lauantai 1. kesäkuuta 2013

HARJOITTELULUPAA OOTELLESSA

 !!! 3.Onnin kierros INFOSSA nyt TARKKA REITTISELOSTE !!!

                        Näköjään perussitkiän flunssan sain kannettavaksi. Eipä siinä, kärsitään tämä pois. Ja onhan tämä jo nyt tosin viittävaille lusittu - ainakin siltä tuntuu. Jonkun verran vielä räkää nousee, mutta olo alkaa olla jo lähellä normaalia. Äänikään ei enää painu...juurikaan.

                      Normaalit reenit aloitan luonnollisesti vasta sitten, kun olen täysin terve. Oon tosin tuollaisia lyhyitä koe-hiippailu-lenkkejä tehnyt. Hengästyä ei vielä passaa, eikä pitkästi rallatella. Ja tietysti tämä vähäinen liikkuminen on antanut tilaa aivojen vilkastumiselle. Sieltähän sairaspäivien aikana pulpahtikin mm. Juoksuretki-ideaa, johon on ollut ihan mukavasti kiinnostusta (ainakin neljä-viisi funtsii lähtevänsä mulle kaveriksi). Nyt on luonto kauneimmillaan, joten toivottavasti toteutuvasta retkestä tulee varmasti huikea elämys - ns.kiikkustuoliaikakauden laatukamaa.

                   Eilettäin lähettiin Janin kanssa sovitusti tarkistamaan 3.Onnin kierroksen reitin mitta gps:llä. Poikakin polokas jonkun kilsan alkumatkasta mukana. Hilipastiin siis Nivala ympäri pyörillä Janin kanssa. Tässä lähtöhetkestä kuvia...


                  Alkumatkasta tulikin minun osaltani turhan paljon mutkia matkaan. Reilun 10km kohilla irtos Fitness-sarvet veks. No, siinä ne saatiin vielä paikalleen. Mullahan takarenkaasta oli jo lähtötilanteessa useampi pinna poikki. Ja tietysti jossain Patakorvessa, oisko ollu 20km tietämissä, nasahti yksi pinna lisää poikki komealla POKS-äänellä tehostettuna. Sen jälkeen rengas olikin letkeä kuin aikoinaan valentinkonosen lantio. Tosin tässä tapauksessa etu ei ollut minun. Aika epätoivoinen alku. Olimme yhtä mieltä, ettei pyörä tule kestämään maaliin. Ehdinkin jo miettiä pyörän jäähyväisiä. Pyöräni on jo siksi vempula, jotta oisin varmasti sen jättänyt johonkin välille "tyrkylle".

                   Pyörä kuitenkin yllätti meidät ja kesti maaliin. Reitistä on mutuarvioin mukaan n.65km soratietä (8-32mm sepeliä/kiviä). Eli monenlaista, ihan hyvästä soratiestä kunnon rompooli alustaan, jossa 32mm kivet odottavat tulijoita.

                   n.70km kohilla oli aakeat-laakeat niittytiet vol.7 ja kuvien paikka. 
                   Reissu oli varsin mukava kokonaisuuvessaan. Juomaa meni 1,5L vettä ja 5xElovena keksi. Ensimmäinen ramppi tuli vasta 98km kohilla. Janin pyöräily oli kaiken aikaa käsittämättömän heleponnäköstä. Näkee, että äijäällä on ruutia kintuissa. Sitä joutuu välistä tiukille, kun lähtee hyväkuntosten kanssa urheilemaan, mutta sehän auttaa kehittymään... Mun gps näytti 100,54km ja Janin 100,58km. Joten mitä ilmeisemmin reitti on ainakin 100km. Eli TÄTÄ reittiä voidaan pitää LOPULLISENA KISAREITTINÄ. Alkakaapa tutustuun reittiin, ettette eksy! Meillä oli Janin kans varalta yks lappu mukana, jossa oli kilsamäärät, että mihin mistäkin kohtaa käännytään. Toki tavoitteena, paino sanalla tavoitteena, on saada opastenuolet reitille. Eli perusajatuksena siten, että aina mennään suoraa, jos ei nuoli pyydä kääntymään. Mutta joka tapauksessa reitin ennaltaopiskelu on tärkeää. Ajatuksia???

                          Tässä habitusta lenkin jälkeen.
                
