HUVIKSEEN NÄLKÄINEN

                        Onneksi sitä ei tiedetä kauanko täällä saadaan olla. Silti ei kannata lykätä haaveita liian kauas, varsinkaan mikäli niitä ei ole montaa. Suosittelen toteuttamaan ne mieluummin ennemmin kuin liian myöhään. Toisaalta ei kannata elää kuin viimeistä päivää. "On päivä huomennakin", oli minun 6vrk juoksuyrityksen oma muistilause.

                      Itse olen tykästynyt tutkimaan mitä keho ja mieli viestivät pidemmissä suorituksissa. Toki lyhempiäkin on tullut raastettua. Vajaan 8kk sisään olen huvikseen juoksijana tehnyt mm. seuraavaa: Oma 24h juoksu (150km), Kolme 5km testijuoksua, joista viimeisin huhtikuussa aikaan 20.38. Maaliskuun lopussa juoksin huviksi Iisalmesta Nivalaan (128km) 14h48min ja sekunnit päälle. Se olikin vuoden onnistunein juoksu tähän mennessä. Näiden lisäksi tuo 6vrk juoksu 322,3km, joka siis meni rasitusvamman vuoksi reisille...eikö nilkkaan. Vielä tuon 8kk aikaikkunaan mahtuu mm. kaksi vaellusta 56km mittaisella kohtuu vaativalla vaellusreitillä + muita pitkiä retkilöitä tai ryppäitä, joista mm. Sotshin 5vrk/232km rypäs saakoot maininnan. Eli onhan tuota ollunna ohjelmaa.

                    On sanomattakin - tai kirjoittamattakin - selvää, että olen huvikseen juoksija. Eihän tuollaisella ohjelman tiiviydellä voi kuvitella saavansa maksimaallisia tuloksia. Kiikkustuolitavaraa sen sijaan on kaikki tyyni. Omatoimijutut ovat kaikella tavalla terveellisimpiä. Usein ne maksavat vain varusteet, juomingit ja syömingit. Kulut ovat minimaalliset. Joskus kilpailut voivat sen sijaan maksaa jo peräkärryllisen ruokaa tai täysvaunurekallisen maitoa. Yhtä lailla huonopäivä voi osua niihinkin ja voit olla aika tyhjä kantosi nokassa. Silti minunkin haaveisiin kuuluu jonain päivänä vetää myös lappu rinnassa. Ja vaikka huvikseen juoksija olenkin, olen aina tosissani omatoimisissa juoksuissakin, kuten tietysti lappu rinnnassakin.

                  Mitä tässä haluan sanoa? Kokemusten määrä on minulle tuloksia tärkeämpi. Tuntuu, että on niin paljon opittavaa itsestä, että se pitää minut nälkäisenä. Nälkäisyys taas pitää minut liikkeellä. Sisäinen halu. Se on mielestäni tärkein asia terveyden jälkeen... Katselin tuossa vanhoja harjoituspäiväkirjoja. Olen nyt juossut vajaa 6-vuotta. Viisi vuotta sitten juoksin ensimmäisen maratonin. Noin 4h18min. Piippolassa, 1km raviradalla. Se oli iso henkinen voitto minulle. Kolme vuotta sitten kokeilin ensimmäistä omatoimista ultraa. Yritin juosta 24h omiin nimiin. Tulos: 13h12min ja 82km. Sitten loppuivat jalat ja kantti. Mietin tuota suoritusta parikin kertaa 6vrk juoksusssani. Pyhäthyssykät sentään, on sieltä tultu paljon ylöspäin. Ja toisaalta tuossa välissä on vain kolme vuotta. Samalla tuo kolmen vuoden takainen on ollut tosi hyvä veto tuolloin. Sillä tuossa ajassa (13h12min) on myös tauot mukana.

                   Pidin 6vrk juoksun jälkeen lähinnä rasitusvamman - ja jäätelön syönnin ja maustettujen juomien juonnin - vuoksi neljä totaalivapaapäivää. Eilen viidentenä päivänä ultran jälkeen kävin kokeilemassa nilkan/akilleksen kuntoa. Juoksin rapiat 9km ja 54minuuttia kahdessa erässä. Nilkka sieti ihan kohtuudella tuollaista kiikun kaakun alle @6:00minuutin vauhtia, mutta akilles sen sijaan hieman ärtyi viimeisellä 2km:lla. Tämä oli kuitenkin tosi positiivinen lenkkikokemus verraten moniin muihin aikaisempien ultrien jälkeisiin. Poikkeuksena Iisalmi-juoksu, josta toivuin ennätysnopeaa. Ehkä palautuminen/kehon korjasuliikkeet tosiaan nopeutuu peruskunnon vahvistuessa. Enkä yritäkkään selittää olevani palautunut. En, vaan olen menossa kohti hölkkävalmiutta, jolloin voin aloittaa passiivisen palautumisen ohella myös aktiivista palauttelua, eli keveitä hölkkälenkkejä.

                   Kuten kirjoitin, en nauttinut kipulääkkeitä suorituksen aikana, enkä aikonut niitä nauttia muutamaan päivään suorituksen jälkeenkään. Keho on pitkän ultran jälkeen kaaostilassa vielä päiviä ultran jälkeen, jonka vuoksi kipu/tulehduslääkkeiden syönti voi olla lähes yhtä kohtalokasta kuin suorituksen aikana. Eri asia on sitten, jos tulehdus diagnosoidaan lääkärin luona. Silloin on hyvä miettiä lääkärin kanssa elimistölle kevein vaihtoehto. Esim. 6vrk juoksijan ja normityöntekijän tulehduksen hoidon täytyy olla erilaisen. Äkkiseltään tuntuisi turvallisimmalta, jos mahdollista tulehdusta hoidettaisiin aluksi valvotusti -> Komplikaatiot. No, tämä nyt karkasi vähän ammatilliseksi pohdinnaksi. Hyi minua, olen lomalla. Yhtä kaikki, minun rasituksessa ei siis ilmeisesti ollut tulehdusta tai sitten se oli niin vähäinen, että se on paranemassa luomusti, joka on aina sydämelle, verenkierrolle, maksalle ja munuaisille kevein vaihtoehto.

                   Olen innoissani ollesssani merkittävän askeleen lähempänä harjoitteluvalmiutta. Juokseminen on osa elämääni. En aio kuitenkaan kiirehtiä. Onneksi on vertailuna joitakin muita palautumisia aikaisemmista ultrista. Poikkeuksena aikaisempiin ultriin tämä ultra oli huomattavasti pidempi. Isoin ero aikaisempiin onkin palautumisessa ollut unentarve. Olen nukkunut tosi paljon. Toisaalta hereillä ollessani olen ollut erittäin innokas.

                   Minulla on jo pari suunnitelmaa tälle syksylle. Toinen niistä on lyöty jo lukkoon. Tuossa LIHR-kerhon (minä, JayLeno ja Pumppi) kanssa päätettiin pitää Syyskuussa pienet ultrapeijjaiset. Eli tuollainen reilun neljän vuorokauden kurssi, jossa opiskellaan kehon käyttäytymistä vähällä levolla. Sitä ennenkin on oma henkilökohtainen langanlaiha haave. Katsotaan miten sen käy. Eli täällä ollaan hyvissä voimissa! Jalka paranee vauhdilla ja elämä hymyilee.

Lopuksi kaksi lukuvinkkiä:

Suomen halki, Helsingistä Jäämerlle, aivan huikea tarina. Hieman kesken vielä itsellänikin.

Kopakkalan Akun 7.osainen jännityssarja, alkaen tältä sivulta, sen puolivälistä.

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 26.6.2014