keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

#iisalmi

                      Siinäpä lukijoille hastag tulevalle sunnuntaille. Nimittäin juoksen tulevana sunnuntaina Iisalmesta Nivalaan, n.128km. Napsauttamalla saat kuvat isommiksi. REITTIKARTTA

TÄSSÄ REITIN PROFIILI. 
 
                         Lähtö siis n.90metriä merenpinnan yläpuolella. Reitti käy korkeimmillaan 188metriä merenpinnan yläpuolella. Maali on 75metriä merenpinnan alapuolella. Profiiilista käy ilmi, että ihan mäkiäkin on. Total climb = 603m kokonaisnousua ja 616m kokonaislaskua.



                      Projektia/suoritusta voi kommentoida twitterissä etukäteen, suorituksen aikana tai jälkikäteen hastagilla #iisalmi  Tuolla hastagilla myös huoltomiehenä toimiva velipoikani @brodeur1982 twiittaa tilanteen kehittymässä.



                      Lähtö on tulevana sunnuntaina todennäköisesti joko klo.3.15 tai klo.3.30. Siitäkin ilmoitetaan #iisalmi hastagin alla. Juoksen mitä ilmeisemmin yksin. Velipoika huoltaa kovalla sykkeellä autolla. Nesteen kuljetussäiliönä toimii Rex´n termosvyöt, johon mahtuu 9dl juomaa. Täysi termosvyö vaihtuu lennosta. Lisäksi matkan varrella on kolme ABC-huoltoasemaa, jossa tarvittaessa täytyy käydä lorvimassa.
                     Etenen alustavan suunnitelman mukaan Juoksu 9min + Kävely 1min -rytmillä. Siten, että joka toisella kävelypätkällä juon ja syön, eli 20min välein. Eli joka toinen kävelypätkä voi olla hieman 1min pidempikin. Tarvittaessa, jos siltä näyttää, hypätään nöyrästi 4+1 -rytmiin. 16h alitus on mielessä. Siitä lähdetään. Se tuntuu sopivalta tavoitteelta näin keskellä harjoittelukautta. Kunto on varmasti lähellä maksimia, mitä se tulee tänä vuonna olemaan, mutta suorituskyky on vielä kaukana maksimista.

                    Raportti/blogi tästä juoksusta tulee sitten tuossa ensi viikon torstain paikkeilla. Minulla on nimittäin ma-ke töitä, joten tuskinpa ehdin ja jaksan vielä tuolloin kirjoitella. Kommenttikenttään vaan kommenttia. Saatan sinne itsekin jotain kirjoittaa jossain vaiheessa. Ja tietysti twiittejä #iisalmi hastagin alle.

                  Ps.1: Tässä linkki juoksufoorumin keskusteluun tästä ultrasuorituksesta.

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 19.3.2014

23 kommenttia:

  1. Mitäpäs sitä pyhäpäivänä muutakaan :)

    VastaaPoista
  2. Onni ja ultrajuoksun ABC. Matkan olisi oikeastaan pitänyt olla 123 km, niin olisi myös kolmen ensimmäisen numeron sarja täyttynyt - mutta ilmeisesti Nivalaa ei pysty siirtämään viisi kilometriä lähemmäksi...
    Toivotaan hyviä kelejä ja varustaudu näkyvillä heijastimilla ja muilla valovempeleillä.

    VastaaPoista
  3. Pari asiaa... Aluksi oli tarkoitus tehdä tämä keväällä, kun on hyvä/kohtuullinen sää... No, ennusteet ehtii vielä muuttua paremmaksikin... Olen jo niin focusoitunut tähän, että sää on siirtynyt #sivuosaan ...Vauhdista/tehoista... Alle 16h on siis tavoite. Se vaatii vähintään @7:29 vauhdin... Lähestyn näitä aina kuitenkin tehoissa... Nivalan ympärijuoksun (100km) aloitin viime kesänä n.130-135 tehoilla. Korkeimmillaan tehot olivat 135-140 - ollen kuitenkin kaiken aikaa välillä 130-140... Nyt matkaa on hieman enemmän... Olen ajatellutkin lähteä varovaisesti n.120-125 tehoilla, max.130... Tuota aluetta onkin tullut jauhettua ylivoimaisesti eniten männä talvena (takakesänä)... Harjoituskauden (lihakset ovat normi harjoitusrasitustilassa) keskellä tehtynä, näissä on aina kysymysmerkkejä, enemmälti lihaksien toiminnan puolelta erityisesti... Tämä on juuri sellainen haaste, joka nyt kutsuu minua. :)

    VastaaPoista
  4. Hieno tempaus tulossa ja tavoite samansuuntainen jota itsekin lähtisin nykykunnolla tekemään. Mielenkiinnolla seuraan twitteristä. Aamuyöllä on varmasti liikenteen puolesta hyvä aloittaa. Ylimääräistä kuivaa ja lämmintä vaatekertaa mukaan, pieni hypotermian vaara näin kevättalvellakin on loppumatkasta.

    VastaaPoista
  5. semi reissu sykkeellä perille asti :)

    VastaaPoista
  6. Viikonpäivä ja starttiaika on juurikin liikenteen mukaan mietitty. Vaihtovaatetta täytyy kyllä olla varulta reilusti huoltoautossa mukana. Samoin kenkiä. Täytyy alkaa ajamaan tänä iltana menua sisään. 😊

    VastaaPoista
  7. Hyvää Matkaa !

    Toivotaan inhimillisiä ilmoja - kelit ovat vaihdelleet rajusti viimeaikoina.

    Toivotaan myös huomaavaisuutta autoilijoilta kohdatessaan taivaltajan...
    Näitä kuranroiskijoita ja luuri kädessä muissa maailmoissa ajavia tumputtajia kun on valitettavan paljon ja jälkeenpäin yleisin selitys on että : "oho, se vaan meni...vahingossa, juoksiko siinä joku ?"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ...Pöydässä istuu mies rikkinäisessä, vaaleansinisessä kalsaripaidassa, "Vilho". Kiikussa hieman fiksummin pukeutunut mies palttoossaan, saappaat jalassa, "Topi"... Topi: -"Mitäpä sanot Vilho - on tullu taivaalta tavarata-niin"... Vilho nostaa kahvimukiaan kyynäspää pitkällä. Sokeri on muutaman hampaan välissä kuin ainakin... Vilho ryystää rauhassa mustaa kahavia. Sokerin pala katoaa hampaiden välistä... Vilho vastaa vihdoin: -"Ilimoja on piisannu"... Sekainen tukka ei estä näkemästä sitä, ettei Vilhoa haittaa mitä taivaalta tulee kun olla saa... Topi ei keksi seuraavaa lausetta, niinpä Vilho ehtii jatkaa... Vilho: "-Pitää metille, ilta ehtii tänäänkin"... Ps.Tuosta ammennetaan. Kun painan Koljonvirran taistelijan teoksella garminin käyntiin, pysäytän sen seuraavan kerran Tillaripatsaalla. Siinä välillä olla saa ja ilmojakin pitää.

      Ps.2: On alustava suunnitelma, että velipoika tiedottaa 1h tunnin välein minkä verran on takana kilsoja. Seuratkaa #iisalmi hastagia. <-Pientä kontrastia edelliseen tarinaan. :)

      Poista
    2. No joo... tuolla asenteella saat varoa että et päädy Krimille asti kun kerta itäänpäin menet.
      Kommenttini säästä olikin tarkoitettu lähinnä hyvän matkan toivomukseksi.
      Osalla näiden meidän blogien lukijoista ei ole mitään käsitystä mitä ultrajuoksu vaatii jos koko ajan esimerkiksi sataa. Itse olen vetänyt parikin päivää putkeen sateessa juostessani 48-tunnin juoksua ja voin vakuuttaa että on helpompiakin tapoja kuoria jalkojen ihoa.
      On suurta paskapuhetta väittää että sää ei muka mitenkään vaikuta - toisaalta se ei ole etenemisen estekään mutta asettaa huollolle haasteita.

      Poista
  8. Tuo on ihailtavaa ettet anna säiden häiritä tekemisiä. Itellä tulee aina silloin tällöin jätettyä lenkki väliin ja jälkeenpäin huomannu, että oishan tuola perkele juossu! :) Tsemppiä!

    VastaaPoista
  9. Tsemppiä tosiaan! Tätä on kyllä jännä seurata.

