lauantai 29. heinäkuuta 2017

KEVENTELYÄ JA REITIN LISÄMERKKAUSTA

                      PEP2017 kisaan aikaa 21 päivää, eli tasan kolme viikkoa. Tämä viikko on mennyt kevennellessä. Välillä tuntui jo, että jalka on todella kevyt. Eilen taas oli niin pahasen tuntuista juoksua sekä aamulla, että illalla. Monesti näin onkin, kun alkaa keventämään. Juoksu aaltoilee ja tahmaisuus on monesti läsnä juurikin kevyellä viikolla. Lihaksisto on ihmeissään, kun kuorma tippuu merkittävästi ja on lihashuoltona hierontaakin.

                      Kovat viikot on tehty. Ensi viikko on varsin normaali. Siihen kuuluu lyhyet vedot, yksi yli 3h todella rauhallinen lenkki, sekä muutoin lisäksi noin 40km kevyttä hölkkäilyä 7-12km kerta-annoksina. Kaikki tämä rytmittäminen tähtää siihen, että La 19.8. on kroppa virkeä ja sopivan levännyt.

                     Tosiaankin reitin merkkaus PEP2017 kisaan on hyvällä mallilla. Ensi lauantaina pep26km osan merkkaus ja sitten lähempänä kisaa vielä kisa-alue ja lyhyimmät reitit.

Tässä kuva 26km ja 57km reitiltä noin 10,5km ennen maalia. 

     Tässä video 26km ja 57km reitiltä n.12km ennen maalia:


      Tässä video 26km ja 57km reitiltä n.17km ennen maalia:


Onni Vähäaho, Nivalassa 29.7.2017

torstai 27. heinäkuuta 2017

PEP2017 TJ 23 - TUNTEMUKSIA JA VINKKEJÄ

                      Miten ohjelmaan pitää suhtautua, kun tärkeään kisaan on aikaa reilu kolme viikkoa? Mitkä asiat ovat keskiössä? Seuraavassa videossa minun näkemyksiä ja suosituksia asiasta.



Muistakaa ilmottautua pep2017 kisaan TÄSTÄ NYT!!!


Ihan ei oo vielä näin vikkelät jalat :=)




Onni Vähäaho, Nivalassa 27.7.2017

lauantai 22. heinäkuuta 2017

MINUN KISAPÄIVÄ

                          Valotan hieman mystiseksi jäävää osaa kisatuloksen molemmin puolin.

              Tässä minun 7km polkujuoksukisan päivä:

Ylös klo.7.15
Lenkille klo.8 (3,5km 5min/km. Pari rentoa kiihdytystä)
Aamupala klo.8.45

                          Tunnelmavideo aamulta

Kisaan lähtiessä...



TULOKSET                                          väliajat

                                                                         1,5km         5,5km
1. Sauli Päivärinta           28:52 (4:07min/km)       5:27           23:00 
2. Erkki Vähäsöyrinki     29:19 (4:11min/km)       5:20           23:21
3. Onni Vähäaho             32:32 (4:39min/km)       5:57           25:52
4. Teuvo Hautamäki        37:16 (5:19min/km)       6:59           29:38
5. Jarmo Honkala            37:44 (5:23min/km)       7:22            30:20
6. Harri Jokela                 37:46 (5:24min/km)       7:07            30:00
7. Joonas Jyrkkä              40:40 (5:49min/km)       8:15            33:13
8. Markku J. Kumpula    40:45 (5:49min/km)        7:43            32:25
9. Teemu Korpela           52:26 (7:29min/km)         9:04           42:37

Voittajan tyylinäyte (kuvakaappaus Keijo Nivalan videosta)
Toimitsijat: Jani Jyrkkä (ajat) ja Keijo Nivala (Videointi ja väliajat)

KISAVIDEO



Kisapaikalla verryttelyä 2,7km
Kisa 7.0km
Kisapaikalla loppuverryttelyä 1,1km


TUNNELMIA KISAN JÄLKEEN




Verryttelyt kisan jälkeen:

 17,8km pyöräilyä

Loppukommentti:

Illan hölkkäpalauttelu korvaantui pyörälenkillä ajanpuutteen vuoksi. Kotityöt ja luvatut yhteisjutskat tytön kanssa menevät tietysti etusijalle. Katsotaan, jos loppuillasta vielä tähän loppuun niistä jutuista saadaan pientä kuvaa tai videota. :=)

Kiitos, kun olit mukana. Olipas vauhdikas päivä.


