maanantai 13. kesäkuuta 2016

7 VUOTTA ON PALJON AIKAA

                         Päivälleen 7-vuotta sitten juoksin elämäni ensimmäisen maratonin Piippolan 1km mittaisella raviradalla. Kisa oli virallinen. Väliajat jopa joka kierrokselle. Chippi oli jo silloin nilkassa, joten tekniikka oli jo tuolloin hyvää luokkaa.

                        Olin aloittanut juoksemisen vajaa vuosi aikaisemmin ja juossut v.2008 vajaa 500km elo-joulukuussa. Elämäni ensimmäisen maratonin aika oli 4.18.28. Juoksua edeltävä yö meni Stanley Cup -finaalia katsoessa. Tuolloin Pittsburgh Penguins voitti edellisen kerran Stanley Cupin ja päivälleen 7 -vuotta myöhemmin sama toistui. Nyt en vain juossut maratonia, mutta vähillä unilla mentiin viime yökin. Rakkaus on pitkämielinen.
Kiitos Pittsburgh Penguins, kiitos Sidney Crosby! 
                        Uskomaton kausi. Uskomaton päätös. Paljon upeita tarinoita. Olli Määtän lukuisat jaakobin painit, mm. syövän selättäminen 20-vuotiaana. Pari olkapääleikkausta jne. Nyt 21-vuotiaana Stanley Cup -voittajana.

                        Laakkosenjoninnäköinen mies sai myös vielä kerran nostaa Lordi Stanley maljan suorille käsilleen. Veritulpan vuoksi kesken kauden uransa lopettamaan joutunut pelaaja. Pittsburghin suuri sydän - Pascal Dupuis.

   Pascal Dupuis teki paljon kovaa työtä kaukalossa eikä pelännyt menettää hampaitaan
                 
                         Paljon on tapahtunut seitsemässä vuodessa. Maratonennätyskin on parantunut noin 56min, vaikka en ole sille matkalle sittemmin juurikaan keskittynyt. Vaikka välillä on tuntunut, että kehitys saattaa jo lähestyä lakipistettään, on ilo huomata kehitystä tulleen 7 vuoden aikajanalla melkoisesti.

                         Tärkein kehitys on rakkaus juoksuun. Suhde kilpailuihin on muuttunut. On kiva onnistua, mutta epäonnistuminen vain motivoi  kehittämään itseään eteenpäin. Minua ei nykyään enää haittaa, vaikka välillä tulee huonoja kisoja. Ja olisihan se turhaa surkutella, kun niitä nyt pakkaa kaikille tulemaan enemmän tai vähemmän. Ei niihin kannata takertua, sillä seuraava kisa voi jo mennä taas hyvin. Rakkaus juoksuun on enemmän kuin kilpailu, se on kuin pullo alkoholistille. Tosin uskoakseni pystyn vielä hallitsemaan pulloani. 

                      Kävin toissapäivänä juoksemassa kovaa muttei aivan tosissaan Sievi Trai Runissa. Mukava tapahtuma ja 17km omaa kovaa. 
                         Paljoa ei varastoon jäänyt, joten hetken jopa ajattelin sijoitustani (13:sta) että oh-hoh, ompas täällä tasoa. Kisassa oli 42 juoksijaa. Kisa meni vieläpä minulta aika lailla yläkanttiin, joten Sievin kisan voi katsoa helposti onnistuneeksi kisaksi lähtökohdat huomioiden. Fakta vain on, ettei edes näillä lakeuksilla ole asiaa 10sakkiin, jos matkat ovat näin lyhyitä. Minulla on niin kehnot vauhtivarat, että tarvin mielellään +50km matkan, jotta voin elätellä podium sijoista. Riippuen tietysti osallistujalistasta. pep2016 57,5km matkalla voin olla lähellä podium paikkaa, vaikka toivon kisan tason nousevan sen verran korkeaksi, että saisin jäädä sijoille 4-6.

                      Sijoituksilla ja kilpailuilla on sittenkin aika vähäinen merkitys, jos rakkaussuhden juoksuun on tarpeeksi aito. Mielestäni juoksemisen pitääkin olla hauskaa, eikä treenaaminen saisi olla missään vaiheessa pakkopullaa. No, ok, tietysti jollain määräviikoilla, voi olla väsynyt, jos juoksee yli 200km/viikko, mutta siitäkin sittenkin ensisijaisesti nauttii? Kyse on nauttimisesta siitä mitä tekee. En voisi pitää juoksemisesta enempää. Se antaa niin paljon minulle sekä fyysistä että henkistä voimaa, jota on täysin vaikea sanoin kuvata.

                     Siitä huolimatta on hauskaa haastaa omia parhaita juoksujaan. Tänä vuonna ennätys on parantunut 5km:lla. Uskon, että voin vielä tehdä uusia ennätyksiä lisää. Talvella tuli jo omia vaellusreittien talviennätyksiä. Myös omia kesäaikoja on kiva kokeilla parantaa, mutta ne asiat ovat huvittelua todellisen päämäärän rinnalla - juoksusta nauttimisen.


                     Nauttikaa siitä mitä ikinä harrastatte! Sillä vain sillä tavoin voitte tehdä itsenne onnelliseksi ja samalla myös ympäristö kokee positiivisen auranne!


                    Espoon rantamaratonilla 20.9.2009  aika: 4:04:45

Onni Vähäaho, Nivalassa 13.6.2016                

lauantai 11. kesäkuuta 2016

SIEVI TRAIL RUN 2016

                        Tänne oli tarkoitus kuntoutua osallistumaan Kokkolan 24h kisan jälkeen. No, Kokkolan kisa meni plörinäksi jo 9h kohdalla ja 18,5h känkkäilyn ja könkkäilyn jälkeen olin jo pukukopilla 133km retkeilyn jälkeen. Tuosta oli ainoastaan se hyvä puoli, ettei ehtiny jalkoja saada huonoon kuntoon, joten palautuminen olisi siltä puolen suotuisampaa.

                         Tässä on ollut nyt kuitenkin pian kaksi viikkoa allergia-oireita. Ilmeisesti männyn siitepölystä lähtöisin olevaa. Tänään on ollut oireiltaan helpoin päivä, mutta esim. aamun 5km heräilylenkin perään piti limaa "oksentaa". Olen kuitenkin kutakuinkin pystyn harjoittelemaan normaalisti. Tämä oli ns. kova viikko - ei määrällisesti alkuunkaan vaan tehollisesti. Maanantaina 21km Vk-pyramidi, Torstaina tonnin vetoja. Ja tänään oli tarkoitus rallatella Sievin metsissä Sievi Trail Runilla rentoa reipasta rapiat 17km. Tavoite oli juosta alle 5:30min/km keskarilla, eli niin ku nykyään asia kuvataan; sub530.

                         Sievin polkujuoksu-organisaatio Salmelan Pekan johdolla olikin saanut varsin mukavat kekkerit pystyyn mutti pitäjänä tunnettuun Sieviin. 136 osallistujaa teki tästä tapahtumasta varsin mukavanoloisen ja näyttävänkin. Hyvä Sievi!
                                  Pekka Salmela  Sievi Trail Run päällikkö

                        Reitti on varsin kovapohjainen 90%:sti, mutta runsas kivien määrä haastaa teknisesti. Nousumetrejä 17km tuli vain 150m, joten reitti on aika tasainen, kuten näillä huudeilla on tapana. Mutta sopivasti reitti vaati jaloilta rytmiä ja tuoreutta. Noita kumpaakaan ei ollut tänään allekirjoittaneella.

                        KISA


                        Lähettiin Jussin (SievinAshtonEaton) kans rintarinnan rupatellen matkaan. Naureskeltiin kun kärki painoi jo kaukana, että mekin mennään alle nelosta, joten eipä taijja tarvia kiristellä. Tänään olikin tarkoitus mennä vähän rennommalla otteella. Kun ei ollu ns. laittelu kunnossa piti vaan jhäykillä koivilla painella tasasta ravia vailla lentoa ja sähköistä rytmiä. Onnekseni alun säntäilyjen jälkeen muodostui hyvä vetopari, kun Sievin hiihtäjätähti Miia Säilynoja veti tasaisesti noin 5:08min kilsoja ylämäkivoittoisella alkupätkällä, jossa oli sitä kiveäkin ihan kivasti. Jussi oli siinä siis myös, samassa letkassa. Tuntui mieltä nostattavalta huomata juoksevansa samaa tahtia kilpaurheilijan kanssa.

                       Jossain 5km juottopisteellä Jussi ja Miia laskivat vauhtia ja innostuivat ryystämään hörpyn-pari. Minulla oli juomaliivi, joten olin hörppinyt siitä omaan tahtiin juostessa, joten jouduin letkan kärkeen. Ihmetyksekseni huomasinkin pian tulevan pienesti eroa Miian, joka sitten hieman jäikin. Jussi liimautui vielä tuossa vaiheessa samaan junaan kanssani. Jossain 7km kohdilla kuitenkin tuli teknisempi alamäkivoittoinen pätkä, jossa minun tanakka ruumiini liikahti sillä kyydillä alaskäsin, että Jussi vähän siinä jäi - ja taisi hänellä ollakkin jotain kengänsitomista tai muuta sellaista siinä samassa menossansa.

                      Vajaassa 9km sain Liedeksen Jarmon kiinni. Alle 3h maratoonari. Oli jotain ongelmaa vissiin. Jotain Jarmo tuumaili, mutta en kuullu ku korvissa humisi, kun vauhti oli niin hurja, tuulen vain ujeltaessa korvakäytävissä. Lähestyttäessä pururata-osuutta vedin pannut aika helpossa kivikossa. Vähän aikaa onnuin vasenta polvea ja tsemi nirhauma vasempaan käteen. Kuuluu lajiin. Vähintään kerran pitää kunnolla pannuttaa, muuten ei oo tosissaan juossu... Tosissaan - niin kyllähän tässä kovaan puolelle mentiin, vaikka vähän jäi lippaaseen. :)

                     Eka kiekka täynnä ja jälkimmäisen 6km kimppuun. 11km meni aikaa vain 57:08min. Se oli noin 3min vähempi kuin olin ajatellut. Kisafiilistä? No siihempä se loppu vähänenkin letkeys ja Jussi karkas. Oranssi paita loittoni ja loittoni. Niinpä keskityin vain ajattelemaan mukavia, kuten ympärillä olevaa vihreyttä. Loppumatka oli tasaista menoa. Hieman jäykkyys loppua kohden ylämäkikilsojen jälkeen taas helpponi ja loppu tulikin taas hieman inhimmillisemmällä jalalla.

                     Tasapaksua Vk-sitkeyttä ja hyvää tunnelmaa jäi tästä käteen. Pääsin vielä samaan kuvaan Sievin kilpahiihtäjätähden kanssa. 
 
                Samassa kuvassa hiihtäjätähden kanssa

                           Polkujuoksutapahtumissa ovat kaikki yhtä - niin kilpailijat kuin me kuntoilijatkin. Kaikilla on sama päämäärä: Liikkua reippaasti ja kävellä suihkuun hieman kankeasti. Siitä tulee hyvä mieli moneksi päiväksi.
                                   Ei liian tosissaan

                          Tästä on hyvä jatkaa kohti Elokuun PEP2016 kisaa, joka on omalla kohdalla loppukesän pääkisa. Yhden salakisan otan tässä vielä ennen peppiä, mutta ei siitä enempää. Yksi ennätys pitää käydä parantamassa :)

                          Sijoitus tänään 13:sta 42juoksijan 17,4km kilpasarjassa. Aika 1:30:59.  Eli meni sub530, ja meni jopa sub520 5:19min/km. Minun gps:n tuli 17,08km. Miesten sarjan voitti Myllylahden Matti. 4:22min/km keskarilla. Vähä päälle 1:13 ajalla.

                     Kohtaniemen pojat laidalla ja Matti keskellä

                          Naisten sarjan ykkönen oli Anna-Kaisa Saari 1:19:35 ajallaan.
                            Onhan se kepeää menoa huippuhiihtäjällä!!!


                        Kiitos hyvästä kisasta!

Onni Vähäaho, Nivalassa 11.6.2016

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

POLUILLA NAUTTIEN

                     Luonto ja neidot ovat aina kauneimmillaan - niinhän sitä sanotaan. Ja helppohan tuohon on yhtyä. Alkukesän tuoreen vihreä väri houkuttelee yhä enenevästi väkeä poluille. Tänäänkin oli yhteislenkillä väkeä ja samalla polulla reilusti toinen mokoma lisää. Poluilla jokainen löytää itsensä, heittää arkiroolit narikkaan ja antaa vienon tuulen tarttua poskipäihin, tuoksujen mielihyvän täyttää mielihyväkeskuksen.


 PEP2016 tapahtumassa stadionilta poistutaan aistikasta ruohopolkua pitkin.



 PEP2016 tapahtumassa kaverin kanssa ehtii käydä monet asiat läpi ja nostaa samalla kuntoa



PEP2016 tapahtumassa voit ylittää itsesi - pääset ojien yli jykeviäkin siltoja pitkin



 PEP2016 tapahtumassa juokset kuin paratiisissa. Luonto ympäröi sinua upeana - vesi ja kaikki kasvusto sen ympärillä. Olet osa elämää, luontoa.


                    Ensi viikon sunnuntaina, 12.6.2016 klo.16.00 kuljemme kaikki kävelten, joten ryhmän voisi olettaa kasvavan ennestään. Tulkaa mukaan ensi sunnuntaina! Haetaan yhdessä kesäfiilistä metsästä. Elokuun Pyssymäki Extreme Polkujuoksutapahtumaan on aikaa vielä reilut 2kk, joten kuntoa ennättää kasvattaa vielä kivasti. Eipä silti, kyllähän sitä ehtii nostattaa myös itse tapahtumassa, sillä pep2016 jos joku, on rento ja vapaa tapahtuma. Matkaa voi taittaa niin kävelten, hölkäten kuin juostenkin. Vain fiilis ratkaisee - ja sehän on tapissa! Ei muuta kuin ilmoa täyttämään ja pääset odottamaan jotain kivaa. Siitähän elämässä on monesti kyse. 

Onni Vähäaho, Nivalassa 5.6.2016    

torstai 2. kesäkuuta 2016

PEP2016 PITKÄN MATKAN PRIVAATTI MAISEMAT



Innostu - ja innosta muitakin mukaan! Jos tykkäsit videosta, jaa sitä eteenpäin. :)

Onni Vähäaho, Nivalassa 2.6.2016

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

TAAS MENNÄÄN

                       Odotin Kokkolan kisalta paljon. Kaikki blogiani lukevat ja juoksujani seuraajat tietävät miten tarinassa kävi. Niin kuin kilpaurheilija, myös tavoitteeellinen kuntourheilija joutuu käymään läpi epäonnistumisen. Miksi minulle kävi näin?

                        Ajatuksiini on tullut useina vuosina, erilaisina hetkinä, Teemu Selänteen kertoma suhde ympäristön odotuksiin ja arvioihin urheilijan menestyksistä tai pettymyksistä. Mielipiteitä on yhtä monta kuin on niin esittäjääkin. Eikä siinä mitään. Rehellinen mielipide on aina hyvä, ja usein rakentavakin. Selänne kuitenkin sanoi omalla kilpaurallaan, ettei kukaan ole koskaan niin hyvä niin kuin hänestä kirjoitetaan/puhutaan, eikä niin huono kuin hänestä kirjoitetaan/puhutaan. Viisaasti sanottu. En minäkään ole.

                         Aluksi yritin löytää syytä miksi elimistöni ei enää suostunut toimimaan 24h juoksun Sm-kisoissa Kokkolassa reilu viikko sitten 9h juoksemisen jälkeen. Sitä en saa todennäköisesti koskaan selville. Miikka-Pekka Rautiainen, kova kuntourheilija, ruoti osin varmaan huumorilla omaa esitystään Bodom Trail kisassa: -"että ei ole paskoja päivän kuntoja, on vain paskoja kuntoja – lenkille läski!". Netistä löytyy paljon värikkäitä kirjoittajia ja kovia juoksijoita yhtä-aikaa. Hyvällä suodattimella niistä voi ammentaa itsellekkin.

                         Asia ei omasta mielestäni ole aivan noin niinkuin Rautiainen kirjoittaa, mutta onhan siinä totuuden siemen. :)

                         Vielä Kokkolaan... kyllä ne 9h jälkeen voi alkaa vaikeudet. Eikä 9h kohdalla ilmenneiden vaikeuksien pää syy voi olla ainakaan liian kova aloitus. 9h liian kova aloitus? Esim. 50km kilpakävelijät kävelevät hieman alle 4h kisassaan. Olen joskus nähnyt aika huononkuntoistakin sakkia. Kesken kisankin. He ovat kilpaurheilijoita. Minä ja monet muut ollaan harrasteultrajuoksijoita, joilla on työ ja useilla perhe ykkösenä, kuten minulla. Kyllä voi joku kisa mennä niin että alkaa tuleen vaikeuksia 9h ja 85km jälkeen.

                         Vaikka olen usein aika ankara itselleni, kuten esim. M-P Rautiainen, osaan nykyään jo vähän suhteuttaa. Mitä paremmaksi saat kunnon ja mitä vaativampia tuloksia hajet, sitä isommat on riskit. Joku saattaa viisastella, että kilpakävelijä joutuu 50km kisassa kovemmalle kuin esim. kaltaiseni ylipainoinen ultrajuoksija. Olen eri mieltä ainakin siltä osin, että mitä parempaan kuntoon olen itseni saanut niin sitä helpompia ovat itse kilpasuoritukset. Otan esimerkeiksi vaikka 5km ja maratonin juoksun. Takuulla pääsen nykyään helpommalla molemmissa noissa juoksuissa. Myös ultrissa, mutta silti voin yhä epäonnistua joskus, kuten nyt kävi.

                         Kokkolan kisan jälkeen varsinkin oikean jalan jalkaterän erilaiset ihotulehdukset kestivät noin 8-9päivää. Olen ollut siltä osin terve vasta pari päivää. Riskeerasin ja pelasin tulehtuneella jalkaterällä työpaikan jalkapalloturnauksen viime viikonloppuna. Voitettiin viimeinen peli ja oltiin seitsemänsiä 8 joukkueen turnauksessa. Tapahtuman fiilis oli erinomainen. Kiitos työkavereille!
                             Team Kallion hoitajat


                         Tälle päivälle oli suunnitteella aina haasteellinen Iso-Sydänmaanreitin koko reitin kierto, eli ns. I-SR2014 koko reitti. Tarkoitus oli videokuvata pep2016 kisaa varten hieman kisamaisema videota pitkältä (57,5km) matkalta ja nähdä talven tuomat korjaushaasteet ennen kisaa. Suurin haaste oli kuitenkin pari päivää ennen tuota kehittynyt hankalahko allerginen nuha. Minulla on usein se näillä seuduilla vuotta. Paljon siitepölyä ilmassa, ehkä hienoista oikeaakin nuhaa seassa. Joskus vaikea erottaa. Vielä tänä aamuna herätessäni olo oli tosi tukkoinen, mutta selkeni siitä sen verran, että päätin lähteä ainakin kokeilemaan ja vaikka tarvittaessa juoksemaan vain 12km perhereitin kisastadionilta lähtien.

                          Niinpä heitimme vermeet niskaan ja läksimme kohti Sydänmaan kutsuvaa luontoa klo.5.24. Olo oli ainakin alussa aivan jees. Tietysti jaloissa tuntuu vielä jalkapalloturnauksen "uusien pikkulihasten" superjumit ja Kokkolan kisan 133km retki tasaisena jalkajäykkyytenä. Eli aika lailla lainajaloilla (paskoilla) liikkeelle. Aloitettiin itse kuvaukset noin 8km kohdalta Lintulan seuduilta. Yhteensä noin 30 videoklippiä ja Keijo otti omalla kameralla lisää, kun minulla loppui tila.

                         Iso-Sydänmaanreitille tyypilliseen tapaan alku menee hieman myötämaavoittoisen, kohtuu juostavaan polun ansiosta aina kuin siivillä. Siinä ikään kuin virta vie. 14km jälkeen tulee hieman vetisempää ja teknisempää, sitten tulee taas hieman vetisempää ja teknisempää. Kun olet noin 24km:ssa alkaa noin 7km osuus, jossa hyvin usein paljastuu kulloiseenkin tilanteeseen nähden liian kova alkuvauhti. Taustalla voi olla lihasten epätilaa, 1-2päivää ennen suoritusta (kyllä, jokainen isr2014 koko lenkin kierto on Suoritus isolla S:llä) nautittu nesteiden, energian, magnesiumin ja suolan määrä.

                          24km:sta alkava noin 7km tekninen pätkä on pätkä, jossa monella on jalat enempi ja vähempi krampanneet, monesta juoksijasta on tullut kävelijä, on alettu voimaan pahoin, on alettu kaatuilemaan jalkojen painaessa. Varmaan moni meidän koko reitin kiertänyt tunnistaa itsessään noita oireita. Tekninen osuus päättyy oivasti todella vanhaan isopuiseen metsään ennen Iso-Juurikkajärveä. Siellä on moni nojaillut puihin syystä jos toisesta. Ihminen on pieni noiden puiden luona. Olen laskenut että tuonne ei alle tuntiin saa millään tavoi apua. Jokainen joka vähänkään ymmärtää/tietää terveysasioista, oivaltaa että tunti vakavassa tilanteessa on varma risti nimen perään. Onneksi nyt ei ole lähimainkaan kenellekään niin meinannutkaan käydä, mutta isompi uhma tuolla sektorilla voi laskea tavarat alle kulijalle. Sillä tavalla tuo reitin haastavin sektori on syytä ottaa kunnioittavasti vastaan.

                          Vaikka tuo kohta reitistä tiedetään, ollaan me reittiä tuntevat, kohtuu kokeneetkin juoksijat jouduttu nojailemaan Juurikan isoihin puihin. Niin pahus soikoot Keijokin tänään. Rajut krampit tekivät Keijostakin hetkellisesti toimintakyvyttömän. Tuon tason kaverin odotellessa kramppejen hellittämistä, vetää tällaisen opiskelevan juoksijan nöyräksi. Vielä ei ole saatu niin kovakuntoista kaveria meidän Pyssymäki Extreme kisaan, joka olisi raikkaalla jalalla pyyhkässyt isojen puiden alta Iso-Juurikan penkalle. Nähtäväksi jää, miten käy tänä vuonna. Jokainen kisaaja siihen koittaa pyrkiä.

                           Oltiin juostu noin 5h ja oltiin Iso-Juurikan seutuvilla. Matkaa maaliin oli noin 23km. Jouduttiin tekemään ratkaisu, jossa Keijo tulisi omaa kävelyvauhtiaan perässä ja odottaisi kramppejen hellittävän. Sovittiin että pidetään puhelimilla yhteyttä ja minä haen tarvittaessa Keijon sitten jostain, jos krampit ei helpota. Tuo on raaka paikka. 5h taivalta takana ja 23km edessä. Niin vain Keijo nitkutti itseään ajoittain jopa juoksukuntoon ja tuli takanani reitin loppuun asti! Hattua pitää nostaa, sillä loppumatkasta oli paljon paikkoja jossa a)piti jalkoja nostella b)piti hyppiä ja c)vajosi mutaan.
       Pesänevan ylitys paluureitillä. Matkaa pepissä n.14km punaiselle matolle


