maanantai 6. huhtikuuta 2015

TJ30 - VAIN IHMINEN

                        Sukulaisia on tullut taas kylään. Paljon aikuisia. Olen itse kymmenen hujakoilla. Muistan pohtineeni tuolloin tulevaa matkaani aikuiseksi. Arvioin näkemäni olevan elämänvaiheen, jossa on tultu valmiiksi ihmiseksi lapsesta. Puhuttiinhan silloinkin jaotellen aikuisten ja lasten jutuista... Muistan kuinka samalla mietin vanhusten kohtaa. En osanut käsitellä päässäni, miten he ovat kasvaneet siihen suuntaan - ikään kuin menneet aikuisuudesta taaksepäin: ryttyisiä, vähä hiuksisia, harmaita, huononvärisiä ja osin jo hieman omituisen tuoksuisia.

                        Olen itse nyt helposti lapsuuden perspektiivin mukaisesti aikuinen. Vanhuuteen on luultavasti vielä matkaa. Illuusio valmiista ihmisestä on rapistunut. Myönnän hieman odotelleeni sitä varsinkin 20-25 vuoden iässä, kunnes se heijastus paljastui täysin joulupukki-sumutuksen kaltaiseksi pettymykseksi. Aikuisuutta ei ole olemassakaan - sitä on vain saanut olla onnekas saadessaan kokea kaikenlaista. Onkohan vanhuuttakaan? Ehkä meistä tulee vain uudestaan lapsia. Jostain syystä uskon jälkimmäiseen enemmän.

                         Olen myös huomannut elon tiellä, että olemme kaikki tosiaankin VAIN ihmisiä. En ole tavannut vielä yhtään ihmistä, joka olisi kaikki tietävä, kaiken kokenut tai murtumaton. Jokainen ihminen joutuu joskus kokemaan voimattomuuden. Olen ollut muutaman kerran kuuntelijana, kun ajatuksissani vahva ihminen kuulostaa voimattomalta. Tietysti on suunnaton ilo saada auttaa vahvaa ihmistä hänen heikkona hetkenään, mutta samalla se on aina merkki meidän ihmisten rajallisuudesta. Olemme VAIN ihmisiä - lopulta melko heikkoja, mutta onnistuneilla elämänvalinnoilla ja jäsentämisellä voimme saada sisäisen rauhan, joka kantaa monen kannon yli. Kuitenkin kaatuessamme se vasta punnitaan, sisäinen rauha, jolloin se tulee ulos valmiutena pyytää apua. Ollaan rohkeita, jos apua tarvitsemme, sillä se on meidän jokaisen ihmisen vahvuus - pyytää apua - toisin kuin joskus ajatellaan.

                         Lyhyessä ajassa rakkaaksi noussella I-SR2014-polulla tuo on konkreettista kesäkelillä. Oikeastaan polkua ei voi juosta läpi kaatumatta. Katsellassaan nöyränä vatsallaan muurahaista kiipeämässä heinänvartta pitkin tuntee sitä hetkellistä pienuutta. Tuolla polulla on aina kaaduttuaan nöyryttävä välillä tutkimaan maaperää nokka kiinni maaassa - kuten elämässä yleensäkkin

                        Nämä asiat mitä kirjoitan, tulevat pintaan pitkien suoritusten lähestyessä. Niissä tarvitaan sisäisen rauhan voimaa, jos jossakin. 30 päivän kuluttua alkavassa 6vrk juoksukilpailussa edustan Suomea mm. Jannen ja Pasin kanssa (+7 muun suomalaisen). Siellä voi tietenkin pyytää apua myös kaverilta, mutta siellä täytyy ennen kaikkea löytää voimia sisältään - tasapainoa. Otaksun, harva manaa neljännen vuorokauden puolivälissä - yön lähestyessä - kuntoaan, sen sijaan vaivat, kivut ja tuskat ovat heitetty pääsi sisään, jossa ne arvioidaan, miten suuria ne ovat. Ja niin raadollista kuin se onkin, ne ovat juuri niin suuria kuin ovat voimasi. Henkiset voimat. Tasapaino. Mielenrauha... Näihin on hyvä panostaa. Ulkoilua unohtamatta.
 

                          TASAPAINOSSA...


                          ...ihminen jaksaa olla leikkisä. Jos asiat eivät ole kaikilta osin reilassa, voi pieni leikkisyys auttaa silloinkin - puhdistaa ja keventää. Eli leikkisyys on hyvästä aina. Tässä pari viikon aikana bongattua videota.

                          MICHAEL BOLTON

 

                          ANNELI AUER - SYYTÖN



                         SEKÄ OMAA HEITTÄYTYMISTÄ 



 Onni Vähäaho, Nivalassa 6.4.2015       

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti