keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

VASTAPAINOA JUOKSUJARGONIALLE...

                  ...Sille haasteelliselle osalle tätä harrastusta, jota jokainen juoksua harrastava on saanut kokea. Toinen enemmän, toinen vähemmän - jokainen kuitenkin jotakin. Aina ei kulje, aina ei edes maistu. Usko voi olla joskus kovilla jopa omaan ohjelmaan. Tekovaihe tuntui helpolta, miksei tämä nyt menekään? On vaivoja, on kolotuksia, on tuskaa, kipeitä lihaksia, tukkoisia lenkkejä. Joku taistelee rakkojen kanssa, toinen kisakalenterin kanssa. Paljon harjoitellut löytää itsensä omilta rajoiltaan, joskus jopa harjoitellessaan. Hyvä ystäväni on kertonut pohdinnan; -"mitä jää jäljelle, kun kaikki riisutaan?" Äärimmäisissä suorituksissa voidaan mennä noinkin syviin tunnetiloihin. Käytän itse usein sanoja rajoilla tai tiloissa. Kuvaan niillä olotilaa, jossa tunnetaan olevan psyykkisellä puolella fyysisisen osa-alueen kuljettua jo tiensä päähän tai fyysisiä voimia on enää todella vähän jäljellä. Tämä kaikki on aika raakaa, mutta niin tätä itseään. Kaikesta tästä ihminen voimaantuu.

                     Tilanteeni johdattamana kirjoitan nyt kuitenkin erilaisista tuntemuksista. Siitä, kun tunnet itsesi riittäväksi, juoksuvoimaiseksi ja nousukuntoiseksi. Oma kelkkani kääntyi odottamattoman rajusti. Kohennusta odotin, mutten näin rajua. Olenhan monta, monta kuukautta juossut vain kevyttä. Sanoinkin eilen eräälle 17-vuotiaalle nivalaiselle superlahjakkuudelle, että minun jalat kestää siksi näinkin paljon harjoittelua, kun teen pelkästään huoltavaa harjoittelua. Sanoin niin, testakseni nuoren huippulahjakkuuden vastausta, ajatusta tuohon heittoon. Nuori mies katsoo minua hetken, ja vastaa: -"Kyllä se vaan kuluttaa jalkoja isot määrät, vaikka juoksis kuinka hiljaa tahansa". Olen ylpeä näistä kavereista. Heissä on viisautta, lahjakkuuden lisäksi. Se kumpuaa keskustellessa heidän kanssaan. Huipulle päästäkseen ei pelkät lahjat riitä. Tuolla kaverilla riittää. No, tämä taas lipesi, mutta oli suorastaan pakko ottaa esille. Onhan näille tilaa?

                   Lauantaina nousin talvihorroksesta. Kirjoitinkin siitä edellisessä tekstissäni. Seuraavana päivänä (sunnuntai) vedot vähän tuntuivat jaloissa. Juoksu oli raskasta. Paluu talvipesään? Ei, vaan luonnollinen jatkumo. Järven kierto (23,8km) laitoja myöden raskoilla jaloilla. Paluu maanpinnalle edellisen päivän luukutuksen jälkeen. Mutta sitten tuli maanantai. Yksi yövuorokin jo takana. Ohjelmassa 25,2km lenkki, osittain (10,5km) maastossa, jopa suolla - tullaan ns. aiheeseen - siihen kuinka askel lentää.

