Ei mennyt aivan niin kuin olisi ajatellut. Lunta ei ollut alkukuukaudesta, joten hiihdot jäi selvästi ajateltua vähemmälle. Niinpä juoksua tuli sittenkin yli 300 kilometrin, vaikka helmikuulle olin ajatellut sen jäävän 200-300 kilsan väliin ja hiihtoa enemmän.
Muutenkin karkauspäivästä huolimatta muita kuukausia lyhempi kuukausi piti sisällään hyvin värikkään määrän tapahtumia. Helposti voisi luulla elänneensä pari-kolme kuukautta, kun katsoo mitä kaikkea taakse jäi.
Kuukausi alkoi erittäin hyvällä lähes kuuden tunnin polkujuoksutreenillä Iso-sydänmaan vaellusreitillä. Sen jälkeen homma jatkui hiihtoa lukuunottamatta suunnitellun leppoisasti. Seuraavana hyvänä treeninä oli rauhallinen kolmen tunnin lenkki Nesteen ylikulkusillalla. Yli 31 kilometriä, yli 400 nousumetriä ja maltilliset sykkeet. Alle kutosen vauhtia. Hyvää settiä.
Sen jälkeen alkukuun iso määrä alkoi näkyä sillä tavoin, että suorituskyky pysyi piilossa. Ajoittaista huoltakin siitä. Huolta? Jännästi sitä vaan mieli haluaa kehittyä, vaikkei mitään tavoitteita olekaan. Vanha kilpaurheilija tausta näkyy. Aina haluaisi olla parempi, vaikka ikää tippuu lisää kuin uusia coronaepäilyjä konsanaan. Toki äitini luuli minun jo täyttävän tänä keväänä 48. Oman kirjanpidon ja ajokortin mukaan vasta 46. Hah,hah.
Kuun puolivälissä alkoi taas vähän homma toimimaan myös suorituskyvyn puolesta. Ennätys verttitonnissa 10% kulmalla. 10km 71:27. Entisestä enkasta lähti 84 sekuntia. Silti hieman sellainen kuormittunut meno.
Loukkasin myös aika hankalasti aiemmin vasenta olkapäätä, kun kaaduin hiihtämässä. Se on kipeä vieläkin, mutta ei murtuman merkkejä. Siinähän tuo tulee mukana, mutta ei ideaalia. Kädet, kun rytmittävät juoksua ja sen askellusta. Harva hoksaa miten iso merkitys käsillä (rentoudella/asennolla) on juoksuun. Tulee äkkiä virheasentoja ja painopistevirheitä, jollei kaikki ole kunnossa.
Viisi päivää verttitonni enkan jälkeen ajauduinkin sitten sairaalakuntoon. Merkit kuormasta toki olivat, mutta hieman pääsi yllättämään, että pääsin vaivihkaa sukeltaa noinkin alas. Tästähän kirjoitinkin jo aiemmin, joten ei siitä enempää.
Tämän kuun viimeinen kuusi päivää meni sitten tunnustellen. Toki kuun viimeisenä päivänä, eli eilen, sitten testasin vähän missä mennään. Dan Hillin armottomassa mäessä 9,6km ja 1204 nousumetriä. Alkuun kilsa rauhallisesti ja sitten pari kilsaa vähän tiukemmin, mutta ei mitään kovaa kuitenkaan. Kuitenkin yksi alle 11min kilsa. Mukana oli yhdeksän muutakin ja kivaa oli. Lopulta erittäin hyvä treeni ja ajatusten vaihtoa mm. Ville Isoniemen ja Tommi Sorvojan kanssa treenin jälkeen.
Treenin jälkeen normaalia hapen haukontaa ja dille-dongia. Illalla yhdeksän jälkeen olin jo sillä tavoin toipunut, että kävin reilun 8km palautteluhölkän pantteja keräten. Sykkeet oli liki 10 pykälää tuntemuksia korkeammat, mikä on normaalia noin kovan rutistuksen jälkeen. 122 minuuttia ja 1204 nousumetriä Dan Hill´llä on kova treeni. Todella kova. Moniko on tuolla käynyt? Suosittelen.
Maaliskuuta kohden. Katsotaan vähän kelejen mukaan. Täytyy koittaa saada sujuvaa liikuntaa maaliskuulle. Siinä hyvä tavoite. Ja kyllä se 31 päivän kuukauteen saa 10 000 nousumetriä tulla, joten jos sen verran numerollista tavoitetta. Ja tietenkin yli 15 euron edestä pantteja. Pysytään vuositavoite vauhdeissa. Mitään vauhti tai testitavoitteita ei ole. Toki varmaan 1-2 kertaa kokeilen virittämääni mattomäkihaastetta. Kokeilehan sinäkin!
HELMIKUU VUOSI 2020 YHTEENSÄ
Ulkoilu tunnit 50,5h 98,5h
Juoksu 333,5km 734,1km
Hiihto
86,5km 101,6km
Lumikenkäily 9,0km 9,0km
Kävely 6,1km 6,1km
Pyöräily 58,2km 144,2km
Nousumetrit 8 365m 18 562m
Pullopantteja 17,65e 33,65e
(tavoite 183e/vuosi)
Onni Vähäaho, Nivalassa 1.3.2020
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti