lauantai 27. helmikuuta 2016

YLIKUNTOON - PARASYMPAATTISEEN SELLAISEEN

                     Aina sanotaan, että eput laulaa njet,njet, mutta laulaa ne myös seuraavasti:

      "...tässä vaiheessa laulun aiheessa, koittaa vaihe uus, kantaottavuus. Väistyy tieltä sen erinomaisen tärkeän kysymyksen;
           Luuletko, että kitaraa soittamalla voi parantaa maailmaa? En tiedä onko näin, mutta ainakin soitan sitä oikein päin"

                   Tänään löysin "kitaran väärin päin kädestäni"... tai niin kuin yksi ALLE 2:30h maratoonari on joskus todennut: "kapulat väärinpäin perseestä"...

                   Eilen havahduin epäilemään lumisesta baanasta huolimatta ylikuntoa. Tänään kävin sen sitten toteamassa. Olen ajautunut ylikuntoon - parasympaattiseen sellaiseen. Oirekuvaa lukiessani, onneksi lievään sellaiseen. Ongelmani on lähinnä "vain" sykkeet. En saa niitä nousemaan. Ylikunto tulee usein piilevästi ja salakavalaa. Silti kehoni toimi vielä tämän viikon maanantaina normaalisti, eli viisi vuorokautta sitten.

                    Ylikunto sanaa käytetään monesti liian herkästi ja varomattomasti. Oikeasti se on (onneksi) aika vaikea saada - ja se on otettava tarvittavalla vakavuudella. Ylikuntohan on siis sellainen homma, että se on melkoinen temppu saada ja vähintään yhtä moinen temppu saada pois kehosta. Toki huumorin säilyminen edistää paranemista. Positiivisena immeisenä nään tämänkin vähättelemättä "vain" haasteena.

                     Rohkeus harjoittelussa on usein myös riski, ei mielestäni hulluutta. Kurottaessa ylemmille hyllyille voit saada milloin tahansa kirjasta päähän. On selvää, että harjoittelua tulee tässä yhteydessä tarkastella myös kriittisesti. Lapanen on uskallettava nostaa pystyyn ja myöntää virheet harjoittelussa - ja ennen kaikkea löytää ne.

                     Isoin virheeni ja ylikuntoon johtuminen on ollut (äääh!!!) liika kilometrisidonnaisuus EDELLEEN! Kyllä se nyt vain niin on, että täytyy harjoittelun monipuolistamisen yhteydessä osata unohtaa kilometrejen laskemiset. Martin Johnsrud Sundby ehti ensin. Tulen vähän perässä - unohtamaan kilometrien tuijjottamisen. Tosin Sundbyhan ei edes niitä laske. Ehkä niitä voi huvin vuoksi pitää ylhäällä, mutta nyt on OSATTAVA lukea harjoittelutunteja.

                    Tässä minun tämän vuoden harjoitustunnit ja (suluissa mikä on ollut viikon tarkoitus). Tämä paljastaa ylikuntoon ajautumisen syyn. Rytmi on jäänyt enempi ajatustasolle.


                   Harjoitustunnit              Juoksukilsat          Viikon teema
Vko.1:              14h                               138km               (Kova)
Vko.2:              17h                                133km              (Kova)
Vko.3:               9h                                71km                 (Kevyt)
Vko.4:              15h                                126km              (Kova)
Vko.5:              14h                                130km              (Kova)
Vko.6:              14h                                90km                (Kevyt)
Vko.7:              13h                                124km              (Kova)
Vko.8                15h                               106km              (Kova)


                     Määrät on olleet niin tapissa minulle, kun ottaa huomioon viikojen sisältävän myös tehoharjoituksia, että tuo viikon 6 kevyen viikon jääminen sananahelinäksi, kostautui näin raakasti. Viikolla kuusi  on ollut 14h sisällä mm. Pk2 kilsoja 12 ja Vk reipasta polulla 7km. Ihan jees määrä kevyelle viikolle, mutta vertikaalitonni oli kevyen viikon lopuksi selkeä rasitustilan hankinta kovan viikon alle kuormittamaan - ja edellisestä kovasta jaksosta palautumatta jättämistä. Eli kevyet viikot on osattava/uskallettava ottaa tarpeeksi kevyenä. Harjoittelu on sen verran rajua minulle, ettei ole yhtään vara lipsua harjoittelun rytmittämisestä.

                      Toinen asia on yövuorojen aikainen ja yövuoron loppumispäivän harjoittelu, joka on muistettava pitää poissa Vk-alueelta. Eilenhän lähin hakeen pitkää reipasta yövuorojen jälkeen. Se oli, kuten karjalankandalfi sanoi: VIRHE. Mutta anyway, sattuuhan sitä paremmissakin piireissä. Ei muuta kuin hoidellaan parasympaattinen ylikunto pois.

                     Kokeilen karistaa sen seuraavalla kaavalla: Huomenna lepo. Viikko 9 kevyt. 5 harjoituspäivää. Tunnit 5-8h. Sisältöönkin on jo ideaa. Viikko 10 perus. Viikko 11 kova ja Viikko 12 kevyt jne. palaten 2xkovaa + 1xkevyt -rytmiin.

                    Hietapuolen Bekele (Keijo) seuraa paljon harjoitteluani läheltä ja datan välityksellä. Häneltä olen saanut paljon vetoapua kehityksen tiellä ja hyviä vinkkejä. Keijon rooli kehityksessäni on ollut iso. Kiitos taas julkisestikin! :) On hyvä, että joku harjoittelua läheltä näkevä on tukena. Tänäänkin sain Keijolta hyvää vinkkiä harjoitteluun.

                     Jep, peruskunto on ottanut hyvän loikan eteenpäin. Nyt otetaan vähän keyemmin niin saadaan yläkierroksetkin takaisin käyttöön. Tänäänkin tuollainen 5min/km vauhti noin 130 sykkeillä tuntui kyllä tosi lepposelta, joten ihan hyvillä mielin jään odottaan kroppaa mukaan touhuun!

                     Suomessa, meissä kantasuomalaisissa on kumma gangiapiirre. Kun joku uskaltaa tehdä jotain erilailla, ollaan herkästi että "miten se nyt tuommosta meni tekemään". Kuten vaikkapa musiikkipiireissä Robinin "miten eskimot suutelee" musiikkivideon rohkeampi, mutta mielestäni täysin hyvänmaun rajoissa oleva musiikkivideo. Robinkin kasvaa, eikä skeittilauta ole lopuun ikään kainalossa. Nyt sitten Sanni repäs - varsin supisuomalaisin sanakääntein. Mielestäni varsin vahvaa tekemistä. Minä tykkään!



Onni Vähäaho, Nivalassa 27.2.2016 

2 kommenttia:

  1. Itsekin aikanaan jouduin oppimaan että ei saa pelätä niitä kevyempiä viikkojakaan. Niissä se kunto kehittyy, palautumisen aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rohkeutta pitää tosiaankin olla molempiin suuntiin. Harjoittelusta pitäville tuo kevyt viikko on usein vaikein alue. Lapanen on pystyssä ja otettu asiaksi. :) Minulle on kerran käynyt tämän harrastuksen aikana samalla tavalla. Koitan kaivaa harjoituspäiväkirjasta sen kohdan. Mielenkiinnosta.

      Hieman kevennystä, sillä olo on varsin positiivinen ja vapautunut: Kaksi setääni olivat ajaneet joskus 60-70-luvulla Nivalasta Tampereelle autolla. Toinen oli puheliaampi, toinen "hieman" hiljaisempi. Hiljaisempi oli vänkärinä. Jyväskylässä hän aukaisi suunsa: -"On tässä autossa nelosvaihekkin".

      Kyllä juoksija on "yksjalkainen", jos ylävaihteet viedään. Täytyy selvittää myös muita syitä. Esim. hemoglobiini. Minulla on ollut ajoittain vaikeuksia Hb:n kanssa. Punasolut kuljettaa happea. Jos niitä ei ole tarpeeksi, jää se "nelonen ja vitonen" löytymättä vaihdelaatikosta.

      Poista