keskiviikko 19. syyskuuta 2012

ENNÄTYKSIÄ - INTOA - AJATUKSIA

                   Mieli tekisi juosta tällä hetkellä enemmän kuin voi - tai on ollut järkevää. Ainahan sitä siis toki voisi juosta enemmän, mutta se ei olisi välttämättä järkevää. Se voisi johtaa hankaluksiin, jolla lähinnä tarkoitan vammoja. Toki olen ihan tyytyväinen, että pystyn juoksemaan edes tämän verran (n.300-400km/kk). Jonkin verran määriä tiputtaa tietysti nuo kisat.

             Uskoisin, että useat ovat kuulleet myytistä, jossa nähdään, ettei juoksumääriä kannata nostaa kuin 10%/vuosi. Tuota lukemaa ei kannata mielestäni kenenkään juuri juoksun aloittaneen katsoa. Juoksun vuosimäärään vaikuttaa niin moni muuttuva tekijä - kuten esim. terveys - että olisi hassua ajatella asiaa noin yksioikoisesti. Paras mittari on sisäinen tunne, sekä kehon viestien tunnistaminen.

            Tietysti on riskaabelia lähes tuplata kilometrit, oli taustat mitkä tahansa - kuten minä olen tehnyt. Toki olenkin ollut ajoittain aika kovilla. mm. Huhtikuu - ja osa maaliskuun loppuakin - meni lonkkavaivan kanssa tapellessa. Myös toukokuussa jouduin jättämään 2km vaille kaikki Vk-kilsat, vaikka määrää tuli peräti 404km. Tuo kk-määrä on edelleen isoin kk-määräni. Yksi syy, etten ole pystynyt vielä nostamaan kk-määriä alkuvuoden lukemista on se, että viime aikoina on ollut noita kisoja, joihin olen aina noin viikon herkistellyt.

             Uskoisin, että tuolla marras-joulukuun tiennoilla viimeistään voisin nostaa määriä, sillä olenhan jauhannu tällä samalla määrä tasolla jo 9 kuukautta. Tuolloin maratoonit on ohi, eikä 12h kisa Joensuussa aiheuta hirveitä määrän tiputuksia, ja tuleehan toivottovasti itse kisassakin mukavasti kilsoja = tavoite +110km/12h.

             Eilen juoksin tämän määrällisesti kevyen viikon ensimmäiset lenkit. Aamulla tyrkkäsin kevyttä 12,8km ennen aamuhugia. Aamuhugin jälkeen vähän torkahdin ja valmistelin ihtiäni alkuillan 10km lenkuraan, josta juoksin välin 2-8km reipasta/kovaa. Alle ja päälle siis 2km kevyttä. Aika hauskaa, että tuossa lenkin sisällä meni mm. 5km enkka nurin peräti 42 sekunnilla!!! Aika välillä 3-8km oli 22.06/4:25/km. Tulihan tuossa ihan reipasta tietysti juostua, mutta olihan tuossa vielä varraa kiristääkkin. Mahoton sanua, palijonko. Laskeskelin myös, että viimeisen 3km keskarivauhdilla olisi tullut ~2750km Cooperi. Ihan ok. nuin vain Vk-pätkällä tehtynä, ilman isompaa yrittämistä. 10km enkastakaan tuo eilinen 10km lenkki ei jääny kuin 24 sekuntia, vaikka lenkistä oli siis 4km Pk-kevyttä, eikä tuo kovakaan ollut täysillä vedettyä. Ehkä kymppi voisi mennä tuonne 43-44.30 hujakoille.

           Tunnistan kulkevani monissa asioissa oman pääni mukaan. Olen toki ostanut joitakin juoksuajatuksia suunnista jos toisista. Yksi myyteistä, joita en ole ostanut on se, kun väitetään kevyen viikon ollessa käynnissä, että juoksu on tahmaista, koska on kevyt viikko. Väitetään, että juoksu ei heti kulje niin ja noin kevyillä määrillä, kun on tottunut veivaan paljon kovempia kilometrejä. Pyh, sanon minä. Kyllähän se johtuu ihan täysin siitä, että palautuminen kovista viikoista on vielä vaiheessa, eikä kevyestä viikosta. Joskus sopivan kovaa pystyy vetämään aika pitkästikin niin, ettei siitä huomaa olevan haittaa harjoittelussa, etenkin mikäli tehot ovat matalat. Sen sijaan kovan viikon vaihtuessa kevyeksi viikoksi, ei meno muutu pelkän nimikkeen (kevyt viikko) vaihtuessa parissa päivässä kevyeksi. Eilenkin oma menoni oli aika tönkköstä. Varsinkin kovemman tehon harjoittelussa paljastuu se, mikä on lihaksiston/elimistön rasitustila. Siksikin tuo yllä olevan kappaleen data oli erittäin iloista käsiteltävää.

