lauantai 22. kesäkuuta 2013

9 NEVAN JUOKSU 75km

                       Nyt tuntuupi, jotta on jonnin verran voimisteltu männä päivinä. Laskin tuossa, jotta 5vrk 22h ja 4min sisään tuli tasan 196km juoksua. Voij-jaan miun kohalla puh-huu niin-nikkäästi määrämätöstä. Jos kohta ois männy enempik-kii, ja vieläin-nii menis, mut eipä kehtoo riuhtoo ihtiään rikkikkään-niin.

                   Tuossa alla olevassa videon tekeleessä varmaan reissun syvin olemus. Eli viijestään lähettiin lykkiin Näliännevaa kohen jne. Virve, Ari, Jyrki, Jani ja minä. Eka stuntilla ryntäiltiin kiitolaukka-innossaan noin kilsan lisälenkura, kun kaikilla oli vain kiire ekalle suolle. Eikä kukkaan jaksanna keskittyä suunnistaan. Jee... 25km nurkille mentiin ja kastuttiin kuin uitetut ajokoirat. Virve ilmoitti niillä main, jotta piisaa-piisaa. Mervi tuli niillä main kiritteleen. Edelleen tihkua lykkäs taivahalta. Ei päässy liike loppuun, jos halus pienen lämmön pitää ja vanjat etäällä!

                  Eka täyvennyspaikalta lähettiin sitten nitkuttaan Arin ja Jyrkin kanssa Koskenperän kautta syvälle soisiin maisemiin, jonne piti vähän noustakki, jotta pääsi harjalle. Kaikki oli oikein hyvävoimaisia. Jani haarautu hieman ennen täyvennyspaikkaa kotiin päin. Tuli hälle kissamehtästä sellainen hemmottelupakettitarjous, jotta ei kelevanna ennää meiän seuran-nii... Mutta, tuli hällekki kuulkaas silti +40km lenkura. Tosin jalka oli ottanut jonkun verran siipeen. Toivottavasti se on vain väliaikaista kipua ja palautuu siitä pian virkistämään vinttiosastoa. :)

                 Isoin pettymys oli, ettei nähty mitään isoa petoa, jollei boheemia metsoa lasketa sellaiseksi. Ei lasketa! Paljon puhutut nivalan karhut jänesti meitä ja pysyi piiloissansa. No, ens kerralla sitten kätellään otsoa. Suot heilautettiin yli kuin Anttalan kirjojen hahmot aikoinaan vanjan eellä.

                Varustepuolella ainua virhe tuli säärystimien kanssa. Sanon meleko suoraan, jotta TSL:n lumisäärystimet on lelut. Ei niissä tarrat pelitä pitkään. Kerran talvessa liikkujien juttuja, sanon minä. Roskiin menee.

                Muuten meni kaikki aika lailla nappiin.  Ei tullu juuri mitään suunnistus pummeja ekan suon lähestymisen lisäksi. Härkä-pyky-ja-mutkalammennevalla vejeltiin kylkimyyryä vähän vasenvoittoisesti, plus pikku oikialla koukulla tielle nakaten.

                Lähtiissä oli satasen vauriona puolimustat isovarpaan kynnet. Aattelin, jotta 75km rankalla reitillä hoitaa kynnet veke. Vieläkö erräänki kerran tölöväsin nuo potut johonki kiveen tai kantoon... Mutta, ei - ei hoitannu, ja oli aika damage-mallistoa eilen illalla. Kaks hoitajaa löi päät yhteen ja saatiin niistä vielä työstettyä kategoriaa: JATKOON! Katsotaan, miten niitten käy. En taijja vihtiä julukistaa traumaattisia kuvia jalkaterästä.

                Henkilökohtaisesti tämä reissu oli täsmä isku syksyn 24h kisaan valmistautumisessa. Pääsin tähän harjoitukseen sopivan raskaasti rasittuneena. Lisäksi tämä 9 nevan juoksu oli suhteellisen rankka. Lisäksi se mentiin minun heikoimpana vuorokauden aikana, yöllä. Ainoa pieni notkahdus tulikin klo.5-6 välillä aamulla. Taisin siitä Arillekin mainita, jotta tietäis, että väsyy ne muutkin.  Ei kuitenkaan pahoinvointia tms. höplää meininkiä ollenkaan vain pieni "laiskuus" aamun ovella. Loppu aamu meni taas riskimmin, joskin tietysti alkoi matka ja aika painaa. Jyrki näytti minun silmään kaiken aikaa höyryveturilta, jota ei mikään pysäytä. Arin muistutti taas hirveä, jonka askeleet ei lopu - se menee vain, hieman loikkivalla askeleella, rauhallisesti välillä tuumaillen. Kovia karpaaseja!