                         3.Onnin kierros paidat ovat tulleet. Ydinjoukolle pystyin kustantaan paidat. Tässä paita velipoijjan päällä eestä ja takkaa.
                        Nopiat liikkeet ovat poikaa? Tänään kävin jo ostaan uuven pyörän, perskeles! 150e ois maksanu kuulema takaratas vanhaan, joten ostaa pätkäytin sitten omiin nykytarpeisiin sopivamman maastopyörän. Xtreme Dynamic 28”. En minä tiiä toimiiko se, mutta saahan sitä kokkeilla. Kas näin:



Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 1.6.2013

10 kommenttia:

  1. Kisareitti valmiina! Olen yrittänyt mainostaa Onnin kierrosta myös Keski-Pohjanmaan triathlonisteille ja voipi olla että muutama eksyy porukoihin.

    Parantele itsesi kuntoon, ettei telakasta tule aivan liian pitkää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marko! Hienoa, että olet ennättänyt tehdä arvokasta markkinointi työtäkin.

      Laskeskelen vielä soratie vs. asfalttitie suhteen. Jonkinverran reitillä on korkeuseroakin, joka kuitenkin uppoaa nätisti reitille. Kaikki nousut ovat inhimmillisiä. Mukavaa, että gps:t näytti tuonkin verran yli 100km, jottei ole vaaraa alimittaisesta 100km:sta, vaikkei tämä virallisesti mitattu koitos olekaan. Googlekin näytti +100,6km.

      Varovaisena ollaan. Olen merkannut kaikki tarkasti ylös jokaisen flunssan aikana. Mieluiten vedän varman päälle kuin yritän käynnistää liian aikaisin reenejä. KOVA hinku kylläkin jo on. Halu kehittyä on ilmeinen.



      Poista
  2. NYT 3.ONNIN KIERROS INFOSSA TARKKA REITTISELOSTE!!! http://nivala66.blogspot.fi/2013/02/3onnin-kierros-info.html

    KERTOKAA, JOS HUOMAATTA VIRHEITÄ.

    VastaaPoista
  3. 3.Onnin kierros: n.60km soratietä n.40km asfalttia

    VastaaPoista
  4. No niin, tässähän alkaa jo ihan starttihetkeä odotteleen. Saas nähdä kuinka kauan pystyn roikkumaan mukana. Mitään tavoitteita en ole asettanut, mutta kyllä sitä ny sentään kymmenistä kilometreistä pitää puhua, kun kerran sinne asti lähtee tuollaiselle kivalle päiväretkelle :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos jälleen mukavasta opastetusta pyöräretkestä matkajärjestäjälle.

    Siellä sitä vaan jaksoi sotkea kankea pyörähuoltajakin mukana enimmäkseen Cosmoksen vauhdeissa(saa nähdä miten käy kun Onni pistää juoksuksi).
    Onneksi Onnilla oli nyt rasitteena Tervamara ja epäonninen pyörä, muuten olis meikäpoika pudonnut utraajan kyydistä jo alkumatkasta.

    Monenlaista maastoa ja maisemaa sitä mahtuu jo noinkin pienelle iltapyöräretkelle pelkästään Nivalan raitteja kierrellessä.

    VastaaPoista
  6. Olehan nyt todella varovainen, 100 km reilu kaksi viikkoa sitkeän ja kuumeisen flunssan jälkeen ei ole enää leikkiä.

    VastaaPoista
  7. Kiitos kommenteista! Flunssia ei parane vähätellä. Kuitenkin kuumetta oli vain la-su yön, viikko sitten. Sen jälkeen ei ole ollut kuumetta, joten pitkästä kuumeesta ei voi puhua. Edelleen vähättelemättä tämä flunssa on ollut selkeästi lievempi tuntemuksiltaan kuin helmikuun leirin jälkeinen, jolloin olin myös 3pv kuumeessa. Olen kuitenkin pelannut tämän pian menneen viikon varman päälle, sillä tämä viikko oli muutenki tarkoitus antaa ropalle lepoa. Tuntemusten mukaan edetään, päivä ja hetki kerrallaan. Valmistavan ohjelman tein tuossa tänä aamuna, mutta tuntemuksia pitää kuunnella herkällä korvalla. 100km tulee olemaan raju ponnistus joka tapauksessa, eikä vähiten tämän flunssan vuoksi.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! Kommentti julkaistaan, mikäli se läpäisee valvontaseulani.