ISÄINPÄIVÄ

                       Olen aina sanonut, että isäin ja äitienpäivät ovat joka päivä. Sen sijaan, että minun tarvitsee yrittää olla sen parempi isä tänään kuin muinakaan päivinä ei ole se juttu. Onhan se hyvä, jos rillumarei-elämää elävät isät tarjoavat pelossa eläville lapsilleen edes yhtenä päivänä vuodessa kenties pienen hetken - hetken, jossa lapsi kenties uskaltaa vaivihkaa käydä isänsä kyljessä kiinni. En tiedä. Ehkä se on hyvä juttu. Minusta tärkeämpää on kuitenkin yrittää olla mahdollisimman hyvä isä ja äiti vuoden jokaisena päivänä.

                       Minulle isäinpäivä on pysähtymistä. Onneksi katson sillä tavoin onnistuneeksi, että voin aika ylpein mielin katsoa isyyttäni...

                       Lopetin yövuorot isäinpäivän aamuna. Kolme yövuoroa takana. Kello soi klo.13.30. Sen tähden, että ehdin isäinpäivän viettoon illalla. Solmin lenkkarit. Fiilis on aivan hyvä. Tapaan velipojan puolisoineen lyhyesti pihalla. Annan parin maastojuoksukenkiä veljelle. Toivon, että ne saavat kilometrejä. Lähden itse hitaasti ja kevyesti liikkeelle. Niin on tarkoituskin. On vuorossa pitkä erittäin kevyt lenkki. Muovaan vauhdissa hienosäädöt. Mietin, millaisia boltteja otan lenkin sekaan. Päädyn juoksemaan 14min erittäin kevyesti ja 1min rennon reipasta. Teen tuon kaiken enempiä ajattelematta. Tänään olen ajatuksissani.

                      Ajatukset menevät muisto-osastoon, isääni. Isäni kuoli reilu 13-vuotta sitten. 5-6 infarktia/vuotoa, joista seurasi kerta toisensa jälkeen alaspäin menoa. Oli tuskaista nähdä oman isän kääntyvän pikku hiljaa loppusuoralle, sille aivan viimeiselle. Isältä sain paljon. Siksi olen minä - isäni poika. Isä ei päästänyt helpolla, mutta löysäsi oikeista kohdista, vaikka kuri oli ankara. Kauniita muistoja tulvi päässäni lenkillä, joka meni tänään paljon helpommin kuin uskalsin odottaa. Olin ajatuksissani, en ajatellut lenkin rasitusta. Tuo on asia, joka on yksi heikkouteni. Tänään olin vahva siinä. Isäni muistelu oli hienoa, vaikka viimeisellä kilometrillä pala kasvoi kurkussa ja kyyneleet valuivat poskilla. Täydellistä. Mieli puhdistuu kyynelillä.

                       Päivä on päätöksessä. Olen isä itsekin. Tyytyväisenä suljen verhot ja huomenna taas avaan ne. Olen onnekas.

                      Loppuun ehkä elämäni heikoin aasinsilta. Eräs kaverini oli nukkunut tässä viikolla yhtenä yönä vähän huonosti. Mitä hän oli tehnyt? Mielestäni saamme olla onnellisia, ettei Heikkiä nukuttanut. Mielestäni aivan jäätävä teos!!! Mitä mieltä on lukijat?

KLIKKAA TÄSTÄ

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä isäinpäivänä 2013