lauantai 18. toukokuuta 2013

MM-KISOJEN ARVO

                        Ei ole montaa lajia, jossa maailmanmestaruuskisojen arvo on yhtä alhainen kuin jääkiekossa. Jääkiekon MM-kisojen ympärille on saatu ainakin Suomessa aina mystisen kova hype, vaikka kisat on vuosi toisensa jälkeen pääasiassa maailman kakkosliigoista alaspäin kerätyistä pelaajista koottu turnaus. Yksi hyvä mittari kisojen tasolle on se, montako pelaajaa esim. Suomen MM-joukkueeseen mahtuu Sm-liigasta. Nyt peräti 13!

                       Vertailun vuoksi viimeksi Olympiakisoissa Suomella oli joukkue, jossa oli vain neljä pelaajaa edes KHL:stä, eikä ainuttakaan Sm-liigasta. Silloin oli Suomen joukkueessa tasoa, kuten ylipäätään kisoissa. Tänä vuonna, kuten lähes poikkeuksetta muulloinkin, MM-kisat ovat kautensa päättäneiden sangen kehnotasoiset peijjaiset.

                       Jos joku ei ole vakuuttunut perusteluista niin voidaan vielä hieman jatkaa. Petri Kontiola dominoi tämän vuoden MM-kisoissa, mutta katoaisi kuvasta täysin Olympialaisissa, jos mahtuu ylipäänsä etes joukkueeseen. No, ehkä mahtuu, kun on näin "hyvät näytöt" alla. Mikael Granlund loisti ennen NHL:n siirtymistä MM-kisoissa ja osoitti taas heti, että on näissä karkeloissa elementissään. Granlundilla näyttää olevan valtavasti aikaa toteuttaa pihapeleissään oppimiaan hienoja jääkiekon saloja. NHL:ssä hän EI MAHDU Minnesotassa edes kokoonpanoon. Toki pelasi farmissa piste-per-peli-kauden = hyvää tasoa sinne.

                       Tällä hetkelläkin suurin osa maailman parhaista pelaajista pelaa PALJON pelaajienkin näkökulmasta katsottuna arvokkaammasta palkinnosta - Stanley Cupista. Katsoessa MM-kiekkoa ja perään NHL:n play-offseja, tuntuu välillä, että ollaanko edes samassa lajissa. Onhan se tietysti selvääkin. Siellä pelaa tälläkin hetkellä ehkä 70-80%:sti maailman parhaat pelaajat. Ehkä 20-30% heistä on nyt rääpiäisissä, joiden välierät pelataan tänään. Kuinka moni ajattelee, että esim. Sveitisillä olisi mitään jakoja, jos kaikilla mailla olisi kaikki pelaajat käytettävissä? Kuten Olympialaisissa. Ei mitään jakoja neljän sakkiin - ei mitään. Kanada, Venäjä, Yhdysvallat ja Ruotsi ovat niin paljon edellä. Sitten tulee vielä ainakin Suomi ja Tshekki, mutta ehkä Slovakian kanssa Sveitsi voisi taistella.

                      Viime yönä tulessa oli ehkä NHL:n paras joukkue, Pittsburgh Penguins. Pittsburghissa pelaa myös Jussi Jokinen. Jussi ei mahdu vain joukkueen kokoonpanoon, kun kaikki ovat terveitä. Jussi mahtuu sen sijaan aina Suomen kokoonpanoon - oli MM tai Olympiakisat. Nytkin spekulaatioissa IS Veikkaajan Sotshin kokoonpanoissa 1.ketjun mies, muttei Penguinseissa. Penguins on maailmanluokan jääkiekkojoukkue.

