keskiviikko 26. lokakuuta 2016

ULTRAPOLKUJUOKSUA I-SR2014 REITILLÄ

                   Tarkoituksenani oli kiertää I-SR2014 vaellusreitti (a´ 57km) kolme kertaa putkeen. Ajankohta oli eilen ja tänään. Reilu kolme viikkoa Vaarojen maratonin ja raskaan kauden päätyttyä. Silti olin luottavainen. Suoritukseen tulisi menemään etukäteislaskujeni mukaan 30-36h. Suunnittelin huolella tuntematonta. Soitin mm. Visa-Pekka Larivaaralle, miehelle joka on kiertänyt Karhunkierroksen TUPLANA (n.165km) alle 29 tuntiin. Muistin tuon puhelun keskustelut hyvin iltayön synkkinä tunteina. Kumpi tuli ensin? Pää vai jalat?

                     Minulle tärkeä ja mainio ystäväpiirini muodostivat WhatsApp -ryhmän. Myös omasta rakkaasta perheestä oli vaimo ja tytär ryhmässä. Aprikoin tyttärelle tämän olevan liian rankkaa, mutta hän niin kovasti itse halusi. Ryhmä oli kuin väki ladun varrella, se hurrasi minua eteenpäin.
                                                              Lähtövirittelyjä

                    Ensimmäiselle kierrokselle sain paikallisen oppi-isäni matkaan. Keijo "Hietapuolen Bekele" Nivala on kiertänyt kanssani tuon reitin muutaman kerran. Löysimme alusta asti yhteisen soinnut, vain laulu puuttui. Maisema vaihtui nopeasti. WhatsApp -ryhmän riehakas stadionalueenomainen kannustus raikui raivokkaan humoristisena: -"Riskillä vaan, sanon minä!" Alkumatkan ainoa takaisku oli lennokas kaatuminen rajalinjan laskussa hieman ennen Lorvinlinjaa. Loukkasin solisluuta/olkapäätä. Vähä-aikaa näkyi tähtiä pilvisellä taivaalla.

                    P2(11km) pisteellä ollaan kevyestä menotunteesta huolimatta 11min aikataulua edellä. P4(23km) pisteellä jo 21min. Tunne siitä, että saamme löysätä jo muutoinkin kevyttä menoa voimaannutti entisestään menoa. Tyttö kannustaa WhatsApp´ssa. Kannustus jatkuu viestiketjussa hurjana. Karnevaalimeininki, vaikka ollaan erämaisen takaosan syvimmissä syövereissä, syövereissä, jonne on monen matkanteko katkennut.

                    Syyryssä (26km) täytettiin energia ja juomavarastoja kätköltä. Huomiona, että esim. Banaani oli melko kylmää. Myös suklaat piti laittaa rinnankohdan taskuihin sulamaan.
                                                  Syyryn juoma/eväskätköllä.

                   Noin 3km kallio-osuus. Juoksen koko ajan edellä. Yhtäkkiä takana alkaa kuulua rapinaa, joka viittaa taiteellisiin tanssiliikkeisiin. Keijo ottaa sellaiset etukenot, että siinä ettei ehdi kiivetä selkääni ennen kuin saa hyppynsä alas. Teknistä.                            
                               Juuri P6 pisteen ohitettuamme. Mestarille maistuu eväs takana.

                   P6(31km) saavuimme ajassa 4:18h. Olimme 32min aikataulua edellä. Ruoka maistui ja söimme kilvan leipiä. Aikataulussa reilusti edellä ja ruoka maistuu. Hyvä merkki.

                   Nousemme Iso-Juurikan penkalle. Askel on harvinaisen kepeä aikaisempiin kiertoihin peilaten. Sanonkin Keijolle, että maltetaan nyt kuitenkin pidätellä, kun tuota matkaa on sen verran vielä jäljellä. Ja kylläpä sai taas nauraa. Matkaa oli todellakin jäljellä. Kerroin myös Keijolle, että en uskonut kovinkaan monen uskovan kolmen kierroksen kiertämiseeni. Keijo nyökkäilikin asian olevan niin. Kukaan siitä ei ollut minulle puhunut, mutta tiesin sen silti. Sehän on aika luonnollista. Itse uskoin, ja juuri siksi olin tässä. Toki tiesin sen itsekin, että haaste on kova, ja juuri siksi niin motivoiva - tehdä uskomattomasta totta.

                   Matka soljuu iloisesti etiäppäin. Juurikan pohjoispään penkalla täytyy taas pannuttaa kunnolla. Tällä kertaa ei käynyt kuinkaan, eikä olkapääkään vaivaa enää. P7 pisteen kätköllä silmäilen äkkiä(!) kannustusviestejä.

   P7 (rapiat 40km) miten tämä voi olla näin helppoa? Kuvaa ei ole toiselta kierrokselta.

                        On hienoa kuulua itseään parempaan seuraan, lainatakseni aina kohteliasta Poikki-Timppaa, jonka viralliseksi titteliksi julistettiin viime paikallislehdessä JUOKSIJA.


                             Rajaperä v.2016: Joutoväkeä ja yksi juoksija.



                      Totta tuokin, mutta totta sekin, että OIKEASTI arvostan tosi korkealle tätä yhteisöä joka auttoi minua tässäkin taistossa. Mielestäni meissä on voimaa olla yhtä, sitä voimaa joka ei ole nyky-yhteiskunnassa itsestään selvää. Se jos joku on aitoa.

                      Pesäneva maratonmatkan tuolla puolen intoudumme kuvaamaan alati taulumaisen upeaa pesänevaa.  
                                        v.2013 maratonin Suomenmestari M60

                      Pian pitkoksista vapaan(!) Pesänevan tuolla puolen koittaa Lahnajärventie uudelleen ja P8 (45km). Siellä ajassa 6:36h. 34min aikataulua edellä. Pieni himmailu näkyy vähän kellossa. Säästämme voimia. Alan valmistautua tällä tavoin seuraavalle kierrokselle, ottamalla loppukierroksen korostetun kevyesti. Tuossa kohtaa kenties hauskin WhatsApp -viesti tulee Lasse Ylimäen näppäilemänä: "Sehän saa Timppa rueta pukemaan kohta housuja jalakaan." ..."On se vain meininkiä", komppaa Marko Mattila. Muut peukuttaa ja näyttää hauistaan.

                     Loppumatka lasketellaan lähtö ja maalialueelle, eli pulpetille. Eka kierros täyttyy ajassa 8:21:10, eli noin 8:22h.
                       600m ennen pulpettia. Kevyesti tulee.
                       Vähän komiikkaa.
                       Lihakeittoa, Timpan tuomaa kahvia, sokeria ja keksiä.

                     21min eväs -ja varustetauon jälkeen alkaa toinen kierros juoksija Timo Poikkimäen kanssa.
                     Timo juoksisi P2:lle asti ja jatkaisi siitä sitten 25km etulenkkiä omia teitään. Toinen kierros alkaa mukavissa tunnelmissa. Juoksu tuntuu alunalkaen samanlaiselta kuin se oli tuntunut eka kiekan lopussakin. Ensimmäinen 5km menee huomaamatta. Noin 8km kohdalla alkaa kuitenkin painaa jalkaa. Kuin leikaten tuntuu jalat puhdittomilta. Ei mitään hidasta hiipumista vaan merkittävä voimattomuus. Vauhti hieman tippuu, mutta matka jatkuu kohti pimeyttä, joka alkaa laskeutumaan.

                     Toisen kierroksen P2 ajassa 10:26. Timppa jatkaa matkaansa. Hyvä apu vajaan kahden tunnin verran. Aikataulua vielä 14min edellä. Ero kutistui kuitenkin lähdöstä tähän 3min verran. Olennaisinta on kuitenkin, että olen nyt ensimmäisessä voimattomuus kuopassa. Tätä jatkuu Pesänevan toiselle puolen - toivottomuutta. Kunnes toisen kierroksen ollessa n.14km vaiheilla teen Lotus-kyykyn. Kellossa 70,5km. Lunta alkaa kaunoon ja meikä kyykyssä vaivaismäntyjen katveessa. Luonnon kanssa yhtä. Kyykky tepsii ja keventää askelta sekä mieltä. Usko tulevaan palaa ja virkustun. Pääsen ylös kuopasta!

                   Matka kohti P3 eväskätköä jatkuu. Palautusjuoma maistuu. Kaikki maistuu - siis vatsa vetää. Se on näissä olennaisinta, sillä se on keskiössä, josta myös jalat ja pää elää. Jossain 18km kohdalla toista kierrosta kaikkivoipaisuus on taas takana ja mielen valtaa voimakas synkkyys. Tajuan katselevani vajaa kellonympärys sitten tapaamiani puita ja suomättäitä taas uudelleen pilkkopimeässä vain otsalampun valokeila ja taivaalta tippuva lumi kanssani. Kieriskelen epätoivossa. Mietin etteikö todella ole ihmisen lapsella muuta miettimistä kuin tätä surkeutta. Mietin myös eikö ole muuta itsensä haastamista kuin rämpiä Iso-Sydänmaan reitin teknistä ja pehmeää takaosaa yksin loputtomassa pimeydessä.

                    Hädässä pelaa usein onneksi vaistot. Soitan kotiin klo.20:20. Olen 21km kohdalla toista kierrosta. Tajuan, että nyt on pitkästi kaikkialle. Pyydän vaimoani tekemään minulle vielä yhden kätkön. Nimittiäin kotiavainkätkön. En ole enää varma mistään jaksamisesta. Otan vain uuden askeleen ja sitten taas uuden. Jokainen niistä tuntuu raskaalta.

                    P4 (80km) ajassa 12:49h. Kannustus raikaa yhä kovempana. 9min aikataulua perässä. Tuntuu ihmeeltä, että niinkin vähän. On ollut niin huonoa, mutta on minulla hienoa sakkia! Ainoa äpärä, joka ei enää usko tähän on se joka on itse täällä - sydänmaalla. Lunta kaunoo taivaalta kuin peittääkseni haaveeni kevyeeseen peitteeseen. Tossukaan ei enää pidä. Hokat piti ok. ekalla kiekalla, mutta nyt alkaa luistaa. P5 kätköpisteellä istun mättäälle syömään. Tämän minä osaan. Aina toivoin hiljaa mielessäni syödessäni rauhassa, että josko sittenkin nousisin uudestaan kuin Fenix -lintu. Sinä olet tuolla kuitenkin niin yksin oman suorituksen kanssa. Kukaan ei sinua kanna, sinun on itse kannettava itsesi.

                   Raahatessani itseni Mäyränpesän ja Laihakankaan kivikkoisen baanan lävitse, tunnen todella eläväni. Näihin tunnelmiin ei pääse kympin tielenkeillä. Nämä kannattaa aina, vaikka kävisi oharasestikin. Näissä saa usein venyä henkisesti ja fyysisesti sellaisiin sfääreihin, ettei niitä oikein jälestäpäin tajuakaan.

                    Jarmo "Hönky" Honkala viestitti a) kävelleensä pesänevan yli n.10km sytyttääkseen minulle Pykyn autiotuvan mökin kaminan lämpimäksi ja b) tulisi minua vastaan. Nämä - Keijon, Juoksija Timpan ja Hönky-Honkalan kädenojennukset olivat isoja apuja minun selviytymisessä sinne asti mitä selvisin.

                   P6 (88km) 14:40h. Matka jatkui ylikypsennetyt spaghettijalat menopeleinä. Tosi voimatonta ja surkeaa tekemistä maustettuna päällä, joka oli liki 3h kertonut, ettei jaksa ja pysty tätä nyt. Vain vatsasta oli hyvää seuraa. Lumisade yltyi ja liukastelu sen myötä. Aina kellahtaessani nurin, oli työn takana päästä pystyyn. Niin sitä kuitenkin aina vähän jaksoi ja pian näkyi Hönky-Honkalan valokeila. Pykylle oli matkaa 2km.

                  Jarmo käveli helponnäköisesti edelläni varmoin askelin. Minä JUOKSIN pysyäkseni Jarmon perässä. Tuli tunne kuin Jarmo olisi isäni ja minä juonitteleva kurahousuinen tenava, jolta oli juuri otettu tikkari kädestä. Siinä minä sipsuttelin isän perässä, eikä mikään ollut hyvin. Ja kuin kruunuksi ajatuksilleni totesi Hönky isällisesti: -"No, mennäänpä nyt ensin Pykylle ja katotaan sitten". Toive uudesta tikkarista heräsi ja tein parhaani, vaikka sitten kurahousut kahisten, mutta halusin vain äkkiä Pykyn lämpöön.

                   Pykyllä olimme hieman ennen puoltayötä. Hönkyllä oli kuumaa mehua ja mustikkapiirakka. Voi, että maistui. Jonte-Konde arvasikin oikein kotikatsomossa, kun viestitti Hönkyn emannoivan minulle hyvät eväät. Olin rasvannut itseni hyväksi jo Syyryssä 10km aikaisemmin ja vaatteetkin olivat riittävän kuivat. Niinpä vaihdoin vain uudet vedenpitävät sukat ja Sarvan nasturin jalkaan. Pykyn oven suljimme klo.0.02.

                   Olin kuin uudesti syntynyt. Nyt taas kaikki tuntui olevan mahdollista. Tämä on niin tätä. Vähän samanlainen olo kuin lähtiessäni toiselle kierrokselle. Hölkkäsin noin 8min/km vauhtia. Käveltiin huonot kohdat. Ainakin toinen kierros tulisi umpeutumaan hieman ennen klo.4:ää, se tuntui tuossa kohtaa selviöltä.

                   P7 tultiin Pykyltä lähteneen 5km helpon rallatuksen jälkeen. Eväskätköltä vielä palautusjuomaa ja liiveihin lisää juomaa. Taas oltiin prosessissa. Sitten alkoi pehmeämpi metsäpolku ennen Pesänevaa. Pian alkoi voimat kadota. Lasi joka oli äsken täynnä tuntui olevan nyt tyhjän. Tuntui uskomattomalta menettää tuo voimaantumisen tunne. Taas alettiin työstään.

                   Missään vaiheessa ei ollut kramppeja (5-6 suola ja magnesiumtablettia koko reissulla, ei muita tabuja) tai mitään muitakaan lihas tai nivelkipuja. Kivutonta menoa. Voimattomuus jaloissa ja henkinen uupuminen olivat minun kipuni. Tultiin Pesänevalle. Hönky käveli suon päällä, minä sisässä. Siltä se tuntui. Aloin vajota voimiltani todella alas. Koitin pitää sen tunteen sisälläni. Pian kuitenkin romahdin. Tuntui kuin en jaksaisi enää askeltakaan. Hönky ei tietenkään voinut tarkkaan tietää ajatuksiani voimistani vaan tsemppasi ainakin Pyssymäelle asti. Minulle Pyssymäki oli tällä kertaa seuraava tie. Eikä sekään tuntunut itsestäänselvyydeltä.

                   Jouduin nojaamaan käsillä jalkoihini tämän tästä. Askelten eteen piti ponnistaa todella paljon. Hönky meni pyynnöstäni lämmittämään autoa edeltä. Raahauduin viimeisillä voimilla autoon. 103,35km. 17:56:36 tuli mittariin. Tuloksena valtaisa kokemus ja ponnistus. Päällimmäisenä tunteena tuossa hetkessä, kun sammutin kellon, oli pettymys. Samalla tiesin, että olin yrittänyt kaikkeni ja tämän kertainen tulema olisi vain hyväksyttävä osana matkaa tässä harrastuksessa. Tiedän, että minulla on vielä paljon kehittämistä. Olen vielä aika heikkotasoinen tässä hommassa. Nöyrä pitää olla. Tiedän myös, että tällaisissa pitäisi olla useammin saatavilla lämmintä ruokaa/juomaa. 57km välein vartti autiotuvassa ei oikein riitä minun tasolla näillä keleillä.

                 Lopuksi haluan kiittää suuremmoisia ystäviäni ja tuttujani tämän tarinan mahdollistamisesta!!! Kiitos!!!



Onni Vähäaho, Nivalassa 26.10.2016                

2 kommenttia:

  1. Huikea veto tuokin kun muistelen niitä maastoja. Kova on kunto :-)

    VastaaPoista
  2. No aika vaisuksi jäi, mutta hyvää oppia tuli. Sitähän tämä toki monasti on. :) Kunto nousi viime vuodesta. Nyt haetaan seuraavaa steppiä talven aikana.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! Kommentti julkaistaan, mikäli se läpäisee valvontaseulani.