oli, mutta ajattelin että kyllä siellä valuu hiki kavereidenkin paidan alla. Täällä ei vedellä tänään kuivalla tukalla. Nyt oli raaka peli! Tiesin, että vielä on hyvästi varaa psyykkeen puolella. Silti piti säätä kunnioittaa. Juoma putelot tyhjeni uhkaavaa kyytiä. Ohitan Tuoriniemen Mian. Täytyy arvostaa miten hänkin selvisi ensimmäistä ultrastaan upeasti!
                  Viimeinen suullinen hieman ennen pesänevan suota paluureitillä. Matkaa huoltopisteelle n.3km. Kieli tuntui tarttuvan suuhun kiinni. Silloin muistin vanhan ala-asteen opettajan joskus kokeilleen juoman loputtua pelkkää suolaa, joten laitoin suolatabun suuhun. Lisäksi painoin jalalla lippalakin suohon ja sain näin kuravetisen lakin vähän oloa viilentämään. Minuutiksi. Kisan voittanut Heikki oli ollut nokkelampi ja juonut ojasta. Heikki on sissi. Täytyy arvostaa miestä korkealle. Täytyy katsoa ylöspäin vaikka ääni kuuluu alempaa. :)

                    Suolla käytiin syvimmällä henkisesti. Laskin että juoksen noin 7:50-8:00. Ja sitten pään sisältä kaveri sanoo, että sinähän tiesit tämän jo etukäteen!? Mitä syytä sinun on enää juosta koskaan mitään, kun rajat on selvillä? Nuo ovat aitoja ajatuksia, joita pään sisältä tarjoillaan heikoilla hetkillä. Kulkija päättä, miten ne sitten suhteutetaan.

                    Viimeinen huoltopiste 11,5km ennen maalia. Aikaa on kulunut 6:13h. Tankkaan, tankkaan ja vielä kerran tankkaan. Litra juomaa pulloihin ja menoksi - ja heti reilut pannutukset. Taaskaan ei käynyt kuinkaan. Juoksu lähtee kulkemaan. Tiedän, että alle 8h heilahtaa. Jopas se nostatti mielialaa!

                    Nostan kaiken aikaa vauhtia ja tehoja. Edessä vilahtaa pari paitaa. Se tuo aina lisäponttta. Koppelokankaan laskussa ohitan Käräjäojan Sannan. Sannalla kuuluu olevan vaikeuksia jalkapohjan kanssa. Tässä vaiheessa ei tahdo löytyä enää kilpailijaa, jolla ei olisi jotain vaikeuksia. On ollut pitkä päivä saunassa!

                   Oma vauhti kiihtyy. Alan olla hurmiossa. (itsensä)Voittaja olo. Taas kaksi paitaa vilahtaa edessä. Vedän hyvällä ravilla rajalinjaa, kunnes reisi kramppaa rajusti. Kokemuksesta tiedän, että ripeällä toiminnalla voin pelastaa itseni pysymään liikkeessä. Kävellessä otan taas suolaa, magnesiumia ja kisan toisen buranan. Lihaksisto ei ollut valmis kisaan, mutta näitä tulee joskus. Kova vuosi takana... Niinpä taas hokkus-pokkus-temppu onnistuu ja ohitan pian sekä Vierimaan Millan että Jarmo "Hönky" Honkalan.

                   Menen vajaan kilsan "Hönkyn" perässä. Hyvä tyyppi. Hänellä ei ole mitään kelloa. Aiko kahtoa päivän kulkua auringosta. Lähti 50min minua aikaisemmin. On tulossa 2h ennätysparannus kaverille. Omakin fiilis nousee tuosta. Jarmo: -"Jaa, paljoko se kello sitten on". Jarmo kertoo miten oli saanut osin tuurillakin hoidettua yhden krampin. Tuskin hän on saanut kerrottua tarinansa loppuun, kun hänellä tulee erittäin raju kramppi. Samantien hän sanoo, että mene vaan, kyllä minä tämän selvitän. Myös Milla näkyy kysyvän Jarmon vointia. Kaikki jatkavat matkaa, myös Hönky pian. Pikkusen naurattaa mielessä... Ennen kisaa vitsailtiin kuukausi tolkulla siitä, ettei tulis pepissä vaan sitä viimeistä kramppia... Nii-in.

                    Loppu menee upeissa tunnelmissa. Olen tehnyt elämäni parhaimman kisajuoksun koskaan. Loppusuoralla soi "Eye of Tiger" ja punaista mattoa pitkin läpi keltaisen maalinauhan ajassa 7:47:50!!! Kukaan ei mennyt ohikaan.

                   Hetken kuluttua Heikki tulee maaliin ajassa 7:04:18. Kotvan kuluttua Marko ylittää maalilinjan ajassa 7:19:20.

klikkaamalla saat kuvan isommaksi 

Hitsi, pääsin näinkin lähelle - jos uskallan sanoa - Suomen kakkoskorin polkupetoja. Wau.

VOITTAJAN HAASTATTELU

                   Polku pisti tietysti osin säänkin vuoksi taas erittäin nöyräksi, mutta samalla se veti minut henkisesti puoleensa. Eli tämä päivä vie minut viimeistään mennessään polkujuoksun omaksi. Toki käyn vielä juoksemassa ensi toukokuussa Kokkolan kamuille lupaamani 24h juoksun, mutta sen jälkeen keskityn ainakin toistaiseksi polkujuoksu puolelle. Se on mielekkäämpää ja siellä olen vahvempi suhteessa tiejuoksuun.

                    Olkoot tämä ultrapolkujuoksu-urani siloiteltu alkutaipaleeni. 


                  Lopuksi haluan kiittää kaikkia tapahtumaan osallistuneita täydestä sydämestäni! Tämä jää minun mieleeni ikuisena valona, jota en tule unohtamaan koskaan. Ja ensi vuonna, mikäli saadaan tuplamatka (112km) niin tavoite on pysyä podiumilla ja alittaa 20h.


                  Kisasta tuloksia, väliaikoja, kuvia, videoita ja jopa elokuva nähtävillä kisasivuilla.      Lisää videoita tulee kisasivulle aikanaan. :)

25km jälkihaastattelu kisan 2.Sauli Päivärinta

Onni Vähäaho, Nivalassa 25.8.2015