Näytetään tekstit, joissa on tunniste raastot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste raastot. Näytä kaikki tekstit

tiistai 22. kesäkuuta 2021

JÄRJETTÖMÄSTI RASKASTA SIETÄEN

             Ultrajuoksu, ultrapolkujuoksu on kansanterveydellisesti katsoen ei-niin-järjellä selitettävää. On kysymys siis jossain määrin järjettömästä harrastuksesta, johon täytyy välillä harjoitella myös ei-niin-helposti-selitettävästi. Mennyt viikko oli sellainen. Ken siinä langan näkee, se näkee ja ken ei näe, on se varsin perusteltua sekin. Hieman rinnastettavissa omaan nykyelämään - leegot on vähän levällään, mutta määrä riittäisi, mutta saako näistä yhtä, jää nähtäväksi. 

            Kun viikko on todella kova, voi se alkaa leuhkasti vapaapäivällä. Sitä se oli maanantaina, sillä olin käynyt edellisenä päivänä ottamassa vauhdikkaita 200 metrin vetoja. Tiistaina oli vuorossa sitten pep 57 kilometrin kisareitin tämän vuoden version läpijuokseminen. Siitä kirjoitinkin taannoin.

            Keskiviikkona tuli tarve käydä testaan, miten paljon edellisen päivän ylipitkä polkulenkki tuntui kintereissä. Tuntui, mutta alus liikkui kohtuu okei. Odotettua kankeutta, mutta kellossa ei näkynyt kuin noin 20 sekuntia /km. 10,7km tosi kevyesti, 5:51min /km ja keskisyke 118. 

            Torstaina oli pitkä aamu töissä. Pääsin töistä vasta neljän jälkeen. Nopeasti kotiin ja loput kamat laukkuun, samalla syöden nopeaa päivällistä. Sitten viideltä olinkin Askon auton kyytillä matkalla kohti Kolia. Sääret oli alkumatkasta todella raskaan ja kipeän oloiset. Koitin siinä niitä hieroa ja vettä killittää. Kiva lähtökohta pidennetelly treeniviikonlopulle, kun jalat on juostu jo pihalle valmiiksi - vai oliko kyse vain hetkellisestä harjoitus ylikuormituksesta? 

            Matkalla jalat kuitenkin alkoi hieman kevenemään, joka on harvinaista ylipäänsä matkoilla. Siinä Juukassa syömään mennessä jalat alkoi tuntua jo juostavan tuntuisilta. Ja niinpä sitä tulikin sitten heti mökille päästyämme puettua lenkkikamat niskaan ja lähdin kohti Ryläystä, jonka parkkipaikalle mökiltä oli noin 1,7km matka. Kävin lopulta kiertään Ryläyksen ns. maisemareitin, josta tuli mökiltä mökille matkaa yhteensä 9,9km. Aikaa meni 82min. 347 nousumetriä, keskivauhti 8:15min/km ja keskisyke 127. 

            Lenkin jälkeen, vähän ennen puoltayötä, mökin rantaan veteen pesulle. Peruskuvio täällä ollessa. Sitten vähän yöpalaa ja nukkumaan.

            Perjantaina aamulla aamupala ja päivän suunnittelua. Asko lupasi ennen omaa työhommaa käyä nakkaamassa minut Kiviniemeen, josta oli määrä juosta Vaarojen maraton reittiä Ryläyksen kautta mökille. Tuo väli tuntui viime syksynä lohduttoman kovalta. Oli aika palata rikospaikalle. Kiviniemen päärakennus oli palanut kolme viikkoa aiemmin. Lohduttoman näköistä. 

         Vaarojen maratonin reitin varrella on joitakin kauniita kalliopätkiä


            Muutama kuva ja kello käyntiin. Ensin tuossa juostaan Kiviniemestä Kolinvaaran kautta Herajärventielle. Tuo matka noin 3,6km. Siitä sitten kohti Ryläystä. Reitti on kyllä mun mielestä tosi brutaali. Vaikka alussa ja lopussa on hieman reilu kilsa tietä, oli keskivauhtini 8:16min/km, vaikka menin 133 keskisykkeellä, eli PK2 alueella komeasti. Nousumetrejä kertyi 578. Monet alamäet ovat kovin kivikkoisia, juurakkoisia ja/tai jyrkkiä. 

            Ilma oli helteinen, mutta metsässä reitillä oli aika varjoisaa ja juomaa meni vain kohtuullisesti.

            Mökillä näitä piisasi, sisiliskoja


            Iltapäivällä juoksin teitä myöten Ukko-Kolille. Vajaa 8km mäkistä tiesettiä. Askon mökkihän on siitä metkalla paikalla, että lähtipä kumpaan suuntaan tahansa niin aina aluksi on myötämaata ja Kolille päin ihan reilua sellaista, eli palatessa saa aina nousta, päästäkseen perille. Ukko-Kolilta menin Vaarojen maratonin reitin alkua Mäkrän yli ja siitä kisareittiä vastapalloon Peiponpellon ja Ryläyksen parkkipaikan kautta mökille. Tämä päivän toinen lenkki oli hyvävauhtinen. 18km, keskivauhti 6:53min/km ja keskisyke 134. Jotenkin jalat vain alkoi toimia paremmin, vaikka ne oli jo ennen reissua piestyt.

         Kuva Mäkrän päältä Pieliselle päin


            Illalla huudeilla retkeilleet Sorvojat (Tommi ja Tapani) tulivat majoittumaan pihalle. Heillä oli menossa 250 kilometrin pyöräretki. Me käytiin vielä Askon kanssa katsomassa hänen kartalta hoksaama uusi reitti. Pyörällä tuo tuntui kyllä mäkiseltä ja kiehtovan kovalta sitä kautta. Heti jäi kyteen, että tuo pitää kyllä käydä aamulla myös juosten. Matkaa kertyi 10,7km ja nousumetrejä 152. Seuraavana päivänä juosten 178. Pyöräilessä nousut ei ehdi summaantua, kun vauhti on kovempi. 

Vasemmalta: Mökin isäntä Asko, sekä vieraat Sorvoja Tapani ja Sorvoja Tommi


            Lenkin jälkeen poristiin vieraiden kanssa ja mentiin taas aika myöhään nukkumaan. Seuraavana päivänä oli vuorossa Juuka-Ralli ja tie oli mökin kohdalta suljettu klo.14-21. Muutenkin oli lähtöajatus, josko ottais kevyemmän päivän. 

            Rallipäivän aamulla läksin tosiaan juoksemaan edellisen illan pyörälenkin juosten. Kuten usein ennenkin niin ei ne nousut juoksemalla tunnu niin kovilta kuin pyörällä. Kivan mäkinen reitti joka tapauksessa ja iloista, että jalat liikkui edelleen tosi hyvin määrään nähden. Tottakai ne jumissa oli, mutta jotenkin semmoinen juoksemisen helppous ja tietty taso tuntui säilyvän. Tästä tuli hyvä mieli. 10,7km matkaan meni reilu 61 minuuttia. Keskisyke oli 128, joka oli hyvä rasitukseen ja reitin mäkisyyteen peilaten. Etenkään harjoituskuormassa ei alamäessä syke tee muuta kuin nousee. Ja alamäen jälkeenhän tulee Kolilla aina ylämäki.

            Alkuillasta katottiin rallia. Olihan se aika jännän näköstä livenä ihan tien vierestä, mutta tommonen parikymmentä minuuttia riitti. Tosi surullista, että rallissa kuoli kartanlukija. Tuon uutisen kuulin vasta myöhäisillan lenkin jälkeen. 

