perjantai 15. maaliskuuta 2013

TJ 8 T´LAMPI = KULKEE AIKATAULUSSA

                           Taannoisen flunssan tuoneet epävarmuustekijät ovat muuttaneet kokonaisuudessaan luotani pois. Toisaalta uskoinkin tuon peikon muuttavan pois Olkkosentieltä ennen T´lampea. Nyt vois oikiastaan nakata ilmonkin sisään. Olen aikataulussa. Lähden tavoitteleen T´lammilla VAIN ja ainoastaan 3.20 ALITUSTA. Uskon 110% itse, että pääsen tavoitteeseen. Samalla on todettava sen olevan maksimaalisen kiihottavan kovan tähän kohtaa vuotta. Tuo 3.20 alitushan vaatii 4:44min/km -tahilla läpsyttelyä x42,2km. 3.20 alitukseen riittää tämän päivän kaltainen sää, mitä se oli äskettäin lykkäämäni 15km avainharjoituksen aikana. Lähtiissä -7, ja palatessa -5.

                        Testailin tuossa viimeisessä KOVASSA harjoituksessa ennen T´lampea mm. mahdollista kisavarustusta, sillä tällä hetkellä (tietysti ne voi muuttua vaikka miten paljon) ennusteet viittaavat tämän kaltaisiin pakkaslukemiin. Yläkerrassa oli kaksi erittäin ohutta hengittävää pitkähihaista + numerolappuliiviä (oli ainakin sellainen viime vuonna) demostroi hihaton paita. Alakerrassa oli pitkät ja lyhyet trikoot. Tuubihuivi kaulalla ja otsalla. Joensuussa ja Vaasassakin käyttämäni Asics Sky Speed 2 oli myös alla. Tietysti kompressiosukat ja haaskat käjessä. Yläkerralla oli pikkasen liiankin kuuma, joten sitä kevennetään vähän. Sen sijaa en -7 pakkasella ota lyhyitä trikoita pitkien päältä pois, sillä nyt reidet pysyi sopivan lämpimänä. Kenkiin täytyy kokeilla maanantain lenkillä ohutta sukkaa kompressiosukan päälle, sillä varpaat kylmetty inhottavan paljon 73min aikanakin. Samoin sormia vähän paleli. Yläkerran ukko oli ONNISTUNEEN reenin jälkeen muikiana???
                         Ennen, kun lässäytän tämän päivän AVAINharjoituksen datat tiskiin, katson aiheelliseksi valottaa vähän tämän viikon raskautta, joka hidasti vielä sopivasti menoa tässä kohtaa valmistautumista. Tässähän pyritään siihen, että ollaan kisapäivänä maksimaalisen herkässä raasto kunnossa, eikä esim. 8 päivää aikaisemmin. Siksipä tänään olikin juoksun tarkoitus tuntuakin vielä hieman väsyyneeltä, ei niin herkältä. Eli ma-to tein duunissa yöhugit, eli valvoin kolome yötä. Tuona aikana tein 24km aika kuormittavan avainharjoituksen + 2x vähä yli 10km lenkit. Eli lopetin yöt eilen. Viime yökin meni vielä rytmien ollessa pahasti sekaisin. Taisin nukkua 2,5h ennen TÄMÄN aamun yhteislenkkiä Janin kanssa. Kokonaisuuteen peilaten jalat oli ihan kohtuu kuosillaan aamun 11km rytkäytyksessä, jossa vedin Janille intervalliharjoituksen, vauhtien asuessa 4:45-5:40 välissä vauhdikkaimmillaan.

                          Tämän päivän AVAINHARJOITUS 15km:  2km verryttelyä/5:31 + 2x5km vedot, joista eka 4:26/km, toinen 4:30/km <-nuot 1km palautuksella/5:56 + 2km verryttelyä/5:44. Että silleesti tuli sukkuloitua tuo harjoitus. Tarkotus oli vetää nuot 5km vedot viime kesän puolimaran keskisykkeillä = ~159-160 kantissa. Nyt on kuitenkin elimistöni/keuhkojeni volyymi paremmalla kantilla kuin viime vuonna, joten jopa 162-164 tehot tuntui vielä aika mukavalta menolta. Ajattelisin, että voisin noilla jopa puolimaratonin lätkyttää. Minähän sairastan rasitusastmaa ja vielä viime vuonnakin nimenomaan henki meinasi loppua +170 sykkeillä, joka jarrasi maksiminkin sinne 175:n. Ilmeisesti astmani tilanne on nyt parempi - kenties olen jopa parantumassa? Raastoin nimittäin eka 5km vedolla sykkeet 170 asti ja toisella peräti 177:n! Eikä edes tuntunut vielä, ettei sais henkeä, joten luulen maksimin olevan jossakin 182-186 kantissa tällä hetkellä. Juoksin nimittäin tuossa toisessa 5km vedossa viimeisen kilsan hienoiseen vastamäkeen + viimeiset 200m Kotilan nousuun, jossa siis sykemittari kipusi 177:n, kilsa-ajan ollessa 4.18.

                        Tunne jaloissa on justiinsa sopiva. Tästä ehtii ERITTÄIN hyvin palautua T´lammin maralle. Jos jalat ois nyt herkemmät, olisi net liian aikaisin ns. valmiit. Elimistö sen sijaan tuntuu paremmalta kuin koskaan! Se onkin saanut levätä, HERKISTYÄ, kun viimeisen kk:n aikana on tullut juoksuharjoittelua vain n.330km, kun sitä tuli esim. Tammikuussa +500km.

                       Tämä kaikkihan tarkoittaa nyt sitä, että pystyn juoksemaan ainakin T´lammin maran hieman korkeammilla sykkeillä kuin mitä esim. Vaasassa juoksin, tai viime talvena T´lammilla. Nyt esim.166-170 sykkeet tuntuivat samalta kuin esim. 26.12.2012 kympin testissä 158-162 sykkeet. Juoksin Vaasassa n.151-156 sykkeillä maratonin. Nyt uskallan lähteä siitä, että nostelen hissukseen tehot sinne 155-158 väliin ja istun kyytillä rapiat 3h ja that´s it. Toisaalta tämä ei ole rakettitiedettä vaan älyttömän helppoa puuhaa, kun tietää millä tehoilla jaksaa minkäkin matkan painaa menemään. Jos neste ja ravinto imeytyvät normisti niin pitäis pystyä hyvinkin jyystään tehojen ollessa 155-158 välimaastossa. Aattelin juosta niin kolme ekaa kierrosta (26,4km) ja sitten hissukseen hilata tehoja muutaman napsun ylöskin päin, mikäli tuntuu vielä helpolta.

                     Eli julukistan tässä seuraavassa a)tavoitteeni Toholammin maralle, b)aikataulun, jolla se on tarkoitettu toteuttaa ja c)veikkauksen loppuajasta. Loppuaikaani voi veikata perinteisesti tuonne kommenttikenttään. Lähimmäs arvanneen ei tarvi pitää huhtikuussa yhtään lepopäivää, jollei hän itse halua.

                    A) Tavoite ALLE 3h 20min. B) T´lammilla juostaan eka 10,6km kierros ja sitten 4x7,9km kierrosta. Olen budjetoinut seuraavat kierroksille käytettävät ajat: 1)48.30min/4:34/km.. 2)37.00min/4:41.. 3)37.30min/4:45... 4)38.00min/4:49... 5)38.30min/4:52... joka tekee yhteensä 3h 19min 30sek... C) Veikkaan loppuaikani olevan 3.19.27.



TOHOLAMPI 23.3.2014





AIKATAULUT KIERROKSILLE





kierros kulunut juostu

aika aika yht. matka
1.KIERROS 48.30 0:48:30 10,6
2.KIERROS 37.00 1:25:30 18,5
3.KIERROS 37.30 2:03:00 26,4
4.KIERROS 38.00 2:41:00 34,3
5.KIERROS 38.30 3:19:30 42,2

                  Nyt on kaikkein kovimmat reenit tehty ja alkaa 8päivän odotus, joka pitää sisällään lähinnä herkistävää/ylläpitävää, maksimaalisen juoksuhalun hulluuden partaalle ajavaa eloa. Kaikki on enää pieniä säätöjä vaille valmista, varusteita myöten. Se on aina hyvä merkki, kun ei enää äijään tarvi keskittyä, vaan varusteisiin. Äijä sen ku oottelee vaan. Kyllä minä jaksan oottaa, kun tietää, että edessä on useita tuskan raastokilsoja maran lopulla. Vesikielellä niitäkin odottelen. Sen verta pittää masokisti olla tässä hommassa!

                 Loppuun täytyypi todeta, että aamulenkkikaveri on hyvässä iskussa ja painelee VARMASTI alle 2h puolikkaan. Äijä latoi aamullakin kilometrejä sellaisella ilmeellä nippuun, jotta ois siinä isompikin susilauma väistäny ja äkkiä vasemmalle Janin puskiessa tulemaan. Eritoten hänen tekemisessään ilahdutti VALTAISA asenne. Juoksuasento pysyi priimana, vaikka äijä oli parin vedon jälkeen ihan huojuvassa kuosissa...mutta, mutta, mutta, äkkiä palautui kuosilleen ja jutteli ihan orientti juttuja.