                          Itellä oli aika tasaisen jäykkää alusta loppuun. Ehkä kuvauksia varten tehdyt mainosmaisen väljät ja joutuisat juoksupätkät hieman söivät omiakin voimia jaloista. Aikaa reitin kiertoon meni 8h34min32sek. Tuollakin ajalla olisin ollu viime vuoden pepin pitkällä matkalla kolmas, kisassa, jossa olin itse kolmas ajalla 7h47min. Eli ei hullumpi kuvauslenkki. Lisäksi menimme kisareittiä pitkin, eli lähdimme stadionilta, joten viime vuoden peppiin nähden lisä matakaa tuli n.1,5km. Keijo tuli hieman perästä ja 23km kestäneistä, osittain jatkuneista kramppivaikeuksista huolimatta hän juoksi reitin myös alle 9h (n.8h 50min).

                         Sen verran pitää säästä mainita, että lähtiissä oli n.+10 astetta ja pahimmillaan +24 ja täysi auringon porotus. Viimeiselle 13km oli juomaa 1,5L ja sitä joutu säästellen juomaan. Loppu niin ku vähä kesken. Kyllä siinä on kroppa kovilla. Kaloreita paloi karvan yli 6000, joten tänään saa syödä aika vapaasti? Allerginen nuha näkyi sykkeissä ja keskisyke oli peräti 145. Uskon, että täysin terveenä ja hiemankin palautuneena voin juosta tuon lenkin reeninä sub135 sykkeillä sub8h. Tämän kuvausreissun perusteella ei kannata arvailla vielä mitä voisi pepissä mennä Elokuussa. 7h rajan alitus voi olla vielä liian kova, mutta katsotaan.

                                   Keijo Maalissa.

Kiitos Keijolle lenkistä!

Ps. Lenkillä meni alas n.4,5L juomaa, josta n.1,5litraa vahvaa maxim urheilujuomaa ja 0,5litraa laimennettua mustikkasoppaa. 100g irtokarkkeja, 100g suolasamiakkeja, 100g suolapähkinöitä, 2 elovena keksiä, 6 geeliä, 8 suolatablettia, 5 magnesium tablettia ja yksi burana.

Onni Vähäaho, Nivalassa 1.6.2016 

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

KOKKOLA ULTRA RUN 24h KISAN PURKITUS

                      Jokainen päivä on erilainen. Emme tule koskaan tietämään miksi. Ultrajuoksijakin on ihminen. Päivät ovat erilaisia, eikä mekään tiedä miksi. Vuodessa on 365 päivää. 2-5päivänä juostaan ehkä kovaa ja pitkästi. Toisina päivinä se onnistuu paremmin kuin toisina, emmekä tiedä aukottomasti miksi. Elämä on yllätyksellisyydessään kiehtova... Jos asiaa vie samalla ajatussektorilla "vähän" kauemmas niin ei kalakaan aina syö.

                       Ultrajuoksukilpailuissa suurin osa on asettanut itselleen jonkun tavoitteen. Iso osa myös suunnitelman. Siitä huolimatta iso osa pitää lajista myös sen sosiaalisuuden vuoksi. Voidaan puhua jopa perhe-efektistä. Ultrajuoksuun on selvästi hakeutunut hyvin samanhenkisiä ihmisiä - ymmärtäen lajin luonteen. Tälläkään kertaa ei tarvinut pettyä. Uudet tuttaavuudet ennätyslistojen molemmista päistä saivat kasvot ja sisällön. mm. Tomppo, Honkala, Kullberg ja Valido tekivät vaikutuksen tekemisen ammattimaisuudessa, mutta myös jalojen persoonien muodossa. Unohtaa ei sovi muitakaan uusia tuttavuuksia, Larivaaraa & kumpp... kävelevää leppoisaa pariskuntaa. Kaikki olivat "samalla viivalla" - myös niin, ettei kukaan voinut tietää minkälainen tuleva kisa tulisi olemaan. Esim. Jari Tomppo joutui toteamaan, ettei ollut hänen päivänsä, eikä sitäkään voi aukottomasti tietää miksi. Tottakai hän oli palautumaton, mutta että nihkeyttä alusta asti, kuten hän j-foorumilla kirjoitti.

ULTRAYSTÄVYYS
Vasemmalta huoltoa Jorma Kurittu, Janne Kukkola, sekä kisaajat vasemmalta: Jyrki Leskelä, Minä ja Visa-Pekka Larivaara

                       Ihimisiä on myös radan sivulla, huoltopöytien takana. Oman ja tuttujen huoltajien lisäksi sain tutustua mm. Teemu Takkulaan. Todella ammattimaista huoltamista JayLenon vanavedessä vasta 28-vuotisesta iästään huolimatta. Synnytäänkö tähän lajiin?


