6VRK JUOKSU: OLIN KUIN TUULI TAKANANI

                      Projekti on nyt saatettu osaltani päätökseen. 322,3km jäi taakseni 6vrk aikana. 44h 26min @8:16/km. Sain rasitusvamman osin kokemattomuuttani, osin keskeneräisyyttäni juoksijana, jo 232km tienoilla. 2vrk:n aikana saavutin 220,9km. Rasitusvamma nilkassa ajoi minut vaikeuksiin kolmannen vuorokauden ensimmäisen 10km jälkeen. Tulos ei ollut enää sen jälkeen syy jatkaa vaan isommat syyt: Halu yrittää, halu voittaa vaikeudet ja oppia. Ei kuitenkaan terveyden uhalla, mutta uskomalla päivästä päivään huomiseen.

                      Niin tekevät läheiseni, ystäväni ja tukijani, eivät lakkaa yrittämästä päivästä toiseen, vaikka joka päivä ei aurinko paista majaasi. Ilokseni olen saanut lukea, kuulla ja tuntea myös tuttujen ja tuntemattomien nähneen tässä projektissa juuri tuon positiivisen viestin: opi, yritä, usko, pysy positiivisena ja äläkä hautaa toivoa koskaan - huumoria unohtamatta. Jään onnellisen autuaasti tuohon luuloon.

                     En päässyt lähellekään kilometritavoitetta (550km), mutta pystyin juoksemaan kuutena päivänä ja jakamaan positiivisuutta ja sitkeän yrittämisen mallia. Eli homma jatkui, vaikka sain siipeeni (nilkkaan). Halusin olla minua tukeneiden yritysten mittainen. Halusin yrittää päivästä päivään, vaikka aina arki ei olisikaan niin helppoa. Siksi minua tukevat yrityksetkin porskuttavat vuodesta toiseen, vaikka aina ei ole lihavat ajat, eikä mikään tule ilmaiseksi. Kuten ei yrityksetkään, en minäkään voi aina saavuttaa sellaista tulosta mitä on tavoitteena. Tämä on normaalia elämää. Pääasia on aina, että tekee parhaansa ja pysyy positiivisena. Silloin on jo paljon hyviä eväitä. 

                     Sitten voidaankin tulla nimenomaan sen kysymyksen eteen, miten jaksaa ammentaa positiivisuutta ja uskomista huomiseen päivästä päivään. Lujuutta pitää tietysti olla, mutta ennen kaikkea huumoria. Olen iloinen, että huumorille on annettu viime vuosikymmeninä enempi tilaa monissa paikoissa. Muistan vielä ajat jolloin kaikki oli paljon vakavampaa monissa paikoin. Tosissaan ollaan nytkin, vaikka pilke on silmäkulmassa. Voin taata, että suhteellisen paljon huumoria vaati myös oma yrittäminen rasitusvamman saatuani aina uudelleen ja uudelleen, kun onnuin takaisin huoltoon.

                   Sain virheeni ja keskeneräisyyteni takia siis nilkkaan rasitusvamman. Olisin voinut kinkata 240km jälkeen vastaanotolle kuulemaan lääkärin diagnoosia ja ohjeita. Koska aavistin sen olevan luokkaa 2-4viikkoa pakkolepoa, en mennyt. Halusin jatkaa. Tosin nyt olisi ollut perusteltua lopettaakin. Silti en ymmärrä sitäkään, jos "saadaan" kaksi viikkoa sairaslomaa niin se nautitaan loppuun, vaikka olo olisi jo priima viidennen päivän kohdalla. Kaikki on aina yksilöllistä ja suhteellista. Tällä haluan viestittää, että aina on lupa käyttää myös tervettä harkintaa. Minä jatkoin jopa tämän rasitusvamman kanssa - joka ei nyt tietystikään ihan tervettä ollut - projektiani, mutten vamman pahenemisen uhalla. Piirsin rajan vamman syntyhetken kuvaan ja tilaan. Sitä en ylittänyt missään vaiheessa.

                Varmasti on heitäkin, jotka toteavat nilkkavammasta tyyliin: "-Arvasihan sen, ettei kenenkään jalat kestä tuollaisia hullutuksia". Tätä ennen olen ollut jonkun vamman vuoksi juoksematta viimeksi vuoden 2010 syksyllä. Aika monta tuhatta kilometriä on mennyt sen jälkeen vammoitta. Mielestäni enempi vammoja tulee lyhemmillä juoksumatkoilla, joissa kroppa on kovilla eri tavalla kuin näissä pitkissä ja leppoisa vauhtisissa. Ja ainahan voi tulla pieniä tai isoja vaivoja vaikka sohvalla maatessa?

                En ottanut koko 6vrk aikana yhtään ainoata kipulääkettä, en mitään. Miksi? Siksi koska kaikki kipulääkkeet yhdistettynä ultrasuorituksen kaltaiseen kokonaisrasitukseen voivat johtaa peruuttamattomaan turmioon. Riippuen eri lääkeaineista, ne ottavat a) sydämen päälle, b) joku kuormittaa maksaa, c) joku munuaisia d) useat kipulääkkeet ohentaa verta ja voi laittaa esim. piilevän verihyytymän liikkeelle, jolloin voit menettää toisen puolen kehostasi - kuka on valmis menettämään jotain noista? Kaikki ne, jotka ovat valmiita syömään yhtään mitään särkylääkettä urheilusuorituksen aikana tai sen päättymisen jälkeen lähipäivinä. Itse suoritus on jo itsessään elimistölle tarpeeksi kova shokki. Suosittelen lämpimästi kaikille muillekkin "luomusti-linjaa." Lisäksi kaikki kipulääkkeet - toiset enemmän, toiset vähemmän - peittävät kipua. Kipu on suojamekanismi ja kun se poistuu voi vaivoista ja vammoista tulla pahimmillaan kroonisia, eli pysyviä. Tämä kappale olkoot tarkoitettu pohtimaan kunkin etiikkaa omaa juoksu-uraa kohtaan. Jokaisella on oikeus valita polkunsa tässäkin asiassa, kuten elämässä yleensä.

                Jep, tein paljon huoltoa päästäkseni jatkamaan puoli vuotta kovasti odottamaani mahdollisuutta kokea jotain erityistä. Ja niin todentotta todella koin ja ennen kaikkea opin. Aina kannattaa toteuttaa haaveet, sillä tavoin elämä on rikkaampaa. Suorituksesta itsestään kertovan blogin julkaisen huomenna lauantaina. 

                Haluan kiittää kaikkia minua kannustaneita ja auttaneita ihmisiä! Eletäänpä tällä positiivisella ilmeellä eteenpäin! Erityiskiitokset perheelleni ja ystävilleni, sekä tukijoilleni jotka uskoivat minuun!


Onni Vähaäho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 20.6.2014