KISAKAUDEN PÄÄTÖSTANSSI

      11.VAAROJEN MARATON  30.9-1.10.2016

ALUSTUS

                   Suomen vanhin polkujuoksutapahtuma, Vaarojen Maraton, juostiin 11:sta kerran Kolin kansallispuistossa, joka rajoittuu Joensuun, Kontiolahden ja Lieksan alueille. Kolmena ensimmäisenä vuonna kisakeskuksena oli toiminut Kiviniemen tila reitin eteläpäässää, mutta osallistujamäärän kasvaessa (v.2006 10hlö, v.2007 49hlö ja v.2008 110hlö) tapahtuma keskukseksi vaihtui Sokos Hotelli Koli.

                   Muistan, kun aloitin laihduttamisen 107kg:sta v.2007 ja vuonna 2008/2009 luin Juoksija-lehdestä juttua Vaarojen maratonista. Silloin tuo kisa tuntui niin hurjalta, etten ajattellut koskaan uskaltavani kohdata moista haastetta. Nyt kuitenkin tapahtui niin, että tuon mystisen kisan lähtölistalla oli nimeni. Miehet 43km kohdalla. Tapahtumassa juostiin myös samalla matkalla retkisarja, sekä 14km, 87km ja 131km kilpasarjat. Yhteensä tapahtumassa oli 862 juoksijaa.

                  Reittiä oli muutettu aikaisemmista vuosista niin, että tiepätkät oli minimoitu alusta ja varsinkin lopusta. Itse en tietysti tiennyt mitä se merkitsisi ajoissa. Paikalla oli kuitenkin matkan monta kertaa juosseita ja myös nuo uudistetut pätkät omissa harjoituksissa jo läpi kahlanneita. Yksi heistä oli Henri Ansio, joka voitti nyt Buff Trail Tour Finland toisen kerran peräkkäin. Henriä kätellessäni vaihdoin muutaman sanan. Henri totesi aikatavoitteista väen tivatessa, että hänelle reitinmuutokset vaikuttavat noin 20-30min, joten siitä päättelin omalla tasolla sen olevan noin 40-50min. Ansio oli juossut hänelle tyypillisesti kisan myös edellisenä viikonloppuna sijoittuen maratonin Sm-kisoissa neljänneksi ajalla 2.28.41.
 

KISA-AATTO

                   Saavuimme Kolille perjantaina iltapäivällä kahden maissa. Fiilis oli hyvä sekä itselläni että marinoidulla maratonjuoksija kaverillani, Timo Poikkimäellä. Näin kavereiden kesken "Poikki-Timpalla". Meillä on ollut parin vuoden ajan hauska "sekuntisota" maratonilla, joka taitaa olla tällä erää edukseni 18 sekunnin marginaalilla.

                   Tunnelma oli yhtä-aikaa odottava, kiehtovan jännittävä ja upea. Kisakeskuksesta numerolappuja hakiessamme pääsin moikkaamaan vanhoja tuttuja ja Poikki-Timppa tutustuun heihin. Larivaaran Visa-Pekka hieman nuhaisena hytisi komea Northern Trail Runnersin kollege päällään hotellin edessä. Hän kertoi jännitävänsä muutaman tunnin päästä (Pe klo.22) alkavaa 131km starttia. Turhaan, sillä jännitys kyllä näkyi kertomatta (hah-hah). Myös Maksimaisen Ville vaikutti "hieman" jännittyneemmältä kuin elokuussa Pyssymäellä... Valoja päälle, Cosmos - onhan se selvää!

                   Yksi jututettavista oli tietysti Jarkko Saksa, joka osallistui 87km:lle (keskeytti 43km kohdalla vaikeiden jalkaongelmien takia). Jarkko jos kuka on ääripositiivinen kaveri, joka on samalla polvesta alaspäin kävelevä sairaskertomus. Hän kertoi meille erittäin puoleensavetävällä intensiivisyydellä kartasta olennaiset kohdat 43km reitiltä. Kertomus realisoitui lopulta niin hyödylliseksi molemmille meistä, että mikäli ensi vuonna saamme pikkubussillisen väkeä kolille, pyydän Jarkkoa pitämään luennon reitistä retkikunnallemme. Kiitos, Jarkko!

                    Sataman päähän, loppunousun (2,2km) alkuun tutustuessamme pääsin moikkaamaan vielä Partasen Ekaa. Siinä on loistotyyppi. Maisemat puhuttelivat meitä. Kävimme yön nukkumassa ja tulimme maisemia takaisin hengittämään kisa-aamuna. 131km matkalaisten gps-pallukoita tuli seurattua kunnioituksella ja hienoisella kaiholla. Onhan tuo kuitenkin se oma tuleva päämäärä.

                     Kisa-aamuna paikalla olikin sitten enempi tuttuja. mm. Pyssymäki Extreme Polkujuoksun 57,5km sarjan voittanut Tero Ruokolainen. Itse jännitin pystyisikö Tero laittamaan kampoihin Ansiolle. Yllätyksekseni Tero oli jäänyt sekä Ansiosta että Tomi Halmeesta jo Kiviniemeen (16,6km) tullessa pari minuuttia. Terollahan oli ollut toki sitten 25km:n kohdalta eteenpäin imeytymisongelmia.
                     

KISA

                     Olo on hieman normaalia levollisempi. Jalat tuntuvat olevan ihan ok. Lyhyiden juoksukamppeiden valitseminen hieman hyytävän tuntuiseen ilmaan arvellutti. Turhaan. Hieman tuulta ja 8astetta lämmintä oli optimi keli. Pian torvi törähti ja säntäsin heti kärkimiesten takaa liikkeelle. Nyt oltiin Suomen kovimmassa startissa!!! Ansio, Ruokolainen, Halme ja mm. Buff Trail Tourin sen ensimmäisenä vuonna (2014) voittanut Janne Hietala. Jestas sentään mikä fiilis! Lähtijät oli jaettu 3-4ryhmään ja olin otettu, kun minut kelpuutettiin tuohon ensimmäiseen. Poikki-Timppa lähti yltiövaatimattomana persoonana toisessa ryhmässä n.10min perääni. Slougani ja totuus; Poikki-Timppa tulee aina takaa, oli nytkin mielessä. Löysätä ei siis sopisi.

                     Kokeneen starttiväen ansiosta lähtö oli hyvin jyvittyvä. Ei poikasmaisia ryntäilyjä tai huohotuksia. En kuullut kenenkään hengittävän raskaasti ensimmäisen 10km aikana! Oma jalka tuntui yllättävän kevyeltä ja koitin vain nauttia rennosta sekä helposta rullauksesta. Kärki meni sellaista nelosen vauhtia, ehkä hieman alle. Itse juoksin ensimmäisen vielä hyvää baanaa olevan kilsan aikaa 4:23min. Tuossa oli ekat 500m lievää nousua ja loput hieman enemmälti laskua. Kisa oli aukaistu upeissa ja toiveikkaissa tunnelmissa Suomen vanhimmassa ja kukaties upeimmassa polkujuoksukisassa.

                     Alun olis määrä olla helppoa myötälettä. Heh,heh, no olihan se niinkin. Viiden eka kilsan aikana oli paljon alas laskettelua mutta myös 125 nousumetriä. Pääsin näkemään aitiopaikalta, kun yksi Suomen parhaista alamäkijuoksijoista, Janne Hietala, tiputti mäkeä alas. Kyllä siinä on vielä omassa tanssitaidossa kehittämistä. Polkutanssitaidon kehittyessä ilmeisesti rohkeuskin kasvaaa siinä mukana. Alussa oli myös joku muutaman sadan metrin mittainen, hieman kumpuileva tie-osuus. Tiesin siitäkin jalkojen pelaavan hyvin, kun lievässä myötäleessä rullasi helposti alle nelosen vauhtia tunnelmasta nauttien.

                     Edellisen illan Saksan Jarkon luento oli kaiken aikaa takaraivossa. Siksi toisen käden olisi pysyttävä käsijarrulla kaiken aikaa. Reitti polveili kohti Kiviniemen vesistön ylitystä ja huoltopistettä. Itäpuoli reitistä tulis olemaan se selvästi helpompi. Hieman kuitenkin koin jääväni kaiken aikaa porukoista. Aina joku tuli rinnalle ja sen vauhti oli aavistuksen minulle liaan lujaa, eikä riskillä roikkumiset umpi-oudolla reitillä tulleet kysymykseen. Pyrin kaiken aikaa olemaan 145-160 syke-alueen välissä. Sellaista hieman maratontehoja kevyempää juoksua. Sellaista mukavan reipasta rallattelua.

                     Jalka tuntui jaksavan tanssia paremmin kuin jalkani olivat koskaan aikaisemmin jaksaneet tansahdella tällaisessa ainakin minulle vaativassa kivikkoisella ja juurakkoisella polulla. Se lisäsi luottoa, vaikka ohi meni kavereita harvakseltaan, heidän vauhdin ollessa liikaa tuossa kohtaa minulle. Halusin pysyä ruodussa.

                     Olihan siinä ennen Kiviniemen vesistönylitystäkin ihan mukavasti up & down´ia. 16,6km matkalla nousumetrejä tuli 400m verran. Että sellainen myötäle. Lisäksi, vaikka tuo itäpuoli on lastenleikkiä länsipuoleen verraten, tuollakin oli varsinkin kivikkoisia mäkiä, jos kohta vähän juurakkoisiakin pätkiä, joten kyllä sielläkin pääsi jo askartelunkin makuun. Ennen Kiviniemeä oli vielä hieman mutaikkoa. Tyytyväisenä taakse jääneeseen alkupätkään asetuin veneseen. Keskivauhtikin oli vielä alle 6min/km. Olin kyllä siihen hiljaa aika hitokseen tyytyväinen. Kiviniemessä (16,6km) ajassa 1:37:59. Juomaputelot (kaksi kertaa 0,5L) täyteen ja elektrolyyttitabletit perään. Korkit kiinni ja menoksi. Kisa menossa!

                    Kiviniemen huollon jälkeen oli pieni tiepätkä joka jatkui vielä hieman kärrytienä. Sekin tosin mukavia nousutömpäreitä sisälten. Edelleen tasaisilla/hienoisilla myötäletiepätkillä vauhti oli 4:30min kantimissa ja jalka varsin iloisella tuulella. Mutta tästähän tämä kisa vasta alkoi, kuten Saksan Jarkko ansiokkaalla priiffillä sen oli sangen hyvin tietoomme antanut. 20km korvilla alkoi 7km(!) jatkunut lähes yhtämittainen nousu-osuus. 360nousumetriä 7km aikana.

                   Puolimaraton täyttyi ajassa 2h10min. Tosin tämän maratonin matka oli n.44km (monilla meni gps-lukema ylikin), joten todellinen puoliväli oli n.2h17min ja eka puolikas reitin selkeästi helpompi osuus. Toiseen puolikkaaseen menikin sitten n.3h4min.

                   Puoliväli täyttyi Heraniemessä, josta alkoi tasamaamiehen koitinkivet oikein todenteolla, eli jatkuvat nousut, toinen toisensa perään. Yllätyksekseni ja suureksi ihmetyksekseni huomasinkin olevani se, joka ohittaa alkumatkalla minut ohittaneita. Toki joku kolme-neljä kaveria luikahti ohikin. Etenkin kädet-reisissä-mäissä saavutin/ohitin usein edellä meneviä. Lisäksi pystyi ihan kohtuullisesti aina mäen päällä jatkamaan juoksua. Prässi oli silti melkoinen. Sitä on hyvin vaikea pukea sanoiksi. Se oli jatkuvaa askartelua. Jossakin kohdassa tuntui, että katkean keskeltä kahtia sinne mäkeen. Vääntö esim. vatsanseudulle oli paikoin hurja. Vatsa -ja selkälihaksia poltteli, reidet huusi hoosiannaa, eikä mäen huippua edes näkynyt. En vieläkään tiedä miten sain nuo kaikki nousukilometrit kohti Ryläystä leivottua alle kymmeneen minuttiin. Välillä nimittäin piti mennä liki nelinkontin. Osa oli nostanut puista ihtiään ylös.

                   Oli selvä, että mentiin Heraniemen reittimestarin erikoisia pitkin kohti hiljalleen lähestyvää, kuuluisaa Ryläystä. En tiedä, saatoin tajuta missä se Ryläyksen huippu oli tai sitten en, mutta ainakin sinne päästäkseen joutui raastamaan melkoisesti. Jossain vaiheessa tosiaan alettiin tiputteleen kallioilta alaspäin. Yksi edelläni mennyt kovantuntuinen kaksikko koki melkoisen vaaranpaikan, kun toinen heistä heitti alamäen lopussa katolleen. Ilmat pihalle ja hiljalleen askeleita tapaillen eteenpäin. Hurjaa touhua. Heillä ei ollut nastakenkiä. Ryläykseltä laskettaessa focus oli - kuten kaiken aikaa muutenkin - siinä, että pysyn pystyssä. Jotenkin tuntui, ettei näissä laskuissa ole yksinkertaisesti varaa heittää pannuja. Vauhdikkaammissa, juostavissa alamäissä taas kieli jähmettyi keskelle suuta, kun painettiin alle nelosta alas. Itäpuolella alamäkiä pystyi tiputtaan vielä kolmenminsan kilsavauhdilla alas, mutta länsipuolella ei ollut enää jalkaa eikä kanttia moisiin tiputuksiin.

