En ole kirjoittanut pitkään aikaan - tai ainakin se tuntuu siltä. Osaanko vielä, jää lukijan arvioitavaksi, sillä usein unohdan itse kirjoittamani pian, sillä en jää kiinni liiaksi mihinkään. Tunnen olevani nyt, ainakin kirjoittamisen suhteen, kuin harakka, jonka tuleva näös on aina omannäköinen, kuten harakalla pesänsä. Risukasa (sanakasa).
Normaalisti olen huhkinut kovasti juoksuharjoitellen talven. Nyt olen ottanut iisisti, sillä aloitin lokakuussa haaveilemani yötyöt. Pääsin sitä kautta elämässäni uudelle lehdelle. Uskalsin jättää entisen työn, mutta myös aikasyöppöni, juoksun, taaemmas. Nyt tunnen olevani vapaa elämälle, sillä mikään ei vie liikaa aikaa ja voin olla elämässä niissä merkeissä, miten milloinkin huvittaa. On jopa hieman eläkeläisen olo.
Kevät jaksaa yllättää joka vuosi. Vai voidaanko puhua yllätyksistä lainkaan? Lunta tulee usein vielä, kun luuli sen materiaalin jo tippuneen ajat sitten taivaalta. Ei ole lopulta harvinaista, että rätkät irvistelee pesässänsä hennon lumisateen hankaloittessa heidän kesäiseltä haiskahtavia puuhia. Ehkä nurmen pinnalle ehtineet kastemadot ovat sen verran kankeita, että se kompensoi.
Keitin juuri kahvit. Kello on puoli yksi yöllä. Minulla ei ole elämä kelloon sidottu. Elän hetkessä. Nukun, kun nukuttaa ja olen hereillä, kun siltä tuntuu. Nyt tuntuu siltä. Ollaanpa tovi ja nukutaan sitten, kun tuntuu. Olen niin sanotusti puolellani elämässäni. Kunhan vain terveenä pysyisi ja maailmassa olisi rauha. Eli mantra sama kuin kaikilla muillakin.
Nyt on vesi korkealla, liki joka paikassa. Sen verran on jo elämää takana, että voi sanoa vain jokea katsoessa, mikä on kosteus tilanne sydänmaiden poluilla. Märkää siellä on, ja ilmeisesti vielä hyvän tovin. Odottaisin kesäkuuta, ja tottavie nyt maltankin - helposti. Kaikkea ei näe toki joesta etukäteen. Paljon näyttää tapahtuvan vaikeasti ymmärrettäviä asioita. Ajatella, vaikka tuota Katinkullan tragediaa.
Päätettiin yhden kaverin kanssa tehdä joka päivä lankutusta vähintään neljä minuuttia päivässä kuukauden ajan. Ei pitäisi jäädä ajasta kiinni, etteikö tulisi tehtyä. Joten tulihan se uhreilullinen tavoite tällekin vuotta hankittua. Liikuntamäärät on tippuneet noin kolmasosaan edellisen kymmenen vuoden keskiarvoista, noin suurinpiirtein. En enää pidä kirjaa, joten on osittain arvio. Toki minulla on (ainakin vielä) urheilukello (polar grit x) kädessä, joten jotain jää talteenkin. Eikä oo vielä tullu laitettua Stravaakaan pois. Joten ne kerää tiedot puolestani, mutta muutoin en enää itse pidä mitään kirjaa liikkumisistani.
Sivuhommana olen vielä yhtä kovaa polkujuoksijaa valmentanut. Toki hän ääriviisaana miehenä oppi nopeasti asian ja nyt tällä kaudella roolini on ollut enempi ohjaava. Avaintreenit olen tarkemmin kirjoittanut ja askelmerkit katsottu. Valmennettavani löytynee tämän kuun lopun 166km karhunkierroskisasta top 10:stä. Hän oli viime vuonna PEP57km kisassa toinen, Juho Ylisen jälkeen. Muutoin olen joillekin kyselijöille erinnäisiä harjoittelu ja varustevinkkejä jakanut, mutta muutoin ehkä hieman etääntynyt juoksuhommista. Kivahan se on silti aina silloin tällöin lenkillä käydä.
Tätä kirjoittaessa on kalenteri kääntynyt jo toukokuun kolmannelle päivälle. Kevään suurimmat temppuilut on takanapäin, mutta vielä ei kannata hämmästyä, jos vaikka lunta nakkaa. Hyvää alkavaa kesäkautta 2023 kaikille lukijoille!
"On paljon pahempaa, että jokin tulee perässä kuin että se tulee vastaan".
Onni Vähäaho, Nivalassa 3.5.2023
Erinomainen lainaus tuossa lopussa. En muista lukeneeni sitä koskaan mistään.
VastaaPoistaIhminen harvoin pysähtyy miettimään omaa aikaansa suhteessa maapallon aikaan. Haluaisimme niin kovasti, että kaikki olisi ikuista ja midän jälkeemme jäävillä olisi mahdollisuus.
Jos ollaan tarkkoja, niin ei meilläkään mitään mahdollisuutta ole. Varsinkaan jos sitä ei käytä omana aikanaan.
Kevättä, täälläkin peippo jo laulaa.
Kappas, eipäs kone totellutkaan, tuo edellinen kommentti on siis minun.
VastaaPoista