                     Viime yönä Penguinsien kanadalais-kapteeni, Sidney Crosby teki TAAS huikeaa jälkeä! Hän teki Itäisen konferenssin toisessa välieräottelussa hattutempun Ottawan kevään sensaatiomaalivahdin, Craig Andersonin taakse. Samalla Crosby saavutti 100 play-off pisteen rajan viidenneksi nopeimmin nhl-historiassa, 75:ssä ottelussa. Crosbya nopeammin 100 pistettä ovat koonneet vain Wayne Grezky (46 ottelua), Mario Lemieux (50), Jari Kurri (67) ja Mike Bossy (74).
                    Tässä Crosbyn huikea hattutemppu!!!
                  Ja äskettäinhän Crosby teki maalin, jota verrataan lajin suurimpiin, kas näin:

 Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 18.5.2013

6 kommenttia:

  1. Faktat kuntoon. Jussi Jokinenhan nimenomaan ei mahtunut viimeksi Suomen olympiajoukkueeseen.

    Toinen kysymys on se, että miksiköhän Suomi on aina tarvetta niputtaa tonne Tsekin ja Slovakian kanssa kakkoskategoriaan, kun kolmessa edellisessä turnauksessa, jossa kaikki maailman parhaat ovat olleet mukana Suomi on aina ollut toinen tai kolmas. Jääkiekko on kuitenkin joukkuepeli, ei yksilöurheilua.

    Kukaan ei varmasti väitä, että mm-kisoissa olisi kaikki maailman parhaat pelaajat paikalla, mutta ei niissä oikeasti maailman parasta jääkiekkomaata ratkaistakaan vaan kyseisen turnauksen paras joukkue. Ennen kaikkeahan kyseinen turnaus on viihdettä ja siitä saa kukin nauttia parhaaksi katsomallaan tavalla ja intensiteetillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpäs ei JJ ollutkaan Vancouverissa, eikä Suomi ole ollut kolmissa viime kisoissa kyllä kolmen joukossakaan aina. Salt Lake Cityssa v.2002 jäi luu käteen. Pronssimitaleita en laske muutenkaan. Ei ne pelit kiinnosta kuin Suomea, jollei ole jokin muu kakksokorin maa mukana.

      MM-Kisojen nimi saisi olla IIHF kevätturnaus. MM-titteli on harhaanjohtava = pointti tässä blogissa. Vähä sama asia, jos futiksen MM-kisojen aikaan olisi paras liiga käynnissä. Kertoo miten huvittavat nämä kakkosluokan kisat on.

      Toki jokaisen oikeus on fiilistellä mistä viihteestä tykkää. :) Renselit pykälään vain!

      Poista
  2. Olen ONNIN MIELIPITEESTÄ 100 % SAMAA MIELTA!!! T,Hope

    VastaaPoista
  3. Ne kolme edellistä turnausta joissa kaikki parhaat ovat olleet mukana ovat World Cup 2004, Torino 2006 ja Vancouver 2010. Suomen sijoitukset ovat olleet toinen, toinen ja kolmas. Ei jääkiekkomaita voi laittaa arvojärjestykseen pelkästään sen perustellaa että kuinka monta yksilöä on NHL:n pistepörssin top viidessäkympissä tai kuinka monta pelaajaa varataan ykköskierroksella tai kuinka monta pelaajaa on kaikkien aikojen pistepörssissä top 1000:ssa.

    Ettei vain tämän blogikirjoituksen motivaattorina ollut se että Kanada putosi juuri Ruotsille pari päivää sitten. Kanadallahan ei muuten ollut mikään heikkotasoinnen joukkue kisoissa, vaan esimerkiksi hyökkäyksessä oli helposti kaksi ketjullista olympiaehdokkaita (Staalit, Giroux, Stamkos, Hall...). Toiset vaan olivat silti tällä kertaa parempia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanadan miehiä vahvasti ollaan. Katson vain parasta meneillään olevaa turnausta, joten ei kiinnosta tekomaailmanmestaruus kisat. Eiköhän tuolla P-amerikassa oo par'aikaan "vähän" merkittävämmät jääkiekko tsempalot menossa. Tuskin futiksen MM-skabojen aikaa pelaataan jossain kovempaa turnausta. Melkoinen kangastus koko MM-arvo.

      Mielipiteiden paljous on rikkautta ja aina mukava, kun joku kirjoitus puhuttaa. Tässä kohtaa mielipiteen eroavaisuus on äärimmäinen.

      Lämmintä pittää. Ei tullu vejoista mittää = vain 3x500m. Täytyy iltamyöhäisellä hyökätä tielle.

      Poista
  4. Timmiä sanailua! Hyvä Onni! Itse en jaksa lätkän MM-kisoja edes seurata.

    VastaaPoista