MÄÄRÄVIIKKO - UPPOUTUU KUOREN SISÄLLE

                         Maanantai. Herään yövuorosta. Päivähän on silloin jo loppusuoralla. Huomenna se sitten alkaisi. Olen päättänyt kääntää vipua hellalla. Kattilan kansi tulee nousemaan. Tuleeko potuista kypsiä vaan iskeekö vedet reisille. Tässä vaiheessa täytyy kortti ensin katsoa. Nämä menee leikkipuistojen ulkopuolisiksi työstöiksi.

                      Maanantai-iltana olisin voinut vain rapsuttaa vaimoa, mutta käyn kuitenkin myös 5,1km verryttely hepsuttelun katsomatta kelloa. Olen omaan tasooni nähden kohentanut viimeisen viikon aikana suorituskykyä.

                      Tiistai. Mitä tarkoittaa, kun hakeudutaan ensin mäkeen, jonka nokka on noin 40% nousukulmaltaan ja sitten juostaan päälle yli viisi tuntia tuulessa ja tuiskeessa? Se tulee - ja ei tule - tuosta vaan. Siis se tulee varmasti, mutta miltä se tuntuu.

                     Juoksin ensin 7km keskustasta vankan lumipyryn saattelemana kuuuisalle Taunon mäelle, jossa 125metrin matkalla noustaan jyrkenevästi noin 24m/nousu. Baana näytti aluksi hyvältä, mutta siinä olikin päällä vain ohut kuori joka murtui. Siitä alkoikin maatuska ilmiö. Aina seuraavan kerroksen jälkeen oli uusi karkean lumen kerros. Alaspäin tullessa kerroksen pettäessä olisi voinut helposti taittaa polven, kun pinta pettikin yhtäkkiä yli polven. Oli selvää, että vajaan kahden tunnin teutaroinnin jälkeen olin lypsetty melko tyhjiin.

                    Lähdin jolkotteleen reilun 800 nousumetrin jälkeen kohti Pyssymäen helpompia baanoja kuin kettu tyhjästä navetasta pelokkaasti poistuen. Muutaman kilometrin jälkeen löysin jollain tavalla jalat. Tosin huomasin niiden menettäneen melkoisesti ns. "Dan Hill´lle". Suuri kunnia Taunolle mäestä!

                    30km juoksun jälkeen tulin vaihtamaan suunnitellusti reppua. Söin kaksi isoa banaania ja join ½ litraa noin 50% mustikkasoppaa, sekä istahdin kaakelille. Tulosta vain etutuutista. Vaihdoin samalla myös paidan, pipon ja hanskat. 20min välein noin 50% mustikkasoppaa ja jotain energiaa: Geelejä, suklaata, suolapähkinöitä (vain kerran) ja kaurakeksejä.

                    30km jälkeen (kiitos Dan Hill) tuntui kuin olisin juossut liki 100km. Sisälle hiipi jopa epäuskoa. Ylipitkissä kohtaat itsesi ennen pitkää. Kaikki roolit varisee ojan raviin ennen pitkää. Sen vuoksi niitä mielestäni pitää tehdä, jos meinaa löytää maalin yli 100km polkukisoissa. 5-40km lenkit ei vain yksinkertaisesti riitä. Ylipitkissä oppii aina miten kroppa voi käyttäytyä. Aina tulee jotain uutta. Samalla opit siirtymään aina uudelle kilometrille. Opit vain heilauttamaan vasemman jalan oikean jälkeen.  

                    Lähden pitkän mutkan jälkeen kohti I-SR2014 Talviperhereittiä. Välillä saa nojata tuuleen, että pysyy pystyssä. Kuusi tuntia täynnä. Kiipeän hyvin lumista tietä pitkin. Olen juossut jo 48km, teutaroinut liki kaksi tuntia puuterilumimäessä. Silti aina myös vasen - oikean jälkeen - luojan kiitos, edelleen. Jaksaminen on kuitenkin läsnä. Mutta hidastuu. Dan Hill seuraa ja on samalla hyvä markkeeri karhunkierrokselle, ja juuri sitä haenkin. Karhunkierroksen 160km matkallakin ensin kiivetään ja sitten vasta juostaan. Tämä tapainen harjoitus oli jo syksyllä mielessä tälle keväälle. Riittävän aikaisin ennen kisaa, jottei ajoitus kärsi.