                   Jostain 29km:sta 32km rallateltiin aika hyvää baanaa. Itseasiassa kokonainen kilsakin meni vielä alle 6minsan 30km:n osalta. Tuollahan liki jokaiselle myötälekilsalleki tuli aina usiampi kymmenen metriä nousua ja myötälepätkillä oli pikku estettä usein haasteeksi asti, joten kilsa-ajat vähän hämäävät. 31,9km oli huolto numero kaksi. Huoltopisteillähän oli vain vettä! Mukana olleella juomamäärällä piti siis pärjätä karkeasti ottaen ensin 17km, sitten vaativa 15km ja sitten vielä raskaampi 12km.

                Edelleen positiivinen huomio siitä, että olin pääasiassa ohittaja, enkä ohitettava, jatkui.  Viimeisestä (n.32km) huollosta lähtiessä oli heti vastassa kiipeämistä kiipeämisen perään, sillä 33km:lle tuli 110m nousua! Siis yhdelle kilsalle. Ja edessä olisi vielä kovempaa settiä. Sai siinä vääntää. Sanoinkin taas yhden ohitettuani, että kyllä tässä saa vääntää - ja että jos tästä yrittäisi vielä vääntöä lisätä niin tavarat tulee kyllä alle.

                 Jalat palutui tietenkin aina vain hitaammin tasaisilla pätkillä. Aloin jopa hieman toivomaan, että tulisipa taas seuraava nousu niin saisi kävellä. Juoksemisen eteen joutui tekemään yhä enemmän töitä. Kuitenkin jaksoin edelleen aina nousun alkaessa juosta nousua jonkun matkaa ennen kävelyksi laittamista. Tällä tavalla sain ainakin omaan mieleeni yliotteen muista kiipiäjistä. Yritin myös nousuissa ottaa aina väliin esim. 10m mittaisen väkisinvääntöhölkän, jolla sain muita kiinni, ja sain samalla siitä jälleen omaan mieleen lisävoimaa. Tämähän on pitkälti psykologista touhua sekä itselle, että toisille, minkälaisen kyvykkyyden kuvan annat itsestäsi. Ja kaikki tämä rakentuu tietysti leikkimieliseen ajattelupohjaan, jossa on keskiössä lystinpito "StandUp -huumori" otteella.

                 36 kilsa. Nousumetrejä YHDELLE KILSALLE 149m. Ei ihme, että takareisi meinasi pullahtaa ulos. Saadakseni sen sisään, oli vain yksinkertaisesti otettava kisan neljäs suola -ja magnesium sitraattitabletti ja yksi burana (kisan ainoa). Yritin juoda tuossa kohtaa(kin) paljon, jotta munuaiset saisivat armoa kulkijalta. 36 kilsallakin jaksoin hieman yrittää juosta 149:stä nousumetristä huolimatta. Siksi kilsa oli niinkin nopea kuin 12:13min, tosin Ansio oli näemmä vetänyt tuon kilsan 7minuuttiin! Tylyä oli se, että nousut eivät tosiaankaan loppuneet siihen. Tajutakseen miten paljon on 149nousumetriä yhdelle kilsalle niin esim. Karhunkierroksella lopun Rukan vaaroilla oli rajuin kilsa 107nousumetriä. Eikä sielläkään ihan laulellen menty?

                Viimeiset viisi kilsaa menin kuin hurmiossa. Tajuisin monista merkeistä ja ohittamistani kanssakilpailijoiden tasosta, että tässä ollaan nyt tekemässä ihan kelpo raastoa. Lopun nousussa ohitin vielä kolme oman sarjalaista. Tuntui, että olin jakanut voimani hyvin. Viimeisellä muutaman sadan metrin tiepätkällä ennen viimeistä loppunousa pystyin vielä näemmä juokseen noin 4:10min/km -vauhtia. Viimeiseen 2,2km satamalta lähdettävään nousuun minulla meni 19:50min. Tuo tavataan tuolla kellottaa, ja pitihän siihen yrittää iskeä. Tuossa tulee n.200 nousumetriä reilun parin kilsan matkalla! Ansion Henri veti tuonkin muuten 12:57min!!! Eli 5:53min/km tahdilla 2,2km matka, joka sisältää 200 nousumetriä. Ja alla 42km raastavaa tanssia Kolin kivisillä, juurakkoisilla, liukkailla ja mutaisilla poluilla. 

                  Matkaa kertyi 43,95km. Nousumetrejä tuli 1672metrin verran. Lopulta olin maalissa ajassa 5h 20min 55sekuntia. Sijoitus 289 miesjuoksijan joukossa 36:s. Sitä pidän varsin hyvänä, sillä vahvuusaluettani ei ole näin lyhyet matkat. En tiedä, saisinkohan järjestäjät ylipuhuttua ja kokeiltua nimenomaan tuolla Kolilla ensivuonna 131km matkaa? :=)

TULOKSET  Miehet 43km Vaarojen Maraton  

* Nivalainen
** PEP2016 (57,5km) mukana ollut 
*** Alle 3h maratoonari

1. Henri Ansio, Salomon-Suunto Racing Team    3:56:22
2. Tomi Halme, Inov-8 Mud Racing Team           4:00:18
3. Sami Vähänen, Sajaniemen Sonnit                    4:08:05
....
8. Tero Ruokolainen, Ultra Sisu                            4:31:49 **
....
36. Onni Vähäaho, Northern Trail Runners          5:20:55 */**
...
51. Tatu Vanninen, Helsinki                                  5:35:43 ***
...
114. Timo Poikkimäki, karkkainen.com                6:14:50 *
...
204. Olli Suorsa, Northern Trail Runners              7:04:46 **


(Tästä klikkaamalla voi katsoa kaikkien sarjojen tuloksia enemmänkin)

SISÄPIIRI

                  Aina pitää muistaa liputtaa omankin tapahtuman puolesta. Tällä kertaa siinä hommassa onnistui Poikki-Timppa minua paremmin. Hän oli kisan jälkeen saunassa yhtä-aikaa istuneelle Saksan Jarkolle velmuillut, että ei tuolla silti ollut aivan yhtä kovaa nousua kuin meidän "Syyryn seinänousu". Jarkko oli ollut heti näppäimillä ja vastannut kutakuinkin näin: -"Siellä teillä ei oo mitään nousuja. Ens kerralla, kun tuun niin tuon teille nousut mukanani laukussa. Tarvittaisiin 25 Syyryn seinänousua ennen kuin päästään edes Mäkrän (Kolin kovin nousu) ensimmäiselle tasanteelle". Arvatenkin saunaväki repesi nauramaan.

                  Henri Ansion kommentti kisasta: "Vaarojen Maraton 2016 uusitulla reitillä juostu läpi ja oli kyllä rankka setti. Viimeinen 10 km pelkkää nousua ja laskua. Aikaa meni 30 min enemmän kuin viime vuonna. Loppuaika 3:56 ja 1. sija ajallisesti hieman enemmän kuin laskin etukäteen. Juoksuna tähän kohtaan kuitenkin onnistunut veto. Viime viikon SM-maraton kuitenkin tuntui vielä kropassa. Ekat 20 km iisisti ja lopussa niin paljon kuin jaloista lähti. "

YHTEENVETO

                Tämä oli hieno päätös toukokuussa alkaneelle kilpailukaudelle. Tästä alkaa noin 2-3viikon siirtymäkausi, jonka lopuksi on ohjelmassa mm. Nivalan Suunnistajien järjestämä mukava 14km polkujuoksu kisa nopealla ja helpolla reitillä. Kannustan kaikkia kokeilemaan tuossa tapahtumassa polkujuoksua! Tuon jälkeen harjoittelen psyykkistä puolta kiertämällä kolme kertaa meidän Iso-Sydänmaan reitin putkeen.  ( <<< Tuohon on vielä noin 17-18 paikkaa whatsapp - ryhmään, jos haluat seurata ryhmässä I-SR2014 reitin kolmen kierroksen kiertoa). Siitä sitten pikku levon kautta kohti vuotta 2017 ja Karhunkierroksen 80km matkaa. 2017 elokuussa PEP 57km ja Lokakuussa sitten ehkä jopa se 131km jos sinne onnistun itseni puhumaan.

Onni Vähäaho, Nivalassa 2.10.2016