keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

TUPLA COOPERI

                      10 päivän määräjakso, sekä ennätysmäinen heinäkuu saateltiin tänään pakettiin tupla-cooper-testin kera. 10 päivän määräjaksolle tuli kilsoja 220,9km. Heinäkuulle 560,3km. Kelpaa minulle "urani" tässä kohtaa. Minulla on omanlainen tyyli edetä tässä omassa prosessina. Ainakin vielä se on vienyt mukavasti eteenpäin, joten täällä myhäillään tyytyväissä.

                    Tänään oli ohjelmassa tupla-cooper-testi, 3min palautuksella. Olin vielä tuossa aamupäivällä melkoisen poikki ololtani menneen määräviikon (184,8km) ja power park -reissun jäljiltä, että mietin, mitenköhän virkun baanalle. No, ihan kohtuu olotilaan pääsin tuossa iltapäivästä, joten päätin tehdä suunnitellun reenin. Minimiajatuksena oli vetää tuollaisilla 165 sykkeillä (maksimi 174) molemmat cooperit, ja ehkä toisessa ns. niistää lopussa.

                  Paikan päälle menin hyvissä ajoin. Edeltävästi olin jo noin tunteroisen venytellyt ja sätkytellyt kotona omia hevosen ja kissapotkuja, sekä heilautuksia. Paikan päällä sitten kokeilin pienen hölkkäilyn jälkeen 200m @4:00 -vauhdilla. Se oli helppoa. Sitten 200m @3:40 -vauhdilla, joka oli jo liian kovaa määräjaloille. Otin vielä kolmannen 200m:n, sen @3:30 -vauhdilla. Sitten siinä himmailin ja odotin omaa pre-cooper lähtöäni, joka oli siis seurani varsinaista cooperia edeltävästi siten, että siihen jää 3min palautus ennen toista otatusta.

                 Eka Cooperin eka tonnin availin 3.51. Toiseen passasin vähän kyytiä ja se meni 4.00. Kokonaisuutena tosi helppo kaksitonninen aikaan 7.51. Tuohon jäi hyvästi ilmaa. Kolmas tonni meni sitten 3000m tuloksen varmistaen 4.03 ja viimeiset 35m siis 6sek. Tulos siis 3035m. Silti pätkä oli kuitenkin JOPA siksi kova, että tuli uusi maksimisyke = 175. Kuitenkin koin, että varaa jäi, vaikka samalla hölkätessäni uudelleen lähtöpaikalle mietin, ettei taida hyvä heilua toisessa cooperissa. Kyllähän tuohon ekaan kuitenkin tuoreimmat voimat suli. Eikä tässä nyt vielä mitään ihmemiehiä olla.

              Päästessäni lähtöalueelle, huusi seurani puheenjohtajan jämäkkä ääni: -"minuutti ja 10 sekuntia starttiin. Ok. Sykkeet jo 142. Maahan selälleen ja jalkojen puistelua. Sitten viivalle. Aika koominen tämä tällainen kombinaatio. Siinä vierellä oli ainakin 3kpl +3500m cooperin miehiä ja kait tuo kumpu-jusssikin on moisen ajan aikoinaan lätkytellyt. Joukon täydensi vakio cooperi kävijä, Virve, joka juoksi taas tutut 2500m. Hieno suoritus sekin = @4:48 -vauhdilla 2,5km. Voi käydä kokeilemassa.

              Tuli hetki eka cooperin lopussa manattua taas näitä valmentaja-vähäahon keksimiä harjoituksia, joissa juoksija-vähäaho kokee olevansa välillä pinteessä... mutta sopivasti toki. Tiesin jo eka cooperin jälkeen, että sen verran kuitenkin tuohon ekaan cooperiin meni virtaa, ettei toinen 3km cooperi taida onnistua... Eka tonni 4.02. Toinen 4.13. Tuostakin vauhti vielä hetken laski, kunnes alkoi loppuraasto ja otin sellaisen 45sekunnin loppu rääkäsyn, noteeraten UUDEN henkilökohtaisen maksimisykelukeman = 177. Toisen cooperin tulos oli 2935m, eli 100 vähemmän kuin ensimmäisen.

               Tässä sain samalla kätevästi hyvän MK-alueen harjoituksen. Elimistö pelasi aivan priimasti. Jalat olivat heikommassa hapessa määrän jälkeen. Mutta ihan tyytyväinen oon tähän settiin kokonaisuus huomioiden. Ajattelisin, että pystyn juoksemaan yksittäisen cooperin n.3150-3300m tuoreena, hieman herkemmässä tilassa. Jäi kyllä niin kutkuttaan, että täytyy kahtoa, jos VAIN YHEN cooperin uskaltais juosta vielä tuossa kuukauden päässä. Jäähän se kuitenkin +3vko:n päähän Vierumäestä. No, täytyy tuota vielä miettiä. Ei ainakaan tukkoon tuo vetänyt, vaikka kaksi veti perätysten - päinvastoin, aukasi paikkoja.

