ULTRAJUOKSIJA

                      Aloittaa juoksuharrastuksen. Hän kuuntelee muita juoksijoita käydessään hölkkäkisoissa tai maratoneilla. Olo on hieman kuin kuuntelisi sivusta, omana erillisenä itsenään. Erilainen (ultrajuoksija) saattaa juosta joitakin maratoneja tai hölkkiä tulostavoittein, tuntematta kuitenkaan sitä kutsumusta, jota "maratoonarit" ja "hölkkääjät" kertovat tuntevansa. Ajattelemme erilailla, osin siten, että tarkkaa standartia on vaikea lyhyesti kuvata. Jokainen ultrajuoksija on laillansa oma laji voimakkaan yhteisön sisällä. Yhteisölle erittäin kuvaavaa on tukea toisiaan moninverroin enempi kuin maraton tai hölkkäpiireissä. Suoritusten pitkät kestot nostavat päästä tuntosarvia, jotka jäävät lyhemmillä matkoilla syvälle päänsisälle. Jotkut eivät koskaan tule tietämään sellaisten sarvien olemassa olostakaan.

                       Ultrajuoksija kuuntelee. Ultrajuoksijalla on pääasiassa sama tieto juoksemista ja harjoittelusta kuin maratoonareilla ja hölkkääjillä. Suuri ero on tekemisessä. Ultrasuorituksessa et selviä suorituksista menemättä äärimmäisiin tiloihin. Siis pitkissä ultrasuorituksissa. Sen sietäminen vaatii joskus opettelua asiasta myös harjoittelussa. Toki sen osuus on häviävän pieni, mutta hyvin muistin syövereihin tallentuva. Sanoisin, että ultrajuoksijan harjoittelusta 95-98% on erittäin tavallista, järkevää ja terveellistä. Loppuosasta voi jokainen ottaa itse selvää haluamallaan tavalla. Lukijat ovat lukeneet miten sen olen itse tehnyt...

                     Suoritus, esim. kisa tms. ponnistus on sitten jo kovinkin epäterveellistä. Ultrasuorituksissa on lähes poikkeuksetta kyse enemmän psyykkisistä ja psykologisista asioista kuin fyysisistä. Toki mahdollisimman kova fyysinen kunto edesauttaa muutakin kestämistä. Yksin se ei kuitenkaan riitä. Tietysti ei esim. maratoneillakaan, mutta ne taistelut ovat kuin heinän taittaisi katajan sijaan.

                    Ultrajuoksija saattaa joskus kuulostaa jopa tyhmän itsepäiseltä jäärältä. <-"Ei se s-tana opi, puskee vain". Usein taustalla on näkymätön viisaus. Ultrajuoksijan rohkeus yrittää saattaa joskus näyttää tyhmältä. Ultrajuoksu on rajojen etsimistä ja itseensä tutustumista. Paino edellisen lauseen loppuosassa. Kyse on enemmästä. Elämästä. Itsensä hallinnasta. On opittava ITSE itselleen paras tapa harjoitella, mennä juoksijana kohti omia tavoitteita. Kun mennään tarpeeksi syvälle, mennään niiltä sivuilta ulos, joissa ohjeiden loputon jargonia kukoistaa. Tai ne tulevat siinä sivussa, mutta eri kokoisilla sihdeillä puistellen ultarjuoksija reppuun, mukana kulkevaksi. Ultrajuoksija ei sulje koskaan silmiä, vaan pysyy uteliaana. Se on halua kehittyä - tiedonnälkää. Jatkuvaa halua mennä syvemmälle ruumiin sisällä oleviin ajatuksiin. Ultrajuoksijana ihminen (oma kokemus) arvostaa enemmän muita ihimisiä. Uskon sen olevan yksi kehityksen voima - ihmisenä itsensä tunnistamisen oivalluksen työkalu. Arvostamalla muita, muiden mielipiteitä, voi aina kasvaa itsekin hitusen. Sen kun oivaltaa, huomaa kehityksen hitusten kasaantuvan voimavaraksi.

                     Kehitys juoksijana ei ole pelkästään määrien tai tulosten kasvua. Ei, se on paljon muuta. Hauskinta kaikessa on, että nuo asiat löytyvät sillä parhaalla tavalla - juoksemalla. Säännöllinen juokseminen on sitä parasta. Tavalliset lenkit. Silti, joskus on rikastuttavaa juosta itsensä tyhjiin. Juoskaa, juoskaa, juoskaa ja uskaltakaa aina vain juosta. Toisaalta täytyy muistaa myös välillä levähtää, kunhan muistaa ettei anna sammalen kasvaa ahterissa!

 Ps. Lainaan tähän loppuun hieman juoksuystävääni Jyrki Leskelää: "-Kyllä minä oon koittaanu aina sitä pitää rajana, ettei kuitenkaan kahta tyhjää (vapaa) päivää tulisi peräkkäin... eikä oikein alle 10h/viikko tunnu miltään harjoittelulta". Tuossa on paljon sellaista viisautta ja huumoriakin, ettei sitä voi oikein edes selittää - kokemusta.

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 4.3.2014