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 15.3.2013

15 kommenttia:

  1. Ahaa, oli sitä näköjään 340km viimeisen 30pvn aikana juoksua, eikä n.330km, kuten HARHAANJOHTAVASTI tuossa kirjoitin, ja liki sata viimeisen 7pvn aikana. Mutta summa-summarum = vähän joka tappauksessa. Että ei oo ihime, jos herkistyy, ku rötväilee, muijjen reenatessa kieli vyön alla.

    VastaaPoista
  2. Alitat varmaan minun ensimmäisen maratonin ajan 3.18.40. Vain huono sää voi sen estää, mies on iskussa.

    VastaaPoista
  3. Talvimaraton tuo tosiaan omat haasteensa. Kun tuo pakkanen ei vissiin näytä ens viikollakaan paljon hellittävän, joten tiet taitaa ola viel aika jäiset, niin joutuu tuota sun aikaa vähän puntaroimaan. Uskon, et oman ennätyksen siel teet kelistä huolimatta. Veikkaan loppuajaksi 3.23.19.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos pakkaset ei laannu vedän minäki 3.17 ennusteen takasi. Mitä Janiin tulee niin häntähän ei tunnetusti pakkaset haittaa.

      Poista
    2. Mikäli pakkasta on enempi kuin -6/-8 niin sitten se voi alkaa vähän vaikuttaan heikentävästi, mutta nollan seuvullahan se on melkein väistämättäkin. Pakkasta enempi vaikutusta on alustalla. Esim. nyt on Nivalassa Wanhan pirttirannantien päästä lähes aittoperänristeykseen asti ihan sulaa = n.7km. Jos samanlainen alusta niin se ois priima tähän vuoden aikaan. Viime vuonnahan siellä oli 100% pitävä alusta.

      Poista
  4. Mielenkiinnolla seuraan :) tsemppiä Toholammille. Täysin -no, ei aivan- aiheen vierestä: satutko tietämään Nivalassa juostavan Pidisjärvi-piikin tämän vuoden päivää (vai järjestetäänkö)? Olen yrittänyt googlettaa, vaan mr Google ei tiedä. Kiinnostaisi lähteä kokeilemaan, jos sopisi kalenteriin. Sopivan matkan takana olisi, toukokuulle hakusassa hyvä puolimara kohtuullisen matkan päässä Kesku-Pohjanmaalta. Kiitos jo etukäteen, vaikka tämä ei ehkä oikea foorumi nousulle kyselyille olekaan. T. Tiina

    VastaaPoista
  5. Uuuh! Nyt on cosmos riipivän kovassa tikissä. Saat loppuun vielä kovan hurmoksen päälle ja maaliviivalla sekkari pysähtyy sykähdyttävään 3:18:47!!

    T.Joni

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommenteista ja veikkauksista!

    Pidisjärvi-piikki juostaan 4.5.2013 klo.12 alkaen. Lähtöpaikka Nivalan Uikko. Linkki juoksukalenteriin tuossa oikeassa reunassa, jossa mun tulevat kisat, joihin kuuluu myös tuo P-piikki...

    3.20 alitukseen tarvii kyllä sulat tiet. Täytyy toivoa, että aittoperäntie-efekti toimii T´lammillakin. Täytynee tässä soitella Kotilan Markolle, jotta mikä siellä on tilanne.

    Janin loppuaika puolikkaalla 1.59.16 (mun veikkaus)

    VastaaPoista
  7. Hitsikkäinen, minä jo tuolla Rimpinevalla lähettelin Onnille voimaviestejä ja jaksuuta raastoon... ja olinkin väärässä päivässä :/
    Meillä on naishokin lopputurnaus ens lauantaina, joten voi olla, että on hankalampi silloin lähetellä telepatiaviestejä... Nii ettäs kelpaiskos nämä tsemppaus ajatukset etukäteen, pistä varastoon ja ota ne siellä kolmessakympissä kannustukseksi ;)
    Kyllä mielessä oot silti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta jo etukäteen :) Hyviä hiihtolenkkejä. Rimpinevalla on tunnelmaa...

      Poista
  8. No niin, hyvältä näyttää, mutta ei anneta sen häiritä. Jos vain vauhtikestävyyttä on tarttunut, niin kyllä se alle 3:20 menee ja pyyhkäset silloin oman ennätykseni alle. Älähän revi nyt sitten liikaa, paukut pitää jättää T´lammille :)

    VastaaPoista
  9. Tasasen vauhdin taulukon mukaan aiot mennä, joka on aina hyvä merkki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taulukko on tietysti arvio. Menen sykkeiden mukaan (n.153-159), joten vauhti on sitten päivän suorituskyvyn mukainen. Tuo taulukko on ajatelma idealista kisan kulusta. Sitähän on sitten hauska peilata toteuman mukaan.

      Poista