On maanantai. Näillä seuduilla on hiihtoloma - tällä kertaa myös minulla.. ainakin melkein, sillä seuraava työpäivä on vasta sunnuntai. Kello on 3.58. Herään sattumalta. Kello olisi ollut soimassa vartin yli 4. Tarkoituksena hölkkäillä reilut 44km - "kylämaraton". Maratonhan on oikeasti "vain" 42,2km, mutta aina on mukavempi juosta vähän enemmän kuin vähemmän.
Lähtöpaikka on vain 500m päässä kotoani. Velipojan (Ossi) on määrä tulla myös juoksemaan - "puolimaraton" - ja hän tulikin hakemaan minut ja itselleen juomarepun omaa koitosta varten. Aikaisemmin, jo klo.4.38 oli reitille sännännyt toinen Unkarin 6vrk juoksukilpailuun lähtevä, eli "Jay Leno", alias Janne Kukkola. Jannella oli määrä pääasiassa kävellä maraton polvia säästellen. Niinpä Janne jättikin reitin viimeisen mäen (josta saikin vähän ;) kuittia) polvien vuoksi menemättä. Reitti oli n.7,4km pitkä ja ilman mäkeä n.7,2km.
Minulla oli ollut kaksi edeltävää päivää jalkapohjan jänteen kiristysongelmaa. Plantaarivaivaa jalkapohjan keskellä, sisäsyrjävoittoisesti. Etureidet olivat puolestaan terveellä tavalla lihaskipeät hiihdosta, joten melkoisen varovaisin askelin lähdin liikkeelle. Siitä huolimatta, tai juuri sen takia, sykkeet olivat jo muutaman sadan metrin juoksun jälkeen 130 haminoilla, kun ne normaalisti ovat 115-120 välillä samalla tunteella. Niinpä päätinkin keskittyä enempi tuntemukseen kuin sykelukemiin. Jalat olivat nyt poikkeustilassa.
Jalka oli ensimmäisellä ja toisella kierroksella "hieman kipeä", mutta juosta pystyi normaalisti tai ainakin juoksu tuntui teknisesti normaalilta. Janne ja Ossi tulivat tasaisin välein hymyhuulessa vastaan. Hienoa. Itse painin ajatuksen kanssa: -"Onkohan tämä nyt viisasta, pitäisikö minun hypätä sivuun ja jäätelön syöntiin". Kipu tuntui kuitenkin koko ajan. Tässä kohtaa tullaankin kysymykseen, jossa koen olevani jo niin pitkällä harrastukseni kanssa, että olen veitsenterällä tällaisten tilanteiden kohdatessa. Olen kohdannut niin monenlaista ja erittäinkin kovaa kipua niin harjoituksissa kuin kilpailuissa, jonka johdosta rima on korkealla asioiden keskeyttämisten suhteen. Tiedostan kuitenkin samalla, että minun pitäisi kyetä välttämään samalla viemästä kipua liian pitkälle. Mikä on sitten milloinkin liikaa? Olen juossut mm. viime syystalvena lähes rikkinäisen tuntuisella nilkalla I-SR2014 -kokoreitin (yli 56km), jonka jälkeen nilkka oli EHJÄ. Se on kokemuksieni jälkeen todella haastavaa - vetää se viiva, mutta siihen pyritään joka kerta.
Kolmas kierros alkaa. Siihen asti oli näyttänyt, että päivä valostuu. Kolmas kierros oli kuitenkin minulle tähtien katselun aikaa. Mietin koko kierroksen, että tämä on viimeinen kierrokseni. Tässä menee raja. Siellä joko kalvo nyt irtoaa tai sitten tapahtuu jotain mitä en tiedä, haluanko edes tietää. Kierroksen loppupuolella yllättäen kuitenkin "taivas selkenee", tähdet kaikkoavat ja kipu poistuu. Juoksinko taas kivun pois? Tuo kuulostaa aika brutaalilta, mutta niin on monesti käynyt.
Neljännen kierroksen alkukilsoilla tulee Ossi vastaan. Hänellä on alkamassa oman "puolimaratonin" viimeinen kilometri. Onnellisuus itsensä voittamisesta näkyy aitona kasvoilta. Olen iloinen velipojan puolesta. Komea veto! Yli 22km 2h32min @6:40/km. Oli kuulema syönyt heti äidin luona yhden pullan. Oli tuntunut siltä, että sen verran kärsii syödä urakan jälkeen. Isopoikaista sukua ollaan.
Samalla kierroksella tulee vastaan myös Janne. Janne on 10kg pienentynyt, mutta hän ja tie näyttävät aina samalta kuin yksi ja sama asia - ne kuuluvat yhteen. Janne taivaltaa jonkun minulle oudon kaverin kanssa, on taivaltanut jo pitkään. Päätän kysyä seuraavalla kierroksella hänen nimen.
Viides kierros. Neljäs oli helppo, ja varmasti yksi maratonin nopeimmista, vaikka kevyttä hölkkäilinkin kaiken aikaa. Viides tuntuu vähän raskaalta. Tämä on ollut kuitenkin raskaampi henkisesti kipujen takia kuin fyysisesti. Todellisuudessa lenkki oli fyysisesti jopa odotettua helpompi. Ylipitkien isr-lenkkejen ja 24h polkujuoksuharjoitusten rinnalla tällaiset 4,5h hyväntien lenkit ovat enempi mukavia yhteisjuttuja kuin raakoja ponnistuksia. Janne ja Erkki Kautto tulevat vastaan. Paljastui, että Janne oli saanut houkuteltua työkaverinsa kävelemään kahden kierroksen ajaksi. Upeaa!
Kuudes kierros. Tuttu tilanne monista pitkistä harjoituksista. Tanner tyhjenee ja lopulta areenalla on vain minä ja Janne. Ossi ajaa autolla ohi ja kyselee fönäristä, onko viimeinen kierros. Viimeisen kierroksen kääntöpaikalla Ossi on kannustamassa. Feikiksi vedän pätkän ilmavalla askeleella, samalla huomaan miten "kuoressa" olenkaan taas juossut, todella kevyesti, sillä varaa on oikeastikin vaikka miten ja paljon.
Noin 2,5 kilsaa ennen loppua otan Jannen kiinni. Mennään kimpassa yksi kilsa vähän hölkäten ja kävelten. Näin olin suunnitellutkin etukäteen. Jollain lenkillä pitää vähäksi aikaa jäädä Jannen kyytiin. Viimeisen täyden kilsan juoksen huviksi vähän reippaammin. Hieman varovasti kuitenkin aikaan @4:43.
Oli muuten kova tuuli harjoituksen aikana. Keskituulikin 7-8m/s. Puhumattakaan puuskista. Jannen harjoitus kesti 6h57min ja 43,3km. Omani 4h21min ja 44,5km@5:52/km. Ossin siis 2h32min ja 22,1km. Erkki käveli kaksi kierrosta eli reilut 14km. Kiitos kaikille osallistujille.
JÄLKIKIRJOITUS
Jalkapohjan jänne ei mennyt juuri pahempaan suuntaan ja kävin vielä illalla tytön kanssa hiihtämässä 40min. Kuitenkin siellä vaivaa on. Soitin fysioterapiaan, jossa vaihtoehtona olisi Shokwawe paineaaltohoito, joka kuitenkin ensin akutisoisi kroonisen vaivan. Yhteensä hoitokertoja vaaditaan yleensä 3-4 kertaa, eikä takuita täydestä paranemisesta voida tehdä. Eli en ihan heti lähde tuohon. Minulla on aikaisemminkin tämä sama vaiva vainnut ja olen siitä päässyt eteenpäin juoksemalla hetken vain kevyttä plus hieman ottanut lepopäiviä. Kokeilen aluksi sitä. Joudun kuitenkin harjoitusohjelman heittämään sivuun siksi aikaa, mutta se on pieni asia, jos saan esimerkiksi tämän viikon aikana kuntoutettua jalan ok. tilaan.
Pakko myöntää, että olen hieman huolestunut. Näissäkin asioissa täytyy olla äärimmäisen rehellinen. Joskus kivun voi tosiaan juosta pois, mutta aina se ei ole niin yksinkertaista. Silti väitän, että useammin se toimii kuin ei toimi - näin on ainakin minulla ollut.
Isoin pointti koko geississä on, että minulla on Unkarin 6vrk kisa reilun 60vrk kuluttua. On selvää, ettei tämä ollut toivottavaa. Kun paljon harjoitellaan, kaikki on mahdollista. Olen miettinyt myös jo korvaavia harjoitteita, jos joudun pitämään "vähän" taukoa juoksusta. Kaiken aikaa täytyy olla hereillä ja ottaa riittävästi eri vaihtoehtoja huomioon. Kiitos Pasille ja muille keskusteluavusta!
PLANTAARIJÄNTEEN HOITO (LÄHDE http://www.laakarikeskussipoonranta.fi/jannekalvon_kipu.html )
Konservatiivinen hoito
Plantaarifaskiitin hoito on pääsääntöisesti konservatiivinen. Hoitomuodon valinta perustuu pitkälti kliinikon kokemukseen, ei niinkään tieteelliseen näyttöön hoidon tehosta. Lepo, tulehduskipulääke, ortoosit kylmähoidot, pohjalliset ja venyttely. Jotkut potilaat hyötyvät superkylmähoidosta (cryo). Jos pohjelihasten kireyttä on mukana, on fysioterapeutin toimesta syytä ohjata venytysohjelma. Myös plantaarifaskian venytyshoidolla on saatu hyviä tuloksia. Shokkiaaltoterapia (SWT) on myös yksi vaihtoehto joko suuri- tai pieni energisena. Suuri energinen (SWT) vaatii lokaalisen anestesian. Steroidi-injektio auttaa jonkin aikaa akuutissa tilanteessa. Kuitenkin toistettuna siihen liittyy plantaarifaskian repeämä riski, jolloin jänne repeää hallitsemattomasti. Myös plasmahoidosta (PRP) on raportoitu alustavia tuloksia. Eri hoitomuotojen paremmuutta arvioitaessa on hyvä muistaa melko hyvä spontaani paranemistaipumus.Öisin pidettävällä ortoosilla saadaan kohdistettua pitkäkestoinen ja matalarasitteinen venytys jalkapohjan kalvo- ja akillesjänteeseen sekä pohjelihakseen. Venytys edistää kudosten paranemista ja uudelleenmuotoutumista.
Päivisin askelkipua lievittäviä tukia ovat erilaiset pehmusteet ja iskunvaimennusta lisäävät pohjalliset kantapään alle. Myös kompressioon perustuvat tuet saattavat lievittää potilaan kokemaa kipua.
Onni Vähäaho, Nivalassa 3.3.2015
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti