maanantai 13. kesäkuuta 2016

7 VUOTTA ON PALJON AIKAA

                         Päivälleen 7-vuotta sitten juoksin elämäni ensimmäisen maratonin Piippolan 1km mittaisella raviradalla. Kisa oli virallinen. Väliajat jopa joka kierrokselle. Chippi oli jo silloin nilkassa, joten tekniikka oli jo tuolloin hyvää luokkaa.

                        Olin aloittanut juoksemisen vajaa vuosi aikaisemmin ja juossut v.2008 vajaa 500km elo-joulukuussa. Elämäni ensimmäisen maratonin aika oli 4.18.28. Juoksua edeltävä yö meni Stanley Cup -finaalia katsoessa. Tuolloin Pittsburgh Penguins voitti edellisen kerran Stanley Cupin ja päivälleen 7 -vuotta myöhemmin sama toistui. Nyt en vain juossut maratonia, mutta vähillä unilla mentiin viime yökin. Rakkaus on pitkämielinen.
Kiitos Pittsburgh Penguins, kiitos Sidney Crosby! 
                        Uskomaton kausi. Uskomaton päätös. Paljon upeita tarinoita. Olli Määtän lukuisat jaakobin painit, mm. syövän selättäminen 20-vuotiaana. Pari olkapääleikkausta jne. Nyt 21-vuotiaana Stanley Cup -voittajana.

                        Laakkosenjoninnäköinen mies sai myös vielä kerran nostaa Lordi Stanley maljan suorille käsilleen. Veritulpan vuoksi kesken kauden uransa lopettamaan joutunut pelaaja. Pittsburghin suuri sydän - Pascal Dupuis.

   Pascal Dupuis teki paljon kovaa työtä kaukalossa eikä pelännyt menettää hampaitaan
                 
                         Paljon on tapahtunut seitsemässä vuodessa. Maratonennätyskin on parantunut noin 56min, vaikka en ole sille matkalle sittemmin juurikaan keskittynyt. Vaikka välillä on tuntunut, että kehitys saattaa jo lähestyä lakipistettään, on ilo huomata kehitystä tulleen 7 vuoden aikajanalla melkoisesti.

                         Tärkein kehitys on rakkaus juoksuun. Suhde kilpailuihin on muuttunut. On kiva onnistua, mutta epäonnistuminen vain motivoi  kehittämään itseään eteenpäin. Minua ei nykyään enää haittaa, vaikka välillä tulee huonoja kisoja. Ja olisihan se turhaa surkutella, kun niitä nyt pakkaa kaikille tulemaan enemmän tai vähemmän. Ei niihin kannata takertua, sillä seuraava kisa voi jo mennä taas hyvin. Rakkaus juoksuun on enemmän kuin kilpailu, se on kuin pullo alkoholistille. Tosin uskoakseni pystyn vielä hallitsemaan pulloani. 

                      Kävin toissapäivänä juoksemassa kovaa muttei aivan tosissaan Sievi Trai Runissa. Mukava tapahtuma ja 17km omaa kovaa. 
                         Paljoa ei varastoon jäänyt, joten hetken jopa ajattelin sijoitustani (13:sta) että oh-hoh, ompas täällä tasoa. Kisassa oli 42 juoksijaa. Kisa meni vieläpä minulta aika lailla yläkanttiin, joten Sievin kisan voi katsoa helposti onnistuneeksi kisaksi lähtökohdat huomioiden. Fakta vain on, ettei edes näillä lakeuksilla ole asiaa 10sakkiin, jos matkat ovat näin lyhyitä. Minulla on niin kehnot vauhtivarat, että tarvin mielellään +50km matkan, jotta voin elätellä podium sijoista. Riippuen tietysti osallistujalistasta. pep2016 57,5km matkalla voin olla lähellä podium paikkaa, vaikka toivon kisan tason nousevan sen verran korkeaksi, että saisin jäädä sijoille 4-6.

                      Sijoituksilla ja kilpailuilla on sittenkin aika vähäinen merkitys, jos rakkaussuhden juoksuun on tarpeeksi aito. Mielestäni juoksemisen pitääkin olla hauskaa, eikä treenaaminen saisi olla missään vaiheessa pakkopullaa. No, ok, tietysti jollain määräviikoilla, voi olla väsynyt, jos juoksee yli 200km/viikko, mutta siitäkin sittenkin ensisijaisesti nauttii? Kyse on nauttimisesta siitä mitä tekee. En voisi pitää juoksemisesta enempää. Se antaa niin paljon minulle sekä fyysistä että henkistä voimaa, jota on täysin vaikea sanoin kuvata.

                     Siitä huolimatta on hauskaa haastaa omia parhaita juoksujaan. Tänä vuonna ennätys on parantunut 5km:lla. Uskon, että voin vielä tehdä uusia ennätyksiä lisää. Talvella tuli jo omia vaellusreittien talviennätyksiä. Myös omia kesäaikoja on kiva kokeilla parantaa, mutta ne asiat ovat huvittelua todellisen päämäärän rinnalla - juoksusta nauttimisen.


                     Nauttikaa siitä mitä ikinä harrastatte! Sillä vain sillä tavoin voitte tehdä itsenne onnelliseksi ja samalla myös ympäristö kokee positiivisen auranne!


                    Espoon rantamaratonilla 20.9.2009  aika: 4:04:45

Onni Vähäaho, Nivalassa 13.6.2016                

5 kommenttia:

  1. Olipa mukava kirjoitus :) Haaveissa on ollut Tukholman maratooni ens keväänä, mutta näyttää siltä, että haaveeksi se myös jää. Nautin kyllä lenkkeilystä, mutta reippaampi treenaus tuo mukanaan vaivat. Tänä kesänä olen tosissaan opetellut juoksua matalemmilla sykkeillä ja opettelu näyttää pikkuhiljaa tuovan tulosta. Olisi niin mukava olla vielä joskus juoksukunnossa... Toisaalta nautin monensortin harrastamisesta ja liikkumisesta, että jospa se yhdelle ihmiselle riittäisi ;)

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Päivikki!

    En sinuna vielä luovuttaisi. Lähes vuosi aikaa ja matalatehoiset lenkit ovat pohja sinne. Itsekin sain jalat kuntoon marraskuun Joensuu Night Runin jälkeen, kun tein n.3-4viikkoa erittäin matalatehoista ja pitkää (3-4h) lenkkiä. Luulen, että Esim. 3min hölkkää + 2min kävelyä on hyvä pohja malli sinulle 3-4krt/viikko tehtynä. Noin 1-3h annoksina. Yksi voisi olla pyörälenkki. Psyykkistä iloa kun se sinulle tuo kuitenkin ;)

    Tsempaten, Onni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempistä Onni! Aika paljon olen mennyt 3+1 ja 4+1 pari tuntia... pitääpä kokeilla tuota 3+2 :)

      Poista
    2. Rikkonaisen juoksuharjoittelun vuoksi sykkeet ei tahdo ehtiä minsassa laskea tarpeeksi, jolloin keskisykkeen tarpeeksi alas saaminen on ärsyttävää. Naisilla on usein myös terhakkaampi sydän ja sitäkin kautta tuo 3+2 sopii paremmin. Käytetään me paljon harjoittelevatkin joskus 8:30+1:30 -rytmiä jne.

      Poista
  3. Se kykenee, joka ajattelee kykenevänsä...

    VastaaPoista