            Pikkasen ennen iltaysiä starttasin taas Ryläystä kohden. Ilma oli tosi kostea ja lämmin. Menin nyt Vaarojen maratonin reittiä vastapalloon Ryläyksen kautta kohti Heraniemen tietä. Tuo väli ei ollut ihan niin alamäkivoittoinen sittenkään kuin mikä mielikuva siitä oli. Eka piti Ryläykselle nousta ja Heraniemen tielle (10,4km matka) saapuessa oli jo 350 nousumetriä. Tuolla lenkillä minulla alko migreeni jo 35 minuutin juoksun jälkeen. Se kesti liki puoli tuntia. Onneksi oli lääkkeet mukana. Loppulenkki sujuikin hyvin, kun näki kunnolla. 

            Tämä oli kova lenkki. 18,4km, 522 nousumetriä ja keskisyke 137. Jaksoin vielä ylämäki voittoisella lopun tieosuudella pitää ihan perushölkällä sellaista noin kuuden minsan kilsavauhtia ja lopun tasaisella jopa viiden ja puolen minuutin kilsavauhtia. Tämä oli pirun kova tehoinen leiri, sillä jos olisi halunut kevyemmän setin, olisi pitänyt kävellä paljon enemmän. 

              Viimeisenä iltana alkoi treeni jo näkymään kuoantalossa!?!


            Vielä sunnuntaina ennen kotiin lähtöä kiersin Ukko-Kolilta lähtien Vaarojen maratonin loppulenkin osion, 13,3km. Tuo lenkki oli matalasykkeisin. Hieman helpompi reitin alkuprofiili ja runsaampi kävely auttoivat. Silti taas yli puoli tonnia nousua. Alla summaus viikosta ja lopussa viikon yhteislukemat.

             Kolin tyypillistä polkua


            Kolilla meno oli sopivan raskasta, mutta jaksavaa. Hyvää harjoittelua jo valmiiksi rasittuneena. Tätäkin taidetaan tarvita sadan mailin polkujuoksukisojen loppuosan epämukavaa oloa sietääkseen. Lisäksi haastetta antoi päässä vilistäneet monet juoksun ulkopuoliset ajatukset. Elämä on kokonaisuus ja juoksu vain osa sitä. Onneksi :=) 


* Maanantai    Lepo

* Tiistai       polkujuoksua pep 57km reitti     58,0km   7h27min         

                    391 nousumetriä, keskivauhti 7:43min/km ja keskisyke 130

* Keskiviikko   Tiejuoksua 10,7km  63min

                    36 nousumetriä, keskivauhti 5:51min /km ja keskisyke 118

* Torstai            polkujuoksua Kolilla 9,9km 82min

                    347 nousumetriä, keskivauhti 8:15min/km ja keskisyke 127

* Perjantai     Aamupäivä

                    Polkujuoksua Kolilla 14,0km 1h56min

                    578 nousumetriä, keskivauhti 8:16min/km ja keskisyke 133 

* Perjantai     Iltapäivä

                    Polkujuoksua Kolilla 18,0km 2h4min

                    514 nousumetriä, keskivauhti 6:53min/km ja keskisyke 134 

* Perjantai     Myöhäisilta

                    Pyöräilyä Kolilla 10,7km  32min

                    152 nousumetriä, keskivauhti 20,0km/h, rannesyke

* Lauantai        Aamu

                     Tiejuoksua Kolilla 10,7km  61min

                    178 nousumetriä, keskivauhti 5:43min /km ja keskisyke 128   

* Lauantai        Myöhäisilta

                      Polkujuoksua Kolilla 18,4km 2h11min

                      522 nousumetriä,  keskivauhti 7:06min/km ja keskisyke 137

* Sunnuntai      Päivä

                        Polkujuoksua Kolilla 13,3km 1h44min

                        539 nousumetriä, keskivauhti 7:48min /km ja keskisyke 124   

        

 Yhteensä viikon aikana

Juoksua 153km

Pyöräilyä 10,7km

Harjoitustunteja  18h 21min

Nousmetrejä  3257        

 

Onni Vähäaho, Nivalassa 22.6.2021

sunnuntai 31. toukokuuta 2020

KOIRASALMI - ISO-JUURIKKA

          Lähtökohta tähän ultrapolkujuoksuun oli hyvin erikoinen. Olin edellisenä viikonloppuna (pe-su) liikkunut kahdeksantoista tuntia. Eikä tietenkään viisi palauttavaa päivää riitä tuollaisesta liikuntaryppäästä palautumiseen, etenkin, kun siitä oli yli neljätoistatuntia vaativilla poluilla juoksua ja myös hieman kävelyä. Hyvä ja aiheellinen kysymys tietenkin on - kannattaako näin valtaviin haasteisiin lähteä noin pian isojen liikutaryppäiden jälkeen. Vastaus on helppo: Ei tietenkään.

 Lähtötunnelmia aamu kuudelta Olkkosesta
          Totuus oli toinen ja seisoin ennen kahdeksaa jälleen Koirasalmessa, Kivijärvellä. Vain kahdeskan päivää edellisestä yrityksestä, joka päättyi valvotun yön jälkeen nilkkojen taittumiseen useaan otteeseen. Tietoa haastavasta reitistä oli kertynyt ja yritin sitä parhaani mukaan hyödyntää toisella yrittämällä.


          Kello 7.45 lauantai aamuna starttasin liikkeelle. Huoltomiehenä toimi jälleen Tuomo Junttila. Lähdin liikkeelle tietoisesti edellistä yritystä kevyemmällä otteella. Se näkyi aika tasaisesti noin kaksikymmentä sekuntia hitaampina kilsoina viikon takaiseen verraten. Yritin keskittyä puhtaaseeen askellukseen, jottei nilkat taittuisi. Kolmen kilsan kohdalla piti vähän päästä nestettä letkusta ja hetkeä myöhemmin tein parin sadan metrin pummin.  
 Tuomo oli muutaman sadan metrin päässä kivikkokilsalla kuvaamassa. 

          Homma sujui ok. Alusta asti kuitenkin oli selvää, ettei viisi palauttavaa päivää riittänneet palautumaan edellisen viikonlopun isosta liikunta-annoksesta. Toisaalta kaikki perushommat sujui hyvin, joten jolkottelin vain menemään. 18km huoltoon saavuin ajassa 1h54min. Juoma riitti nippa-nappa. Lämmintä oli aamusta asti. Yhdesti kaaduin huolimattomuuttani helpossa paikassa.

         Ahvenlammen laavulla tein alle sadan metrin pummin. Jossain Vähä-Valvatin pitkoksilla näin Metsäpeuran, mutta en ehtinyt saada sitä kuviin. Komeahkon suokuvan kuitenkin. Tämä osuus meni myös aivan perustekemisen äärellä. Kaksi lötköä (yksi litra) nestettä riitti juuri ja juuri, vaikka osuus oli noin vain noin 14,5km pitkä. 32,5km kohdalla tulin huoltoon ajassa 3h34min. Edessä oli raskas 15,5km mittainen osuus kohti Valkeista.
                Metsäpeura tuolla jossain. Kaunis suonäkymä.

         Lehtosenjärven pitkä rantaseutu meni hyvin, vaikka pitkokset oli tehdä taas tenät. On ne uskomattoman arvaamattomat, eikä millään muistanut jokaisen irti olevan pitkoksen kallistus suuntaa. Pääsin kuitenkin pitkoslabyrintin läpi loukkaamatta itseäni. Jossain 38 kilometrin kohdalla meni jotain sälää kenkien sisälle, vaikka laitan kengät aina niin tiukkaan sivuista kiinni, ettei sinne helpolla mitään isompaa pääse. Kilometrit 40,41 ja 42 on kuin Syyryn kivikot jatkuvana tivolina. Hurja pätkä! Tuolla kaikki kilsat vielä tosi hyvävoimaisena noin 10min/km.

