lauantai 20. huhtikuuta 2013

JUNGANJÄRVEN YMPÄRIJUOKSUN PURKITUS

                      Koitanpa tähän nyt jotain raportin tynkää kirjoittaa Junganjärven ympärijuoksusta. Ilmoittauduin tietysti pisimmälle tarjolla olevalle matkalle, jotta saisi raastaa mahdollisimman hartaasti. Esityslistalla olikin 12,3km matka, joka paljastui kisan jälkeisessä gallupissa ankaksi, oikean matkan ollessa 12,0xkm. Itselläni Gps näytti matkaksi 12,01km. Monta kertaa kisan juosseetkin sanoivat, että ei se oo mitään kahtatoistapilkkukolmea vaan kakstoistapilkkunolla-ja-jotakin.

                Eilen siis oli Tuiskulassa 1,6km maantierykäsy @3:46 -vauhdeilla. Aamulla jalat oli odotetun kankeat edellisen päivän jäljiltä. Muurasjärvellä verryttely oli jo selvästi notkiampaa. Jo verryttelyssä tuli kuitenkin selväksi, että painetaan ensimmäiset 4km melkoiseen vastatuuleen. Muutoinkin koitin takoa päähän, että täytyy sitten kiihdyttää tehot "ns. alueelle" rauhassa. Eli tuonne 160-165 maastoon. Tämä siis ennakomietintää. Mukana samassa köörissä oli Aholan Tuomas, Gummeruksen Erkka ja oma Joni-poika kannustusjoukoissa. Tässä arvon herrat visuaalisessa keilassaan.


                Nyrkkeilystä pitävä Erkka 49.41 @4:08
 
   Määrätietoinen Tuomas 45.46 @3:49


                    Reipas poika, Joni - ja makkara maistui :)

               Kisaan. Niinpä sitten kuului lähettäjän komento, jotta matkaan. Ensimmäistä kertaa kokeilin juosta musan pauhaessa korvissa, joka oli ihan jees kokemus. Huvittuneena katsoin kuinka Erkka tykitti vanhasta muistista sorahiukkaset pöllyten alamäkeen lähtevät ekat sadat metrit. Näky ottavan kuitenkin moisen intoilun alas aika nopeasti, tehden matkaa tasaisesti minulta karaten. Tuomas katosi sen sijaan jo paljon nopeammin horisonttiin. Raju vastatuuli vei kyllä mehuja. Kilsa-ajatkin menivät kaiken aikaa maitohappoja keräten alaspäin aina 4km asti: 4.09, 4.16, 4.20, 4.33. Sitten onneksi tuli palauttava myötäle ja "vain" sivutuuli. Siinä sitten jolkottelin "puolijäykillä" jaloilla välin 4-7km vanhemman miehen puhaltaessa niskaan. Luulin, jotta vain itse läähätän kuin mielipuoli kaiken aikaa, mutta aina biisin vaihtuessa hoksasin, että pappakin vinkuu kuin entinen sika olan takana. 

                Pappa hyppäskin vetämään ohitseni 7km tietämissä. Siinä sitten roikuin puoliväkisin sykkeiden takoessa 165 kantissa (maximi 175). Eli hieman jotain taistelun tynkää puski esiin. 9km tietämissä tuli sitten hetken hyvä olo ja aattelin, jotta eiköhän kuitenkin hyvästellä vaari - ja niin kävi. 2km ennen maalia sain hyvän iskun JULMETTUUN ylämäkeen. Reitti olikin varsin mäkinen ja muutama tuollainen pyssymäen 3km pururadan veikkanen, joka kyselikin sitten jaloilta mukavia kysymyksiä.

               Reilusti vastamäkivoittoisella, viimeisellä 2km osuudella sain kyllä kiitettävästi koneesta irti. Kilsa-ajat (4.23 ja 4.18) olivat kovia maastoon nähden. Viimeinen puolikilsaa kivuttiin sitten oikein kunnolla. Loppuosaa helpotti, kun sai ohitella 10km juoksijoita. Maalissa olin kyllä 174 sykkeiden myötä lähes laatta kunnossa, silmät ihan sumiana ja jalat velttona. Toimitsijan kuulin sanovan, että pitää ottaa edellistä ja seuraavaa kädestä kiinni. Joo-joo-ajattelin, ei ollu minusta sellaiseen = polvillaan olin ihan tainoksissa. Elikkä tulos 12,01km matkalla 52.18 @4:21. Tuulisella säällä (tuulta oli ollut kisan aikana 5-10m/s), reilusti mäkisellä reitillä ja tällä kuormalla (20pv/398,8km) tulos oli omasta mielestä pirun hyvä. Tästä on hyvä jatkaa, ja uskon tämän perusteella, että voin jopa Pidisjärven ympärijuoksussa juosta puolimaratonin @4:20 -vauhdilla, jos ei tuule kovasti. Tästä on hyvä jatkaa!

                 Tervetuloa kaikki huomenna maasto-extreme-lenkille klo.12. Toisena hyvänä vaihtoehtona tietenkin virkummille Kipinän yhteislenkki. Että tarjontaa piisaa.

                 Ps. Samalla näky 10km enkka paranevan 9 sekendiä, aikaan 43.34. Eiköhän tuo tasasella mene paremminkin viikon päästä Kipinän 10km testijuoksussa, jonne Tuomaskin on tulossa.

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 20.4.2013                  

4 kommenttia:

  1. Well done!
    Hyvä, että nuoriso jaksaa hurjastella, vanhuksella vaan vauhti ja voimat hiipuu, loppu lähenee vääjäämättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä pojat menee kovaa. On se mukava kahtua takaapäin, kun tossu liikkuu vinhasti... Älähän nyt, oot kova äijä - eikä kellään oo helppoa taukojen jälkeen palata entiseen iskuun... Oon muuten miettiny, että 25.v voisi olla kestävyysjuoksussa ns. "nolla-vuosi". Siitä ylöspäin ikätasoitusta 1sek./km/ikävuosi. Eikö ois hyvä.

      Tsemppiä harjoitteluun!

      Poista
  2. Hyvä veto! Näillä se kesäkunto alkaa kuoriutumaan talven mätön jälkeen. 4:20/km puolimaralle on liian löysä, kun huomioi määrän ja kelin 4:10-4:15 suosiolla tavoitteeksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuot tuossa on vuodenvaihteessa asetettuja tavoitteita. En toki pistä vastaan, jos heilahtaa kovempaa, mutta ainakin vielä nuot tuntuu sopivilta. Katsellaan. :)

      Poista