sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

3.ONNIN KIERROS 100km

                   +100km Nivalaisia teitä takana.

                Voidaan puhua pitkälle venyyneestä saunalenkistä. ->>>>>>>>>> 

             Pitkä aika (lähes 10h) pysyä prosessissa, tilanteiden mukaan elämistä. Tällaisten suoritusten jälkeen on tunteet pinnassa. Näissä mitataan kaikki ulos mitä ukosta löytyy. Jos odotin pari viikkoa sitten VIIMEISTÄ niistoa flunssan loppumetreillä, voin nyt todeta niistäneeni itseni aivan TYHJIIN. Päällimmäinen ajatus on KIITOLLISUUS. Kaikki, jotka näkivät sankan nivalaisjoukon kanssaelämisen, tietävät mitä tarkoitan. Ne jotka eivät nähneet... heille voin yrittää kuvailla sitä voimaa, jonka nivalaiset juoksunystävät antoivat minulle. Kiitos teille, kaikille tukeneille - eikä vähiten etäältä kannustaneille! Itse kiitän syvään kumartaen teitä kaikkia. Silti uskallan kiittää eniten PERHETTÄNI. He ovat läsnä 365 päivää vuodessa. Toisena tulee lähimmät ystävät ja tukijat, jotka ovat kuin osa tiimiä. Heitä on paljon. Olen onnekas. Jani, Joni, Keijo... Pasi, joka on auttanut minua TOSI paljon. En voi sanoin kuvata sitä kiitollisuutta, joka näinä hetkinä menee lävitseni.

                   Tähän +100km koitokseen lähestyminen oli nuoralla tanssia. Kolme viikkoa aikaisemminhan olin ollut Terwamaratonilla - juossut sen tietämättäni sairaalla keholla. Sen jälkeen olin viikon sairaana. Toisen viikon harjoittelin nousujohteisesti, loppuviikkoa kohden jo hieman riskirajoillakin kovaa. 3.Onnin kierros viikko oli herkistelyä ja jalkojen toipumisodottelua. Täytyy sanoa, että hilkulle meni. Nimittäin keskiviikon koelenkin jälkeen akillekset ja pohkeet oli vielä hälyttävän kipeät. Kolme päivää aikaa, riittäisikö se? Mietin mielessäni. Laitoin päälle kovan venyttely ja jäähoitokuurin. Jäitä pidin 3-4krt/vrk x20-30min kerrallansa. Yleensä 8-14 jääpussia suoraan paljaalle iholle idealsiteellä kiinni. Alla kuva 14.6.2013, päivää ennen kisaa.
 
                    Jo alkoi vaikuttaan, parantavasti. Jalat ehti kuin ehtikin kohtuu tilaan kisa-aamuksi.

                  Viimeiset kaksi yötä tuli nukuttua tosi hyvin ennen kisaa. 100km kisaan on hyvä mennä levänneenä. Ruho tuntui muutoinkin muovautuvan taistelutilaan. Vielä kisaa edeltävänä iltanakaan ei kärsinyt kuitenkaan hellittää järjestelytoimissa. Kävimme Jannen, Janin ja pojan kanssa merkkaan koko n.100,5km pitkä reitti. Aikaa meni autollakin kolme tuntia.
                  Jannella ja Janilla pysyy hommat hanskassa
                 Loppuillasta keittelin vielä kisaliemet ja eväät. Mukaan huoltoon lähti 6Litraa omaa maltoseosjuomaa + 1,5Litraa ehtaa Pepsiä +1Litra lihalientä + 0,5Litraa Osmosalia, jonka tein vasta aamulla sen lyhyen (vrk) säilyvyyden vuoksi.

                Aamu kuluikin sitten venytellessä, paikalle tuleviin yhteyksiä otellessa yms. valmistautumisessa. Kotvan kuluttua olimmekin Uikon pihalla, valmiina Prologiin, esimarssiin.
 KLIKKAAMALLA KUVIA SAA ISOMMAKSI. KELLO AIKA KUVISSA ON TUNNIN OIKEAA AIKA JÄLESSÄ = NS. TALVIAJASSA


                      Kuvia lähdöstä...

                 Joitakin vähän huvittaa, kun puhun alun tärkeydestä. Joensuun 12h kisan vaikean alun muistaen osaan arvostaa kolmea seikkaa alkukilsoilla... 

        .....A)Nesteet ja energia menevät nätisti alas, B)Juoksurytmi löytyy helposti ja nopeasti C)Pysyy omassa suunnitelmassa... siis puhun alkukilometreistä. Suunnitelmassa pitää olla aina vara muutoksille matkan varrella. Valveutunut ultrajuoksija osaa etukäteen valmistautua todennäköisiin haasteisiin matkan varrella.


                               Kuva ensimmäisen kävelypätkän lopulta, n.2km kohilta.


              Alkumatkalla mukana olivat ainakin Erkka, Virve, Heikki(muistinko nimen oikein?), Keijo, Tuomas, Marko ja tietysti Fredi, joka juoksi lisäkseni ainoana koko lenkin, n.100,5km (pyörämittaukset 31.5.2013: 100,56-100,6km).


    Tässä porukka 7km kohilla aika lailla kasassa. Heikki n.150m jälessä, Fredi n.200m...




                   Heikki, juuri elämäntapa muutoksen aloittanut, juoksi mielestäni aivan haamujuoksun, pysyen noin 10km(?) mukanamme. HIENOA! Siitä se lähtee. Erkka otti alkuun sellaisen 6km yhteislenkin ja tuli sitten viimeiselle 10km avukseni. Virve juoksi kuulema puolimaratonin kahteen tuntiin. Tuomas juoksi Vinnurvan ja Pyssymäen kautta kotiin keskustaan. 40km ko, hä, tä? Marko ja Keijo sujutteli n.35km lenkuran, joten olipa minulla melkoinen karavaani saattamassa matkaan. Upea juttu!

                Paljastin Pasille edellisenä päivänä yrittäväni alle 9h30min. Järkiarvio oli 9h37min, jonka avoimesti toinkin esille. Kisa-aamuna annoin aikataulun huoltomiehilleninkin. Koitin tehdä sen vauhdinjaolta järkeväksi. Tai vauhdinjaoltaan... minähän menen aina sykkeiden mukaan, mutta niiden mukaan osaan aika hyvin myös ajatella matkavauhdin. Tässä taulukko:




1h             11,1km     @5:24        = 11,1km  @5:24

2h             10,9km     @5:30        = 22,0km  @5:27

3h             10,8km     @5:33        = 32,8km  @5:29

4h             10,7km     @5:36        = 43,5km  @5:31

5h             10,6km     @5:40        = 54,1km  @5:33

6h             10,5km     @5:43        = 64,6km  @5:34

7h             10,4km     @5:46        = 75,0km  @5:36

8h             10,3km     @5:50        = 85,3km  @5:38

9h             10,2km     @5:53        = 95,5km  @5:39

29:40min  10,1km @5:56            = 100,5km @5:40



                Toteuma alkutunneilla: 1)11,2km... 2)10,9km... 3)10,7km(lähes koko tunti hivuttavaa nousua)... 4)10,6km... 5)10,5km... Fredirik tuli perässäni sangen tasaisesti ollen perässäni 400m, 800m, 800m, 800m, 1,7km? Jossain 5h eteenpäin ilmoitetut erot Frediin tuntuivat todellisuutta pienemmiltä. Asia selvisikin maalissa, miksi näin. Fredillä oli 400m enemmän omassa gps:ssä. Ilmeisesti tuo gepsejen ero tuli, kun Fredillä oli ollu jotain ongelmia nenän kanssa, ja tehnyt käyntejä metsässä. Eli, kun minulle ilmoitettiin eroksi esim. 700m, ero olikin tojellisuudessa n.1,1km. Odottelinkin jo jossain vaiheessa Fredin ottavan kiinni, mutta siitä myöhemmin.

               Alkutunneilla jalat toimi tosi hyvin. Vettä vihmoi reilun tuulen kera aika ajoin rehvakkaasti. Suurin haitta niistä oli vain kenkien kastuminen. Muutoin se ei minua häirinnyt. Minulla oli siksi tärkeä tehtävä menossa, ettei minua varsinaisesti haitannut vaikka rakeita olisi satanut. Vauhti ja sykkeet löytyivät kohtuu hyvin. Tosin kaiken aikaa jouduin keskittymään, ettei tehot karkaa. Suunnittelin nimittäin meneväni 130-135 sykkeillä, mutta n.135 sykkeet tuntuivat tunteeltaan sopivilta. Vastamäki osuuksilla sain todella keskittyä, ettei sykkeet karkaisi. Jonkun kerran jouduin ilmoittamaan Keijolle, Tuomakselle ja Markolle, että hei! Vauhtia alas. Varsinkin Patakorven hivuttavat pitkät nousupätkät otin varovaisesti. Tuon pahimman neljän kilometrin pätkän otin datankin mukaan voimia ja energiaa säästäen, eikä edes puhtaat juoksukilsat ilman kävelypätkiä menneet @5:40 alle -> 23)5:48... 24)5:52... 25)5:44... 26)5:47... Fredi pääsikin tuossa kohtaa (kolmas tunti) ns. samaan vauhtiin, kun otin nuo Patakorven mäet nöyrin mielin.
                  Ehkä edellisestä johtuen, meno tuntui helpolta tekemiseltä Vinnurvan maisemissa 30km eteenpäin. Taisinkin siinä eräänkin kerran virkkoa, että miten yllättävän helpolta meno tuntuu ja jalat ovat näinkin hyväntuntuiset. Toki muistin myös kertoa, ettei juoksu ala vielä pitkään aikaan. 60-70km kohtaa ajattelin etukäteen ns. juoksun alkamiskohdaksi.

                 Ensimmäisen kerran pysähdyin 37:llä kilsalla kuselle. Se olikin siinä faniautojen keskellä puristamisessa. Tuo kilsa (37:s) oli 5:59, selvästi kisan hitain... siihen asti. 38km tietämissä siirryttiin 28km jatkuneelta sora-ossuuvelta asfaltille n.19km ajaksi. Siirtyminen tapahtui yllättävän luontevasti. Kenties olin säästellyt sopimoilleen itseäni Nivalan lounaisosien mäkisissä maastoissa. 39,5km hollilla ollut ns.Vaardinmäki meni hieman tiheämmällä rekfensillä.

                 Ensimmäinen maraton täyttyi ajassa 3h 53min = @5:31. Elämäni ylivoimaisesti helpoin maraton. Vaikka tarkoitus oli mennä säästellen, oli olotila ja varsinkin jalat yllättävän hyvät eka maratonin jälkeen. Olin kaiken lisäksi sopivasti 9:30 alittavan ajan janalla. Ei tee pääkopalle ollenkaan huonoa huomata juoksun kulkevan, elimistön vetävän ja toimivan. Ainut "ongelma" oli muistaa jarrutella, sillä jos pikkaisenkin unohti tarkistella kellosta, niin sykkeet meinasi karata 14x-alkuisiksi. Siinä piti menohaluja jarrutella ajtuksella, että siellä on vielä usiampi kymppi jälellä. Vielä ehtii... Mukana juoksi myös Pirjo, joka meni omaa vauhtia, kuten itse kukin meistä.

                Toiselle maratonille lähtiessä mieliala oli siis korkea... mitenhän sitä kuvais... No, vaikka näin???

                48km kohdalla mukaan tuli Jonte-Konde, sekä Minna ja Pertti. 

                50km täyttyikin ajassa 4h 37min = @5:32. Tietystihän tuo on oma 50km enkka, vaikkakin epävirallinen tietysti. Tunnelma oli joka tapauksessa katossa. Siis @6:28 riittää jälkipuoliskolla 10h aikaan. Wau! Lisäksi olin omasta 9h 29min 40sek aikataulusta vain 200m perässä. Tuossa kohtaa tuntui, että voisin milloin vain tarvittaessa, vaikka nostaa vauhtia.

                 Äiti, kummityttö ja velijen emäntä olivat kannustamassa. 
                Koville matka otti myös huollolle, sillä Fredin huoltoporukan autosta tipahti kuskin puolen fönäri alas.

                Itse painelin perussettiä. 9min hölkkää + 1min kävelyä n.135 sykkeillä. Kutakuinkin vuorotellen juomaa ja jotain suuhun mm. geeliä, kismettiä, suolakeksiä, banaania... Kunnes 58km tietämillä aloin voimaan pahoin. Ei tarvinnu oksentaa, mutta pahhaa teki. Huollosta sainkin pian osmosalia ja tilanne alkoi pikku hiljaa kääntymään voitoksi sen osalta. Vettä ja Osmosalia, sekä lihalientä. Sillä palasin ns. elävien kirjoihin takaisin. Jotenkin pahoinvoinnin myötä voimat katosi jaloista ja eteneminen hidastui radikaalisti. Oli aika reagoida. Päätinkin vaihtaa kuta kuinkin heti, eli 6h kohdalla rytmin 4+1 -mallille. Se tuntui järkevämmältä kuin 8+2. Mitä lyhemmän aikaa tarvii juosta, sitä laadukkaammin voin sen tehdä, kun kävelyn määrä on kuitenkin sama/10min.

               Kuulin, että Fredi oli käynyt "puuteroimassa" metsässä. Heh,heh... Empä tienny, että sama puuterointi oli itselläni edessä 66km kohdilla ja laskeutuipa hanasta vedetkin. Huoltomiehet hieman moitiskeli minua epäsymmetrisestä lannoittamisesta. Pikku tarkkoja?

               Pusikkokilsalle tuli kestoa 8:53. Tuolloin oli jo viitattu hanskalla 9h30min alitukselle ja focus oli 10h alituksessa - ylipäänsä perille pääsemisessä. Lannoituksen jälkeen pysyinkin 5km matkan alle @6:30 -vauhdissa. Matka oli käynyt kuitenkin raastamiseksi, joka näkyy kyllä kuvistakin.
               73:lla kilsalla tunsin luissa ja ytimissä, että nyt ollaan juoksemassa polkua, joka johtaa SEINÄÄN! Eikä ollenkaan lohduttanut, että seuraavat neljä kilsaa meni 32mm rompolikivitietä pitkin, vaikkakaan tuo tie ei ollut lähimainkaan samassa kunnossa kuin pari viikkoa sitten. Tein tuossa 73:lla kilsalla kuitenkin lopulta hyvän ratkaisun ja otin suolatabletin kaveriksi kisan ekan ja viimeisen 600mg buranan. Seuraavat neljä kilsaa olivat kuitenkin lahtausauto-kamaa: 73)6:46... 74)6:35... 75)6:57... 76)6:52. Arvatkaa mitkä oli aatokset tuossa kohtaa? Minulta vaadittiin tuon vaikean neljän kilsan pätkän alussa @6:30 -tahtia loppumatkalle, jotta pääsisin 10h alle. Ja nyt kynnin tuollaisia 6:35-6:57 kilsoja perse maassa. Pian kuulin 7h tilanteen; minun kaulani Frediin oli 700m ja se kaveni kaiken aikaa. Fredi meni kuulema kilsat 6:00-6:30 väliin. Olin varma, että pian saan toivotella Fredille tsempit loppumatkalle.


 Niin oli ajatellut huoltajakin tilanteen, kun tänään siitä puhuimme. Jos ei sitä sanoin voi selittää niin tuossa alhaalla on kuva siitä, kun puhutaan tuskasta!!!
 
               Mutta sitten, niin se Burana, se oli tavoittanut raskaat lihakseni ja jalat muuttuikin aika pika-pikaa rennoiksi ja juostavaksi. Voi sitä tunnetta!!! Seuraavien 11km aikana peräti neljä kilsaa meni ALLE 6min vauhtia. Mamma-mia sitä tunnetta!

Kantapäät lähes kopsahteli takalistoon!!!

                    Tämä on ultrajuoksua. Syvästäkin kuopasta voi nousta, jos tekee oikeita ratkaisuja. Toinen maraton meni aikaan 4h 11min @5:57. Tunsin siinä 85km jälkeen kuinka tunteet alkoivat pikku hiljaa nousta pintaan. Sen verran haasteita matkalla oli ollut, vaikka tämän 100km kisaksi katson kategoriaan: Helpot sataset. 89km tietämille oli minulle ja myös Fredille järjestetty YLLÄRI. Nimittäin Sarjankylän poppoo oli laitanna sellaisen fanijoukon pystyyn, ettei paremmasta väliä. Siinä oli tippa linsissä, kun painelin ohi. Valtaisat kannustushuudot, auton torvien huudattelut yms. karnevaalihenkiset kujeet.


                    Samalla minulle valkeni, että maalilinjan ylitys tulisi olemaan tunneryöppy. n.93km tietämistä tähän vielä kuva Fredistä ja minusta.



                  Tuon kamerakellon mukaan ero tuossa kohtaa n.15min. Fredillä oli käsittääkseni kramppeja lopussa. Itsellä jalat pelasi kaiken aikaa hyvin, jos ei niihden heikkojen kohtien voimattomuutta laske.

                  Ilmeisesti aivan lopussa tuli jonkinlainen pieni hinku joutua patsaalle ja meninkin "kiirettä pittää" -slouganimaisesti viimeiset 700m @5:33 -tahdilla. Tässä tiukempaa kisavideota odotellessa jotain alkupalaa... tai loppupalaa, sillä video on maaliintulosta.


                 Kisassa toimi moni ISO asia. Energia ja nesteet imeytyi. Jalat toimi aivan loistavasti. Ei mitään kramppeihin viitaavaakaan. Reitti oli lopulta juostessa siksi raskas (korkeuserot ja alustat: ajoittain myös pehmeää), että tämä tulos on tuon pahoinvointi ja voimattomuusjakso-ongelmien kanssa aivan loistava - ja muutoinkin vähintään hyvä. Täytyy olla realisti. Ei mopolla mahdottomiin. Olen kuitenkin sitä mieltä, että tasaisemalla ja asfalttipohjaisella reitillä keskarista tippuu se 10sek/km. Eli 100km kunto on aika lähellä sitä 9.37, minkä etukäteen laskinkin. Tuo pahoinvointi ja ilmeisesti siitä seurannut jalkojen voimien hetkellinen tyhjeneminen johtuu arvelujeni mukaan virheestä juoma puolella. Join liian ykstoikkoisesti omaa malto-vesi-mehu-suolaseosta. Lisäksi laitoin vielä hunajaa, jota olen käyttänyt vain pari kertaa aikaisemmin malton seassa. Juoma alkoi ilmeisesti äklöttää, eikä se maistunutkaan ennen kuin aivan kisan loppukilsoilla uudestaan.

                 Tämä oli siis erittäin hyvä 100km kisa, sekä aivan verraton tietolähde syksyn 24h kisaan Vierumäelle. Tässä sain vastauksia moniin asioihin. Mutta niistä tuonnempana. Tämä on jo muutenkin niin pitkä postaus, että  harva jaksaa muutenkaan tätä lukia.

              Jos joku ei tuota videota jaksanu kahtua niin lopputulokset: 1.Onni Vähäaho, LaKi 9.55.16 @5:57 ja 2.Fredik Olaussen, EkaUltra 10.15.24 @6:09

               KIITOS ISO siis vielä kaikille!!! Perheelle, läheisille, huoltajille, kannustajille ja tukijoille, sekä muutoin myötäelänneille! Neljän päivän päästä jo seuraava nautinto edessä...

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 16.6.2013           

lauantai 15. kesäkuuta 2013

3.ONNIN KIERROS SEURANTA

                      Helpotetaan vähän, ettei tarvi kaivaa blogiviidakosta 3.Onnin kierros kisaseurantaa. Sovittiin seurantavastaavan kanssa, että hän laittaa TUNNIN välein tilannetiedot TÄNNE. Lyhennyksinä käytetään... O=Onni, F=Fredrik... Eli alustavien tietojen mukaan koko matkan juoksevat. Muista lyhennyksistä... 1h= yksi tunti jne.

                     Eli seuranta = KLIKKAA TÄSTÄ.

                     Päätin ihan näin aamuntunteina tehdä RADIKAALIN rytminmuutoksen. Sitä on ehkä hieman hankala kirjaimin selittää, joten käytän ilmaisuna videomateriaalia. Eli tänään mennään TÄLLÄ RYTMILLÄ!!!


                     Lahjoituksia (FI89 5291 0820 0868 71 ) ehtii laittaa vielä nyt viikonloppuna. Käyn lopettamassa lahjoitustilin tiistaina. Lahjoitustili on osuuspankissa, joten muista pankeista lahjoittavatkin ehtivät vielä mukaan. Osuuspankin tililtä lahjoittavat aina tiistai-aamuun asti.


Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 15.6.2013

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

LAHJOITUSOHJE TARKENNUKSIA

                     Jonkun verran on tullut kyselyjä, että mitä laitetaan saajaksi ja mitä viestikenttään. Rahat ohjautuu oikeaan paikkaan, jos tilinumero on oikein. Ohjeena olkoot seuraava:

LAHJOITUSTILINUMERO: FI89 5291 0820 0868 71  

SAAJAKSI LAITETAAN: 3.ONNIN KIERROS ja 

VIESTIKENTTÄÄN: MLL-NIVALA

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 12.6.2013

KIINNOSTUNEILLE VAUHTIENNUSTEENI

                      No-niin, nyt on taasen kaikki lenkurat paahettu ennen seuraava koitosta, 3.Onnin kierros hyväntekeväisyysjuoksua. Kiinnostuneita esim. alkuvauheista on tietysti olleet kanssajuoksijat, sekä kokonaisajan kestoarviosta sitä veikkaavat. Viimeiset varsinaiset lenkit ovat yleensä kertoneet minulle aika tarkasti kunkin hetkisen iskukyvyn. Toki välillä tulee hasardeja, mutta niissä on ollut yleensä takana jotain häikkändeeriä.

