lauantai 11. toukokuuta 2013

NOUSUKUNTO JATKUU TJ14 TERWAMARATON

                     Sen ohella, että hyvä ystäväni, Pasi Koskinen, rehkii par´aikaan Unkarissa 6vrk kisan neljättä vuorokautta tulille, on tullut itsekin reenattua kaiken aikaa kohti kevään päätähtäintä, Terwamaratonia. Tänään käynnistyi myös jollain lailla tuttujen, Marko Forsellin ja Jari Tomppon 24h MM-kisa-urakka. Penkkiurheilu aika on tällä hetkellä vilkasta, kun vielä nuot jäkiksen MM-skabatkin on käynnissä. Toki omat treenit ovat ykkössijalla ja muita juttuja sitten liikenevän ajan puitteissa.

                      Tässä tuo oikean jalan lonkanseutu on huolettanut. Se ei ole pahentunut ja antanut juosta mm. Puolimaratonin ilman, että olisi tullut takapakkia. Ehkä siellä joku jumi painaa hermoon tms. Oli miten oli - ei tässä enää montaa tiukempaa rypistystä ole ennen Terwamaratonia. Saattaa kuulostaa ehkä hullulta, mutta ajattelisin pitäväni hallinassa tuon vamman. Lisäksi luotan kisaviikon lähes lepo-ohjelmaan. Paikat ehtii palautua ja vetristyä.

                    Tänään oli vuorossa avainharjoituspäivä - pitkät (1km) mäkivedot. Eli tuolla Pyssymäelle johtavalla, sopivan haastavalla soratiellä 5x1km vedot 1km hölkkä palautuksilla. Nuo meni siis @4:22-4:27 haarukkaan puolimaraton tehoilla. Tosi makea fiilis kyllä. Kunto tuntuu olevan edelleen selvässä nousussa. Tästä on taas hyvä jatkaa. Nouseva kunto tuo kummasti rauhallisuutta olotilaan. Sekin on hyvä, että jo nyt juoksu tuntuu menevän voimakkaamman oloiseksi. Tällä hetkellä näyttäisi, että saan hakemani hyödyt Terwalle käyttöön mm. Huhtikuun alun määräjaksosta (3vko/414km) ja viime viikon puolimaratonista, jonka juoksin rasitustilassa.

                   Tämän lyhyen blogin lopuksi kehoitan väkeä etsimään itsestään hetkeksi seikkailumielen ja hulluttelu-fiiliksen ja tulemaan maanantaina LÄHES PÄÄTTÖMÄLLE maastoextreme lenkille rämpimään ja kastumaan Ma 13.5. klo.4.45, alkaen Uikon/Amiksen risteyksestä lähtien. Odotamme Janin kanssa väkeä paikalle!

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 11.5.2013

4 kommenttia:

  1. Näähän oot aivan jäätävässä kunnossa, kun noita harjoitusdatoja kattoo. Hyvää on tossunnousu, vaan niinhän sen kuuluu nyt ollakin. Tohon keventelyt ja se on sit siinä. Ei tarvi ku laitella mara 4:30/km tahdilla lällätellen läpi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan se mäkeen vedettynä yllättävän nopsaa. Täytyy osata iloita, kun tulee paikka. Rimaa tulee pidettyä sen verran korkealla, ettei alvariinsa pääse hehkutteleen. :) Tuossa tämän päivän 1km mäkivetojen maastokartta linkki: http://kansalaisen.karttapaikka.fi/karttalinkki/karttalinkki.html?e=396461&n=7086962&scale=8000&width=600&height=600&tool=merkitse&lang=fi <-Paljonkohan tuossa on kokonaisnousua ton kilsan matkalla?

      Poista
    2. Kokeilepas tuolla tehdä toi reitti, siitä vois löytyä:

      http://www.gpsies.com/createTrack.do

      Poista
    3. Kiitos paljon, Marko! Aina täältä pakkaa ratkaisut löytyyn, kun on teitä viisaampia. :) 17m oli korkeusero tuolla kilsan matkalla lähtö ja päätepisteen välillä. Pari kertaa kilsan matkalla on jopa pieni myötäle/tasainen hetken. Aika hyvä pätkä pitkiin vetoihin.

      Poista