         Edellisellä viikolla vääntyneet nilkat kipeytyivät osuuden loppupuolella todella hankalalle mallille. Samalla jopa kolme lötköpulloa nestettä oli liian vähän. Otin lisäsuolaa. Olin päästänyt letkusta vettä vain kahdesti. Särkylääke ei tullut kysymykseen, sillä munuaiset on kovilla näissä keleissä ilman niitäkin. Mietin viimeiset kilsat mitä teen. Pystyin kuitenkin juoksemaan, vaikka sattui kovasti joka askeleella.
         Valkeisjärven rantaa. Useampaa olutta oli väki minulle ojentamassa.

        Valkeisjärven rannan merkkaus oli siksi harvaan ja alkoholipitoisen juoman tarjoajia tämän tästä aurinkopiknikkien ääriltä, etten saanut oikein kiinni mistä pitää kääntyä tien ylitykseen päin. Lopulta näytti, että tästä, mutta se olisikin ollut vähän myöhemmin. No, matka oli sama, mutta huoltomies oli mennyt oikeaa reittiä ja tuli autolle pari minuuttia minun perään. Tuosta ei haittaa, sillä sain kaksi minuuttia lisä-aikaa miettiä mitä keksiä nilkkojen kanssa.  Huoltoon ajassa 5h48min. Ulos 6h1min. Tässä keräsi kulkija itseään nilkkojen vuoksi.

        Taas suolasta suuhun ja aitoa pepsi-colaa isoilla hörpyillä plus alkoholiton olut. Huoltomiehen suu oli sen sijaan messingillä vasta nautitun pizzan jäljiltä. Mulla oli huonompi käsi. Liivi täynnä kaurakeksejä ja geelejä yms. Nakkeja ja sipsejä. Sitten päätin kokeilla vaihtaa Hoka One One Torrentit saman merkin ATR Challenger 5 -malliin. Torrent on sukkela, pitävä ja kevyt kenkä ja vaimennuskin alkaa nykysellään minulle riittämään, mutta kiertojäykkyys on niin vähäinen, ettei nilkat kestäneet kengät löysyyttä. ATR Challenger 5 on puolestaan jäykempi ja hieman vaimennetumpi. Edessä oli hieman enempi myös tiepätkiä ja aivan jotain muutakin.

         Jokin ihme tapahtui, sillä nilkkakivut meni lähes kokonaan ohi kengän vaihdolla. 50:s kilsa oli 5:46min. Eli olin liki yhtä tuore juoksullisesti kuin alussa. Helppoa jolkottelua. Nestevaje vain hirvitti. Merkkejä oli ilmassa ja koitin sitä parhaan kokemukseni avulla korjata. Laitoin myös lisää aurinkovoidetta iholle Valkeisen huollossa. Ihon suojaaminen on yksi hyvä lisä. Tiedossa oli kenties nopein osuus väli alustallisesti. Silti väli oli hyvin monivivahteinen. Oli sitä tietäkin, oli hyvää/kohtuullista polkua, mutta oli myös todella hidasta - ja myös sitä kivikkoa.

         Jalkojen piti todella pystyä muuntautumaan kuhunkin tilanteeseen. Kaiken aikaa palauduin hämmästyttävän hyvin aina raskaiden pätkien jälkeen helpommilla. Hiipi puseroon tuosta itseluottamusta ja varmuutta. Alkoi tulemaan kaikki voipa kuvitelma. Tuosta pitää näin jälkikäteen ajatella, että se oli hyvä asia, sillä näin vain onnellisen lopun, enkä uhkakuvia lainkaan, nilkan vääntymisiä lukuunottamatta. Tämä siivitti minua pala-palalta eteenpäin, vaikka maastollisesti raskaat pätkät koittelivat fysiikan lisäksi myös päätä.

        Lopulta Kuivajärven P-paikalla. Matkaa takana 62km ja aikaa mennyt 7h48min. Nesteen kanssa taas nippa-nappa, vaikka tälle 14km pätkälle oli taas kolme lötköä (1,5L) juotavaa. Energia maistui hämmästyttävän hyvin. 20 minuutin välein alusta asti. Juomaa 10 minuutin välein - alusta asti. Silti suu oli rutikuiva aina ennen seuraavaa juoma kertaa, etenkin keskipäivällä. Tästä alkoi Peuranpolun viimeinen ja vaativin pätkä. Kuivajärvi-Petäjämäki.

        Iso-Vänttäläisen jälkeen reitinmerkkaukset olivat vahvempia ja selkeämpiä. Eteläpäässä polkua merkit oli haaleampia ja paikoin vähäisempiä. Vaatii paikka tietoisuuttakin hieman pärjätä tuolla. Ihan ilman perehtymistä tuolla ei välttämättä osaa kulkea, mutta pienellä perehtymisellä ja karttasovelluksilla kyllä. Toki verkko ei toimi puhelimissa useissakaan kohdissa, joten perehtyminen ja paperikartta hyviä lisiä.

         Onneksi olin vast´ikään käynyt tutustumassa Kuivajärvi-Petäjämäki väliin, joten sen kivisyys ja teknisyys ei päässyt yllättämään. Väli oli vain fyysisesti raskas, sillä usko maaliin pääsyyn oli tällä välillä ehkä korkeimmillaan. Homma toimi ja vaikka en ollut palautunut edellisistä, pystyin kuitenkin kohtuulliseen etenemiseen. Ja mikä ennen kaikkea tärkeintä - ei ollut perusasioissa mitään ongelmia - imeytymisissä jne.

        Tuoreena tällä kivikko pätkällä juoksin muutama viikko sitten vähän päälle 7min/km keskarilla aika napakalla otteella, joten nyt tuollaiset 9min/km vauhdit tuntuivat hyvinkin olevan linjassa. Lisäksi maaliin oli matkaa, joten missään vaiheessa ei ollut varaa alkaa hevosteleen. Nuo vauhdit tuntuu uskomattoman hitailta, mutta käykääpä tuolla kokeilemassa. Sirkuskoulutuksesta voi olla hyötyä.

        Neljä kilometriä ennen Peuranpolun loppua horjahdin ja vasen polvi raapaisi isoa kiveä kyljestä. Hyvä muistutus, että juoksu voi päättyä milloin tahansa. Luulen, että polvi olisi mennyt paskaksi, jos se olisi osunut muutaman millin jyrkemmässä kulmassa, sillä tuo tuli myötämaassa, jossa vauhti noin 9-10km/h. Muutaman askeleen onnuttuani pääsin taas menoon ja juoksuun kiinni. Peuranpolun maalissa olin ajasssa 9h 53min. Vastassa oli maaselänladun Helena Kinnunen ja Heli Hilliaho. Kuva "maalintulosta" alla. Tosin lopulliseen maaliin oli vielä matkaa noin 54 kilometriä ja seuraavaan huoltoon noin viisi kilometriä.
         Peuran polun maalissa ajassa 9h 53min.  (gps 75,5km)

        Raskaan kivikko-osuuden jälkeen yllättäen noin 6min/km juoksu tuntuu rennolta ja edelleen yllättävän helpolta. Vaikka videon perusteella lennokkuudesta ei ole enää tietoakaan niin kuitenkin yli kymmenen tuntia takana.
        Hieman ennen reilun 80 kilometrin huoltoa viereeni pyöräili juoksutietoisesti puhuva nainen. Luulin ensin häntä Reisjärvi lehden toimittajaksi, josta minulle vihjattiin hetkeä aikaisemmin. Hän oli kuitenkin paikallinen aktiivi ja Nivalaislähtöinen Hanna Tölli. Kertoi omista kokemuksistaan mm. iso-sydänmaanreitiltä ja kyseli matkan sujumisesta. Taas nesteen juontia joutui hieman rajoittamaan, kun neljä (!) lötköäkään ei riittänyt. Olin nestevajeessa, mutta homma toimi vielä.
               80km huoltokuvaa Reisjärven terveyskeskuksen vierestä.

