maanantai 9. huhtikuuta 2018

NHL runkosarja 2017 - 2018 finaali tilastopäivitys


NHL TILASTOPÄIVITYS – MAALIVAHDIT

 (KT) = Kaikkien aikojen tilastossa



Kärki:  * = aktiivi

1. Martin Brodeur     691 voittoa
2. Patrick Roy          551 voittoa
3. Ed Belfour           484 voittoa
4. Roberto Luongo    471 voittoa *
8. Henrik Lundqvist   431 voittoa *
11. Marc-Andre Fleury  404 voittoa *

Suomalaiset:  * = aktiivi

26. Miikka Kiprusoff  319 voittoa
28. Pekka Rinne       311 voittoa *
29. Kari Lehtonen     310 voittoa *


Eniten voittoja kaudella 2017-18

1. Connor Hellebuyck, WPG      44
    Andrei Vasilevskiy, TBL        44
3. Pekka Rinne, NSH               42
7. Tuukka Rask, BOS               34



Maalivahtien top 300 –voittotilastoon nousi päivitysjakson aikana:

260. Keith Kinkaid,   28,          NJD         49 voittoa
280. Philipp Grubauer,  26,       WSH        43 voittoa
294. Alex Stalock,    30,          MIN         35 voittoa
299. Louis Domingue,  26,        TBL          34 voittoa


   Maalivahtien top 300 –voittotilastosta tippui:

Corey Hirsch            34 voittoa
Frank McCool           33 voittoa
Emile Francis           32 voittoa
Marcel Paille            32 voittoa



NHL TILASTOPÄIVITYS – KENTTÄPELAAJAT

 PÄIVITYSVÄLI: 12.3.2018 – 9.4.2018

 (KT) = Kaikkien aikojen tilastossa


 
KÄYTY LÄPI TOP 2000:sta  1000/2000


Erityiset huomiot:

               Alex Ovechkin (WSH), 32, iski jouran 600:nen maalinsa (nyt 607). Samalla hänestä tuli NHL –historian neljänneksi nopein 600 maaliin yltänyt pelaaja ja 20:s kaiken kaikkiaan. Neljä nopeinta 600 maalin tekijää: 1. Wayne Gretzky 718 ottelua, Mario Lemieux 719 ottelua, Brett Hull 900 ottelua ja Alex Ovechkin 990 ottelua.
               Kauden viimeisissä peleissä meni myös 1000 ottelun rajapyykki rikki. Kaiken kaikkiaan Ovechkinin saldo näyttää nyt lukuja 1003. 603+515= 1122. Ovechkin on KT:ssa sijalla 59.

               Ovechkin – Sidney Crosby (PIT), 30, ”taistelu” on jatkunut pisteiden valossa tasaisena. Olkoonkin, että Crosby on pelannut vammojen vuoksi 149 ottelua Ovechkinia vähemmän ja on silti vain kuusi pistettä jäljessä. Puhumattakaan kolmesta Stanley Cupista Ovechkinin nollaa vastaan. Crosby summasi Ovechkinin tapaan 15 pistettä menneen jakson aikana. Crosbyn saldo on nyt 864. 411+705 = 1116. Crosby on KT:ssa sijalla 61. Crosby teki kauden lopussa ehkä vuoden maalin Montrealia vastaan?

               Sedinien kaksosten upea francise – ura Vancouver Canuksejen paidassa ja NHL:ssä loppui tähän kauteen. Veljekset haluavat panostaa jatkossa enemmän perheisiinsä.
               Henrik Sedin, 37, teki viimeisen jakson aikana 7 pojoa, 13 ottelussa. Henkka voitti kaudella 2009-2010 sekä pistepörssin, että NHL:n parhaan pelaajan palkinnon. Henkan uran loppusaldoksi muodostui lukemat: 1330. 240+830= 1070. KT:ssa Henkka on 65.
               Daniel Sedin, 37, puolestaan keräsi viimeisen jakson aikana 8 pojoa niin ikään 13 ottelussa. Danielin uran loppusaldoksi muodostui lukemat: 1306. 393+648= 1041. KT:ssa Daniel on 73. Molempien uran pistekeskiarvo no 0,80. Veljesten uran toiseksi viimeinen ottelu ja viimeinen kotiottelu päättyi upealla tavalla. Kas näin.

              

              Mikko Koivu (MIN), 35, on korkeimmalla suomalaisista aktiivipelaajista. Koivu on KT:ssa sijalla 267. Nousua tuli kuusi sijaa menneen jakson aikana. Koivun saldon on nyt 925. 193+466= 659. Aika mojovan näkönen jo? Isoveljen uran pistemäärään on matkaa kuitenkin vielä 173 pistettä. Ehtiikö? Veikkaan, ettei ehdi.

               95-syntyneiden kärkipelaaja, Nathan MacKinnon (COL), 22, olisi ykkönen myös vuotta vanhempien tilastossa. Härkämäinen kanukki on kerännyt 374 ottelussaan 303 (114+189) pistettä. KT:ssa hän nousi jo top 1000:n, ollen KT:n 962. Mielestäni MacKinnon on samalla viivalla tällä hetkellä Sidney Crosbyn kanssa maailman toiseksi parhaana pelaajana. Connor McDavid on mielestäni kivunnut jo aika selväksi ykköseksi.

             Tämän hetken maailman parasjääkiekkoilija, Connor McDavid (EDM), 21, vetelee aivan omilla leveillä. Toinen peräkkäinen pistepörssin voitto. +20 saldo selkeästi pudotuspelejen ulkopuolelle jääneessä joukkueessa. Toinen vähintään 100 pisteen kausi. Aktiivien toiseksi tehokkain pelaaja Sidney Crosbyn jälkeen piste/ottelu tilastossa 1.22p/ott urasaldollaan. Crosbylla sama lukema 1.29.
               KT:ssa Edmontonin kapteeni on sijalla 1153. Hän johtaa luonnollisesti myös 97-syntyneiden tilastoa ja olisi ykkönen myös 96-syntyneissä. CMD:n saldo on nyt: 209. 87+169= 256. Hän oli vähemmän yllättäen myös menneen jakson tehokkain pelaaja 24 pisteellään, 14 ottelussa.