                     Lopulta lopsottelen kotiovelle. Hoidan heti pari kiireellistä pyyntöä, jotka oli tulleet puhelimelle. Olo on ihan jees. Loput kilsat tuli vähän nousevalla vauhdilla. Tavallista tunnelman vaihtelua. 66,3km, 8:24:55h. Keskivauhti 7:37min/km. Keskisyke 120. Nousumetrit 1037.

                    Lenkin jälkeen olin kuitenkin hetken aika poikki. Nestettä ja evästä meni. Sitten unta. Sitten pahoinvointia. Sitten paremmin vointia. Ja nyt olen tässä seesteisenä näppiksen edessä. Oma ruutu ja pienuus tuli taas nähtyä. Samalla se, missä mennään. Pääsin tavanomaisiin määräviikon ylipitkien jälkeisiin tuntemuksiin. Pääsin tämän päivän lenkillä tarpeeksi pitkälle, mutta kuitenkin (toivottavasti) tarpeeksi vähällä. Lenkin jälkeen oli pientä uikutusta havaittavissa. Ja myös pohdintaa, olenko tarpeeksi iso poika näihin. Levyä on siis tarkoitus vääntää isommalle. Mikään ei tule itsestään. Muuten levy on ollut liian pienellä aikaisemmin.

                    Me ultrajuoksijat puhutaan usein, että päästiin lenkillä syvälle sisällemme ja tunnettiin syvää läsnä-oloa. Moni voi olla ymmällään, mitä se tarkoittaa. Voisin koittaa luonehtia sitä seuraavassa.

               "- Juostuani yli kuusi tuntia. Havainnoin ympäristöä eri tavalla. Jälkiä lumessa, miten ne ovat menneet. Saatan jopa nauraa. Vien ajatuksia väsymyksestä antamalla tulla sisälle positiivista ärsykettä, mielen virikettä. Voin etsiä poikkeavuuksia puun kaarnoista tai lumen muodoista. Lenkin jälkeen olo on seesteinen. Kuuntelen enemmin omia ajatuksia, jos musiikkia niin helposti Portion Boysin sijaan esimerksi Pekka Ruuskaa tai muuta tekstiä, joka on samalla syvällä tasolla.

                 Muistelen ja arvostan mitä olen elämässä saanut ja kokenut. Olen tällaisten yli 8h lenkkien jälkeen hieman herkällä päällä, sillä jotain suurempaa menee lävitseni. Sitä ei voi muutoin kuvata, se täytyy kokea. On etuoikeus kyetä juoksemaan tuollaisia matkoja. Samalla täytyy ihailla niitä, jotka tekevät niitä niin paljon itseäni nopeammin."

   
                  Keskiviikko.

 ***

        Odotusaula. Istahdan vähäiseen joukkoon. Paikalla, ei läsnä, on lisäkseni kaksi aikuista ja ilmeisesti heidän lapsi. Nainen hymähtelee kännykän ruudulle. Mies nostaa sekunnin murto-osan ajaksi katsettaan ruudusta. En ehdi edes yrittää tervehtiä. Pian oivallan sen olleen toissijaisen harmin.

         Lapsi aika ajoin yrittää ottaa yhteyttä varattuina pysyviin vanhempiin varsin lapsille tavanomaisin kysymyksin ja toteamuksin. Vanhemmat vastaa erilaisin tavoin mumisella tai hymähtelemällä. Arvioin lapsen asian menevän tukan ohi huomaamatta. Mies selaa peräti kiihkeästi etusormella sipaisten puhelimensa (elämänsä?) ruutua. Vaihtaa välillä asentoa nopeasti kuin hirvijahdin passissa konsanaan, vaipuen nopeasti transsiin, jossa ympäristön äänet sulkeutuu. Myös oman lapsen. 

            Nainen on niin ikään kuin lumottu. Näyttää, että hän katsoo jotain sarjaa jossa kenties eletään oikeaa elämää. Hyvin nopeasti en ruudun tuijottamista 24/7 siksi laske. Nainen on kenties kadottanu oman elämänsä ja katsoo nyt pienestä ruudusta sellaista haltioissaan. Mietin miten nämä kolme ovat muodostuneet yhdeksi karavaaniksi, jossa kukaan ei ole läsnä toisilleen. Lapsi yrittäisi, mutta vanhemmat ei innostu. 

           Suruĺlisena seuraan näkemääni kunnes lapsi pyydetään sisään. Olisin voinut veikata toisinpäin: ajattelin lapsen vievän vanhempiaan terapiaan. Isi: "-No niin mennään". Lapsi: "-Isi, mennäänkö me sitten sinne kauppaan?". Isi on vähemmän yllättäen yhtä kysymysmerkkiä. Lapsi ja kaksi ihmisrauniota poistuvat tilasta. Ahdistava tunne katoaa sisältäni hiljalleen. 

          Paljon puhutaan, että kädenjatke, eli puhelimen tuijotus, on nuorten ongelma. Ja varmasti onkin, mutta ei se pelkästään ikää katso. Tuo edellä kirjoitettu kokemani on jo vuosien takaa. Tämä ei ole siis enää uusi juttu, mutta siitä on hyvä kirjoittaa, jotta se puhuttaisi. 

            On tutkittu äskettäin, että ihmiset on konkreettisesti kohdatessaan empaattisempia kuin sosiaalisessa mediassa. Tämäkin piti siis tutkia. En usko monen yllättyneen tuloksesta. Tänä päivänä markinoille on jo ilmaantunut koskettelu ja halaus paleveluja. Ihmiset ovat luisuneet suuntaan, jossa fyysinen kohtaaminen on etääntynyt. Ihmiset ovat etääntyneet omasta minästään ja kadottaneet taidon kohdata toinen ihminen aidosti. Siitä voi ja pitää olla yhteisesti huolissaan ikään katsomatta.

***

Iltapäivällä I-SR2014 perhereitti Vinnurvasta. 7km 6:23min/km (avg.syke118). 

Aluksi lihakset tuntui tosi kipeiltä. Etenkin reidet (tunkkaus Dan Hilillä tuntuu). Hölkän edetessä alkoi veri kiertämään ja kuona-aineet pääsivät liikkeelle. Ajoittain jopa lennokkaita askelia ja polkusujuvuutta, ainakin auttavasti. Lihaksissa ja nivelissä tottakai tuntuu eilinen, mutta niin kuuluukin. Huomenna taas pitkälenkki. Ehdolla on muutakin ohjelmaa, mutta täytyy katsoa miten sitä kaikkeen ehtii. Ainakin yksi tärkeä palaveri olisi, jossa olisi hyvä olla paikalla. Tuo tuli kuitenkin lyhyellä varoajalla, joten ei kyse omasta priorisoinnista. Katsotaan miten ehitään. Hirveästi ei viihtisi tinkiä pitkien harjoitusten mitoista ja kestoista, kun on tähän lomankin varannut. Mutta ei stressiä :=) 

Torstai. Toivoa täynnä - sanotaan. Vähä vajaa kuusi ylös. Aamupalaa jne. Vaimo tulee töistä noin puoli 8. Kosteat suudelmat ja tuliset katseet. Tyttö menee kouluun. Minun tehtävä on lähteä juoksemaan pitkää harjoitusta Iso-Sydänmaan vaellusreitille. Illan aikataulu painaa hieman takaraivossa. Ei kuitenkaan paljoa, sillä huomaan kropan olevan ok. Sykkeet on tavalliset. Kroppa ei ole siis moksiskaan alkuviikon määrästä. Sen sijaan lihakset on hieman arat ja vauhti on hieman kesy, mutta tilanteeseen ja odotuksiin nähden suorastaan älytön. Imurointi sykkeillä ja matalalla askeleella. Positiivista, että jalat haluavat välillä leikitellä ja nakata kantapäätä hieman lennokkaammin.

Kilsoja tulee nopeasti. Juoksu tuntuu helpolta. Ilmeisesti johtuu matalista tehoista, sillä vauhti ei laske oikeastaan ollenkaan. 35km jälkeen alan miettimään, että tässä ollaan nyt tekemässä melkoista settiä, sillä tiistaina 66km ja yli tuhannen nousumetrin tekeminen oli olosuhteiltaan odottamattoman rankka. Ja toisekseen olen kuitenkin vielä kaukana isojen poikien valmiuksista mättää todella isoja viikkoja/settejä. Tavoittelen läpäisyä karhunkierroksen 160km. Toki haluan olla mahdollisimman hyvässä kunnossa. Haaste tässä määrämätössä on antaa kropalle tarpeeksi tuhti kokemus rasitustilassa toimimisessa, mutta samalla huolehtia, ettei vedä liian kovaa settiä. Kuusamossa täytyy olla tuore ja nälkäinen.

Niinpä päätänkin olla hieman varalta kohtuullisempi ja jätänkin lumipolkuilun tasan maratonin mittaan. 42,2km. Keskivauhti mairitteleva 6:26min/km ja keskisyke 119. Polku kuitenkin paikoin petti pohjaltaan. Yön yli kestänyt lämpö ja vesitihkuilu on näköjään nopeasti pehmentänyt baanaa. Iloisesti hölkkäilin viimeiset 2km vähän rennompaa ja kovempaa. Jäi mukava tunne ja lenkki tuntui menevän nätisti tuonkin mittaiseksi.

Päivällä ja illalla oli ohjelmaa. mm. 2h kokous. Oli kiva olla paikalla Nivalan urheiluseurojen palaverissa. Illalla kävin sitten staattisen hiippailuhölkkäilyn vastapainoksi juoksemassa 10km katsomatta kelloon. Keskityin askeleen rentoutueen ja tekniikkaan. Nautin vapaasta juoksusta ja tuuletuin. Kiva ja piristävä lenkki. 10km. Keskivauhti 5:26min/km. Keskisyke 124. Aika lähellä tuntemusten mukaista.

Päivän saldo siis 52,2km. Huomenna jatketaan.

Perjantai.  Edellisen päivän reilun 52km annoksesta lähdin uuteen päivään 16,1km erittäin kevyellä ja huoltavalla tielenkillä. Viikon trendi tuntuu olevan, että joka lenkillä on vähintään muutama kilsa sohjoa, jos ei muuta. Erittäin hyvätunnelmainen lenkki. 16,1km, 6:07min/km, 111 keskisykkeellä. 

               Illasta lähdin tekemään noin 43km ja 1000 nousumetrin lenkkiä. Kuulin jo pari tuntia ennen lenkkiä  vahvoja huhuja I-SR2014 polun sulamisesta. Voisiko olla niin upottava jo nyt, kun edellisenä päivänä painui vain ½ kenkää pahimmillaan.

               Pian olinkin jo Pyssymäen tien alussa. Reilussa sohjossa sujuttelin kohti mummun mökin mäkeä. Sieltä sitten parin hinkkauksen jälkeen kohti yhä sohjoisia teitä ja I-SR2014 vaellusreittiä. Upsista. Jopas upotti heti ja paljon. Kun ollaan ajoin polvia myöden on kait kahlaaminen osuvampi termi. Oli useamman sadan metrin pätkiä, jossa menin 12min/km yli 130 sykkeillä!

              6km tuskailun ja taistelun jälkeen palasin sohjoiselle tielle takaisin, joka tuntui edellisen jälkeen luxukselta. Enpä arvannut tätä viikkoa suunnitellessani, että olisi joka päivä tällaiset alustat. Kahlaaminen jäi reisiin. Olihan kilsoja jo viikolle aika määrä. Ei muuta kuin mummun mökin mäkeen hinkkaamaan ja "palautteleen". Siellä up & down kilsoilla parhaimmillaan alle kutosta, alle 120 sykkeillä. Perustekeminen kohdallaan minun tasolle.

             Reilun 22km jälkeen alan suunnata kohti Dan Hilliä repun vaihdon kautta. 26km kohdilla tulen mäelle. Olisi pitänyt arvata. Mäki oli ennestään pehmentynyt tiistaista. Nyt ei enää upottanut siellä täällä vaan koko ajan vähintään 15-20cm. Ei kyllä enää löytynyt reisistä. Nauru pääsi. Jotain rajaa! Yritin kokeilla mäkeä kolmesta kohtaa, mutta aina sama lopputulema. Ei niin ei. Kivekset persvaossa pakenin raukkamaisesti paikalta. Dan Hill nauroi perääni. Surkea.

            28km, 7:17min/km, Keskisyke 115. Päivän saldo 44,1km.

             Olosuhteiden edessä oli pakko antaa periksi tavoitteen kanssa. Toisella tapaa katsottuna setti oli erittäin kova. Neljään päivään hankalissa oloissa 169,6km 1418m+ .

             Reidet huusi hoosiannaa kotiin päästyäni. Toiveena, että tämä setti antoi riittävän sitkeyden karhunkierroksen 160km vääntöön. Loppuviikko on lepoa ja palauttelua, joten niistä ei varmaankaan ole ihmeempää kirjoittamista. Tänään lauantaina lepään. Korkeintaaan venyttelen. Huomenna sunnuntaina hölkkään jotain 10km tietämillä (7-12km ehkä).

            Kiitos mielenkiinnosta :=)

Onni Vähäaho, Nivalassa 7.4.2018