               Minun tämä määrällisesti kevyt viikko sisältää jonkin verran tiukempiakin otatuksia, ja mikäli ajatellaan 9pv:n jaksoa, joka alkoi viime sunnuntaista (33+5,6km), on jakso oikeastaan pirun kovakin, siis minulle, jolle jo 100km/vko on kova juttu - vielä. Tämä viikko menee näin: Ma Lepo/Hieronta, Ti A:12,8km, I:10km, Ke Lepo, To A: 8-10km kevyttä, I: Hieronta, Pe A: ~8km kevyttä I: 5km+5km +~200hyppyä/loikkaa. La 14km sisältäen 10x1000m vedot. Su Lepo. Ma: A: 6km kevyttä, I: Cooperin testi ja +3000m.

              Ens maanantain Cooperin testin jälkeen jatkuu valmistautuminen Kauniston maratoniin, jota silmällä pitäen olen viuhtonut näitä raasto-reenejäkin normaalia enemmän. Toivottavasti sääkin puoltaa osallistumista. Kylmällä tai räntäsateessa en lähe rykimään kisaa. Kunnon puolesta - jos ei nyt enää ihmeellistä tapahdu - uskoisin olevani valmis 3.25 alitukseen. Asia pitää tietysti vielä päivittää maratonviikon valmistavien perusteella, joiden mukaan olen aika hyvin pystynyt ennustamaan kahden edellisen kisan tuloksen.

              Toivotaan ens maanantaiksi paljon väkeä Cooperin testiin! Muistakaapa tulla kaikki juoksemaan Ma 24.9.2012 klo.18.30 Tuiskulan kentälle. Kannattaa muistaa tulla ajoissa verryttelemään. Alkaa olla jo viiliämmät ilmat, joten revähdyksiä yms. ikäviä juttuja tulee herkemmin kuin lämpimillä ilimoilla.

    Hyviä lenkkejä kaikille lukijoille ja kovaa reeni intoa!

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 19.9.2012

4 kommenttia:

  1. Samalle maanantaille tuon Cooperin jälkeen olisi kirjaston luentosalissa Lepoluhdin järjestämä luento/esittely Bemer-laitteesta. Eli klo 19 alkaen.
    Eikös tuo laite ole myös urheilijoiden käytössä. Taisi olla mm. olympialaisissa suomalaisillakin mukana.
    Joten juostaa NOPEASTI se 12 min;)niin ehtii sitten tuonnekkin, jotka haluaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisalla tuossa taannoin käydessäni taivastelemassa rasvaprosenttini suuruutta, kertoi hän tuosta Bemer-laitteesta. Kyllä se ainaki KUULOSTI mielenkiintoselta ja tehokkaalta. mm. palautuminen ja hapenottokyky paranevat saamani priiffin mukaan, mikäli muistelen oikein. Jos kiinnostaa niin kannattaa mennä...

      NOPIASTIHAN se Cooper pitää vetää, vaikka veikkaan, että ne jotka ei juokse ihtiään henkihieveriin joutuvat tuonne paljon nopiammin.

      Poista
    2. Muistahan kosmos iltarukouksessa että mun takareisi kestää niin vedetään kolmeen minuuttiin eka tonni.. Heh..

      Poista
    3. Heh, heh... ilman muuta... et ois paliastanna meiän taktiikkaa ;=))) No, ei - kunhan kiekat on alle 90sekendiä niin ok. Sit ku menee sen yli niin ollaan kanttaus puolella Cooperia = toivottavasti aika lopussa. Ps.Pelottaa pirusti, monella tapaa!!! Hullut paineet - omasta päästä lähtöisiä.

      Poista