torstai 6. helmikuuta 2014

VOIMAT YHTEEN

                        Tämä kirjoittamani kirjoitus on julkaistu tänään Nivala-lehdessä:


               Mistä tulee hyvinvointi? Terveydestä. Terveyttä edistää parhaiten liikkuva väki kaupungissamme. Meillä ei mielestäni nyt kuljeta oikeaan suuntaan. Kun olin sisulisäikäinen, lähes kaikki oli yhtä urheiluseuraa. Ainakin tuntui, että siihen aikaan oli väkeä enemmän siihen mihin sitä tarvitaan - tapahtumien järjestämiseen. Nyt lähes jokainen laji on lähtenyt omalle polulleen. Olen edustanut ainakin NU:ta, NiPe:ä, ja Lakeuden Kipinää. En muista, minkä nimiin nostelin puntteja. Ehkä "vain" nivalan. Olen nähnyt yhteenkuuluvuuden ajan ja nykyisen pilkoutuneen. Toimijoita on aina ollut korkeintaan riittävästi, nyt niitä on todella vähän/seura. Moni seura pyörii muutaman uskomattomia tuntimääriä tekevän harteilla. Mielestäni nuo moniin haaroihin jakautuneet polut kulkevat kohti suota. Nuo polut ovat raskaita. Hattua nostan monille seurojen vetäjistä. Samalla tiedän heidän toimivan välillä äärirajoilla.

             Meillä on nivalassa siis paljon pieniä seuroja. Toimintakin on siten luonnollisesti suhteellisen pientä. Paljon ponnistetaan vähän takia. Eikä tuossa ole paljon asiaa karrikoitu. Olen ollut itse tekemässä, joten tiedän mistä puhun. Samalla, kun seuroja on syntynyt kuin sieniä sateella on Nivalan asema urheilukaupunkina käsitykseni mukaan pienentynyt. Ennen nivalassa oli yksi vahva seura, joka näkyi kansallisestikin näkyvästi. Meidän kokoisella kaupungilla ei ole mielestäni vara pilkkoutua. Meidän pitäsi mielestäni yhdistää voimat ja saada voimaa toisistamme. Myös Nivalan kaupungin pitäisi tukea enempi hyvinvointia ja terveyttä edistävää urheilutoimintaa, jota tehdään nykyiselläänkin laajasti. Kaupungillekin tulee pitkässä juoksussa halvemmaksi väki, joka on tervettä ja työkykyistä - saati innokasta ja sitä kautta Nivalan brändiä  monin innovaatioin nostamassa.

            Ehkei ihan kaikki (jääkiekko omana? muita?) voisi yhdistyä yhden nimen alle, jossa haettaisiin synergian avulla yhteisen hyvän eteen, mutta todella moni - valtaosa. Täytyy oppia katsomaan laajemmin, isompaa kuvaa. Focuksen täytyy olla siinä, että tiet ja kentät täyttyvät liikkujista. Nivalassa aletaan liikkumaan. Nyt moni seura jauhaa omia juttujaan noin ehkä 10-20 ihmisen ryhmissä. Ei sellainen innosta ainakaan nykysukupolvea. Trendit muodostuu kutsuvista yhteisöistä, paljosta väestä, hyvästä brändistä, positiivisesta ilmeestä ja uudesta ilmeestä. Focuksen täytyy olla saada nivalaiset liikkeelle! Se on mielestäni tie, jolla koko Nivala nousisi uudelle askelmalle. Mitä se vaatii? Se vaatii halua ja asennetta. Kaikki on mahdollista, jos on halua. Seurojen puuhamiehet yhteen. Nivalan kaupunki mukaan. Kenties Nivalan yrittäjätkin haluaisivat työväestään terveempiä liikkuvamman kansan myötä ja tulisivat puhaltamaan hieman hönkää hiileen. Kun on yksi pesä mihin puhaltaa, ei kait sinne kukaan halua vettä nakata? Nivala Futre Sports? NFS :)

Onni Vähäaho, Nivala (Ei seuraa toistaiseksi)

2 kommenttia:

  1. Yleisseurojen aika on ohi. Lähtisin mieluummin tekemään eri seurojen välistä yhteistyötä. Ainaki NU:n puolesta olemme valmiita yhteistyöhön Kipinän(johon myös kuulun) kans. Lauantain lenkithän on jo yhteisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lasse mielipiteestä. Tämän tarkoitus on mitä suuremmissa määrin avata keskustelua. Yhteistyöhön vaaditaan laajaa halua. Siksi olisikin tärkeää, että mahdollisimman moni taho eri urheiluseuroista toisi esille intressit yhteisen toiminnan kehittämiseksi. Lauantain yhteislenkit ovat hyvä askel. Seurat vaikuttavat vain aika elottomilta osallistujamäärän perustella esim. lauantain yhteislenkkien osalta. Siinä mennään taas meidän toiminnan kiinnostavuuteen. Me pidämme esim. lenkkeilystä, "me" tuttu joukko, mutta suurin haaste on kasvattaa "meitä".

      Tuo kirjoittamani artikkeli taas on tehty lehteen mennessään enempi herkistämään kaupunkia tulemaan mukaan selkeämpään yhteistyöhön urheiluseurojen kanssa. Täällä saitilla tätä voi lukea myös siltä kantilta, mihin Lasse tuossa vastauksessaan viittaa - urheiluihmisten (seurojen) yhteistyöhön. Kuten olen jossain aiemminkin todennut: -Mitä enemmän saamme innostumaan väkeä esim. lenkkeilystä, sitä enemmän meillä on väkeä urheiluseuroissa. Huolen täytyy olla yhteinen.

      Tietysti voi aina olla, ja jäädä, olemaan tyytyväinen nykytilaan. Kyse on siitä, haluammeko, vai haluammeko tehdä hyvää nivalaiselle urheilulle. Tämä kaikki on tarkoitettu vain ja ainoastaan hyvä henkiseksi huoleksi ja kehittämis huudoksi nivalaisen urheilun hyväksi. :=)

      Poista