    VastaaPoista
  10. Kiitos taas! Huomasin muuten, että tuolla välillä on kaksi liikenneviraston kelikameraa. Toinen Kiuruveden seudulla ja toinen Haapajärven. Kuvat näkyy tallentuvan n.10min välein, joten on SUURI väärä näkyä kameroissa. http://www2.liikennevirasto.fi/alk/kelikamerat/kelikamerat_4.html

    Oli vähän univelkaa. Oon nukkunu kahtena viime yönä n.10h/yö + päikkärit. Epäilen ensiyönä tulevan hälytyksen pitkälle partioretkelle, joten paikalleen on tullut unitunnit.

    VastaaPoista
  11. Ziisus, kun on mahtavia pursituksia sulla. Eikun tsemppiä matkaan!

    Itse aina unelmoin vain tällaisista viikonloppujuoksuista, mutten koskaan saa mitään tällaista aikaiseksi.

    Keveitä kilometrejä, olkoot tuulet myötäiset ja keli kuiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tähän sisältyy paljon erilaisia valmistavia juttuja, jotka ovat laillansa hauskaa puuhaa.

      Poista
  12. Tavarat alkaa olla kasassa. Samoin eväät ja juomat. Noin 4-5dl/h juomaa ja 20min välein muuta energiaa sisään. Arvio n.300kcal/h. Jonkin verran voi olla heittoja suuntaansa. Aika vaihteleva kattaus + vakio pelastajat = Saskian kivennäisvesi, lihaliemi, Osmosal...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolme totaali vaihtovaatekertaa (kts.myös twitter #iisalmi) mukana. Yksi niistä sen mukaan rakennettu, jos tulee oikein vilu. Kolmet vaihtokengät, sis.yhdet nastalenkkarit. Tiekuvien perusteella kuivalla tiellä lähdetään liikkeelle. Klo.9-> sade tulee enemmin tai myöhemmin. Hyvät fiilikset. Pientä harjoitusarkuuta jalkapohjissa, muutoin ok. tilanne. Uskoakseni olen alkuvuoden juostuun määrään suhteutettuna kerrassaan letkeässä lihaskunnossa. <-Tuonhan voi tulkita miten vain. :=)) Ps.Näissä aina huumoria mukana.

      Poista
  13. Mukavia edessä olevia kilometrejä sinulle!Matkailu avartaa,tehdään se millä tavoin hyvänsä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos. Ei oo tosiaan tullu mentyä tuotakaan tietä vielä liian monesti...

      MUUTEN: Iisalmen ultrajuoksija, Timosen Ari on aikeissa tulla mukaan ensimmäisille n.17kilsalle... Tästä tulikin mieleeni mainta, että toki voi mukaan tulla juokseen ken haluaa. Vauhti ei tosin päätä hurmaa.

      Velipoika laittaa 1h välein tietoa, montako kilsaa on taakse taitettu, joten reittikartasta voi kohtuudella päätellä kohdan missä milloinkin taivallan: http://www.gmap-pedometer.com/?r=6240387

      Poista
  14. Reitin korkeuseroista... Lähtöpaikka n.85m merenpinnan yläpuolella. Kiuruveden ja Pyhäjärven välillä, lähempänä Pyhäjärveä n.175m merenpinnan yläpuolella. Maalissa 80m merenpinnan yläpuolella. Eli puolenvälin kohille kun pääsee niin loppumatka ois aika myötämaavoittoista. Mielenkiintoinen pointti tämäkin. Ihan mukavat korkeuserot lakeuksilla juoksijalle. :) Ps. Nyt tirsoille...

    VastaaPoista
  15. Onko etukäteisajatusta miten aikataulullisesti liikut? Käyn huomenna Haapajärvellä, niin hyvällä tsäkällä oltas samoihin aikoihin pätkällä! Ja jos aikataulut natsaa, niin taatusti odottelen sua jollain pysäkillä :)

    VastaaPoista
  16. En kerenny pysähtyyn, mutt Oksavalla tööttäilin ku ohi menin just ennen teidän Ossin kohtaamista :) Kevyesti nousi askel, hienoa! Ja hymyäki riitti :)

    VastaaPoista
  17. Sehän meni komeasti! Seurasin niin paljon kuin kehtasin emännän korvantakusen rapsuttelulta :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! Kommentti julkaistaan, mikäli se läpäisee valvontaseulani.