        Reilun 80km huoltoon saavuin ajassa 10h24min. Huomasin, että vähän huippaa ja teki mieli istua - ja istuinkin hetkeksi. Nestevajeesta ja lämmöstä. Joonas Jyrkkä oli tullut juoksemaan seuraavan noin 18 kilometrin osuuden kanssani. Todella iso merkitys sillä tuleva pätkä olisi reissun raskain ja TÄYSIN POLUTON. Kelkkareittiä, suota, umpimetsää, risujätettä täynnä olevia hakkuu-aukioita. En silti arvannut (onneksi) miten raskas tuo väli oikeasti olisi, sillä olin juossut sen vain kevään jäisen maan aikaan.
                Suo upotti ja lypsi huolella.

       Jo kelkkareitille (sille osuuden helpoimmalle pätkälle) saapuessani huomasin miten vaikeaa siellä oli löytää juoksuaskelille sijaa. Joonaksen seura ja hyvä tilanteen mukainen puhumisen taito auttoivat. Sitten tuli ne reilun puolen kilometrin mittaiset suo-osuudet. Niitä oli ainakin kaksi (?). Yli kilometri kuitenkin. Todella upottavia, vaikka välillä muka löydettiin askel pari vain nilkkaan asti upottavaa sijaa askelille. Eteneminen oli noin 3km/h. Pahinta oli suossa nilkan vääntyminen. Taas piti irvistää hartaasti. Ja olihan tilaa irvistää. Käppyrä mäntyjä ja kellertävän ruskeaa suota silminkantamattomiin. 
                      Iso kivi kelkkareitin varrella.

       Suolta kelkkareitille (no kelkkareittiä se oli suollakin, mutta..) noustessa jalat liikkui hitaasti kuin hidastetussa filmissä. Jalkojen liikkeelle saaminen oli hankalaa. Sitten tuli umpimetsä kahlausta Viululammen ympärillä. Sieltä noustessa, 90km kohdalla törmäsin seinään, johon luulin jääväni. Kämmenillä autoin reisistä itseäni kävelemään noustessamme tiellä. Huh-huh, voih-voi jne. Jotenkin ihmeenkaupalla selvisin tuostakin allikosta. Juuri sopivasti taas oli 20 minuuttia kulunut ja tällä kertaa Twix suklaapatukka meni kitusiin nesteen kera.
                      Polutonta nousua umpimetsässä

       Lopulta pääsin jo vähän juoksuun kiinni! Sitten rämmittiin taas umpimetsässä vajaa puoli kilometriä. Sen jälkeisellä tieosuudella juoksu tuntui taas jopa kohtuulliselta, jollei hyvältä. Sitten tuli todella sitkeä hakkuu-aukio. Kiviltä kiville "pomppimista". Jatkuvien risukasojen ylittelyä jne. (kuva alla). Olin taas superlypsetty. Ja loppu vajaa neljä kilometriä oli kelkkareittiä ja umpimetsää. Yhtä.. no jääkööt kirjoittamatta.

           Kuva 94km kohdalta ryteikön helpotettua. Oksaa ja kiviä on vähän vielä tässäkin

     Lopulta 98 kilometrin huollossa, jossa hyvä huumori ja tunnelma. Laskeskelin, että verttitonni täyttyy. Ja se, että sais kait sen lyhyemmäskin ajassa. Aikaa oli nyt mennyt 13h47min. Eli 18 kilometrin osuuteen oli mennyt 3h23min. Ja tietenkin se 2 litraa juomaa. Juomaa oli tähän mennessä mennyt pelkästään reitillä yhdeksän litraa ja huollossa kaksi litraa, eli kaikkiaan 11 litraa 98kilometrin ja vajaan 14 tunnin aikana ja silti se oli vähän. Olin käynyt laskemassa letkusta vain 3-4 kertaa tähän mennessä.

      Ilma viileni ja oli jopa pimeän/hämärän uhka tuleville tunneille, joten laitoin varalta otsalampun ja pitkähihaisen juoksupaidan. Rasvaa lisäsin hieman aamulla lisättyihin kohtiin, vaikka ihon rikki menon merkkejä ei vielä suoranaisesti ollutkaan. Kengät toimi hyvin. Jatkoin niillä. Huollosta lähdin varsin hyvävoimaisena ja iloisena astuin iso-sydänmaanreitille. Vihdoin tutulla polulla. Ultralegenda ja persoona Pasi Koskinen soitti ja tsemppasi, sekä kyseli miten menee. Unohdin toivottaa Pasin päiviä, jotka oli eilen, mutta saattavat lämmittää muutaman tunnin myöhässäkin :)
 
      Vaimolle soitin lyhyen "nalle puhelun" laihakankaan kivikolta, josta laskeudutaan Vähä-Juurikkaan. Mäyränpesäkankaan kivikot on sitä ennemmin. Akussa virtaa 39% joten "nalle puhelu" pysyi ytimessä - rakkaudessa. Tänään jatketaan - rakkautta. Fiilis vain tuntui nousevan. Pää oli siis hyvällä moodilla. Ajattelin tuossa vaiheessa ainoaksi uhaksi nilkan vääntymisen tai jonkin muun isomman tapaturman. Vähä-Juurikassa fiilis oli ehkä korkeimmillaan reissun aikana, 102 kilometrin kohdalla, josta alla kuva.
        Vähä-Juurikka ja auringonlasku

       Jossain 105 kilometrin kohdilla jalat loppuvat. Tulee toinen seinä (90km kohdalla ensimmäinen) vastaan. Pää on Pyssymäellä, joten alan vain ratkomaan jalkoja meno kuntoon. Suolaa, nestettä ja energiaa. Jalat ei kuitenkaan ala toimimaan. Niistä on suoraan sanottuna eväät syöty. Luonnollisesti yritän laittaa liikaakin energiaa sisään - ja myös nestettä. Alkaa tekemään pahaa. Samalla yhtälöä hankaloittavasti minua alkaa myös huimata. Hoipertelen. Koitan puhua ääneen. -"No,nyt! Ei muuta kuin siitä vaan". En heti hoksaa, että pää menisi, mutta jalat ei nyt mene.

       Pää uhkaa mennä pidemmälle. Iso-Juurikan laavun ohi menevää tietä lähestyvällä suolla soperran itselleni, että vielä yritetään jalat. Vielä annetaan mahdollisuus Pesänevantielle saakka (sinne noin 3km tuosta). Lopulta (onneksi) tajuan, ettei jalat ehkä kanna edes sinne saakka ja taivun vaikeaan päätökseen ja soitan huoltajan hakemaan pois. Kävely on tielläkin hankalaa. Urakka päättyy 109,7km kohdalla. 16h19min. Keskivauhti kaikkineen huoltoineen päivineen 8:56min/km. Keskisyke oli 131-132-128 välillä ekan 80 kilometriä,mutta sekin vaelsi Reisjärvi - Syyry välin toivottamalla pätkällä alas. Ei liikettä, ei sykkeen ylläpitoa asetetulla tasolla.

       Joidenkin autossa istuttujen kilometrejen jälkeen on pakko nousta hetkeksi autosta. Istuminen on kivuliasta. Seisominenkin on kivuliasta, enkä tahdo jaksaa seistä. Hetkessä tulee kylmä, vaikka käyn ulkona vain minuutin breikin. Letkusta ei tule nestettä, vaikka sitä on laitettu sisään yli 12 litraa päivän aikana. Tämä on vaativaa leikkiä. Olen tyytyväinen, että pystyin ratkomaan monet haasteet ja ongelmat tuonne saakka. Maasto oli vaativin mitä olen koskaan mennyt. Kerta kaikkiaan. Kerta kaikkiaan. Kerta kaikkiaan.

