Miten paljon onkaan aikaa, kun peruskuviot jäävät tauolle. Olen löytänyt itseni katsomasta telvisiota tunti tolkulla. Jopa on tylsää hommaa. Mietin; mitenköhän niin monet jaksavat alistua vallan orjaksi tuolle kapistukselle? Samalla tulee mieleen kuinka paljon tekniset vempaimet vievät ajasta nyky yhteiskunnassa. Ei ole tietenkään pakko, mutta niin helposti käy. On minullekin käynyt, se on pakko myöntää. Par´aikaan näpytän tätä konetta, saatan tsekata twitteriä, puhelinta, kun voisin kulkea samaan aikaan vaikka luonnossa ja kuunnella linnunääniä tai seurata päästäisen jälkiä loputtomiin.
Minun tekee mieli juosta todella paljon. Eikä minua tee mieli juosta harjoittelemisen takia vaan riippuvuuteni. Olen pahassa koukussa juoksuun..vai pitäisikö sanoa hyvässä? Riippuu keneltä kysytään. Minua on vaivannut viime viikon tiistaista (ainakin, ehkä jo pari päivää sitäkin edeltävästi) asti jonkin sortin ylätie-infektio. Luulin sen olleen jo poissa kunnes huomasin sen otteen olevan tiukan. Monesti olen tässä olotilassa juossut. Miksen nyt voi? Mikä tässä taudissa on sellaista, joka vetää juoksun alas? Voisinko taas koittaa? Perjantaina viimeksi. Nyt on jo maanantai. Välillä yläteistä nousee limaa, mutta kurkkukipua ei ole ollut koko aikana eikä kuumetta. Tulehdusarvokin oli perjantaina normaali. Silti olen kuin Mixu Paatelaisen soturi - kentässä.
Haluan juosta ja aion juosta. Ei näin voi jatkaa, odottaa vain? Olen ennenkin juossut, vaikka kunto ei ole tuntunut näinkään hyvältä. Miksi se ei onnistuisi nytkin? Ehkä parin-kolmen tunnin päästä manaan riippuvuuttani. Sen kanssa on elettävä - riippuvuuden. Eihän juoksijaa voi laittaa katkaisuhoitoon?
Eilen olisi pitänyt siirtää kelloja tunnilla eteenpäin. Meillä kellot on edelleen samassa paikassa. Sairasteluuni vedoten en jaksanut lähteä juoksemaan niitä tuntia kesään päin. Hituraanko ne olisi pitäneet viedä? Yksi kerrallaan vaan kaikki samalla kerralla? Varmaan niin, samalla kerralla, niinhän kellot siirretään, yhtä-aikaa, siellä missä siiretään.
Nivalainen MM-mitalisti laittoi illalla sähköpostia. Manaili hänkin sairastelua ja tuntui sielläkin olevan jo hinku reeneihin. Myönsi avoimesti hänkin, että hihna ei vaan vingu, se katkeaa. Himo-urheilijat eivät jää petiin tai sohvalle, se on kuin rangaistus syyttömälle. Antakaa vaan reenata! Mihin se pitäisi huutaa? Kankkulankaivoon?
Katsoin eilen miesten 50km hiihtoa. 90% Suomen parhaimmista hiihtäjistä oli ihan sipin oloisia jo reilun tunnin suksimisen jälkeen. MM-Falunissa miesten 50km voittaja vitsaili hyvävoimaisena pian kisan jälkeen. Meillä ei edes voittaja (varsinkaan) näytä olevan hädin tuskin tajuissaan. Onko tämä kaikki teatteria vai onko tämä totta? Katsoja sen päättää, ehkä Heikkinen on vähän show-mieskin?
Yli kahteen tuntiin venyvää suoritusta pidettiin - ja ilmeisesti pidetään edelleen - aivan hurjana suorituksena. Ottamatta mitään pitkänmatkan hiihtäjiltä pois, mutta eihän alle 2,5h suoritukset nyt vielä mitään äärisuorituksia ole. Siis kovia tottakai, mutta... on paljon pidempiäkin, nostamatta mitään suoritusta yli toisen.
LOPUKSI
Liian paljon luppo-ajan innoittamana katsoin aika lailla Pohjois-Irlanti - Suomi jalkapallon Em-karsinta pelin. Seurasin siihen liittyvää twitter-keskustelua myös. Lähes 100% keskustelijoista vaatii Mixu Paatelaisen eroa. Myös paljon lähinnä hyvää huumoria oli aiheesta liikkeellä, riippuen tietysti Mixun huumorin tajun kestävyydestä. Itse jäin pohtimaan, että olisko kuitenkin Suomen jalkapallon todellinen taso tuossa? Olemme jalkapallomaana aika pieni. Pohjois-Irlanti(kin) tulee Brittejen saarilta, jossa jalkapallo on paljon suurempaa. Sitä vain, että pappatunturilla ei ole välttämättä realistista lähteä piikkejä haastamaan? Että pikkuisen voisi katsoa myös Mixusta ohi? Syy voi olla muussakin kuin Mixussa ja joulukuusi-taktiikassa?
Onni Vähäaho, Nivalassa 30.3.2015
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista! Kommentti julkaistaan, mikäli se läpäisee valvontaseulani.