               Jakson toiseksi tehokkain pelaaja, Artemi Panarin (CBJ), 26, nousi KT:ssa 113 sijaa, sijalle 1263. 180senttinen väkkärä keräsi jakson aikana huimat 22 pistettä, ainoastaan 12 ottelussa. Koko kauden saldokin oli komeat 82 pistettä, 81 ottelussa, mutta loppukiri runkosarjassa oli upea. Panarinin saldo on nyt: 243. 88+145= 233. Joten kaukana ei ole enää piste/ottelu tahti koko urallakaan.

               Kauden loppumetreille maalikuninkuudesta taistellut Patrik Laine (WPG), 19, koki lopulta aivan viime otteluissa pienen suvantovaiheen ja teki ”vain” 7 pistettä viimeiseen 14 otteluun. Kuitenkin koko kauden saldoksi tuli komea 70 pistettä. Parannusta tulokaskauteen tuli lopulta kuusi pistettä. Toisen kauden kirousta ei siis todellakaan tullut, vaikka alkukaudesta hieman siltä vaikutti. KT:ssa Laine on sijalla 1881 ja suomalaisten sisäisessä KT:ssa 40:ntenä. ”Patella” on nyt kasassa lukemat: 155. 80+54= 134.



Päivitysvälin tehokkaimmat pelaajat TOP10:

1. Connor McDavid, EDM          14.   8+16=24.
2. Artemi Panarin, CBJ             12.   6+16=22.
3. Claude Giroux, PHI              13. 10+11=21.
4. Nicklas Bäckström, WSH      14.   4+17=21.
5. Jamie Benn, DAL                 14. 13+  6=19.       
6. Taylor Hall, NJD                  12.   9+10=19.
7. Evgeni Kuznetsov, WSH        11.   7+12=19.
8. Anze Kopitar, LAK                14.   8+10=18.
9. Cam Atkinson, CBJ              12. 11+  6=17.
10. William Karlsson, VGK        14.   8+  9=17.
20. Alex Ovechkin, WSH          14.   9+  6=15.
22. Mikko Rantanen, COL         14.   6+  9=15.
22. Sidney Crosby, PIT            13.   6+  9=15.
42. Sebastian Aho, CAR           14.   5+  8=13.




TOP 1000:n NOUSSEET:

962. Nathan MacKinnon (COL), 22,           303pist.
989. Adam Henrique (ANA), 28,               293pist.
994. Roman Josi, P, (NSH), 27,                292pist.
997. Oliver Ekman-Larsson, P, (ARI), 26,  290pist.


TOP 1000:n TIPPUNEET:

Brad May                 288pist.   
Bob Sweeney           288pist.
Steve Ott                288pist.
Chris Phillips (P)       288pist.




TOP 2000:n NOUSSEET:

1867. Max Domi (ARI), 23,                     135pist.   
1891. Auston Matthews (TOR), 20,           132pist.
1906. Mitchell Marner (TOR), 20,             130pist.
1924. William Karlsson (VGK), 25,            128pist.
1930. Matt Dumba, P, (MIN), 23,             128pist.
1944. Richard Panik (ARI), 27,                126pist.
1958. Alex Chiasson (WSH), 27,              124pist.
1970. Dmitry Orlov, P, (WSH), 26,           124pist.
1990. Mikko Rantanen (COL), 21,            122pist.
              

TOP 2000:n TIPPUNEET:

Rich Lemieux                         121pist.
Tim Bothwell (P)                      121pist.
Jean Hamel (P)                       121pist.
Brendan Witt (P)                     121pist.
Janne Laukkanen (P)               121pist.
Russ Anderson (P)                   121pist.
Branko Radivojevic                 120pist.
Brad Dalgarno                        120pist.
Nick Harbaruk                        120pist.


Onni Vähäaho, Nivalassa 9.4.2018

tiistai 3. huhtikuuta 2018

MÄÄRÄVIIKKO - UPPOUTUU KUOREN SISÄLLE

                         Maanantai. Herään yövuorosta. Päivähän on silloin jo loppusuoralla. Huomenna se sitten alkaisi. Olen päättänyt kääntää vipua hellalla. Kattilan kansi tulee nousemaan. Tuleeko potuista kypsiä vaan iskeekö vedet reisille. Tässä vaiheessa täytyy kortti ensin katsoa. Nämä menee leikkipuistojen ulkopuolisiksi työstöiksi.

                      Maanantai-iltana olisin voinut vain rapsuttaa vaimoa, mutta käyn kuitenkin myös 5,1km verryttely hepsuttelun katsomatta kelloa. Olen omaan tasooni nähden kohentanut viimeisen viikon aikana suorituskykyä.

                      Tiistai. Mitä tarkoittaa, kun hakeudutaan ensin mäkeen, jonka nokka on noin 40% nousukulmaltaan ja sitten juostaan päälle yli viisi tuntia tuulessa ja tuiskeessa? Se tulee - ja ei tule - tuosta vaan. Siis se tulee varmasti, mutta miltä se tuntuu.

                     Juoksin ensin 7km keskustasta vankan lumipyryn saattelemana kuuuisalle Taunon mäelle, jossa 125metrin matkalla noustaan jyrkenevästi noin 24m/nousu. Baana näytti aluksi hyvältä, mutta siinä olikin päällä vain ohut kuori joka murtui. Siitä alkoikin maatuska ilmiö. Aina seuraavan kerroksen jälkeen oli uusi karkean lumen kerros. Alaspäin tullessa kerroksen pettäessä olisi voinut helposti taittaa polven, kun pinta pettikin yhtäkkiä yli polven. Oli selvää, että vajaan kahden tunnin teutaroinnin jälkeen olin lypsetty melko tyhjiin.

                    Lähdin jolkotteleen reilun 800 nousumetrin jälkeen kohti Pyssymäen helpompia baanoja kuin kettu tyhjästä navetasta pelokkaasti poistuen. Muutaman kilometrin jälkeen löysin jollain tavalla jalat. Tosin huomasin niiden menettäneen melkoisesti ns. "Dan Hill´lle". Suuri kunnia Taunolle mäestä!

                    30km juoksun jälkeen tulin vaihtamaan suunnitellusti reppua. Söin kaksi isoa banaania ja join ½ litraa noin 50% mustikkasoppaa, sekä istahdin kaakelille. Tulosta vain etutuutista. Vaihdoin samalla myös paidan, pipon ja hanskat. 20min välein noin 50% mustikkasoppaa ja jotain energiaa: Geelejä, suklaata, suolapähkinöitä (vain kerran) ja kaurakeksejä.

                    30km jälkeen (kiitos Dan Hill) tuntui kuin olisin juossut liki 100km. Sisälle hiipi jopa epäuskoa. Ylipitkissä kohtaat itsesi ennen pitkää. Kaikki roolit varisee ojan raviin ennen pitkää. Sen vuoksi niitä mielestäni pitää tehdä, jos meinaa löytää maalin yli 100km polkukisoissa. 5-40km lenkit ei vain yksinkertaisesti riitä. Ylipitkissä oppii aina miten kroppa voi käyttäytyä. Aina tulee jotain uutta. Samalla opit siirtymään aina uudelle kilometrille. Opit vain heilauttamaan vasemman jalan oikean jälkeen.  

                    Lähden pitkän mutkan jälkeen kohti I-SR2014 Talviperhereittiä. Välillä saa nojata tuuleen, että pysyy pystyssä. Kuusi tuntia täynnä. Kiipeän hyvin lumista tietä pitkin. Olen juossut jo 48km, teutaroinut liki kaksi tuntia puuterilumimäessä. Silti aina myös vasen - oikean jälkeen - luojan kiitos, edelleen. Jaksaminen on kuitenkin läsnä. Mutta hidastuu. Dan Hill seuraa ja on samalla hyvä markkeeri karhunkierrokselle, ja juuri sitä haenkin. Karhunkierroksen 160km matkallakin ensin kiivetään ja sitten vasta juostaan. Tämä tapainen harjoitus oli jo syksyllä mielessä tälle keväälle. Riittävän aikaisin ennen kisaa, jottei ajoitus kärsi.

                     Lopulta lopsottelen kotiovelle. Hoidan heti pari kiireellistä pyyntöä, jotka oli tulleet puhelimelle. Olo on ihan jees. Loput kilsat tuli vähän nousevalla vauhdilla. Tavallista tunnelman vaihtelua. 66,3km, 8:24:55h. Keskivauhti 7:37min/km. Keskisyke 120. Nousumetrit 1037.

                    Lenkin jälkeen olin kuitenkin hetken aika poikki. Nestettä ja evästä meni. Sitten unta. Sitten pahoinvointia. Sitten paremmin vointia. Ja nyt olen tässä seesteisenä näppiksen edessä. Oma ruutu ja pienuus tuli taas nähtyä. Samalla se, missä mennään. Pääsin tavanomaisiin määräviikon ylipitkien jälkeisiin tuntemuksiin. Pääsin tämän päivän lenkillä tarpeeksi pitkälle, mutta kuitenkin (toivottavasti) tarpeeksi vähällä. Lenkin jälkeen oli pientä uikutusta havaittavissa. Ja myös pohdintaa, olenko tarpeeksi iso poika näihin. Levyä on siis tarkoitus vääntää isommalle. Mikään ei tule itsestään. Muuten levy on ollut liian pienellä aikaisemmin.

                    Me ultrajuoksijat puhutaan usein, että päästiin lenkillä syvälle sisällemme ja tunnettiin syvää läsnä-oloa. Moni voi olla ymmällään, mitä se tarkoittaa. Voisin koittaa luonehtia sitä seuraavassa.

               "- Juostuani yli kuusi tuntia. Havainnoin ympäristöä eri tavalla. Jälkiä lumessa, miten ne ovat menneet. Saatan jopa nauraa. Vien ajatuksia väsymyksestä antamalla tulla sisälle positiivista ärsykettä, mielen virikettä. Voin etsiä poikkeavuuksia puun kaarnoista tai lumen muodoista. Lenkin jälkeen olo on seesteinen. Kuuntelen enemmin omia ajatuksia, jos musiikkia niin helposti Portion Boysin sijaan esimerksi Pekka Ruuskaa tai muuta tekstiä, joka on samalla syvällä tasolla.

                 Muistelen ja arvostan mitä olen elämässä saanut ja kokenut. Olen tällaisten yli 8h lenkkien jälkeen hieman herkällä päällä, sillä jotain suurempaa menee lävitseni. Sitä ei voi muutoin kuvata, se täytyy kokea. On etuoikeus kyetä juoksemaan tuollaisia matkoja. Samalla täytyy ihailla niitä, jotka tekevät niitä niin paljon itseäni nopeammin."

   
                  Keskiviikko.

 ***

        Odotusaula. Istahdan vähäiseen joukkoon. Paikalla, ei läsnä, on lisäkseni kaksi aikuista ja ilmeisesti heidän lapsi. Nainen hymähtelee kännykän ruudulle. Mies nostaa sekunnin murto-osan ajaksi katsettaan ruudusta. En ehdi edes yrittää tervehtiä. Pian oivallan sen olleen toissijaisen harmin.

         Lapsi aika ajoin yrittää ottaa yhteyttä varattuina pysyviin vanhempiin varsin lapsille tavanomaisin kysymyksin ja toteamuksin. Vanhemmat vastaa erilaisin tavoin mumisella tai hymähtelemällä. Arvioin lapsen asian menevän tukan ohi huomaamatta. Mies selaa peräti kiihkeästi etusormella sipaisten puhelimensa (elämänsä?) ruutua. Vaihtaa välillä asentoa nopeasti kuin hirvijahdin passissa konsanaan, vaipuen nopeasti transsiin, jossa ympäristön äänet sulkeutuu. Myös oman lapsen. 

            Nainen on niin ikään kuin lumottu. Näyttää, että hän katsoo jotain sarjaa jossa kenties eletään oikeaa elämää. Hyvin nopeasti en ruudun tuijottamista 24/7 siksi laske. Nainen on kenties kadottanu oman elämänsä ja katsoo nyt pienestä ruudusta sellaista haltioissaan. Mietin miten nämä kolme ovat muodostuneet yhdeksi karavaaniksi, jossa kukaan ei ole läsnä toisilleen. Lapsi yrittäisi, mutta vanhemmat ei innostu. 

           Suruĺlisena seuraan näkemääni kunnes lapsi pyydetään sisään. Olisin voinut veikata toisinpäin: ajattelin lapsen vievän vanhempiaan terapiaan. Isi: "-No niin mennään". Lapsi: "-Isi, mennäänkö me sitten sinne kauppaan?". Isi on vähemmän yllättäen yhtä kysymysmerkkiä. Lapsi ja kaksi ihmisrauniota poistuvat tilasta. Ahdistava tunne katoaa sisältäni hiljalleen. 

          Paljon puhutaan, että kädenjatke, eli puhelimen tuijotus, on nuorten ongelma. Ja varmasti onkin, mutta ei se pelkästään ikää katso. Tuo edellä kirjoitettu kokemani on jo vuosien takaa. Tämä ei ole siis enää uusi juttu, mutta siitä on hyvä kirjoittaa, jotta se puhuttaisi. 

            On tutkittu äskettäin, että ihmiset on konkreettisesti kohdatessaan empaattisempia kuin sosiaalisessa mediassa. Tämäkin piti siis tutkia. En usko monen yllättyneen tuloksesta. Tänä päivänä markinoille on jo ilmaantunut koskettelu ja halaus paleveluja. Ihmiset ovat luisuneet suuntaan, jossa fyysinen kohtaaminen on etääntynyt. Ihmiset ovat etääntyneet omasta minästään ja kadottaneet taidon kohdata toinen ihminen aidosti. Siitä voi ja pitää olla yhteisesti huolissaan ikään katsomatta.
***
Iltapäivällä I-SR2014 perhereitti Vinnurvasta. 7km 6:23min/km (avg.syke118). 
Aluksi lihakset tuntui tosi kipeiltä. Etenkin reidet (tunkkaus Dan Hilillä tuntuu). Hölkän edetessä alkoi veri kiertämään ja kuona-aineet pääsivät liikkeelle. Ajoittain jopa lennokkaita askelia ja polkusujuvuutta, ainakin auttavasti. Lihaksissa ja nivelissä tottakai tuntuu eilinen, mutta niin kuuluukin. Huomenna taas pitkälenkki. Ehdolla on muutakin ohjelmaa, mutta täytyy katsoa miten sitä kaikkeen ehtii. Ainakin yksi tärkeä palaveri olisi, jossa olisi hyvä olla paikalla. Tuo tuli kuitenkin lyhyellä varoajalla, joten ei kyse omasta priorisoinnista. Katsotaan miten ehitään. Hirveästi ei viihtisi tinkiä pitkien harjoitusten mitoista ja kestoista, kun on tähän lomankin varannut. Mutta ei stressiä :=) 


Torstai. Toivoa täynnä - sanotaan. Vähä vajaa kuusi ylös. Aamupalaa jne. Vaimo tulee töistä noin puoli 8. Kosteat suudelmat ja tuliset katseet. Tyttö menee kouluun. Minun tehtävä on lähteä juoksemaan pitkää harjoitusta Iso-Sydänmaan vaellusreitille. Illan aikataulu painaa hieman takaraivossa. Ei kuitenkaan paljoa, sillä huomaan kropan olevan ok. Sykkeet on tavalliset. Kroppa ei ole siis moksiskaan alkuviikon määrästä. Sen sijaan lihakset on hieman arat ja vauhti on hieman kesy, mutta tilanteeseen ja odotuksiin nähden suorastaan älytön. Imurointi sykkeillä ja matalalla askeleella. Positiivista, että jalat haluavat välillä leikitellä ja nakata kantapäätä hieman lennokkaammin.

Kilsoja tulee nopeasti. Juoksu tuntuu helpolta. Ilmeisesti johtuu matalista tehoista, sillä vauhti ei laske oikeastaan ollenkaan. 35km jälkeen alan miettimään, että tässä ollaan nyt tekemässä melkoista settiä, sillä tiistaina 66km ja yli tuhannen nousumetrin tekeminen oli olosuhteiltaan odottamattoman rankka. Ja toisekseen olen kuitenkin vielä kaukana isojen poikien valmiuksista mättää todella isoja viikkoja/settejä. Tavoittelen läpäisyä karhunkierroksen 160km. Toki haluan olla mahdollisimman hyvässä kunnossa. Haaste tässä määrämätössä on antaa kropalle tarpeeksi tuhti kokemus rasitustilassa toimimisessa, mutta samalla huolehtia, ettei vedä liian kovaa settiä. Kuusamossa täytyy olla tuore ja nälkäinen.

Niinpä päätänkin olla hieman varalta kohtuullisempi ja jätänkin lumipolkuilun tasan maratonin mittaan. 42,2km. Keskivauhti mairitteleva 6:26min/km ja keskisyke 119. Polku kuitenkin paikoin petti pohjaltaan. Yön yli kestänyt lämpö ja vesitihkuilu on näköjään nopeasti pehmentänyt baanaa. Iloisesti hölkkäilin viimeiset 2km vähän rennompaa ja kovempaa. Jäi mukava tunne ja lenkki tuntui menevän nätisti tuonkin mittaiseksi.

Päivällä ja illalla oli ohjelmaa. mm. 2h kokous. Oli kiva olla paikalla Nivalan urheiluseurojen palaverissa. Illalla kävin sitten staattisen hiippailuhölkkäilyn vastapainoksi juoksemassa 10km katsomatta kelloon. Keskityin askeleen rentoutueen ja tekniikkaan. Nautin vapaasta juoksusta ja tuuletuin. Kiva ja piristävä lenkki. 10km. Keskivauhti 5:26min/km. Keskisyke 124. Aika lähellä tuntemusten mukaista.

Päivän saldo siis 52,2km. Huomenna jatketaan.




Perjantai.  Edellisen päivän reilun 52km annoksesta lähdin uuteen päivään 16,1km erittäin kevyellä ja huoltavalla tielenkillä. Viikon trendi tuntuu olevan, että joka lenkillä on vähintään muutama kilsa sohjoa, jos ei muuta. Erittäin hyvätunnelmainen lenkki. 16,1km, 6:07min/km, 111 keskisykkeellä. 

               Illasta lähdin tekemään noin 43km ja 1000 nousumetrin lenkkiä. Kuulin jo pari tuntia ennen lenkkiä  vahvoja huhuja I-SR2014 polun sulamisesta. Voisiko olla niin upottava jo nyt, kun edellisenä päivänä painui vain ½ kenkää pahimmillaan.

               Pian olinkin jo Pyssymäen tien alussa. Reilussa sohjossa sujuttelin kohti mummun mökin mäkeä. Sieltä sitten parin hinkkauksen jälkeen kohti yhä sohjoisia teitä ja I-SR2014 vaellusreittiä. Upsista. Jopas upotti heti ja paljon. Kun ollaan ajoin polvia myöden on kait kahlaaminen osuvampi termi. Oli useamman sadan metrin pätkiä, jossa menin 12min/km yli 130 sykkeillä!

              6km tuskailun ja taistelun jälkeen palasin sohjoiselle tielle takaisin, joka tuntui edellisen jälkeen luxukselta. Enpä arvannut tätä viikkoa suunnitellessani, että olisi joka päivä tällaiset alustat. Kahlaaminen jäi reisiin. Olihan kilsoja jo viikolle aika määrä. Ei muuta kuin mummun mökin mäkeen hinkkaamaan ja "palautteleen". Siellä up & down kilsoilla parhaimmillaan alle kutosta, alle 120 sykkeillä. Perustekeminen kohdallaan minun tasolle.

             Reilun 22km jälkeen alan suunnata kohti Dan Hilliä repun vaihdon kautta. 26km kohdilla tulen mäelle. Olisi pitänyt arvata. Mäki oli ennestään pehmentynyt tiistaista. Nyt ei enää upottanut siellä täällä vaan koko ajan vähintään 15-20cm. Ei kyllä enää löytynyt reisistä. Nauru pääsi. Jotain rajaa! Yritin kokeilla mäkeä kolmesta kohtaa, mutta aina sama lopputulema. Ei niin ei. Kivekset persvaossa pakenin raukkamaisesti paikalta. Dan Hill nauroi perääni. Surkea.

            28km, 7:17min/km, Keskisyke 115. Päivän saldo 44,1km.

             Olosuhteiden edessä oli pakko antaa periksi tavoitteen kanssa. Toisella tapaa katsottuna setti oli erittäin kova. Neljään päivään hankalissa oloissa 169,6km 1418m+ .

             Reidet huusi hoosiannaa kotiin päästyäni. Toiveena, että tämä setti antoi riittävän sitkeyden karhunkierroksen 160km vääntöön. Loppuviikko on lepoa ja palauttelua, joten niistä ei varmaankaan ole ihmeempää kirjoittamista. Tänään lauantaina lepään. Korkeintaaan venyttelen. Huomenna sunnuntaina hölkkään jotain 10km tietämillä (7-12km ehkä).

            Kiitos mielenkiinnosta :=)

Onni Vähäaho, Nivalassa 7.4.2018

maanantai 2. huhtikuuta 2018

TUNTEJA HUUTAIS

               Loppukesästä tulee kuluneeksi 10 vuotta siitä, kun aloin harrastamaan juoksua. Tai en silloin arvannut, että se jatkuisi näin kauaa. Focus oli tuolloin painon tiputuksessa. Pian on juostuja kilometrejä kertynyt 35 000 kappaletta. Aluksi kilsoja tuli vähän. Viimeisen viiden vuoden ajan noin 5 000 kilometriä/vuosi.

               Koen olevani aika tavallinen juoksun harrastaja. Varsinkin määrällisesti harjoitteluni on kovin vähäistä, jos peilataan esimerkiksi kilpajuoksijoihin. Täällä Nivalassakin nämä kilpajuoksijat vetävät hieman enemmän, vaikka heidän kilpailumatkat ovat noin 15-55 kertaa lyhyempiä kuin omani. Kestävyysjuoksijoita siis hekin. 3000m esteiden kera ja 10 000m. Juoksen heitä vähemmän ja olen muka ultrajuoksija. Hah, no jonkin sortin harrastaja kait(?) kuitenkin.

               Pian 44 ikävuotta. Kyllähän minun junani tulosten teon suhteen on mennyt, eikä sitä tässä  harrastuksessa ole tainut kohdalleni osuakaan. Jokainen tasollaan. Tämä on tätä Cosmoksen tasoa. Siellä se nylykyttää sitä ommaa vauhtia. Semmosta se on. Kyllä se kovasti jauhaa, mutta eipä siinä isompia tapahdu. Välillä se yrittää kisoissakin juosta, ja joskushan se hieman jossain heikkotasoisemmissa vähän pärjääkin. Onhan se paheista pois tuokin mies kuitenkin. Ja innostaahan se muita, mutta ehkä sekin on jo vähän väsynyttä. On vähän niin kuin jo nähty kaveri. Keksis jotain muuta.

               Se sieltä sivulta ehkä. Omassa mielessä on kaksi kisaa tälle vuodelle. 53 päivän päästä Karhunkierroksella 165,8km kisa. Niin olivat mitanneet. Uskon, että tulenee noin 168km mittariin JOS maaliin pääsen. On nimittäin sellainen rasti, että saan kyllä onnistua, mikäli meinaan kädet nostaa kattoa kohden Rukan torilla 26.5. Toinen tämän vuoden kisa on PUF2018. 171km "pep57km reitti" kolme kertaa. Ei ole varmoja tapauksia kumpikaan, mutta kovasti yritetään. Ja vaikka haluaisinkin niin en voi sanoa, että siitä minulle maksettais. Aika paljon kuluu tossuja ja vaikkapa geelejä noiden tavoitteiden täyttymiseen.

               Oon minä vähä koittanu harjoitellakin. Oon käyny lenkillä lähinnä juosten ja viime aikoina myös lumikengillä. Toiveissa, että kunto kasvais. Pikkasen sitä on kuitenkin itseä kohtaan kriittinen, ja toisaalta ihanan toiveikas. Voi olla, ettei tämä niin viisasten hommaa olekaan. Ehkä pitää pientä pehmeyttä olla, että uskoo kaikenlaisiin päämääriin. Mutta onhan tämä kaikki pitänyt minut pois pahanteosta ainakin?

               Aikaa tahtoo tähän verrattain mukavaan harrastukseen mennä liian paljon. Koko ajan tuntuu, että jään vähän pystyyn kotiväelle. Se ei ole kiva tunne. Tykkäisin muutenkin enemmän vain olla. Nyt on koko ajan kello liian paljon, ja se ei ole optimi. Mutta jos matkaa lyhentää niin joutuu harjoitteleen enemmän? Ai niin, ne oli niitä kilpajuoksijoita. Ehkä koskaan missään hyvässä iässä ollutkaan harrastaja juoksija voisi ottaa tulevaisuudessa vähän lunkimmin? En tiedä. Pitänee pohtia näitä asioita perheen kanssa. Toisaalta en ole harjoitellut tunneissa yhtään sen enempää kuin aikaisempina 4-5 vuotena. Ehkä 12 työpäivää kahteen viikkoon saa hedelmäpelin pyörimään pään sisällä?

              Tänään alkava viikko on kuitenkin minun määräviikko. Samalla on tarkoitus kerätä ainakin yli 2000m+ nousua. Dan Hill kutsuu, Gun Hill ei yksin riitä. Pitkiä tivolilenkkejä tulossa. Onhan tämä lystiä kuitenkin. Tykkään kovasti. Toisaalta tykkään vielä enemmän perheestäni ja olla vain muutenkin välillä rauhassa ajatusteni kanssa. Huvipuistojenkin karusellit on välillä pysähdyksissä. Miksi minun pyöräni pyörivät kaiken aikaa? Enkö löydä jarrua? Onko vivussani vaijeria vai puuttuko jotain tukan alta?

              Juostaan nyt syksyyn. Syksyllä katsotaan miltä näyttää. Aikaakin on ostettuna yksi työpäivä vähemmän/ viikko elokuusta alkaen. Mihin se riittää? En minä tiiä. Kunhan ihmettelen ja elän menemään. Eihän sitä tiedä montako askelta tässä on jäljellä. Pääasia on, että elää ja nauttii. Ja niin kyllä teen. Tosin jatkuvalla kiireellä. Kirjoittaminen on mukavaa, samoin hyvien tulkintojen kuuntelu/katselu.



Onni Vähäaho Nivalassa 2.4.2018

torstai 15. maaliskuuta 2018

OPPIA ELÄMÄSSÄ

Kirjoittaminen tuo elämää vai toisinpäin? Vai toimiiko molempiin suuntiin? Hiihdätkö aina samaan suuntaan? Vasen sukka jalkaan ennen oikeaa? Oletko robotti? Laitat nopeasti kuitenkin täpän, "en ole robotti".

Voisimme olla enemmän, mutta rutiinit kahlivat. Ne tuovat turvaa, sanotaan. Uudet asiat tuottavat ensireaktioina yleensä vastustusta, jollei kyse ole leivonnais reseptistä. Turvan takana on pelko joutua käyttämään omaa potentiaalia. Ei uskalleta laittaa itseä peliin. Ehkä olemme pelanneet liikaa 10 tikkua laudalla ja muistot ovat lähinnä tikkujen keräämisessä.

Olen ollut itsekin pian 19 vuotta samassa työpaikassa. Mantrahan on: työ on antoisaa. Ja onhan se. Silti takaraivossa aika ajoin koputtaa ajatus kokeilla jotain muuta. On puuttunut uskallusta. Olen ollut ehkä liian laskelmoiva. Ihmislajike viihtyy pääasiassa  pesässään läpi vuodenaikojen.

Olen pannut merkille, että ikävän iso osa 70 rajapyykille päässeistä joutuu jo kokeen joko syöpää tai muistamattomuutta. Läheskään kaikki eivät ehdi edes eläkkeelle ennen "tuomiota". Lohdutonta. Parikymppisenä ajattelin; "sitten eläkkeellä". Nykyään ajattelen: NYT. Nautintoa ei kannata siirtää. Kannattaa kokea ja tehdä elämästä omannäköinen. Fantasia hohdokkaista eläkepäivistä voi olla kangastus aavikolla. Elämä on tässä ja nyt.

Positiivisuus. Lähes kaikissa asioissa on positiivisuuden siemen. Jos jokin menee vikaan voi siitä oppia. Näin kaikesta tulee sinun itsesi näköinen hiljalleen, askel, askeleelta. Illuusio pelkästään oikeaan suuntaan menevistä askeleista elämässä ei ole kestävää. Sukka kastuu ennen pitkää. Eikä kannata haaskata aikaa sen päivän odottamisessa, jolloin olisit valmis. Emme ole sitä koskaan - eikä ole tarkoituskaan.

Olen oppinut hiljalleen hyväksymään myös sen, ettei kaikille asioille ole selitystä. Elämään ei ole opaskirjaa, siitä voi saada vain muistelman. Tunnen olevani vahvempi henkisesti kuin aikaisemmin. Olen mielestäni oppinut ymmärtämään enempi sitä mikä on juuri minulle hyväksi. Olen päättänyt olla olematta osa mitään normia. Elän täysin omaa elämää. Hyväksyn tietyt asiat, en puske. Käytän energiani sen sijaan hyvään olooni, joka kumpuaa siitä itseni kanssa tehdystä konsensuksesta.

Kaikki menee nätisti omalla painollaan. Myös harjoittelu. Olen päättänyt jättää turhan säpsimisen pois. Nyt on hiukan kestänyt palautua maratonilta. Mitä sitten? Ei mitään. Asia vain sattuu olemaan niin. Ehkä iän myötä palautuminen hidastuu. Syitähän voi olla useita, jopa kymmeniä. Olen huomannut, ettei auta jouduttaa. Olen oppinut olemaan krokotiili. Odotan. Aukaisen kitani sitten, kun on sen paikka.

Harjoittelussani on rauha. Tavoitteet on kovia. Tässä uudessa rauhallisessa tilassa olen tyyni niidenkin edessä. Teen rauhallisesti itsestä hyviltä tuntuvia siirtoja. Niistä seuraava on hyvä yö. Hyvää yötä!