Onni Vähäaho, Nivalassa 22.7.2017

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

HUUMORI HOMMIA

       Kuka väittää että vaan juoksen? Tässä vähän tätä StandUp harrastusta.

1. KOSINTA JA SÄÄENNUSTE




2. HARHAANJUOKSU JA IDENTITEETTI KUVA



Onni Vähäaho, Nivalassa 19.7.2017

tiistai 18. heinäkuuta 2017

MÄKIKIERROS PYSSYMÄKI

                       Luitta oikein. Kyllä, saa Pyssymäellekin jonkinlaisen mäkikierroksen. Eipäs naureta. Alla olevalla videolla esittelen sekalaisen jutustelun lomassa 2,3km ja 110 nousumetrin mäkikierroksen. Kyllähän tuon jo vähä tunkkaukselta haisee?
                  

                      Tänään tuli pääosin tuossa askarreluta 1011 nousumetriä.

Onni Vähäaho, Nivalassa 18.7.2017

maanantai 17. heinäkuuta 2017

sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

KOVA VIIKKO PULUKASSA

   Vähän tuntu ouvolta kirjottaa tuo otsikko. Määrät ei kuitenkaan ollu ihmeelliset. Reilu 13h, jona aikana 118km juoksua, 24km pyöräilyä. Vähällä sitä saa nuin raflaavan otsakkeen kirjottaa vaan empä jaksa sitä ennää alakkaa vaihtaankaan. 

    Pahasta on tämä kirjottaminen ny muutenki. Keksin nimittäin alkaa puhelimella tätä näppäileen.

   Männä viikolla oli pari vauhtiharjotusta, yksi yli nelikymppinen lenkki ja muuten perus kevyttä käyskentelyä polulla ja tiellä. Eipä tuo roppa paliua enempää reeniä töijjen lomassa vastaan ottaskaan, joten mennään näillä ja toivotaan, että tämä riittää kehittymiseen.

   Ens viikolla jatketaan kovalla linjalla. Kun näin vanhana saa kovan päälle niin onha se makia ees pari viikkua jyystää. 

  Ens tiistaina varmaan n.30km ja 1000nousumetriä. Sitten vedellään perus kevyttä ja vähä ootellaan tiistain harjotuksen uppoamista. Lauantaina karistetaan karstoja juoksemalla Vinnurvan 7km perhereitti isoa kovaa. On tuohon kova tavote, mutta taisi sitä piirrellessä unohtua millä harjotuskuormalla sitä lähetään ruimimaan. Jotta voi olla että aika jää sittenkin sangen kesyksi, mutta itse tarkoitus täyttyy: karstat veks koneesta. 

    Toinen kova viikko päättyy 36km rauhalliseen polkulenkkiin sunnuntaina, kenties vitosen jälkihölkällä kuorrutettuna. 

   Näin se kävi näppärästi tämä homma vartissa. Elettiim uuvestaan menny viikko ja valotettiin koko ens viikko kaikille tiedoksi.

   Ainoa asia, joka jää tuleville kerrolle on huumori video. Mutta se tulee. On niin paljon kertyny juttuja etten malta olla niitä teille kertomatta. 

   Käykääpä lenkillä! 

Onni Vähäaho, Nivalassa 16.7.2017 

     

maanantai 10. heinäkuuta 2017

PITKÄN HARJOITUKSEN PÄIVÄ

                      5 TUNTIA 12 MINUUTTIA... Videota vähän reissusta...




Onni Vähäaho, Nivalassa 10.7.2017

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

LAITUMILLA TAPAHTUU

                        Oletteko nähneet kesän laitumille ensimmäistä kertaa menevää lehmää märehtimässä heinää tyynenä, vailla mitään ylimääräistä energiaa ja innokkuutta? Isännät ja emännät hymyilee palstan reunalla - tuntevat lehmien riemun syvällä sisällään. Into, elämän yksi tärkeimmistä eliksiireistä.

                        Ultrajuoksun harrastajana joudun ainakin osin kätkemään tuon eliksiirin. En voi olla liian innokas kesälaitumilla. Pitää pysyä lestissään. Jos antaisi eufoorisille tiloille vallan, olisi äkkiä laidunaika paketissa.
                        Par´aikaan juostaan Suomen halki - Nuorgamista - Helsinkiin. Se on käytetyin Suomen halki reitti, jossa usein pääpiste on vielä etelämpänä, Hankossa. Tuo juoksu saa sisällä endorfiiniarvot kohoamaan ja innon pykälään. Mutta täytyy malttaa odottaa, sillä kalenteri on täynnä tämän vuoden osalta.

                       Eilen juostiin Nivalassa Kipinä maraton. Tuloksia selatessa... ois ollut kiva olla mukana. Eilen juostiin Joensuussa 100km Suomen mestaruudesta... ois ollut kiva olla mukana. Tätä se on koko kesä. Täytyy malttaa, jos ei ole henriansio.

                       Mikäli kalenterisi ei ole vielä täysi - anna itsellesi mahdollisuus kokea mitä mielesi halajaa. Mutta muista myös olla kohtuullinen kisatessasi etenkin, jos tavoitteesi ovat myös tuloksellisia. Itse olen sen verran täpinöissäni kauden kahdesta viimeisestä kisastani, että se auttaa malttamaan näin paarmaisena aikana.

                       Todellisuudessa perusharjoittelu on mitä vihreintä laidunta. Se voimaannuttaa ja antaa paljon hyvää oloa tasaisesti kaiken aikaa. Saan usein tavata lenkeilläni ystäviäni. Valitettavasti ei tahdo olla muuten juurikaan aikaa ystäviä tavata. Se on paljon harjoittelun ikävin kääntöpuoli.
                       Tavatessa lenkeillä ajoittain ystäviä, löytyy myös tavoitteellisen harjoittelun rinnalle joskus suhteellisuutta. Se joskus pysäyttää huomaamaan saavutetun tilan, johon ei aina muista olla tyytyväinen. Kun juokset keveintä mahdollista vauhtia mitä tunnet voivasi juosta ja kaveri vieressä juoksee lieka punaisella - vetää nöyräksi monella tapaa, jos ymmärrätte. Hyvä kunto on etuoikeus, joka auttaa paljon elämässä. Etenkin jaksamaan.

                      Olen joskus painanut reilusti yli 100kg. Aamuvuoron jälkeen piti nostaa jalkoja ylös. Muutaman aamun jälkeen tuntui kuin maratonin olisi juossut. Silloin tällöin osuneet 6 -7 päivän työputket olivat ultrajuoksua, selviytymistä. Nyt työvuorot ei tunnu missään. Usein ne ovat kovien harjoitusten jälkeen hyvää ja mukavaa palauttavaa kävelyä. Tieto siitä, ettei aina ole ollut niin, tuo kiitollisuutta tehdyille valinnoille. Harva arvaa, että askel siihen suuntaan on jokaisella itsellään. Se vain pitää uskaltaa ottaa. Kannustan.

                       Minua odottaa tosiaankin aivan HUIKEA syksy! PEP 2017 kisan 57km saan yrittää kovaa aikaa. Olen tehnyt paljon töitä oppiakseni juoksemaan reitin nopeasti läpi. Olen ollut reitillä, ja tulen yhä olemaan. Tänään vuorossa TV Reipas pesänevan yli molemmin puolin. Suurena illuusiona, että saan sitten itse kisassa laittaa silmät kiinni, kun Mursun Veijo nostaa käden olkapäältäni lähtöluvan merkiksi kuin Tenhusen Kari aikanaan hopeasompahiidoissa, jolloin veri maistui aina suussa viimeistään kilsan kohdalla. Pepissä illuusiooni kuuluu silmät kiinni juokseminen, kunnes Uusitalon Heikki kuuluttaa matkan tehdyksi.

                      Sen sijaan kauden kruununa oleva PUF 2017 kisan 171km tulee olemaan matka, jossa uskon oppivani eniten pitkään aikaan. Se vie TAKUULLA minut uudelle alueelle. Reilusti yli 100 mailia suoperäisellä reitillä. Jos pitää pepillä olla terhakka kuin kauris, vie puf matkallaan syvälle kulijan itsensä sisälle ja olennaisinta on löytää mielenrauha, sillä sitä tarvitaan.

IDOLI


                      Suuri paikallinen idolini on Teppo Polvi. Teppo voitti käsipyöräilijöiden H1 luokassa maailmancupin jo toistamiseen! Liian vähälle huomiolle jäänyt saavutus, jonka takana on suorituksiakin loistokkaampi ihminen. ONNEA TEPPO!!! Näin julkisestikin. Teppo on tehnyt menestyksensä eteen paljon töitä sekä käsipyörällä, kuntosalilla että etenkin päänsä sisällä. Teppo, jos kuka, on meille kaikille suuri innoittaja - esimerkki oman halun merkityksestä.


                      Pari riviä tyhjää. Tekstin pitää hengähtää joidenkin kappaleiden jälkeen.


                     Loppuun nivalaista musiikki-osaamista. Täytyy sanoa, että tykkäsin! 



Onni Vähäaho, Nivalassa 9.7.2017    

torstai 6. heinäkuuta 2017

KESTÄVYYSURHEILUN SUURI INNOVAATIO

                     Kaikki vihkiytyneet harrastajat sen tietävät. Ovat tienneet jo vuosikymmeniä, kenties kauemminkin. Kaiken perusta on runsas, erittäin matalatehoinen harjoittelu. Säännöllisin välein ovat tulleet sitä ihmisille kertomaan eri ammattihenkilöt tai vanhat mestarit. Paavo Nurmen jo kerrotaan tehneen peruskuntoa paljolla ripeällä kävelyllä talvisaikaan. Nykyisin Toni Roposen mainioita videoblogeja onneksi katsotaan lähes nirvanassa. Kaikki tämä kertoo satoja kertoja uudelleen "keksitystä", suurimmasta kestävyysurheilun innovatiosta, erittäin matalatehoisesta perusharjoittelusta. Pitkistä lenkeistä ihan höpö-höpö-tehoilla. Roposen esimerkissä noin 200 maksimisykkeillä harjoittelevien matalatehoinen perusharjoittelu tapahtuu 100-130 sykelukeman välimaastossa. Siitä voi jokainen laskea miten vihkoon on pohjaansa rakentanut.

                     Oma matalatehoinen alueeni on 105-123 sykelyöntiä minuutissa. Pidän usein rajana 120:ä. Tavanomaisin keskisyke on 119. Miksi se aina on näin? Miksi se niin monella muullakin on liian usein rajan yläreunassa? Kun paras tulos tulisi mitä kevyemmin matalatehoista tehtäisiin. Silloin rasva-aineenvaihdunta ja hiusverisuonisto, sekä sydämen toiminta kehittyisi tehokkaimmin, valmistaisi harrastajaa laadukkaampaan harjoitteluun tehoharjoituksissa. Ilman laadukasta matalatehoista harjoittelua tullaan tehoharjoituksiin vajaalla tankilla, vajavaisesti rakentuneella rasva-aineenvaihdunnalla ja hiusverisuonistolla.

                     Miten se sitten näkyy konkreettisesti, kun on tehnyt kevyet lenkit liian kovilla tehoilla? Vauhti ei nouse tarpeeksi versus matalatehoinen. Jos puhutaan juoksusta niin juoksu ei tunnu rennolta, vaan juoksu puuroutuu kankeaksi ja väkinäiseksi - tekniikka hajoaa. Tulee harppomista, lantio tippuu, eikä välttämättä edes päästä helposti tarpeeksi korkeisiin sykelukemiin. Esim. 10km reipas lenkki pitäisi mennä siten, että voi keskittyä katselemaan maisemia ja nauttimaan helposta, rennon reippaasta hölkästä. Jos kevyet lenkit tekee liian kovilla sykkeillä, ei niin tapahdu vaan pikemminkin sitä ajattelee, että vielä niin ja niin monta kilometriä jäljellä.

                     Tämä ei ole helppoa, vaikka sen pitäisi olla. Uskaltaisin väittää,että 90% harrastajista juoksee kevyet lenkit liian kovilla tehoilla. Eikä asiaa helpota se, ettei kestävyyspohja rakennu kuukausissa tai edes vuodessa. Usein siihen tarvitaan monen vuoden oikeaoppinen työ. Vinkkinä voisin antaa hölkkä + kävely -vuorottelun lenkeillä. Aluksi voi aloittaa ihan vaikka minsa hölkkää + minsa kävelyä, jotta pääsee tarpeeksi matalatehoiseen lopputulokseen. Tarpeeksi hiljaa myös oppii juoksemaan, jos haluaa, ja kävelypätkillä hitaan juoksun tuskaa voi hieman helpottaa. Suosittelen. Itse olen käyttänyt paljon tuota apuna matalatehoisessa perusharjoittelussa.

                      Jos juokset viikossa 40km. Riittää vallan mainiosti, että juokset viikossa neljä lenkkiä. Ajatellaan, että sinulla on tyypillinen 180 maksimisyke (Jos sinulla on maksimisykkeenä jokin muu lukema, voit suhteuttaa laskimella) niin hyvä 40km viikko kivijalaksi harjoitteluun voisi olla vaikka tällainen:

1.lenkki:  5km alle 120 sykkeellä

2.lenkki:  2km alle 120 sykkeellä + 5km kiihtyvästi 140 sykkeistä 160-165 lukemaan. Vaikka 5 sykelukemaa ylöspäin/kilometri + loppuun 2km kävelyä ja vähän hölkkää jos sykkeet antaa myöden 110 sykkeellä. Yht. 9km.

3.lenkki: 5km alle 120 sykkeellä

4.lenkki: 21km alle 120 sykkeellä.

HUOM! Alle 120 sykkeellä tarkoittaa, että saa olla vaikka 100-110 sykkeilläkin. Mitä matalempi, sen parempi. 


                        Tuota sapluunaa, kun jauhaa syksyyn asti niin kyllä kunto nousee - ja varmasti tuloksetkin, jollet ole jo juossut reilusti tuota viikkomäärää (40km/vko) enemmän.


LOPPUKEVENNNYS





Onni Vähäaho, Nivalassa 6.7.2017

lauantai 1. heinäkuuta 2017

PEP 57km 7 VIIKKOA - PUF 171km 12 VIIKKOA

                    Siinä agenda loppukaudesta. Kaksi g-pistettä, jotka ohjaavat harjoittelua.

                   Tuntuu hassulta, että on vasta viisi viikkoa NUTSkarhunkierros 84km polkujuoksu-ultrasta. On ollut varmasti onneakin, että olen nyt näin hyvässä jamassa. Olen harjoitellut jo kolme viikkoa varsin reilusti, 110-136km/viikko. Suurin osa kilsoistani on kertynyt poluilla. Ne ovat pidempiä kilsoja kulkea kuin tiellä, mutta samalla mielelle mukavempia. Voimaantuu että voimaantuu. Jalat ja pää - keskivartaloa unohtamatta.

                    Tämäkin aika on mukavaa - ei se, että loma lähenee loppua - vaan se, että on näitä lyhyitä harjoituskisoja, joihin on mukava mennä hieman normaalia rennommin mielin. Tai, no heräsin nytkin kello kolmen jälkeen. Tosin olin unessa jo ilta kymmeneltä. Tämä on kuin Kuusamon kisassa keväällä - viisi viikkoa sitten. Tänään juoksen Raahe Trail Runin 21km matkan. En ole juossut reittiä koskaan. Se on kuulemma pääosin nopeaa neulaspolkua. Tuloslistoja viime vuodelta katsoessani asetan tavoitteen rohkeasti alle 1.45h. Tarkka matka on jossain 21,5km paikkeilla. Alle vitosen keskaria lähetään tavoitteleen. Lämmin keli. 23 astetta ja aurinkoista. Sehän ei minulle sovi - tuo lämpö, mutta harjotellaan.

                    Palataanpa vaikka lyhyesti tuohon Raahen kisaan tämän blogin lopussa iltasella, "EDIT" kappaleen kera.         

                    Palataanpa agendaan. Niistä ensin tulee PEP2017 ja 57km matka (gps n.58km).

                    Peppiin on aikaa siis 7 viikkoa. Mitä se tarkoittaa kohdallani? Olen nyt harjoitellut kolme viikkoa kovaa ja juossut kaksi harjoituspolkujuoksukisaa. Edessä on siis kevyt viikko, joten kisaa lähestyn seuraavalla viikkorytmillä:

1. kevyt
2. kova
3. kova
4. kevyt
5. kova
6. perus
7. kisaviikko ja pep 57km alle 6:47:48 -ajan.

OLETHAN JO ILMOITTAUTUNUT KISAAN? Jos et niin hoida se TÄSTÄ.

                    Toisena loppukauden agenda listalla on pepin jälkeen viiden viikon päästä PUF2017 ja 171km matka. Puf sivuilla on käyty laskurin mukaan vasta reilu 2700 kertaa vaikka sivusto on ollut julki viime syksystä asti. Kisa on siis globaalisti katsottuna kauhistuttavan mahdoton. Oletko sinä uskaltautumassa kisaan? Minusta se on suuri loma olla puolitoista vuorokautta yhtä luonnon kanssa. Mahdollisuus kehittyä ihmisenä. Kuntohan siellä ei nouse - rapistuu kylläkin. Mutta jokaisella kokemuksella on hintansa. PUF ILMO-OHJE löytyy TÄSTÄ.

                    Pepin jälkeen puffiin lähestyn seuraavasti:

1. Kuusi päivää palauttelua pepistä.
2. 27.8-5.9. on 10 päivän määräjakso.
3. 2pv määräjaksosta (ma-ti) ja loppuviikko palauttelua.
4. perus
5. kisaviikko


                     Kilpailukaudella ohjelmani elää hieman harjoituskautta enemmän. On raamit ja ohjelmakin, mutta annan enempi valtaa tuntemuksille. Esim. miten palaudun ja milloin olen taas valmis harjoittelemaan. Sillä onhan selvää, että kilpailukaudella menee paljon päiviä palautumiseen kisoista. Täytyy olla huolellinen, ettei jää hiekkabunkkeriin suttaamaan. Se vaanii jokaisen kisan jälkeen - sen harjoituskisankin.

                    Samalla kisakaudella täytyy myös kyetä harjoittelemaan. On hyvä rakentaa kisaohjelma siten, että pääkisojen välissä voi nostaa ainakin suorituskykyä ja hoitaa hieman kuntoakin, eli tarjota matalatehoista pitkää lenkkiä kiireettömästi. Tämän kaiken yhdistäminen on ollut aina kaikille enemmän tai vähemmän haasteellista. Jos niin ei olisi, kirmaisi kaikki ilman ongelmia kisasta toiseen ja ennätyksestä toiseen. Lajin haasteellisuus on tässäkin kohtaa sen suola.