       LOPPU AJATUS  


       Hienoin hetki ja oivallus tapahtui Reisjärven urbaanissa taajamassa pitkän ja vaativan kivikko-osuuden jälkeen tullessani tielle. Kesätuuli, laskeva aurinko ja peltojen välissä hiekkatie. Juoksen kymmenen tunnin uurastuksen jälkeen rentoa, noin 10km/h vauhdissa nuuskien kesäistä ilmaa. Tämä on se juttu, mihin pyrin. Yritän siirtää tätä tilaa pidemmälle ja pidemmälle. Tässä erittäin vaativassa maastossa paukut riitti tuossa tunteessa noin 83 kilometrin kohdalle. Loppu oli jo pois omalta alueelta - rämpimistä - ja kuten Joonas hyvin tiivisti, vaellusta.

      Mutta tuo edellisen kappaleen tunne - pystyä juoksemaan jopa yli kymmenen tunnin jälkeen helppoa kutosen vauhtia on se juttu. Sitä lähden hetken huilattuani jalostamaan.

      ISO KIITOS KAIKILLE MYÖTÄELÄNNEILLE JA KOTIVÄELLE ISOSTA TUESTA!

                   Näihin kuviin...

DATA SAUNA LENKISTÄ

Onni Vähäaho, Nivalassa 31.5.2020

maanantai 25. toukokuuta 2020

PALUU KOIRASALMEEN

           Ultrapolkujuoksija ei vähällä luovuta, vaikka ei aina onnistuisikaan. Ilman yöunta homma meni lekkeriksi viime perjantaina. Tuoltakin reissulta jäi kuitenkin hienot maisemat, erityisesti vesistöt mieleen. Ja tottakai myös oppi reittiä ja se on nyt tutumpi uuteen yritykseen - yöunilla varustettuna. Ilman nukkumatta en lähde enää mihinkään juoksuponnistukseen koskaan. On se niin sairasta leikkiä, etten minäkään nyt ihtiäni halua tahallaan teloa, vaikka muutoin hommani ei sieltä viisaimmasta päästä olekaan.

           Tarkoitus on startata tämän viikon lauantaina Koirasalmesta noin 8-9 välissä, todennäköisesti yhdeksän huitteilla. Pääasia on saada nukkua riittävästi. Myös aikatauluihin tuli hieman muutoksia jo koetun perusteella. Luullakseni kilometrimäärätkin ovat nyt hieman lähempänä oikeaa. Reittiä tuli tietoon taas enemmän ja yhä enemmän näyttää siltä, että 18 tunnin tavoite on hieman liian kova, mutta jos vaikka vain vähän päälle. Pääasia on minulle aina hyvä juoksukokemus. Harvoin motivoidun juoksuhaasteessa kävelemään kovin pitkästi loppumatkasta, joten juoksukykyinen pitää olla. Minusta kävelyreissut on erikseen, kun juoksemaan lähdetään niin sitä sitten juostaan.

           Alla aikataulu hahmotelma. Mukaan voi taas tulla SEURAAMAAN TAIVALTA WHATS´APP -ryhmässä ketä kiinnostaa. 

Seurantaryhmään pystyy halutessaan liittymään tästä linkistä: https://chat.whatsapp.com/IHbRTAoLTh59smmGo4Qlie


Startti siis näillä näkymin La klo.9.00. 


huomio 
etappi yhteensä Aikahaarukka edellisestä
0 Lähtö Koirasalmi 0 0 0:00 kivikkoa
1 Salamajärventie 18 18 1:50-2:00 1:47-1:48
2 Karhunpiilontie 14,5 32,5 3:25-3:35 3:27 1km harha
3 Valkeinen 15,5 48 5:40-5:50 osin hidas väli
4 Kuivajärvi 14 62 7:30-7:40 outo väli
5 Savikontie 19 81 10:10-10:20 n.11km teknistä
6 Syyryntie 18 99 12:50-13:00 suo pätkiä
7 P7 14,5 113,5 15:10-15:20 1,5km kivikko
8 P9 6,5 120 16:20-16:30 suo väli
9 Pyssymäki 10,5 130,5 18:00-18:20 loppusuora

           Eilinen PEP57km meni näköjään niin nätisti kuin se tuntuikin juoksun aikana. Vaikka maasto oli soilla kuin mattomassaa avovedessä, ei jalat ole kovinkaan puhki siitä. Juuri kävin 8,5km juoksu/kävelyä saattaakseni jalkoja lähemmäs normaali oloa. Tiukkaa tietysti silti tekee, että ehtii palautua samaan pisteeseen kuin mitä olin viime perjantaina, mutta eiköhän kutakuinkin. Koirasalmi-Pyssymäki challenge vol.2 koittakoot!

Onni Vähäaho, Nivalassa 25.5.2020

torstai 14. toukokuuta 2020

KOHTA PURISTETAAN

          Uppoudun valmistautumaan nostamaan vauhtia. Huomaan ajattelevani askel kulmaa. Kyllä puhun itsestäni, 46 -vuotiaasta, hieman ylipainoisesta juoksun harrastajasta, joka iltalenkillä innostuu. Sokaistun hieman siitä, missä edellinen kilsa piippasi ja alan nostamaan lantiota valmiuteen jo liiankin aikaisin. No, ei siitä haittaa ole, vaikka jaksaisi aina juosta tyylikkäästi. Ai niin, se kilsahan päättyy tänne liki mäen päälle. Sitten pippaa!

          Liki kuotaisen asfaltilla ja alan latomaan, mutta en oikein tiedä millaista vauhtia jaksan kilometrin menemättä jo puolivälissä hapoille. Hallittu kova, ehkä jopa kiihtyvä ajatuksissa. Alla Hokan Tracer kakkoset. Ei juuri vaimennusta ja alamäki onkin aika metka pitää rytmi ja tekniikka kasassa. Päädyn "vain" rullaan mäen alas. Sitten tasaista, jossa vaikea löytää rytmi ja sitten tiukka mutka, jossa vauhti pääsi näköjään laskemaan reilusti. Pikku töyssy ylös siihen päälle. Sitten pidemmästi tasaista.  

          Jossain ehkä 600 metrin kohdalla tuntuu hyvälle ja innostun latomaan. Kädet alkaa jossain 800 metrin kohdalla hapottaan. Onneksi tulee myötäle ja nostan itseni loppukiriin. Mutta miksi kello ei piippaa? Aloitin kirin hieman liian aikaisin ja en aivan jaksa pitää vauhtia loppuun asti. Lopulta kilsa menee aikaan 3:55min. Hyvä. Kaikenlaista tässä on tullu tehtyä.

         Muistelen loppuliussa vuosien takaista tuloshakuista satsausta. Oli se aikaa. Se olisi paljon tällaista. Toisaalta eihän tämä hullumpaa ole, mutta ei tulosten tai kisojen vuoksi vaan siksi, että mikäli se tuntuu hyvältä raasta. Välillä tuntuu. Kyllä minä sitä kaipaan, mutta en kisoja, vaikka niissäkin on kiva käydä sosiaalisuuden vuoksi - ei tulosten. Tiedän paljon ystäviä, jotka tarvivat kisoja jopa treenimotivaatioon. Meitä on moneksi ja kaikille on tilaa. Ei tässä oikeaa tai väärää tapaa ole. Lopulta kaikilla on sama molo - se että tuntuu hyvälle - ainakin jälkikäteen.

         Hyväkuntoinen mies soitti minulle. Hän kysyi jaksaisiko vaeltaa 36 kilometriä Iso-sydänmaanvaellusreitillä. Hän kertoi, että 15 kilometriä menisi, mutta 36 kilometriä tuntuu pitkältä kävellä vaativassa maastossa. Tällaisissa tilanteissa sitä saa perspektiiviä normaaliin. Mikä on paljon, ja mikä riittävästi - se on jokaisen itse tunnistettava ja päätettävä.

        Tuossa aasinsilta seuraavaan. Minulla on tarkoitus juosta viikon päästä perjantaina (22.5.) pitkästi. Aion startata Peuranpolun eteläpäästä Koirasalmesta aamulla kello kuusi. Tarkoitus on juosta ensin peuranpolku Koirasalmesta Petäjämäelle. Tuo matka on noin 77 kilometriä. Siitä sitten jatkoreitti Syyryyn noin 23 kilometriä. Siitä vielä noin 31 kilometriä Pyssymäelle. Eli Koirasalmesta Pyssyyn noin 131 kilometrin matka. Olen aina tykänyt näistä omatoimi haasteista. En tarvi läheskään aina numerolappua. Motivaatio liikkua on sisäänrakennettu. Tuomo lähtee minulle huoltomieheksi, joka helpottaa valtavasti urakkaani. Myös alkumatkalle saattaa hyvällä lykyllä lähteä pacer.

         Tavoitteeni sen sijaan taitaa sittenkin olla sairas? Ei välttämättä kohdallani se, että juoksee metsiä pitkin 131 kilometriä vaan se, että jotenkin luulen selvittäväni tuon matkan alle 18 tunnin. Ok, onhan se aika flätti reitti, ehkä verttitonni, mutta tuskin paljon enempää. Silti tuo tavoite on hieman kovan kuuloinen, sillä esimerkiksi Vaarojen maratonin (Huom! Siellä kuitenkin 5000 nousumetriä) 131km voittajalla meni viime syksynä liki 19 tuntia. No, eipä voi ainakaan tavoitteen keveydestä moittia? Ystäväni Lasse juoksi Peuranpolun osuuden pari vuotta sitten aikaan 14:51h. Siihen päälle vielä se noin 54 kilometriä. Mutta yritetään - ja yrittänyttä ei laiteta.

          On selvä, että tuossa joutuu puristamaan oikein kunnolla. Tuo ei tule olemaan millään mittarilla mikään kiva retkijuoksu vaan ihan maksimiveto. Oon tuota hieman palastellut ja ajatellut, että yritän päästä tuon Peuranpolun super miehekkäästi noin kymmeneen tuntiin, korkeintaan vähän päälle. Siitä sitten Iso-sydänmaanreitille noin kolmessa tunnissa. No vähä päälle saa mennä, mutta ei kaikessa voi vain mennä vähän päälle, sillä lopun tekniseen 31 kilometrin matkaan varaisi mielellään lähemmäs viisi kuin neljä tuntia. Ja siinä vaiheessahan on jo se satanen takana.

          En tiedä miksi, mutta jotenkin vain uskon pystyväni tuohon. On kiva päästä juoksemaan vähän pidemmästi. Ja vieläpä polkuja pitkin. Mikä sen parempaa ja vieläpä hyvällä huololla. Katsotaanpa tätä sitten myös jälkikäteen, että miten kävi. Jos haluat liittyä WhatsApp -ryhmään, johon laitetaan väliaikoja matkan edistymisestä niin oleppa yhteydessä. Ehkä huoltomies voi sinne ryhmään heittää väliajan?

Onni Vähäaho, Nivalassa 14.5.2020

perjantai 10. tammikuuta 2020

TAVOITE NRO.8 SAAVUTETTU

           Asetin tälle vuodelle 2020 kahdeksan erilaista tavoitetta. Hieman jälestäpäin hirvitti itseänikin osin se tavoitelista, mutta onpahan tavoiteltavaa, eikä nämä niin vakavia ole. Ainahan se on kuitenkin mukava tavoite elämässä saavuttaa, oli se sitten mikä tahansa. Enkä malta olla tässäkään kohtaa olla mainitsematta kaverin hauskaa letkautusta taannoin: -"Vaikka kaikki menis pieleen niin silti elämä jatkuu". Hitsi ei meinaa nauru loppua tuon letkautuksen jälkitiimoilta.

           Kuten vähän laskeskelinkin, vertikaalitonni matolla 15% kulmalla 6,7km matka alle tuntiin olisi ensimmäisenä yritys kohteena. Ennen tuota tavoitelistan tekoa olin sen päässyt noin 64-67 minuuttiin. Ihan tarkkaan en nyt muista. Ja tavoitteen julkistamisen jälkeen juoksin vielä viime vuoden viimeisenä päivänä tuon aikaan 61:28. Siinä oli kuitenkin sen verran pelivaraa, että uskoin jopa alle 59 minuutin aikaan. Tänään tuli sitten se päivä, kun päätin raastaa kaikki pihalle vertikaalitonni testissä.

          Hitsi, että jännitti ja hirvitti koko päivän. Ihana perinteinen tunne ennen itsensä ylittämisen yrittämistä. Tuttua jo entisiltä kilpa-ajoilta esim. ennen keihäänheittokisoja tai tämän juoksuharrastuksen aikana vaikkapa ennen testijuoksuja. Se kertoo latautumisesta. Keskittymisestä. Sopivasta epävarmuudesta mihin sitä tänään pystyy, sillä jokaisen päivän suorituskyky on aina siihen asti pieni arvoitus kunnes kroppa laitetaan täysillä likoon.

          Sovittiin "Hovin" (Hockey Ville) kanssa, että tehdään kyseinen testi vierekkäisillä matoilla. Hovi antoi kohteliaana miehenä valita veteraanin kumpaan vapaaseen mattoon asettuisin. Oli puhe lämmitellä joku 10-15 minsaa. Sovittiin myös, että käytetään musiikkia korvisssa sillä kupoli menisi joka tapauksessa majoneesille hyvinkin pian eikä tämä ollut jutustelutesti. Otin siinä lämppärin aikana yhden 150metrin tunnusteluvedon ajatellulla (7,2km/h) alotusvauhdilla. Hovilla oli mittarissa 6,8km/h. Hovi oli tulkinnut avausvetoni, että olinkin jo aloittanut testin ja veteli jo omaa testiään ennen kuin tajusin ja keskeytin oman lämpän jo 0,8km kohdalla. Äkkiä perään :)

          Jotenkin hullusti laitoin kellon käyntiin jo siinä vaiheessa, kun aloin lisätä mattoon kulmaa nollasta 15:sta %:n. Mattohan ei liiku siinä vaiheessa vielä eteenpäin, joten lienee oikeampi kellonkäynnistys hetki lienee, kun maton vauhtia aletaan nostaan 0,0km/h ylöspäin. Näin olettaisin. Katoin varsin niin siinä meni 17 sekuntia harakoille. No, menkööt, eihän näistä vielä ole niin paljoa kokemusta, jospa se tunti silti alittuis.

          Asetin nopeuden 7,2km/h. Tuntu aika helpolta. Syke jotain 155. Sen verran oon kuitenkin näitä kokeillu, että tuska lisääntyy tästä eksponentiaalisesti. Hovi läiski 6,8km/h viereisellä matolla. Oomma Hovin kanssa melkeen samanmittasia ja Hovilla lätkä ajoilta isot lihakset, joten Hovilla vielä muutama lisä-ilo-kilo minua enempi kannettavana. Nopeasti on Hovi päässyt tähän kuntoon missä nyt latoo menemään. En ois esim. viime vuonna pystynyt likimainkaan tohon Hovin tämän päivän vetoon.

           Toiselle kilsalle nostin vauhdin 7,3km/h. Keskityin henkittään. Pahaa teki jo. Hurja ilta tulossa. Hovi ei huomannu vauhdin lisäystäni. Hovi jatkoi 6,8km/h. Saavutin hitaasti Hovin testin aloituksesta tullutta etumatkaa. Vedin myös kolmannen kilsan samalla 7,3km/h vauhdilla. Meno oli kilsan loppupuolella jo niin sumeaa, että oli pakko laskea vauhtia vähän. Tässä vaiheessa Jonte-Konde kävi nappaan pikku videon pätkän. Oli jo korvien välissä tuplamajoneesit.

          Neljäs kilsa meni 7,1km/h. Syke oli ollut jo hyvän tovin yli anaerobisen kynnyksen. Henki kuitenkin kulki vielä ja jalatkin liikkui kohtuudella. Olo oli aivan hirveä. Eikä pieni vauhdin tiputus tuntunut paljoa auttavan. Raastavaa hommaa. Tuntui koko ajan ettei tätä vaan jaksa ja pakko laskea vauhtia, mutta kysyin iteltä, että minkä vuoksi? Hengitys toimi ja jalat liikkui. Sumein silmin vain.

          Viides kilsa 6,9km/h. Hovi edelleen 6,8km/h. Hovi laski 5,5km jälkeen vauhdin 6,0km/h, jolla meni loppuajan. Aika Hovilla huikea 60:32min. Jotenkin sitä vaan aina sen kilsan jaksoi. Jossain nirvanassa sitä tuntui vain painavan.

         5-5,5km eli 500 metrin matkan menin ikään kuin "passaten" 6,7km/h. Sitten vauhti 6,8km/h kilsan ajaksi. Jalat vain teki liikettä, mutta tuntui jo hurjalta käskeä niitä. Hengityskin alkoi olla jo limiteillä. Vielä loput 200 metriä 7,5km/h, eli kaikki ulos. Viimeisen 500m tuntuikin liki kaiken aikaa, että laatta lentää kohta. Kattelinkin näkyykö ämpäriä. Ei näkyny, mutta ei tarvinnu toisaalta ihan laatatakkaan.

          6,7km tuli täyteen vihdoin. Jalat oli sen verran spaghettia ja kädet taikinaa, etten tahtonu saada ihtiäni siihen kuosiin, että oisin saanu kellon pysäytettyä. Siinä meni muutama sekunti. Aika oli tosi kova yllätys. 57:17min.  Oisko kaikkiaan menny noin 20sek. harakoille, mutta huh, olipahan raasto. Vatsalihaksiakin poltteli varmaan neljästä kilsasta eteenpäin. Vaikea aivan tätä saada sanoiksi puettua. Viimeistään helmikuussa uudestaan. Nyt täytyy vähän treenata ominaisuuksia. Hankala on enää ite suorituksen tahtotilaa parantaa.

         En malta olla vielä mainitsematta, että käynnit YU-maajoukkuehierojalla, Lauri "Lätsä" Hyvärisellä ovat tehneet oman ison osan viime aikaisessa kehityksessä. Ei se turhaa kierrä arvokisoja hieromassa. Kiitokset täältä kuntoilijalta hierojan suuntaan!


Onni Vähäaho, Nivalassa 10.1.2020

perjantai 21. kesäkuuta 2019

JUHANNUS YÖN TAISTELU


Läksin kotvan sivu kasin eilen illalla torstaina Iso-Sydänmaanreitille, aikeissani juosta koko i-sr2014 vaellusreitti ns. pep57km. Suunnittelinkin reissua viemällä mm. 2x1,5L juomatäydennystä optimaallisiin kohtiin käyttäessäni aiempaa kokemusta reitiltä. Mukaan latasin 1,5L vettä, joissa osassa oli magnesium poretta ja osassa elektrolyyttiporetta. Energiat oli kaikki kannossa. Samoin joitakin perustarpeita, joita tapaan reppuuni laittaa liikkuessani juosten tuolla reitillä. Lisäksi laitoin varalta myös ohtalampun reppuun. 

Pistelin helppoa reipasta. Kilsavauhdit oli siinä muutaman sekunnin päälle 5minuutin ekoilla kilsoilla. Perhereitin ulkopuolelle, ns. sydänmaanosuudelle siirtyessäni vauhti pysyi kivan ripeänä, vaikkei askel ollut ihan sitä parasta tällä kertaa, mutta kello tykkäsi. Askel oli/on riskistynyt lisääntyneen mäkiharjoittelun ansiosta, joten se ilmeisesti kompensoi tilannetta vähän huonomman kulunkin päivänä. 

Yhdeksännellä kilsalla homma vaikeutui, kun lorvinlinjan alkaessa polun peitteellisyys lisääntyi äkisti reitille tavanomaisilla pätkillä tälle aikaa vuodesta. Vielä ei oo ehitty alottaa rimmeröintejä. Taitoin nilkan aika kipeästi, mutta lyhyen ontuminen jälkeen pääsin vielä takas liki samaan rytmiin. Seuraavalla kilsalla taas sama uudestaan. Sama vasen nilkka taas. Nyt askel muuttui varovaiseksi, sillä tuolla reilun kilsan pätkällä ei juurikaan nähnyt mihin jalan laitat. Oli koloa ja kiveä jne. 

Mainostyyliin, eikä siinä vielä kaikki. Ilmeisesti parina päivänä nautittu vichyvesi alkoi todella kuplia mahassa ja puskaan huusi äkisti. Ympärillä oli kasapäin sääskiä jo tässä vaiheessa. Pulkkismainen tunnelma, kun 11:sta kilsalla aralla nilkalla laskeuduin kyykkyyn operoimaan. Operaatio oli pitkä (3min) ja tuskallinen mulle ja nautinnollinen sääskille.

Tuskainen ja tekninen parin kilsan pätkä alkoi jäädä taakse. Fenix 5:n ainoa huonopuoli (vai onko sekin lopulta vain kulkijan etu?) on, että paikoin mehtässä se joko oikoo mutkia tai jopa kadottaa gps yhteyden hetkeksi. Kaikki kilsat ei syvemmällä siitä(kään) syystä olleet aivan niin hitaita mitä data näyttää. 

Pesäneva ylittyi ja meno oli kohtuu riskiä kipeähköstä nilkasta viis. Varovaista toki, mutta kohtuullista. Peitteellisyys oli selvästi lisääntynyt ruohoisilla pätkillä. 8kk hukassa ollut hyvä talvihanskani oli nostettu Iso-susilehdossa ystävällisesti kepin nokkaan! Kiitos siitä löytäjälle. ⚘ 
 Pesänevantie ohittui kaikista alkumatkan ongelmista huolimatta liki kisavauhtia. Ihan ei juoksu tuntunut niin hyvältä, mitä kello näytti. 

18:s kilsa. Taimikon loppupää ja taitan nilkan taas. Nyt nilkka on todella arka. Olen kuitenkin muuten hyvissä voimissa, joten päätän mennä kuitenkin polkua pitkin eteenpäin. Liekkö nilkassa hanavipu, sillä vatsa alkaa uudestaan möyriä. Nyt täytyy sanoa, että olin varautunut vain kahteen kyykkyyn paperin puolesta. Ihan koko rullaa ei ollu mukana. Kipeällä nilkalla ja ulospyrkivän tavaran seesteistämällä menolla jatkoin kohti n.23km kohdalla olevaa vesikätköäni. Kummallista, mutta useat kilsan olivat edelleen kaikesta huolimatta erikoisen hyviä. Huomasinkin syytä analysoidessani, että juoksutyylini on aikaisempaa hyökkäävämpi, joka näköjään kuljettaa kulkijaa nopeammin eteenpäin. 

Kätköllä pikkasen yli 2:30h. Varjolankangas. Ei mitään pysähtymismahdollisuutta. Kaikki on tehtävä kaiken aikaa edeten, myös lötköpullojen täytöt. Sääskiä on niin paljon, ettei niiden husiminen näy oikeastaan mitenkään omassa olossani. Koko kroppa alkaa olla nyt myös huolella kupattu. Eka kertaa tulee mieleeni: Ristus mikä reissu - ja todellakin, soijjaa meinaa taas pukata ja nyt muuten sitten kuulostaa olevan Juhannus ajasta huolimatta sellainen nopeampi toimitus tyrkyllä. Pidätän minkä pystyn, sillä en halua ajatella uusintaa jonka koin 11:sta kilsalla. 

Syyryssä on ulkovessa. Mutta kuinka ollakaan mahaväänteet katoaa yllättäen puolikilsaa ennen käymälää ja kaaran erittäin eläneen lippalakkini kanssa katsomattakaan Syyryyn päin kohti mäyrän ja laihan kivikkoa. Nuo vatsanveto-ongelmathan meinaa sitä, ettei nesteet ole imeytyneet. Eikä kunnolla energiatkaan. Ihminen ei ole tällaisten ongelmia kanssa kaikki voipa vaan laskua on alettava lyhentämään. 

Vauhti tippuu. Gps:kin katoaa välillä. Osa kisoista venyy. Muillakin on ollut tässä kuussa gps:n kanssa ongelmia takaosan kivipätkillä. Se on jo melko herranjeera-aluetta se. On kokeiltu venäläistenkin gps:ää. Vielä heikompaa. Jaloista alkaa tosiaankin loppumaan uskalluksen lisäksi myös voima. Kaadun mäyrän kivikossa juuri siitä syystä. Piesty rätti. Ja vääntelee taas kuin merkiksi, mutta menee ohi. Ja pakko täältä on päästä poiskin. Puolivälin kyltillä ajasta 3:22h. Laskin jossain vaiheessa meneväni tasan kolmeen tuntiin. Minulla ei ole ollu sama meno enää hetkeen. Se näkyy nopeasti kellossa. 

Tuntuu, että kaikki metsän sääsket ovat kanssani, ja kiihkeästi. En tiedä voisiko lippalakkini olla enempi märkä. +21 oli lähtiessä, eikä kylmä oo vieläkään. 33:s Kilsa tulee 6:10. Eli jalat oli tuossa kohtaa vielä ehkä enempi vain maastoarat kuin tyhjät. Tuossa kuitenkin puolet metsääkin. Paasinlinjalta käänteessäni Pykylle päin säikähtää astetta isompi kaveri pusikossa ilmeisesti yllättävää tuloani. Olen nähnyt joitakin kertoja miten hirvet lähtee. Sanoisin, ettei tämä ollut hirvi. Tämä puisteli pajukoita mennessä. Molempien puoleisesta kunnioituksesta johtuen en jäänyt puhutteleen ilmeistä yön nallea. Vaikuttava hetki. Jos joku pohtii niin ei pelottanut tietenkään, mutta hetki oli täynnä erilaisia tunteita; reitin piiskaama, omien virheiden piiskaama, uteliaisuus ja kunnioitus. 

Hieman Pykyn jälkeen voimani alkavat ehtyä. En ole enää hetkeen pystynyt noudattamaan auttavastikkaan energianottoani mahaväänteiden vuoksi. Juomaa on mennyt ihan suunnitellusti. Ehkä energiavajeestakin johtuen minulla alkaa olemaan kova jano. Tuntuu, etten jaksa enää juosta ollenkaan soisimmilla, sinällänsä ok. pätkillä. Kangaspätkillä kylläkin. Voimat vähenee kovaa vauhtia ja on käytettävä aikaisempien tuntemusten tulkintaa. 

Pesänevantiellä tulee täyteen 40km. 4h57min. Noin 7-7:15h vauhissa. Nuo on katsottu jälestäpäin. Tuossa vaiheessa focus oli selviytymisessä. Pitkissä reissuissa kyse on paljon selviytymisen arvioinnista. Kokonaisvaikeassa tilanteessa teen järkiratkaisun ja otan täydennys nesteiden täytön vauhdissa (sääskiä tulee koko ajan lisää! Mistä niitä riittää?) sääskien kipatessa nyt myös naamaani intohimoisesti. 

Liki viiden tunnin Sydänmaa tanssin jälkeen tiellä juoksu on yleensä kovin hankalaa ja vaivalloista. Niin nytkin, mutta yllättäen pystynkin pitämään varsin hyvää vauhtia. Paikoitellen jopa alle 6min/km. Onko sääsket noin nopeita lentämään? Ne ei tippuneet vauhdista missään vaiheessa. Olen mennyt siksi harvoin täällä teitä pitkin, etten ole aluksi varma onko tietä pitkin enempi, vähempi vai samanverran. Mutta suopolkua pitkin tällä vaikeustasolla ei juomatkaan ois riittäneet. 

Sääskiä alkaa olemaan ajoittain sakeina parvina myös. En jaksaisi kaivaa repusta hyönteismyrkkyä jota laitoin lähtiessäni mielestäni muidenkin puolesta. Lopulta noin 4km ennen Pyssyä on hyönteismyrkky kaivettava repusta. Ja se auttaa, ehkä reilun kilsan verran. Olen arvatenkin jo houkutteleva tuoksuinen. Edes alle kutosen kilsat ei sääskiä lannistaneet. Tulipahan tämäkin nyt tietoon 45-vuotiaana. Oppia ikä kaikki. 

Lopulta selviän Pyssyyn. Matkaa kertyi 55,9km, eli ehkä kilsan vähemmän kuin polkua pitkin olisi tullut. Aikaa meni 6h39min. Datat: Garmin, Strava. En uskalla edes arvailla paljonko sitä olisi menny polkua pitkin. Nesteen -ja energian vetohommat saattoi tosiaanki johtua minulle sopimattoman kivennäisveden nauttimisesta parina edellisenä päivänä. Peitteellisyydelle ja siitä seuranneille nilkan vääntämiselleni en toki voinut mitään. Palautumattomuus oli tiedossa ja se saattoi osaltaan vaikuttaa etenkin vatsa - ja aineenvaihdunta-ongelmiin. 

Hyvää oli silti paljonkin. Kolhuista ja vaikeuksista huolimatta tekeminen oli pitkään edistynyttä. Ominaisuudet on parantuneet vauhtia lukuun-ottamatta. Pystyn helpommin pitämään tasaista ja jaksavaa vauhtia parantuneen voiman ja sitä kautta askelkontaktin edistyksen kautta. Pehmeän polun voimattomuudesta huolimatta jaksoin juosta minun tasolleni varsin hyvää tie juoksua välin 40-56km. Jalat on nyt ehjät. Nilkka vähä jäykempi, mutta ei mitään estävää. Varsin kova reissu. Joka ei jäänyt pelkästään tuohon suoritukseen vaan heijastui vielä kotiin. 

Suihkussa meinasi lähtä taju. Se piti tehä osissa. Vaje oli suuri, sillä en ollu pystyny juurikaan nauttimaan energiaa viimeiseen kolmeen tuntiin suorituksen aikana. Toki vähän, muttei likimainkaan riittävästi. En ollu varma oksettiko vai mitä, mutta lopulta sain osittaista helpotusta istuttani kaakelilla. Ainoa jota sain alas oli puolikas banaani ja pari kulausta Colaa. Vaimon hoiva kuitenkin rauhoitti oloa ja lopulta pienen vessarallin jälkeen pääsin jokseenkin uneen. Herättyäni viisi tuntia myöhemmin pahaa teki edelleen. Nyt sain kuitenkin pienissä erissä jotain alas ja olo on alkanu helpottaan. 

Ristus mikä reissu! Näin minä tieosuudella yhden metsäpeurankin. Ja muistinko mainita myös sääskiä. Jokainen reissu opettaa ja vahvistaa. Ja edelleen on tältä vuodelta isr-kokoreitti kiertämättä. Olenko tullut vanhaksi? Reitin olemassa-olon aikana tämä on historiallista, etten ole reittiä kerta pyyhkäisyllä kiertäny jussiin mennessä. 

Hyvää Juhannusta itse kullekin taholle! Ja tervetuloa reitille!

Onni Vähäaho, Nivalassa 21.6.2019