Onni Vähäaho, Nivalassa 15.3.2018

tiistai 13. maaliskuuta 2018

HUONE - SEINIEN SISÄLLÄ



PROLOGI

                             Viikko vetelee viimeisiään. Huone on korkea ja vanha. Nuori mies viherpiiperöisen värisessä pitkässä takissaan siemaisee energiajuomaansa ja hymähtelee salaperäisen oudosti. Ovi narahtaa. Mies isossa pipossaan tulee monen kassin kanssa istumaan viereiselle penkille. Huoneessa on tilaa. Nuori mies hymähtää oudosti – katsoo energiatölkkiään eikä hänestä ota selvää onko hän huvittunut vai onko vain kevättä ilmassa.

                      Isopipoinen mies suhauttaa olut tölkin auki hieman häveliäästi sitä piilotellen. Nuori mies jatkaa omaa omituista hymähtelyä ja yltiöpäisen tyytyväistä oloaan. Ehkä emme tiedä kaikkea – ehkemme haluakkaan. Nuori mies on kuin jääkiekkoliigojen kärkipyssy, hän ei paljasta mihin laukoo pikku mustansa. Hän ei katso ketään, jos ei energiatölkkiä halua nähdä subjektina.

                      Estradi saa viimeisen jäsenen. Fiksusti pukeutunut viisikymppinen mies avaa ajan patinaa huokuvan huoneen pitkän, korkean oven. Hänen ilmeensä kertoo paljon; tekisi mieli kääntyä kantapäillään. Annetaan hänelle nimeksi Sauli, sillä se on varma valinta. Saulin jalat kuitenkin ottavat pari askelta syvemmälle huoneeseen, eikä hän konservatiivisena kehtaa enää perääntyä. Hän päättää selvästi uskaltaa olla osa tätä vähäistä porukkaa, vaikka kokee selvästi olevansa ulkopuolinen.

                      Sauli vaikuttaa jopa hieman pelokkaalta. Selvästi nuori mies ja isopipoinen mies näyttävät hänen silmissään liian epäilyttäviltä hyypiöiltä. Aikansa teijattuaan Sauli menee laukkunsa kanssa vessaan. Kukaan ei ole sanonut sanaakaan. Seinät eivät kuule tänään uusia tarinoita, mutta näkevät tämänkin tunkkaisen hetken. Isopipoinen mies ei vaikuta päihtyneeltä, mutta katse lyö hieman tyhjää. Olut on juotu. Hän vie panttinsa samaan koriin, johon oli juuri vienyt oman energiajuomatölkkinsä nuori mies takkuisessa pitkässä tukassaan.

                      Sauli on vessassa. Ehkä hän ajattelee, että kello käy siellä hänen edukseen? Huone tyhjenee. Seinät vapautuvat näkemästään.


REFERAATTI

                      Nyt kaikki on kuten minkä tahansa ison tapahtuman jälkeen, vaikka tämä oli kaikkea muuta. Ehkä mystisyydellään iso. Onko Sauli vessassa yhä? Oliko hän lopulta sittenkin oudoin häiskä vain ollakseen pinnaltaan fiksun oloinen?

                      Luotamme, että tila näyttää kuin minkä tahansa ison tapahtuman jälkeen: autiolta, josta ei kukaan osaisi arvata mitä siellä oli juuri tapahtunut. Vähän kuin iso koulu vuorokausi lukukauden jälkeen – se on kuin hylätty linnake.

                      Samoin käy meillekin joskus. Jätämme jälkeemme tyhjyyden. Vielä pulssin tuntuessa vain väliaikaisesti, lopulta lopullisesti. Tärkeintä onkin käyttää annettu aika siten, että sisällä on hyvä olla. Jollekin se voi olla salaperäistä hymähtelyä, pukeutumista isoon vihreään takkiin. Hiusten takkuisuus voi olla sivuseikka, jos sisällä on hyvä olla. Onko sinun sisällä hyvä olla?

                      Aika ajoin sitä tulee kysyttyä itseltään – onko tämä sitä miten haluan elää? Jokaisella on velvoitteet ja niiden hoitaminen tuo tasapainoa. Kaikkea ei voi riisua elämästään, vaikka aina kaikki asiat eivät ole mielekkäitä. Jottei mielikuvat lähde liikaa laukkamaan niin sanotaan, vaikka asuntolaina. Se laittaa tekemään asioita joita ei välttämättä tekisi ilman sitä.


HYVÄN OLON MÄÄRE

                      Minulla hyvä olo tulee varmasti sellaisista asioista, jotka eivät kuulu tavanomaiseen tapaan kokea isoa E:tä, eli Elämää. Eilen tein ehkä 8-10 tuntia nhl –tilastoja. Siinä pääsen tilaan, jossa levähdän ulkopuolisilta stressitekijöiltä. Välillä kävin reipastelemassa reilun 10 kilometrin mäkivetotivolin paikallisella nesteen ylikulkusillalla. Osin sohjoisilla teillä hyvää haipakkaa.. tai vain haipakkaa, sillä jalat ovat vielä kovin voimattomat maratonin jälkeen. Lihaksisto alkaa palautumaan, mutta hermostolla kestää aina pidempään.

                      Iltapäivällä kävin vielä liki kolme tuntia lumikenkäileen. Otin taskuun 5 desilitraa vettä lötköpulloon. Olihan tämä kevyttä liikuntaa. Märkää lunta sen 5-10 senttimetriä polulla. Ei tämä ollutkaan kevyttä. Olen viime päivinä joutunut nauramaan päivittäin itselleni. Ehkä olen niin tyhmä, että joudun joka päivä oppimaan uusia asioita tai sitten vain onnekas oivaltaessani uutta joka päivä. Ultra-Extreme-urheilun harrastajana ääriolosuhteet ja äärisuoritukset opettavat. Tämä ei ollut sitä, mutta arviointikyky ei aina natsaa.

                      Huolimatta aamuisesta tempoilusta mäkivetotivolissa tunnen jaloissa riittävän virtaa. Kävelen reippaasti ja nöyryytän maahan satanutta. Menen keliin nähden uskomatonta vauhtia. Otan välillä tiheällä frekvensillä juoksupätkiä. Olen kuntoni harjalla. Mieli laukkaa. Minulla on mukana sauvat. Olenko Kläebo? Kukaan ei näe tätä, mutta menen välillä hyvää vauhtia. Kaikki on enempi fantasiaa, sillä todellisuudessa asun alle 120 sykelyönnin raameissa. Mieli on kuitenkin iloinen ja sitähän elämässä haetaan? Onko sinun mieli iloinen? Oletko sadun prinsessa tai oman elämäsi Patrik Laine? Pistät joka paikasta sisään. En tiedä onko sillä merkitystä oletko sinkku vai tuomittu. Jotkut elävät myös avioliitossa. Kuulun siihen. Se on Elämää.

