keskiviikko 12. elokuuta 2015

LIITERISSÄ ON KUIVAA PUUTA

                        Tässä sitä ollaan. Mamma-mia, mikä fiilinki päällä PEP2015 -kisasta. Olen niin innoissani kisasta, etten tiedä mistä päin söisin valuvan jäätelön. Sen sijaan tämä kisa ei valunut käsille vaan se näyttää lyövän iloisesti ja reippaasti läpi heti ensimmäisenä vuonna. Kisahan käydään reilun viikon päästä lauantaina ja jo nyt on mukavat 34 ennakko-ilmoa.

                        Kuten itselleni, myös kisalle, on asetettu kunnianhimoiset tavoitteet. Kisaa ollaan tehty nimenomaan kaikille ihmisille - aidosti. Ollaan tehty paljon töitä hyvän brändin eteen. Mainostettu ollaan ympäri Suomea ja lähes kaikista mahdollisista tuuteista. Ollaan tavoitettu ihmiset, ja saatu erittäin hyvää palautetta jo tässä vaiheessa. Lisäksi tavoitellaan rohkeasti jopa kolminumeroista osallistujajoukkoa. Tietysti ei olla pettyneitä, jos jää alle, sillä tämä on ollut jo niin antoisaa näinkin.

                        Minkäpä sitä kukaan itsellensä voi? Tässä sitä tosiaan taas ollaan. Tähdätään täysillä polkujuoksukisaan, jonka mitta on 56km. Reitillä ei ole nousumetrejä kuin yhteensä rapiat 200m, mutta sen sijaan reitti on paikoin raskas liikkujan alta. Olen laskenut, että 56km tuolla reitillä vastaa päivän kelistä riippuen noin 75-85km tiellä. Aika lailla saa oman maratonennätyksen tuolla tuplata ja pitääpä siihen päästäkseen vähän taitaa teknisellä reitillä juoksua.

                       Olen taas onnistunut viimeistelyssä. Suorituskyky lähti nousuun, kun poikkesin rohkeasti normaalista viikkorytmistä, vetämällä reiluun viikkoon kolme-neljä aika reipastehoista lenkkiä, joista osan kisareitillä. Samalla tiputin määriä ja annoin harjoitukselle ajan mennä lihaksiin ja hermotuksiin. Samalla juoksin kevyet vain erittäin keveinä, jotta tehoharjoitukset uppoaisi paremmin. Lihakset ovat vielä hieman jäykät, mutta suhteellinen (vauhti vs syke) vauhti nousi noin 20sekuntia parissa viikossa. Näistä harjoituksellisista onnistumisista tulee itseluottamusta omaan tekemiseen. On tärkeää löytää itselleen sopiva tie kehitykselle.

                       En muista olenko koskaan ollut mihinkään kisaan näin valmis. Kisassa ei tunnu olevan ainaista I-SR2014-reitin (pep2015 kisareitti) kramppiuhkaa lukuunottamatta mitään epävarmuustekijää tai pohdinnan paikkaa. Kaikki tuntuu selvältä pässin lihalta. Sen kuin vain pääsisi vetämään!
                      ...Minun liiteriin on siis kertynyt taas hyvä kasa kuivaa puuta... Ensimmäiset 13km laitetaan vain sen verran puita kaminaan, ettei nyt ihan kuivalla tukalla tarvi juosta. Väli 13-32km juostaan vain missä se on järkevää, muutoin passaillaan ja varotaan riisumasta itseään aseista. Juurikan penkalla sitten aletaan nakkeleen hiljolleen puita pesään ja sitten alkaa hiljalleen sellainen löyly, jotta vesi tippasee nokan päästäkin. Kantapäätä pakaraan ja kiireenvilikkaa Pyssyhovin saunaa kohden. Yhtään puuta ei jätetä konttiin, kun tipahdan punaisella maalisuoran matolla maalivaatteen alle. Riittääkö tuo taktiikka aikaan 7:45h jää nähtäväksi. Nälkää ja uskoa ainakin on!

                       Sittenkin kaikkein tärkeintä on tietenkin monien ystävien ja samanhenkisten tapaaminen. Jokainen haluaa voittaa itsensä. Toisille se voi olla läpi pääsy. Joillekkin joku aika. Minulle se on onnistunut suoritus, jossa tankki näyttää: FUEL END.

                        Muistakaa laittaa ilmottautumisia jo ennakkoon. 56km matkan ilmoittautuminen päättyy sunnuntaina, joten sille matkalle haluavien kannattaa täräyttää jo ilmoja tulemaan. :) Ja kuten moni on jo tehnytkin, myös 10,5km ja 25km matkoille kannattaa ilmoittautua hetimmiten. Tsekkaa kisasivut ja sieltä ohjeet.                       

                       Eiköhän rokata poluilla reilun viikon päästä tähän tyyliin?

Onni Vähäaho, Nivalassa 12.8.2015  

7 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää,uskon että alitat 7.45 h. Veikkauseni loppuajastasi on 7t 42 min. TAISTELE t. HOPE

    VastaaPoista
  2. Veikkaan minäkin että loppuaika on kova, reitti on ainakin kovin tuttu ja osaat muita paremmin jakaa vauhdin tietäen hitaammat ja nopeammat kohdat. Hyvältä näyttää osallistujalista jo nyt, tuttuja nimiä!

    VastaaPoista
  3. Kiitos luottamuksesta molemmille. :) Täytyy koittaa osata hyödyntää kotikenttäetu. Veikkaan silti, että kärjelle tulee takkiin 1-2h. Kuten eräs kaveri sanoi - saatamme näyttää että olemme ollee poimimassa marjoja, kun on niin tasokasta juoksijaa viivalla.

    VastaaPoista
  4. Minun veikkaus Onnille on 7.15. Ja kisan voitto-aika painuu alle 6h.

    VastaaPoista
  5. Pitäkää hyvät kisat !

    Ja Onni - Markolle ei saa hävitä yli 60 minuuttia tai joudut harjoittelemaan Hämeenkyrössä ilman kenkiä talvella ;) !

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommenteista, Lasse ja Pasi. Kisaan on jo nyt ilmoittautunut siksi kovia kavereita, ettei minulla ole niin isoja puita kontissa, jotta voisin podium-paikoista taistella. Marko Italian ja Ruotsin ultravuorikisoista rasittuneenakin juossee sen verran haipakkaa, etten hämeenkyrössä lenkkeilessä tarvi kenkiä. ;)

    Jos onnistun, voin saavuttaa tavoitteeni (7:45h).

    VastaaPoista
  7. Olin ylioptimisti ,eheryin 5 minsaa mutta en huomioidu lämpöstä ilmaa,silti hieno suoritus Onni. T.hope

    VastaaPoista