keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

KENKÄTILANNE VAPPU 2014

                     Pidin vaalit, jossa valitsin lähtökohtaisesti viisi paria kenkiä 45päivän päästä starttaavaan 6vrk juoksuun. Kengät numerot 1-5. Käytettävissä ovat myös tarvittaesssa parit numerot 6-7. Esim. jos sataa hurjasti ja kaikki kastuu jne.

                    Samalla kävin kaikki juoksukenkäni läpi, joita oli näköjään 11:sta käytössä, jos molemmat nastalenkkaritkin lasketaan. Lisäksi yhdet kengät on Ylivieskan InterSportin puolesta testattavana, eli Adidas Energy Boostit. Odotan mielenkiinnolla mitä ne "sanovat". Olen kuullut niistä paljon hyvää juoksuystäviltäni. Kasteensa ne saavat huomenna illasta.

                    Kenkäparit numerot 8-9 ovat ykkösvalintani vauhtilenkeille. HyperSpeedeillä olen juossut sekä puoli että täysmaratonin ennätykseni + muita lyhempien matkojen ennätyksiä. Ja kuten tuossa kuvassa mainittua, Nike Air Pegasus +29 :llä juoksin Iisalmesta - Nivalaan (+128km) taannoin.

                   Kaikki pohjalliseni olen teettänyt Ylivieskan InterSportista, joista kolmet viimeisimmät sponsoroituna. InterSport on ollu vahvasti mukana muutenkin, mm. Kenkäpari numero kasit ovat myös heiltä saadut. Jalkaongelmat loppuivat, kun aloin käyttämään Footbalancen pohjallisia, jotka Ylivieskan InterSportin myyjät ovat vankalla ammattitaidolla minulle yksilöllisesti muovanneet. Lämpimästi suosittelen juoksua harrastaville juoksukenkien ja pohjallisten hankkimista Ylivieskan InterSportista. Todella mukava kauppa asioida. Iloista, ystävällistä ja ammattitaitoista palvelua, asiakkaan tarpeista lähtevää.

                  KLIKKAAMALLA SAAT KUVAN ISOMMAKSI


HYVÄÄ VAPPUA KAIKILLE!!!!

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 30.4.2014

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti