HUVIKSEEN JUOKSIJAT

                     -"Minulle olisi paketti - kas tässä on lähetyskoodini." -"Selvä, näytätkö vielä henkkarit". Kaivan ajokortin. Kassaneiti katsoo korttia, sitten vienosti hymyillen toteaa: -"Ootkos sinä se huvikseen juoksija"? Askelmerkkini meni kyllä sekaisin tuosta kysymyksestä. -"Joo, tuota, kyllä, niinhän se taitaa olla." Olin kirjoittanut paikallislehteen juosseeni Iisalmesta - Nivalaan (+128km) huvikseni. Huvikseen juoksija-manttelin kuullessani toisen suusta, kuulosti se eka kerran kuullessani aika hauskalta ja samalla omaperäiseltä. Sitä taidan ollakin?

                     Huvikseen juoksijana en ole kuitenkaan lajimme ainoa jäänne. Yksi lajimme yksilö taivaltaa parhaillaan täysin huvikseen - ja aika hartaasti - ja pitkään.

                      Perusmatkoilla valtaosa harjoittelee tuloshakuisesti. Samoin on asia maratoneillakin, olkoonkin että keräilijöitä alkaa olla nykyään jo aika mukavasti. Myös lyhempiä ultria leimaa se, että tulos on homman keskiössä. Monet puhuvatkin avoimesti tarvivansa motivaatiokseen jonkun päämäärän (kisan) ja siellä jonkun tulostavoitteen. Mielestäni se on hienoa, että ihmiset motivoituvat liikkumaan esim. 3-6kk juostakseen jonkun kisan. Se on paljon parempi kuin ei mitään. Tuota trendiä leimaa myös projektiluonteisuus, kausiluonteisuus. Saatetaan liikkua pitkiäkin aikoja vailla punaista lankaa. Päämäärä puuttuu. Säännölliseen harjoitteluun tarvitaan jokin syy.

                      Kun juostaan jopa kahta kertaa päivässä ilman että seuraavaa kilpailua on tiedossa koko vuonna, on kyse voimakkaasta halusta juosta. Se halu tulee sisältä etsimättä. Lähes poikkeuksetta myös pitkissä ultrissa ei enää pelkkä tulostavoite riitä viemään juoksijaa maaliin. Sanotaanko nyt vaikka 6päivän juoksussa tai vaikka Suomen halkijuoksussa. Koen kuuluvani itse tähän kastiin. Juoksen voimakkaan sisäisen halun vuoksi. Olen tosiaan juossut tänä vuonna jopa Iisalmesta Nivalaan(+128km) huviksi. Huviksi on syvällisesti puhuttaessa hieman harhaanjohtava, mutta yleisilmaisuna täyttä totta. Kyllähän itsetuntemisen tienä tuollaiset kokeet ovat aivan verrattomia. Tuo Iisalmi -juoksu oli minulle merkitykseltään isompi kuin mitä se ulospäin näyttää. Se jäi sisälleni.

                     Olen juossut viimeisen 1,5 vuoden aikana yli 120 kertaa Pumpin kanssa lenkeillä, sekä lukuisia kertoja muutamien muidenkin kavereiteni kanssa. Silti olen juossut valtaosan lenkeistäni yksin. Ajaudun harvoin teille tai poluille, joilla on muita juoksijoita. Silloinkin kun olen juossut jonkun muun tai muiden kanssa, ovat he olleet minulle tuttua lenkkiseuraa tutusta kaveripiiristä.

                   Tuossa eilen kävin kuitenkin tuolla Pyssymäellä juoksemassa reilun 15km lenkin pururadalla. Olo oli tukkoinen varsinkin aluksi. Siitä sitten lihakset hieman lämpeni, mutta juoksu ei mitenkään herkältä tuntunut. 5km vauhtiosuus meni kuitenkin mukavan helposti. Loppuverryttelyä hölkätessäni näin selän edessäni. Hissukseen selkä läheni. Tulen rinnalle kuin aave. Mies ei huomaa äänetöntä tuloani. Lopulta hieman säikähtäneen näköiset kasvot kääntyvät. Hiki valuu norona, sykkeet kuulostavat olevan mukavasti kohonneet. Tulen rinnalle ylämäessä. Ei tarvi mennä tuossa kerronnassa pidemmälle. Konkreettinen tilanne. Sitä ei aina huomaa miten hyvässä kunnossa sitä silti on, vaikka se ei aina itsestä siltä tunnukaan.

                    Toisaalla... -"Huomenta, mikäs on teidän vointi."? Mummu katsoo pari sekuntia ja vastaa: -"Vaan miten sinut jalat kestää. Iisalmestakin juoksit... eikö...meneköö se jo vähän yli? Hyvä se on, että jaksat liikkua...vaan." Matka tähän on tullut jotenkin vähän varkain. Suurin syy siihen on harrastuksen helppous, joka taas johtuu jo mainitusta sisäisestä halusta juosta - vaikka huvikseen. Koen edelleeni olevani erittäin keskeneräinen juoksija. Samalla on ollut pakko ymmärtää, että muutamia portaita on jäänyt jo taaksekin. Matkat ja määrät alkavat olla jo monen silmissä ja korvissa hullun hommia. Kun jokin asiaa alkaa mennä käsitysrajan yli, leimataan se "hullun hommaksi", tosin usein humoristisella sävyllä.

                   Olisi hauska kuulla kaikki puheet itsestäni. Tosin niitä ei ole vaikea arvata. Suopeimmasta päästä esimerkkinä veikkaan tässä joitakin: Eikö sillä muuta tekemistä oo kuin reuhkasta tuolla... kyllä se kohta loppuu, eihän tuo ole täysjärkisen hommaa... jne. Toki uskon olevan myös positiivisia puheita, mutta olemme suomalaisia. Eikä siinä mitään, Suomessahan tässä asutaan. Eikä puheet minuun vaikuta. Sisälläni on tasapaino. Ja millä se on tullut? Juoksulla.

                   30 päivää aikaa 6vrk juoksuni starttiin. Olen kirjoitellut paperille huoltopuolen listaa, kaikkea mitä siihen kuuluu. Se lista ei valmistu päivässä, eikä kahdessa. Olen jonkun verran valmistautunut myös henkisesti. Pientä debaattia olen käynyt aiheesta itseni kanssa. Hyvää perspektiiviä omaankin suoritukseen saan tietysti myös Pasin par´aikaan meneillään olevasta 1000mailin urakasta. Jäljellä olevan ajan isoin päämäärä on saada jalkojen paljon harjoiteltu lihaksisto parhaaseen mahdolliseen toiminta ja vireystilaan 14.6. mennessä. Tuo muokkaus alkaa oikeastaan todenteolla vasta ensi viikon puolivälissä. Eli vielä vähän harjoitellaan.

                    Olen valinnut rohkean kevennyksen loppuun. Nyt on luottoa omaan kuntoon enempi kuin koskaan aikaisemmin. Harjoittelu on sujunut erittäin hyvin. Se tuo levollisuutta. Kaikista isoin tehtävä on pysyä terveenä. Näihin tunnelmiin.

 Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 15.5.2014