                    Yövuorojen välipäivänä on usein sykkeet hieman korkeammalla. Tänään ei ole. Ilmeisesti edellisen päivän 23,8km kevyt lenkki rauhoitti myös elimistöä ja nukuin syvää unta, palautuen yövuorosta. Lähden liikkeelle. Juoksu kulkee kuin itsestään. Jalat ovat merkillisen tuoreen oloiset. Askeleet tulee kuin itsestään. Olen vähän normaalia korkeammalla, lantio on noussut. Juoksu unohtuu, se tulee nyt itsestään, keskityn maisemiin. Tunne jatkuu ja jatkuu. Menen Juoksu 9min + Kävely 1min -rytmillä. Näin kevennän välillä kokonaisrasitusta. Saavun latupohjalle. Takana reilu 7km ja noin 50 nousumetriä kaupungin tasangoilta. Latupohjaa riittää n.1,6km. Pätkän lopussa tulee aivan huikea olo. Päkiä hipaisee kevyesti maaperää, askel suorastaan lentää. Samalla tuntuu, etten tee mitään - vain nautin. Näitä ei tule liikaa. En muista onko juoksu tuntunut koskaan näin helpolta. Mietin hetken, että tältäköhän tuntuu kun metsäkanalinnut lentävät oksien korkusella. Vaikea tarkasti välittää tuota tunnetta. Lenkki jatkui hienoissa fiiliksissä. Hieman lenkin lopussa jo tuntui askel palaavan normaalimmaksi lennon jälkeen, mutta onhan joskus myös laskeuduttava?

                    Eilen tiistaina oli sitten toisen yövuoron jälkeen ohjelmassa alunperin Vr2km + Keskitehoilla 10km + Vr3,3km. Juoksu oli taas normaalia keveämpää. Olo oli muuten höntti. Yövuorot näkyi. 10km reippaamman pätkän ekat 5km menikin suunnitelman mukaisesti, noin 145-150 sykkeillä. Sitten vastamaa ja vastatuuli, sekä yöhugit alkoivat näkymään sykkeissä. En halunut laskea rytmiä ja vauhtia, annoin sykkeiden sen sijaan nousta sen 5 pykälää asettamani (150) rajan yläpuolelle. Tuo 10km meni helposti ja rennosti. @4:43 keskivauhti. Selasin viime vuoden vastaavia harjoituksia, enkä löytänyt ihan noin nopealla vauhdilla tehtyjä vastaavia lenkkejä huhtikuulta. Silti jalat tuntuu siltä, ettei lihakset ole vielä lähimainkaan täysin palautuneet alkuvuoden määristä. Tässä vain lihakset on palautumassa normaalimittoihin. Vauhdit kasvaa vielä - ajan kanssa - kun keventäminen alkaa. On hauskaa tulla näin odottamattoman hyvään suorituskykyyn, vaikka vauhtikestävyysharjoitteet ovat loistaneet poissa-olollaan. Kestävyys on parantunut selvästi niin paljon, että se auttaa jopa vk-suorituksissa, vaikkei koko aluetta ole juurikaa edes harjoiteltu. Taas muistutus siitä, kuinka tärkeää on pohjien vaaliminen. Ja sitähän yleensä ultrajuoksijat tekevät. Ovat suorastaan koukussa keveisiin lenkkeihin.

                     Tänään lepään. Kolme yövuoroa takana. Huomenna juoksen 5km testin aamupäivällä. Odotukset ovat nousseet keveän askeleen ja odottamattoman nopeiden lenkkejen ansiosta. Olen lähes varma, ettei mikään kilsa painu yli @4:20 alkaviin. Uskon jopa 21minuutin alitukseen. Se vaatisi @4:12 keskaria. Tuntuu, että olisi mahikset tuohon. Pääjuttu (6vrk juoksu) on vielä siksi kaukana, että perusharjoittelun piristeenä nämä ovat voimaannuttavia. Lisäksi näiden jälkeen erittäin kevyt perusjuoksu tuntuu aina entistä helpommalta. Katsotaan, mitä torstai tuo tullessaan. Enää 1½ viikkoa ja alkaa minun pitkä kevennys kohti 6vrk juoksua. Se sisältää kylläkin ihan normaaleja 80-100km viikkojakin vielä ajoittain, muttei enää yli 100km viikkoja. Se sisältää myös kaksivaiheisen kevennyksen ja RAA´AN maltin lopuksi. Vain kolme pientä jaloittelua viimeisen 10 päivän aikana ennen h-hetkeä. Mutta sitä ennen tässä vähän painetaan vielä puuta.

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 9.4.2014

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti