lauantai 14. joulukuuta 2013

NIVALA66 -SIVUSTON 100 YHTEISLENKKI

                     Päivän-parin varoitusajalla ilmoittamani Nivala66 -sivuston 100:s yhteislenkki sai neljä aamuvirkkua kiertämään järveä. Pumppi oli harmittavasti estynyt. Harmittavasti siksi, että hän on ollut pikaisen arvioni mukaan n.90 yhteislenkillä mukana 100:sta. No, jokainen lenkki on yhtä juhlaa, kuten elämässäkin jokainen päivä.

                     Vartin yli neliä ponkasin vuoteesta kahvin keittoon. Pieni tarkistelu P-Amerikan kiekkokaukaloihin ennen juomien tekoa. Penguins oli takonut 14 minuuttiin 3-0 -johdon ja löysäillyt sitten loppu pelin. Niukka 3-2 voitto lopulta.

                     Ennalta ilmineeranneet immeiset olivat sovituissa paikoissa reitin varrella. Kierrettiin neliästään järveä leppoisasti komeassa pakkassäässä. Lähtiissä -9, tullessa -12. Lähes tyyntä. Hieno keli. Hyvät jutut, totutusti. Ja Gebre-Boltin tarttuva nauru raikasi aamuisen hiljaisuuden rikkoen.

                    Ekat 24km jolkoteltiin erittäin leppoisasti tuollaista noin @6:05 -vauhtia kävelyineen. Pääasiassa mentiin silleesti, että 9minuuttia hölkättiin ja 1min käveleskeltiin. Virvelle tuli 24km lenkin mitaksi. Samoin käsittääkseni Hietapuolen Bekelellekin. Gebre-Bolt sahasi sen verran vastaan, että lie tuli 26-27km?

                   25km kohdilla Gebre-Bolt kertoi ottavansa perinteisesti killingin-metron kohdilta 2km ahistuksen kevyen lenkin loppuun. Lupasin irroittaa omia lihaksia sen verran, että hyökkään mukaan muutaman askeleen ajaksi. Hietapuolen Bekele sanoin jäävänsä siitä rykäsystä pois. No, siinä sitten n.100m lykättiin aika komiaa kiitolaukkaa. Laitettiin Gebre-Boltin kanssa pipot 10cm korkiammalle ja annettiin palaa. Maksimivauhti oli otettuani piponi alas, laskeuduttuani takaisin maan pinnalle, peräti @3:07 -vauhtia!!! 
                     Minkälaisia kilsa-aikoja sitten lie Gebre-Bolt kellotellut? @3:30 tietämiin? Edit: Vastaukset edelliseen = 3.35 ja 3.33 oli olleet nuo Gebre-Boltin kilsat. Oli ollu kuulema kankiaa. :) Melkoiset vauhtivarat on kaverilla. Tuon hetken hurjastelun jälkeen lätkyttelin Hietapuolen Bekelen kanssa vähän matkaa toista kierrosta ja omaan mittariin kertyi 30,4km. Keskivauhdiksi tuli @5:59. Rento ja mukava lenkki. Viimeisen 6km pikku pelleilystä huolimatta keskisyke vain 130. Mutta niinhän tuo Pk1:t pitää mennä = on vara hengailla vaikka vajaan 3h lenkkeilyn päätteeksi. Kysykää vaikka Kenialaisilta.

                     Tässä pieni kooste aamuisesta...
Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 14.12.2013     

4 kommenttia:

  1. On teilä yölenkit, ei taipuis kyllä ite moiseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on niitä miehiä jotka ei nuku ollenkaan...

      Poista
    2. Anteeksi, olihan siellä yksi kauniimmankin sukupuolen edustaja mukana... ;)

      Poista
    3. No tuohan oli kaverit kuulkaas vielä ihan ihmisten aikaan kun aletaan klo.5.47 tähyileen garminin näyttöä. Tänä aamuna painelin järvenkiertoon ekat 10km pyryiseen vastatuuleen alkaen klo.4.34. Niin, voitte katsella toisianne ja puistella päätä - niin tein minäkin. Pakkas nimittäin vähän ihtiäki huvittaan se leenapuotiniemitikkaus vastatuulessa ennen viittä. Mutta hei, hyvin mahtui, ei ollu tungosta tiellä!

      Poista