               En muista tarkkaan tarkkoja tuloksia, joten asianomaiset vois tarkennella ja laitella tuonne kommenttikenttään tuloksia. Oliko Tuomas Aholalla 3597m? Lauri Gummerus 3570m? Heikki Uusivirta 3270m? Juhani Kumpusalo 3000m? Onni Vähäaho 3035m ja 2935m, Virve Närhi 2500m?

               Laitetaanpa tähän loppuun nopiasti värkkäämäni youtube pätkä cooperista. Kiitokset materiialin kuvauksesta Janille!!!

Ps. Tuloksiin lisämetrejä teki myös kannustava yleisö, jota ei parane unohtaa! Kiitos myös teille, ja ees kerralla radalle :)

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 31.7.2013

7 kommenttia:

  1. Hyvin väännetty tupla! Ja ompas ollu nimekäs kaarti radalla. Oispa ollu mahtava nylykyttää tuossa porukassa...

    VastaaPoista
  2. Ei sille riitä mikään, ei etes yks koopperi, pakko tehä kaks :D Mie muuten epäilen, että tossa sun maksimisykkeessä vois olla vieläkin joku pykälä ilmaa. Niin määrävoittoista ja pääasiassa ala-alueilla tapahtuvaa kuitenkin pääsääntöisesti sun treenit, kuten tietysti kestävyysjuoksijan treenien kuuluu ollakin, että tuota maksimia on jo tosi vaikea saavuttaa.

    VastaaPoista
  3. Kiitos J & M! Lauri, tuoreena Triathlonin pojat U17 Sm-kultamitalistina oli kaiketi nimekkäin, ottamatta yhtään pois muilta kovilta nimiltä. Lauri on miestynyt kovasti talvestakin. Määrätietoinen, hyvä asenteinen ja sopivasti näkyi huumoriakin irtoavan loppuverryttelyssä. ;) Laurillakin oli alla melkoisesti määrää. Lauri heittikin, että -"ihmiset ovat luonnostaan keräilijöitä", puhuttaessa harjoittelutunneista. Tunnit (ei niinkän kilsat) on se yksikkö, jolla keskustellaan, kun mennään ns.TASOILLE.

    Joo, olen ollut hieman sillä kannalla itsekin, että maksimisyke voisi olla korkeampikin. Harjoittelun painotuksen muuttamisella se voisi herkistyä kenties M:n mainitsemalla tavalla EHKÄ muutaman pykälän. Toisaalta oon eräänkin kerran NIISTÄNYT oikein ukon totaali finaaliin ja päässyt silti vain 173-174 "tulokseen". Maksimisykkeen merkitys, kun on määrittää prosenttiharjoittelua, joten kaikki tehdyn maksimisykkeen yli menevät "arviopykälät" tekevät harjoittelualueista vain liian kovia, joka voi pahimmassa tapauksessa johtaa esim. vammautumiseen tai rasitustilaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa hurja joukko koolla ja tulokset sen mukaisia, onneksi juoksukulttuuri ei sittenkään oo kuollu Nivalassa. Noita kamppailuja muistellaan vielä legendaarisina ja ehkä mukaan tulee jatkossa lisääkin väkeä.

      Poista
    2. Oli kyllä hieno näky. Ja tosiaan reservissä oli vielä mm. muuan Sm-kultamitalistikin tältä vuodelta maratonilta. ;)

      Poista
  4. Komiaa oli meno kaikilla juoksijoilla. Melkeen harmitti, kun ei tullut lähdettyä viivalle, olisinpa kerrankin pysynyt suhteellisen lähellä Cosmoksen selkää. Täytyy harkita syksymmällä vielä Cooperin rykäisyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä ois ollu kyllä LEVEÄSTI selkää tulla peesissä ;)) Hittaasti tippuu paino... (79,7-> 78,1kg n.3vko:a)... no, jospa sitä ei sitten niin hirveesti löysiä ois... mutta, mutta, eiköhän tuosta vielä muutama kilo tiristetä...
      ...Kaikki löysät kuitenkin pois, sillä nyt alkaa lähestyyn kauden kohokohdat, joissa on määrä tehdä omaan tasoon peilaten kovat tulokset. Ps. Harkinnassa 4vko:n päästä Cooperin testi piristyksenä ihtelläkin. Siinä vain paikat aukiaa. Se on niin lyhy rääkäsy, ettei siinä juuri mitään kulu - päinvastoin.

      Poista