KISA



TUNNIT 1-3

Suunnitelmana oli pysyä mahdollisimman pitkään noin 9-10km/h etenemiskykyisenä, eikä mälläillä upeilla kertymillä, jossa kusetaan vain omiin muroihin. Tarkoitus oli pidättäytyä noin 10,3-10,6km/h maksimissa, vaikka kuinka olisi syönnillään. No, syönnillään oli ja juoksu oli herkkää ja helppoa. Sivullisten jälkikäteen kertoma arvio tuki omaani - jouduin juoksemaan pidättelevästi, vaikka meno oli retkeilymäisen kevyttä. Kolmena eka tuntina juoksin jokaisena aika prikulleen 12kierrosta, eli 10,36km/h. 3h saldo oli 31,1km.

Ilma oli yllättävän lämpimäntuntuinen ja useat lisäsivät juomista - myös minä. Kaikki sujui hienosti ja vaivattomasti, kuten tuossa kohtaa tietysti pitääkin. Olin 200km aikataulusta edellä 1,1km. Upea tilanne.


TUNNIT 4-6

Meno jatkui alunalkaen samanlaisena. Neljäs tunti 10,36km/h. Viidennellä tunnilla kävin eka kerran vessassa monitoimiasialla. Kaikki vaikutti olevan hyvin myös sillä puolen. Kaikki pelasi tässä vaiheessa hyvin. Viidennellä tunnilla tein päätelmiä yhä jatkuvasta aurinkonpaisteesta ja hyvää vauhtia kertyvästä kilometrikasasta. Aloin ottamaan enemmän varman päälle ja kävelemään joka kiekalla pienen pätkän huoltopöytien kohdalla joka toisen sijaan. Samalla saatoin alkaa(?) huomaamatta juomaan vettä liikaa, kun sitä oli aina sopivassa juonti vauhdissa tarjolla joka kiekalla.
Kuusi tuntia täyttyi wc-reissu mukaanluettuna kertymän ollessa 60,4km. 200km aikataulusta olin edellä jo 2,4km. Aikataulu oli vielä tarkoituksella tehty takapainotteisesti reilusti särkymävaraa sisältäväksi, joten olo oli enempi kuin luottavainen, tyytyväinen ja rauhallinen.


TUNNIT 7-9

Meno menee aavistuksen nihkiämmäksi, mutta edelleen helppo puhdas hölkkävauhti, kun oikein rentoutti oli noin 6:10-6:20min/km, joka oli tässä vaiheessa enemmän kuin tarpeeksi, joten en ottanut stressiä pienestä nihkeydestä. Samalla myös kuulin ja näin nihkeyttä alkaneen esiintyä muillakin. Tälle kolmen tunnin setille suurimmat aikasyöpöt oli kaksi isompaa normi wc-reissua, sekä ainakin yksi kenkien perusteellisempi putsailu. Muutenkin tässä vaiheessa huoltoon alkaa kulumaan hieman enempi aikaa ainakin näin keskeneräisillä ultraharrastajilla. Huollossa Janne ja Teemu hätistelivätkin minua liikkeelle... -"No niin, sulla on nyt kaikki - sinne, sinne - ja minua viitottiin radan suuntaan". Kaikki mitä tässä vaiheessa puhuttiin, tähtäsi vielä suoritusta edistävään toimintaan. Pojat kyllä aisti millon meni lässytyksen puolelle ja sillon tuli komento radalle :) 9h kohdalla oli kasassa 85,6km. Eli olin 200km aikataulua edellä 0,6km.


TUNNIT 10-12

Jaksoa leimasi tasan kaksi asiaa. 10:s ja 11:s tunti teki pahaa. Lihalientä ja osmosalia. Kävelyä reilusti enemmän. Vaatetta lisää. Tunnilla 11 myös satoi vettä jatkuvasti. Ilma viileni reilusti. Päivällä oli ylimmillään +19, yöllä alimmillaan +7. Toinen asia oli kenkien vaihto ja päkiän alusen alkavan rakon tarkistus. Jalassa ei ollut vielä rakkoa, joten emme tehneet muuta kuin vaihdoimme kuivat sukat ja vähän isommat hokat. Olisi pitänyt myös rasvata lisää. Se unohtui. Pahoinvointi alkoi hiljalleen hellittää ja sain heitellä takkia pois taas päältä ja lisätä juoksua. Kisan ensimmäisen puolikon viimeinen kolme tuntia oli kuitenkin lyönyt jo hieman siiville, mutta mikään ei tuntunut vielä turhan merkittävältä, että olisin huolestunut. Tällaiset aaltoilut kun tahtovat kuulua lajiin.
Sen sijaan 11h kohdalta eteenpäin alkanut pyöryttäminen vei toimintakykyä alas. Nesteet alkoivat mennä läpi. Tehostin ja tehostimme huollossa suolan syöntiä. Myös Mangnesiumia olin syönyt säännöllisesti.
12h tulos 105,4km. Olin tipahtanut 4,6km 200km aikataulusta. Ei siinä mitään, mutta olo alkoi olla sen kaltainen, että jo ajatus 180km alkoi olla riittävän kova maali. Huollossa tuollaiset pehmoilut tietysti tyrmättiin, mutta tässä kohtaa kulkijalla oli tuntemukset sisällään.


TUNNIT 13-15

Koko kolmituntinen meni samaa rataa. Suolaa sisälle. Hieman selällään makaamista, jalat ylhäällä. Hiilaria samalla tankkiin ja pienen tauon jälkeen uudestaan. Siitä aina heti takasuoralla koivikkoon ja tuollanen vähintään litra kirkasta kusta pihalle ja siitä alkoi pian heikotus ja pyöryttäminen. Tulkitsin sen enempi verenpaineen laskuna oireiltaan. Suolat ei pysyneet sisällä, joten ei ollu nesteen sitojaa, joten verenpaineet laski alas. Lähemmäs 15h rajaa mennessä homma meni jo jos mahdollista vielä sairaammaksi. Suolaa sisälle. Noin 10min tauko ja noin 15min/864m hoipertelua vain saadakseen pyöryttävän olon.
Tällä välillä kertyi noin 12km. Ymmärrettävistä syistä datan laskenta ei ollut päällimmäisenä mielessä. Tästä kohtaa myös päätimme ottaa reilumman tauon, sillä 4h ja 16km hoipertelua ilman olotilan kohentumista ei ollut millään tavalla perusteltua yrittämistä.
Samalla hoidimme päkiän rakon, joka oli hankalalla paikalla, ja erittäin kipeä. Jossain kohtaa otin yhden buranankin, mutta siitä ei ollut taikaa. Myös kofeiini tabletteja otin jossain kohtaa hoiperteluja yhteensä 3kpl.


TUNNIT 16-18

Noin tunti meni yhteensä pukuhuoneelle siirtymisessä, hoitotoimenpiteissä ja reilun puolen tunnin nokosissa. Palasin radalle. Pystyin pitämään helpohkosti sinällänsä ns.24h juoksun "purkitus vauhtia", eli 6-7km/h. Pikku pätkä aina juoksua ja heti kun kilsan keskivauhti rupesi läheneen 10min/km niin hölkkää taas tovin matkaa. kilsa-ajat vaihtelivat noin 8:30min-10:00min/km. Tuolla lyhyellä välillä - vajaa 2h radalla, en ehtinyt kokea keskiyön ongelmia uudelleen, mutta päkiän rakko alkoi hiljalleen tehdä minusta liikuntakyvyttömän. Lits-lots oli ensin äänet. Sitten tuntui kuin olisi kiviä kengässä ja lopuksi kuin astuisi tukun nauloja päälle. Data oli sivu seikka. Joutsenlaulua tämän kisan osalta.


TUNNIT 19-21

Radalla viimeiset reilu puolituntia. Päkiän ongelmat teki menosta mahdotonta nilkuttamista. Reilu 5h "yhdellä jalalla" ei houkuttanut. Lisäksi olin taas viimeisen tunnin kussut tolkuttoman määrän kirkasta kusta. Tosin kenties ainakin osa turvotuksista siinä poistui.


TUNNIT 22-24

Kotimatkalla/kotona



Mikäli tätäkin kisaa katsoisi pelkästään tuloksena - 133km - ainoana asiana, joka olisi merkinnyt viimeisen 6kk harjoittelujaksossa, olisi ilmoittauduttava mielenterveysklinikalle. Siksi onkin tärkeää, että harrastus - vaikka on tuloshakuistakin -  on terveellä pohjalla. Näen menneeni eteenpäin juoksijana ja se on sittenkin tärkeintä, vaikka kisapettymyksetkin kuuluvat aitoina kokemuksina koettaviksi, eikä niitä voi sysätä syrjään. Silti on osattava katsoa asiaa laajemmin, sillä jokainen päivä on erilainen, ja se koetaan aina tietämättä siitä etukäteen.


Kiitos erityisesti henkilökohtaiselle huoltajalle, Jannelle ja muille kisassa lähellä olleille! Ja onnittelut SE-tuloksen tekijöille ja muille onnistujille! Teitä oli paljon. Olen aidosti iloinen ja ylpeä puolestanne.

TULOKSET


Tästä.
Huom! Noissa myös viestijoukkueet samassa, eli ne voi ajatella eri kastiin.

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 22.5.2016