                      Olen kävellyt ja tempoillut märässä lumessa pari tuntia. Olen siemaillut pieniä tömpsyjä lötköpullosta. Yhtälö alkaa kiivetä reisille. Veden voimakin on rajallinen. Niinpä tunnen kuinka pipo laskee sen itsensä verran alemmas. Lysähdän ehkä kasaan, ehkä sekin on vain mielikuvaa. Viimeisen puoli tuntia sataa rajusti räntää. Selvisin tuostakin. Sekin tuntui erittäin hyvälle. Ja ruoka maistui taas. Puntari kertoo, että ruoka on todella maistunut. Auttaisiko siirtää jääkaappia eri paikkaan?

                      Mieli on sitä mitä annat sen olla.


Onni Vähäaho, Nivalassa 13.3.2018

sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

KOHTI KUUSAMOA

Viikko maratonista. Olen notkea ja vitaali. Hah, yritänkö olla heti kärkeen hauska? Ihminen joka kokee ja elää, ei pelkää virheitä. Aina ei jälki ole ollut ideaalia, mutta iltoisin peilistä on irvistellyt pääsääntöisesti tyytyväinen mies. 

14 tuntia liikuntaa seuraavalla viikolla heti maratonin jälkeen. Vasemman jalan varvasta jomotti aika huolella viime yönä. En valvonut siksi, sillä olin töissä. Mietin mikä on kellekin kipeän määrre ja raja. Jouduin puremaan ajoittain hammasta, ottamaan kenkää jalasta. Nauhoja en ollut edes sitonut kahteen  päivään. Olisin voinut huutaa, mutta käännyin sisäänpäin. Olihan tämä silti melko pientä reilun vuoden takaiseen, jolloin samasta varpaasta tihkui nestettä ja pakotus oli aivan omissa sfääreissä. Kaikesta on selvitty. 

Reilun vuoden takainen paleltumaepisodi on laittanut - ja laittaa edelleen huomioimaan varpaitani uudella tavalla. Ultrajuoksussa tummuvat, irtoilevat kynnet ja hankaumat ovat aina vaanimassa, kun juostaan tarpeeksi pitkään jalan turpoessa rasituksessaan. Myös jalan yksilöllisyydellä, iholla ja profiililla on vaikutuksensa. Toisilla varpaat ovat jo valmiiksi "pottumaisen muotoiset". Lapanen nousee täältä. 

Menneellä viikolla juoksua vain noin 52km. Laitoin tämän vähän provosoivastikin. Harjoitustunteja 14. Lumikenkäilyä (osa juosten) yli 30km. En katso enää kilometrejä. Katson mitä voin tehdä kehittyäkseni. Tarvin toki myös kilometrejä, mutta ne eivät ohjaa tai määrittele enää minun harjoittelua. Haluan olla nopeampi, kestävempi ja vahvempi. Yritän liikkua harjoittelussani siihen suuntaan, että nostan tasoani kilpailuissa suhteessa harjoitteluun. Juoksen ne parhaat kilometrit - ja pisimpään, numerolapun kera. 

2-3viikon alkujakso uudelle, karhunkierroksen 160km kisalle alkaa ensi viikolla. Kroppa kertoo alkaako se huomenna vai perjantaina - kenties jonain muuna päivänä. Olen palautumassa viikon takaisesta maratonista. Kroppa kertoo ottaako se jo ohjelmaa vastaan, ei kalenteri. Luulen, että me kuntoilijat emme harjoittele koskaan liian vähää vaan meiltä puuttuu riittävä rohkeus odottaa oikeaa hetkeä. Olen sätkinyt itsekin usein liian malttamattomana. 

On aina jännää aloittaa uusi jakso harjoittelussa. Koskaan ei voi tietää miten ohjelma alkaa puremaan. Ehkä se on vähän kuin hiihtäjillä suksien kanssa? Ensi potkut juuri voidelluilla suksilla ovat jännittävimmät. Sinä joko alat luottaa niihin tai kaarrat voitelukopille hyppimään tasajalkaa. Ultrajuoksija ottaa kupin kahvia ja katsoo hieman tyhjänoloisella katseellaan ohjelmaansa vielä kerran läpi. Miettii ja tekee ehkä jonkin muutoksen tai uskoo siihen vielä. Ehkä pitää vielä ottaa pari päivää kevyesti?

Fyysinen valmius on vain yksi osa. Usein psyykkinen valmius on ratkaisevampi. Siltä osin katson ilolla ohjelmaani. Olen tyytyväinen sen sisältöön. Uskon olevani yhtä sen kanssa viimeistään torstai-perjantaina. Ainakaan se ei jää energiasta kiinni, jos on uskominen puntariin. Varmasti osa vielä turvotustiloja kropassa, mutta myös ruoka on maistunut, sekä eritoten "kausiherkut", kuten mämmi ja vaniljakastike. Olen todella antanut itseni latautua viikon ajan. Olen taas valmiimpi askeettisempaan elämään - näkemään mistä se lirinä pönttöön tulee. Huomaan kilpakumppanieni olevan hyvässä kunnossa, joten mikäli... onneksi tavoiteeni on vain maaliin pääsy. Sekin vaatii jo melkoista kuntoa. Se vaatii myös melkoista onnistumista itse kisassa. Mutta mitä parempaan kuntoon pääset, sitä paremmin menee yleensä muuttuvien tekijöidenkin kanssa. 

Huomenna alkaa kropan varovainen aistiminen. Tiistaina huolletaan. Keskiviikkona ja torstaina poistellaan vielä kuona-aineita pois kropasta ja perjantaista alkaen kaikki käynnistyy kohti Kuusamoa. 

Onni Vähäaho, Nivalassa 11.3.2018


Ja huumoria vielä...