                     Tänään kävin 16,2km kevyen hölkkäilyn. Menin koko tuon matkan rytmillä 9min juoksua + 1min kävelyä. Koko lenkin keskisyke oli 136lyöntiä/minuutti. Kokonaisuus koostui kolmesta palasesta. Ensin läiskin erittäin kevyttä, tulevan lauantain koitosta mukailevaa hölkkää 50minuuttia. Sitten nousin 9min ajaksi harjalle, josta lykkäsin reippailla maraton sykkeillä yhden pätkän (yksi pätkä = 9min juoksua+1min kävelyä). Lopuksi vielä rääpiäiset ajatelluilla kisatehoilla, jotka näyttäisivät olevan n.133-137, eli siinä 135 kantissa.

                    Hain tällä harjoituksella tuntumaa ja rytmiä tulevan lauantain menoon. Lisäksi 10min jakson tarkoitus, jossa läiskin 9min reippailla maratehoilla, oli hakea pienellä rytkeellä ruhoon n.2-3h välimaaston tuntumaa kapuloihin, jotta näkee, minkä verran vauhti tulee alas matkan edetessä. Oman juoksuideologian ja teorian mukaan olen aina tuoreimmillani lähdössä ja väsyneimmilläni joitakin kilsoja ennen maalia. Säästöliekillä mentäessä lineeraalisen vauhdin laskun voin tehdä loivaksi, mutta nousuksi se ei minun päässä käänny varmaan koskaan.

                   Koelenkillä haastoin lisäksi vatsani. Tungin joka siunatun 10minuuttisen aikana jotain naamariin. 85min aikana tuhosin 6,5dl maltojuomaseosta, 2,5dl lihalientä, 10tuc-suolakeksiä ja kaurakeksin. Vatsa veti kuin unelma. Tätä kaipaan ja odotan kisaankin. Se on kuitenkin ERITTÄIN tärkeä juttu. Poika toimi taasen ARVOKKAANA juottoapuna. Iso kiitos pojalle!

                  Negatiivinen asia oli akillesjänteiden kireys. Jänteitä on venytetty ja jumpattu monenlaisilla alustoilla ja hetken kunnon harjoittelu sairastelun jälkeen tuntuu vielä jänteissä ja kintereissä. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Pohkeet ovat myös vielä "vähän" kireät, mutta eiköhän nuot edellä mainitut kohdat hoidu kohtuu lykkäys kuntoon lauantaiksi. Tein tämän illan koelenkin Asics Sky Speed 2:lla. Samoilla kengillä juoksin männä vuonna Kempeleen puolikkaan, Vaasa maratonin ja Joensuun 12h juoksun + tänä keväänä mm. Junganjärven ympärijuoksun. Nuot kengät ovat hieman keveämmät ja ns. LIUKKAAMMAT menemään kuin toinen vaihtoehto 100km juoksuun, eli Nike Air Pegasus +28:t. Käyn perjantaina hiipimässä 2-3km Nike Aireilla ja kattelen vielä tilannetta ja teen kisakenkäratkaisun vasta perjantaina. Joka tapauksessa otan molemmat kengät varalta mukaan.

                   Koelenkin muut huomiot. Legendaarisia kaverin sanoja lainatakseni: -"Näillä kilometreillä" sitä tekee jo monenlaisia tulkintoja ja huomioita oman juoksijaksi ylipainoisen ruhon liikkumisesta lenkin aikana. Huomio on seuraava: Kulku pysyi hyvin nuoralla, eli liikkeet suuntautui varsin aerodynaamisesti eteenpäin. Tossu oli mukavasti syönnillään. ~135 tehoilla meno oli nautittavan helppoa, kuten tietysti pitää ollakin. Onhan eroa esim. maratontehoihini peräti 20 pykälää. Myös maratontehoilla tekemäni 9min kuovinta tuntui astetta helpommalta kuin maanantaina. Juoksu on siis asettumassa taas pikku hiljaa omaan vaatimattomaan uomaansa.

                   Vauhti - aika - spekulaatiota. No aluksi näyttäisi menevän aika helposti noilla ~135 tehoilla tuollaista n.@5:00 -kyytiä (4.55-5.10). Tietysti parin 10min setin jälkeen juoksu tipahtaa uomiinsa ja silloin oltanee välillä @5:05-5:20. Jokaiseen 10min pätkään kuuluu tietysti 1min kävelyä, joten sellaisen pätkän osuessa, on kilsat siinä @5:35-5:50 kantissa. Että silleesti.

                  Jaan vauhti -ja lopputulosarviossani 100km lenkuran viiteen osaan. VAROVAINEN ennusteeni on seuraava: 0-20km @5:25... 20-40km @5:35... 40-60km @5:45... 60-80km @6:00... 80-100 @6:05... Lopputulos @5:46, eli ajaksi muutettuna noin 9h 37min... Huomioitavaa tuossa on, että välillä 76-81km on noin 5km pätkä 32mm rompolikivitietä, joka laskee välin 60-80km vauhtia, mutta toivottavasti ei tuota (@6:00) enempää. Viimeiset 20km on varmasti TUSKAA, mutta oletan siellä esiintyvän myös jo pientä taistelua, joten paljoa keskari ei enää siellä päälle @6:00 kapua. Mutta, mutta, juostaanpa ensin ja katotaan sitten, miten lähelle tämä oma ennusteeni osui. Tämä ennuste ei tietystikään osallistu tähän tulosveikkaukseen ajastani. Enkä edelleenkään kerro omaa sisäistä tavoitetta. Pasi voi kertoa sen lukijoille vaikka sitten kisan ollessa käynnissä.

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 12.6.2013

tiistai 11. kesäkuuta 2013

EVILÄ-ELÄMÄÄ

                   Puhuessani "Evilä-elämästä", en tarkoita hänen egoaan tai mitään, joka näkyy meille kesäisin Inka Heleniuksen tai Tapio Suomisen haastatteluissa. Puhun askelmerkistä ja sen vaikeudesta - jatkuvasta pienestä elämisestä. Joskus askelmerkki on helpompi laittaa. Jonain päivänä sen onnistaa asettaa venyttämällä mittanauha - laittamalla merkkikapulan siihen paikkaan. Toisena kertana on tekemistä päästä lähelle edes oikealla jalalla.

                   Kun suunnittelin keväällä tätä trioa = 4.5.2013 Puolimaraton, siitä 3viikkoa -> 25.5.2013 Täysmaraton, siitä 3viikkoa -> 15.6.2013 100km juoksu, tiesin sen etukäteenkin haastavaksi trioksi. Haastetta lisäsi VALTAVASTI sairastuminen Terwalla, täysmaratonilla reilu kaksi viikkoa sitten. Viikko meni flunssassa, toisen viikon alku totutellessa ja loppu viikko tilanteeseen nähden maksimaalisesti harjoitellessa. Se oli hyvää, ettei flunssa mennyt niin syvälle lihaksiin ja ytimiin kuin esim. männä helmikuussa. Myös huolella tehdystä perustyöstä alkuvuoden osalta näkyy kiitos tänään. Mitään valtavaa kuntokuoppaa ei viikon sairastelukaan tehnyt, vaikkakaan ei siitä tietysti ihan ilman jälkiä selvitty.

                    Tehdään nyt heti yksi asia selväksi. 100km juoksu on hitonmoisen kova matka. Siinä on ns. juostava kelpohölkkää melkein kaiken aikaa. Virallisestihan tavoittelen 10h alitusta, joka on käsittääkseni ihan kelpo tulos. 18 juoksijaa alitti sen rajan 8-9.6.2013 käydyissä epävirallisissa Suomen mestaruusjuoksuissa, Suomi-juoksussa, kaikki naisten ja miesten sarjat mukaanlukien. Kahtena aikaisempana vuonna vain 10. Reitti jota 3.Onni kierros menee, Nivalan ympäri, on kaikkea muuta kuin helppo. Korkeuseroa on matalimman ja korkeimman kohdan välillä n.60m. Alustana asfalttia, hiekkatietä ja 8mm aina 32mm sorateille... tai 32mm on jo melkoista rompolikiviä. Sellaistakin on tarjolla useampi kilsa.

                    Juoma ja energiataktiikkakin alkaa olla juoksutaktiikan lisäksi selvää. 20min välein energiajuomaa alas. Energiajuomani = 1,2Litraa vettä + 2dl maltoa + vajaa 2dl mehutiivistettä + vajaa tl suolaa + ehkä hieman hunajaa. Varaan tuota seosta 6litraa. Litra-pari limsaa ja lihalientä, sekä osmosalia. Geeliä tai kaurakeksiä tai suolakeksiä pistän suuhun 30min välein. Aluksi varmaan pari-kolme kertaa vain geeliä, että maha ehtii kunnolla mukaan. Ehkä jossain 1h kohdalla yksi suolatabletti sisäisen toiminnan käynnistämisen tehostamiseksi. Muutoin suolatabletin otan n.2h välein.

                  Etenemisrytmi on alusta 9min hölkkää + 1min kävelyä. Tosi moni on kysellyt millä vauhdilla lähden liikkeelle. Tiedän sen aika tarkkaan keskiviikko-iltana. Ke:na teen n.10-13km koelenkin kisatehoilla rytmeillä. Eli n.130-135 tehoilla hölkkäämistä ja reipasta, mutta rentoa kävelyä/puistelua. Joku TOSI fanaattinen blogini seuraaja saattaa muistaa, että menin Joensuun 12h (+116km) kisassa 135-140 tehoilla. Miksi nyt noin varovainen alku? Joensuussa kanttasin aika pahasti, vaikka tulos oli kohtalainen (hain +120km:a). Ultraajilla on NORSUN muisti. Tarkoitus on nyt mennä hyvän matkaa alussa maltillisilla 130-135 sykkeillä, jotta energiaa säästyy ja kone ehtii lämmetä - päästä mukaan tälle retkelle. Viimeistään Pohjojärven (n.60km) kohdalla olen antanut itselleni luvan nostaa tehot 135-140 kantille. Mahdollisimman hyvän tovin siis ois tarkoitus mennä tuolla 130-135 teho-alueella. Mitä se sitten tarkoittaa, osaan vastata ke:n koelenkin jälkeen.

                   Joka kerta, kun harjoittelee kisaviikkoa edeltävällä ajalla kohtuu kovaa ja sitten heittää määrät alas jää palautteleen/odotteleen/herkisteleen, tulee varmasti kaikille tutut jalkasäryt. Nyt särkyjä on ollut huomattavasti aikaisempia loppukevenyksiä enemmän. Jalat on ihmeissään. Maraton - sitten viikoksi sairaaksi - sitten alun tottutelun jälkeen reilusti harjoittelua - sitten taas harjoittelu alas. Arggh, missä mennään, kyselee jalat, joille vastaukseksi olen tarjonnut pakasteesta otettuja KYLMIÄ herne-maissi-paprikka-pusseja.... josta tuli mieleeni...

                  Oulussa terwamaratonilla sairaan ruhon vuoksi krampeissa tuskaillessani kisan ensiapuaneito toi minulle kylmäpussin. -"Voi, kylläpä sinua kramppa kovin. Laita tämä... hei, mutta jotain väliin, ettei ihosi palellu... ota tästä". Mulla pääsi spontaani nauru: -"Heh,heh... kuule, laitan kotona parhaillaan (vai pahimmillaan?) 2x6 HYISEN KYLMÄÄ herne-maissi-paprikka-pussia aamuhugin jälkeen PALJAISIIN kapuloihin IDEALISITEELLÄ kiinni ja käyn päikkäreille... Joskus menee vartti, joskus kolme varttia - A-VOT, tepsii". Mitään sanomatta ensiapuneito riensi hakemaan toista pakkausta. Joskus ei tarvi sanoa mitään, ensiapuneidon ilme kertoi kaiken: HULLU MIES. Eikä kauas nakanna. Arghhh.

                   Teetätettiin tosiaan KOMIAT mainospaidat 3.Onnin kierros -tapahtumaan. Alun toistakymmentä paitaa on hillunut siellä ja täällä. Itsenikin päällä paita on ollu melkein yötäpäivää. Kävin ko. paita päällä mm. eilen kaupassa. Menin kassalle. Paidan sanoma kassaneidon silmien tasolla, n.50cm päässä. Kassaneito nostaa varhaisperunapussia... -"Tuliko näitä punnittua?". Vastasin: -"-Kylläpä taisi unohtua. Ojensin käden ottaakseni pussin, jolloin tapahtui ENNEN NÄKEMÄTÖN tilanne. Kassaneito hytkytti pussia jopet-show-maisesti... -"Kuka sitä nyt JAKSAA juosta punnihtemaan, eiköhän tämä tässä käsituntumalla punnita, jos sopii". Olin niin huvittunut, etten osanut kuin pijättää naurua ja nyökätä... -"Kuka sitä nyt jaksaa juosta". Nyökkääjän päällä 3.Onnin kierros paita, joka osuu suoraa jopet-showmaisesti pussia punninneen silmiin, jos osaisi katsoa. Kassaneito tosiaan heilautti pussia pari-kolme kertaa ylös-alas ja totesi: -"Passaako eurokakskyt?". -"Kyllä passaa". Kilohinta oli jotain 1,9xe/kg. Pussi kaiketi painoi varmaan 1,5kg, ainakin. Joten hyvät kaupat ja sitäkin hauskempi tilanne.

                    LOPUKSI TULOSVEIKKAUS. LÄHIMMÄKSI 100KM AIKANI VEIKKANNUT SAA TUON PÄÄPALKINNON = 6VIP -LIPPUA NIVALAN UIKKOON. muut palkinnon arvotaan. 

ELI JOKO UIMAHALLIIN TAI KUNTOSALIN PUOLELLE. TIETYSTI EDELLYTYKSENÄ LÄHIMMÄS AIKANI VEIKKAUKSEN LISÄKSI, ETTÄ ON OSALLISTUNUT LAHJOITUKSEEN FI89 5291 0820 0868 71 tilille 5e/lahjoitus.


Loppuaikaani voi veikata tämän kirjoituksen kommenttikenttään tuohon alas.


11.6.2013 Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

HALOO - PÄIVITYKSIÄ PÄIVITYKSIÄ!!!

                          3.ONNIN KIERROS, PÄIVITYS vol.4

               Muutama asia....

1. K-supermarketin kohdalla on tietyömaa kevyenliikenteen osalta ja osa jalkakäytävää on poikki. Tuo paikka on n.2,7-2,9km kohdilla. Se on näillä näkymin kätevin ohittaa jalkakäytävän oikealla puolella olevaa ajotietä käyttäen -> Kas näin.

2. Esimarssiin osallistujat. Esimarssihan alkaa Uikon kohdalta klo.9.30. Paikalla olisi hyvä olla mieluummin 5-10min ennemmin kuin myöhässä. :) Myös 3.Onnin kierros juoksijat ovat lupautuneet esimarssiin, keille olen ehtinyt asiasta infota - ja tässähän tämä info tulee lopuillekin.

3. Itse juoksun startti on siis klo.10.00 Tillaripatsaalta. Paikalla olisi hyvä olla siellä myös hyvissä ajoin.

4. Toinen pyörähuoltajistani PYRKII laittamaan tilanne tietoja TWITTERIIN tunnin välein. Eli TILANNE PÄIVITYS TULEE TÄNNE. Joten juoksun etenemistä voi seurata sieltä.


                        TOINEN ASIA...

Yöttömän yön juoksuvaellus toteutuu. Asia on hiljattain varmistunut. Mielellään ottaisin lisänimiä vastaan, jos jolle-kulle empivälle on valjennut, onko lähdössä mukaan. Toki voi jatkaa pähkäilyä ja ilmoittaa lähempänäkin, jos haluaa. Eli juoksuvaellukselle on tällä haavaa lähdössä ainakin minä ja Leskelän Jyrki. Kuten infossa on mainittu, reissu tehdään pääasiassa nautiskellen. Juomareput ja sauvat mukana + muu varustus harkinnan mukaan. Vesitäydennys paikkoja on ajateltu n.25-30km ja 45-50km hollille. Koko matka on n.72-75km. Etenemään lähetään 7min kevyttä jutusteluhölkkää + 3min kävelyä -rytmillä, jota muutetaan tarpeen mukaan. Myös yksi isompi makkaranpaisto tauko pijetään. Se on n.45-50km hollilla, eli nautinto edellä näin pitkälle reissulle, vaikka lähes kaiken aikaa liikkeessä olemmekin.

Yöttömän yön vaelluksen Pelastuspisteet hätätilanteiden varaltaPISTE 1 (30,5km) Ketopellontien pää... PISTE 2 (n.34,0km) Murtojärvi... PISTE 3 (n.41,0km) Iso-Juurikka Reisjärven puoleinen pää... PISTE 4 (n.49,0km) Mutkalampi pohjoispuoli, Lahnajärventieltä tulo....

Tästäkin tulee seuranta TÄNNE. Koittakaapa sinne jotain kommentoida, että saadaan tuo palsta elämään.

Eipä tässä muuta kuin mukaan vain näihin tempauksiin! Näissähän hentoo kuntokin kasvaa.

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 9.6.2013

perjantai 7. kesäkuuta 2013

3.ONNIN KIERROS LAHJOITUS SEURANTA

                       Tässä blogissa seurataan 3.Onnin kierros hyväntekeväisyysjuoksun lahjoituspotin kehittymistä. Lahjoitustili on auki Pe:n 14.6.2013 saakka, joten kannattaa olla ajoissa liikkeellä. 3.Onnin kierros osanotto ja lahjoitusohjeet INFOSSA.

LAHJOITUSTILINUMERO: FI89 5291 0820 0868 71  

SAAJAKSI LAITETAAN: 3.ONNIN KIERROS ja 

VIESTIKENTTÄÄN: MLL-NIVALA






Tilanne
3.ONNIN KIERROS LAHJOITTAJAT 16.6.2013

klo.24
MLL-Nivalan lasten perhe-

kahvilaan kertynyt potti nyt: 321,96



Tili lopetetaan 18.6. Tiistaina klo.15




NIMI LAHJOITUS

euroa
Keijo ja Marketta Nivala 5
Jani Jyrkkä 5
Jyrki Leskelä 5
Erkka Gummerus 5
Marko Mattila 5
Joni Laakkonen 5
Fredrik Olaussen 5
Mikko Linna 5
Pekka Linna 5
Päivikki Vähäaho 5
Virve Närhi 5
Satu Vähäaho 5
Onni Vähäaho 5
Joni Vähäaho 5
Jasmin Vähäaho 5
Tuomas Ahola 5
Juha Sorvala 5
Heikki Uusivirta 5
Tarja Latvakoski 5
Janika Maunula 5
Lasse Palola 5
Silpa Hautamäki 5
Pasi Koskinen 5,45
Timo Pääkkö 5
Juha Kukkonen 5
Katja Jyrkkä 5
Heli Haapakoski 5
Nivalan Konevaruste 100 20x5e
Heikki Kumpula 5
SuviTuuli Kumpula 5
Kari Mansikkamäki 5
Sari Niku 45 9x5e
Aila ja Veijo Niku 50 10x5e
Jukka Järvelä 5
Timo ja Virpi Tollola 5
Jaana Tilus 5
Heikki Jylhä-Ollilla 5
Jarmo Helander 5
Elisa Helander 5
Hilkka Suni 5
Matti Myllylä 5
Kaino Nivala 5
Mika Nevasaari 5
Minna Hatunen 7




Lisäksi mainospaitojen kustannuksen mahdollistivat omalla panoksellaan:

* Liikuntakeskus Nivala
* Rakennusliike P.Vähäsöyrinki
* Nivalan Osuuspankki
* Design Talo Nivala
* Lähitapiola Nivala
* JP Paino Nivala



Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 10.6.2013

torstai 6. kesäkuuta 2013

HÄRÖILY JATKUU - JATKUVUUS

                             Otsikossa olennainen. Tärkeintä on jatkuvuus. Tietysti sisältö ja määrä tulevat jaetulla hopealla terveyden kanssa. Ääh, ei jaksa viisastella. Aamulenkistä pikku filmin pätkä. Yhteisaamulenkki 53m korkeuseron reitillä, ajoittain erittäin haastavalla reitillä. Yllättävän hyvä keskari @6:22, vaikka siihen sisältyy kuvaukset yms. äimistelyt ja hoopoilut. Ja taas tuli parit mulahduksetkin. Oma koko lenkki 23,4km, avg.129 @6:19. Hyvää peekoota.


ILLALLA HIPPOKISOISSA Tytär nousi komeasti korkeimmalle pallille 15 osallistujan joukossa. Kolme tyttöä jakoi ykköstilan. Tyttö teki enkan pallonheitossa, 10,54m ja juoksi 40m 9,4. Pallonheitossa tuli ykköstila ja juoksussakin tuli kärkipään sijoitus.

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 6.6.2013