                Paljon tuli siis vastauksia - ja PALJON myös kokemuksien jakoa. Varsinkin Jyrkin 48h jutut kiinnosti, mikä nyt tulee ekana mieleen. Letkiä meininki on myös kirkkaana muistissa. Hyvä sakki oli liikkeellä.

                 75,1km, avg.111 (keskisyke)  @11:14 oli data. Eli justiinsa sopivaa raapimista tuon tyyppiseen. Välillä mentiin reilumminkin. mm. yhen suon yli heilautettiin KOKO suo juosten ja sykkeet paukutti 140 yläpuolella, vauhdin ollessa aika tasan @10:00. Eli suo oli raskas, mutta juostava. Märin suo oli yllättäen viimeinen suo, Malistenneva, minulle uusi suo. Oikein mukava suo, jolle palaan vielä, aivan varmasti.

                 Yllättävän helposti tuli tuo juoksu loppuun... Eipä tässä keksi enempää lätistä. Hyviä jussin jatkoja ja PALJON kiitoksia KAIKILLE  juoksuvaelluskavereille!!! Jatketaan juttua vaikka kommenttikentässä, jos jollaki on kysymyksiä mielessä.

Näljänneva, Isonkorvenneva, Niinineva, Välineva, Juurikkaneva, Härkäneva, Pykynneva, Mutkalampineva, Malistenneva 75km
Onni  Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 22.6.2013

7 kommenttia:

  1. Aivan maistoin jo raaston maun katsellessä noita maastoja ja raastoja! Niihän nuo näytti vähäahonakanpojalla säärystimet rätköttävän nilikoissa. Ootta te kovia sissejä koko porukka.

    Kunnioittaen -Jonte K-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kovasti oli kuules tuttuja paikkoja. Kyllä nyt ossais jo melekkeestä ilman karttoja tuon lenkin. Ps.Bongattujan eläimiä 9 nevan juoksusta: Metso, meiän eessä poikastensa vuoksi tansahdellut koppelo, suolinnutkin hätäilivät poikasten vuoksi, joista yksi vipelsi aivan polkumme editse. Vinnurvan mehtässä oli palokärki. On se iso! Haapanasta taisi Ari jottain puhua ja teerejä lähti joistain puskista. Ite en kaikkia tunne, kun ei oo kätelty, mutta mitään isompia elukoita ei nähty. Toisaalta mentiinkin välillä, eikä aivan vilikuiltu. Nämät on minun juttuja, nämä extreme-juoksut!

      Poista
  2. Kovia sällejä ja olipas taas niin tunnelmallisen näköistä retkeilyä Suomen suvessa, että suatanpa mieki vielä joku päivä tulla ihmettelemään taas sinne Nivalaan, notta mitä se Cosmos on taas keksinyt.

    P.S. Kyllä hymyilin, kun huomasin tuon: "Vierumäki 24h... +200km??" - Huisaa, vaan kyllä sie siihen pystyt!

    VastaaPoista
  3. Aina on mukava, kun on mitä odottaa - ja mihin tähdätä. Onneksi Vierumäki on niin kaukana, että saa painua tässä kotvan päästä rauhassa sorvin ääreen. Kempeleen maraton jää nyt kakkosviuluksi. Toki siellä on tarkoitus ennätys käydä korjaamassa uusiin lukemiin, mutta maximi maraton satsinki jää tuleville vuosille, ehkä syksylle 2014. Mutta, jos 3:20 alle nassauttais, niin oishan seki parempi kuin ei mittään.

    Ps. Teretulemast vaan, kun ossuu kohalleen. Kyllä näitä tulee, melkein aina kun on paikka. Minä tarvin noita 24h kisaa varten. Ja minä pidän niistä. Tämä on hubaa!!!

    VastaaPoista
  4. Päästän vielä TSL säärystimet jatkoon mutta tarran tilalle pitää keksiä joku pitävämpi ratkaisu.

    VastaaPoista
  5. Jeesus -teippiä niin kyllä tsllät pysyy säärissä.

    VastaaPoista
  6. Kova luotto TSL:n säärystimiin. Lähes kuina aikoinaan Raimo Helmiseen, kun MM-ryhmää valittiin. Aina tärkeä, vaikka ei niin enää näkyvää tulosta tulisikaan. Ps.Saatan värkkäyttää itsekin vielä pian jokku supertarrat "muuten hyviin" säärystimiin. Muuten, Mika Salokin olisi voittanut aikoinaan F1:ssä MM:n, jos sukunimi olis vain ollu Häkkinen, puhuvat.

    VastaaPoista