                    Mukavaa heinäkuun alkua kaikille tahoillensa. Ystäväni ovat juuri nyt laajalti levittäytyneitä. Joku ruokkii riistaa, joku on suviseuroissa, joku on aloittamassa Suomen halkijuoksua, joku kiipeää taukoamatta palopyhävaaraa ylös - alas (kiipeääkö se alaskin?), joku puree kynää ja miettii uusia sanoituksia taitelijan hattu päässä, joku istuu kaakelin päällä odottaen ruikulin loppua. Sitä se elämä on. Se on siinä missä ollaan.

 Hyviä lenkkejä! Tänään on Kanadan kansallispäivä. 
Sen kunniaksi.


Ps. EDIT: RAAHE TRAIL RUN 21km - RAPORTTI

                   Kisa juostu. Helppo homma. Pääsin 10,33km kisajuoksulla maaliin. Siis juoksin harhaan. Juoksin 10km kisareitin. Aika 47:00. Harmi, etten startannut 10km oikeassa startissa, sillä olisin ollut kolmas ja saanut palkinnon. Nyt sain vain häpeän. :=)

                  No ei vainkaan. Näköjään sitä voi käyä noinki. No hyvä että sattu mulle ja olivat terästäneet minun jälkeen toimintaa/ohjausta. Juoksu ei ollut tänään minulle niin tärkeä. Olin sopiva "uhri". Mitä tapahtui?

                  Juoksin alkukilsat 7 miehen letkassa. Kaaduin kerran noin 3,5km kohdalla. Kaatui joku muukin hieman sen jälkeen, mutta minä olin muutenkin letkaa jo tuossa vaiheessa n.20m jälessä, enkä sitten vihtinyt riuhtoa tuossa vaiheessa letkaa väkisin kiinni, kun matka oli vasta niin alussa. Olin hyvävoimainen, joten tiesin petraavani asemiani lopussa. Letka loittoni hiljalleen, mutta minunkin vauhti oli hyvää. Viisi ekaa kilsaa varsin nopealla polulla: 1)4:12..  2)4:21..  3)4:25.. 4)4:38 (sisältää kaatumisen).. 5)4:36...

                   Sitten tuli juomapiste. Kaksi hymyilevää ihmistä eivät sanoneet tuossa kohtaa mitään. En kyllä minäkään. Keskityin polkuun. Noin 100m myöhemmin kuulin takaani jollekkin sanottavan, että "Hei, eikö eri suuntaan". Tulkitsin sen normaalilla äänenvoimakkuudella huudettuna tarkoittavan takanani tullutta. Muuta huutoa ei kuulunut.

                    Reitti takaisinpäin tullessa yhtyi nopeasti paluu reittiin ja niinpä minulla jatkui edessä heti punaiset maalipuu merkinnät, kuten 21km reitillä pitkin. Niinpä en osanut epäillä olevani väärällä reitillä, sillä olin 21km paluu reitillä. Takaosan 11km jäi vain väliin. Hieman toki ihmettelin, miten letka pääsi niin reilusti karkaamaan, sillä kaiken aikaa vauhtini oli verrattain hyvää: 6)4:36.. 7)4:38.. 8)4:39.. 9)4:38.. 10)4:44 (tämän kilsan aikana jo hölläsin, kun huomasin olevani lähtö -ja maalialueen pelloilla. Lopputulema 10,33km, 47:00, keskivauhti 4:33min/km, keskisyke tasoa TV reipas/kova 157.

                   Kokemushan se oli tämäkin. Juoksu oli vahvaa, mutta samalla aika paljon jo painoi kolme kovaa viikkoa, eikä juoksu siten ollut mitenkään herkkää. Eli saattoi olla hyvä paikka juosta harhaan ja vähän lyhyemmästi. Nyt palauttavaa hölkkää/kävelyä ja pyöräilyä seuraavat 8 päivää. Sitten taas katsotaan, joko lihaksisto ottais huutia vastaan. Tästä on mukava jatkaa.

Onni Vähäaho, Nivalassa 1.7.2017