Näytetään tekstit, joissa on tunniste historia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste historia. Näytä kaikki tekstit

lauantai 14. tammikuuta 2023

EDESSÄ AINA NORMAALI

             Vuosi 2022 oli maailmassamme vaikea. Venäjän hyökkäyssota leimasi sitä. Juuri, kun oli päästy koronan vaikeuttamista vuosista 2020-2021, tuli vielä kolmas vaikea vuosi koko maailmalle. Nyt alkoi vuosi 2023. Mahdollisuus palata normaaliin jossain vaiheessa? Maailmanhistoria tuntee raadollisia ajanjaksoja, mutta aina kaikki nekin ovat lopulta päättyneet ja ollaan alettu taas elämään sopusoinnussa laajalla rintamalla. Haavoilla kestää parantua, mutta silti normaali koittaa, enemmin tai myöhemmin.


            Itse katson urheilumiehenä tätä ikävää jaksoa urheilun näkökulmasta. Urheilussa globaali kilpailu on ollut kautta maailmanhistorian keskeinen osa urheilua. On ollut täysin oikein, että Venäjä suljettiin ensin järjestelmällisen dopingin vuoksi kansainvälisestä urheilusta. Nyt sodan myötä sulku on ollut lähes totaalista, myös ilman maanlipun käyttöäkin. Sekin on ollut oikein, koska Venäjän Valtteri on käyttänyt urheilua omana roolipukunaan politiikan kentällä. Kaikella on kuitenkin aikansa ja vaikuttavuus ikkunansa. Niin myös urheilupakotteilla.

            Tuomitsen hyvin jyrkästi Venäjän toimet. Silti urheilu kaipaa globaalia kilpailua, jossa on aina kaikki parhaat mukana. Ehkä kaikki eivät ole seuranneet tai tiedä, mutta esimerkiksi NHL:ssä pelaavat edelleen ja ovat pelanneet koko sodan ajan kaikki venäläiset pelaajat. Sulku ei ole siis ollut vuotamaton. Mielestäni venäläisten sulkemisella urheilun ulkopuolelle on saavutettu jo maksimivaikuttavuus urheilun puolelta politiikalle. Hyvästä sulku yrityksestä huolimatta vaikutus sotaan on ollut nolla. Miksi jatkaa sulkua, joka ei ole vaikuttanut mitään? Mielestäni venäläiset urheilijat voisi päästää muuallakin kuin NHL:ssä lajiensa pariin ilman maalippua.

            Kuten otsikossa totesin. Edessä on aina lopulta normaali. Urheilu, jos mikä, kaipaa ainakin normaalia. Kyllä ainakin minusta olisi kiva nähdä, miten esimerkiksi Iivo Niskanen on tiikeri tänäkin vuonna, vaikka mukana olisi hiihtäjät joka maasta. Ollaanhan esimerkiksi lastenkasvatuksessakin menty arestien sijaan vastuullisen vapauden ajatteluun. Sama vangeilla. Yhä useampi suorittaa vankeudet ehdollisena. Olisihan venäläisetkin ainakin poissa pahasta, jos he olisivat urheilemassa kansainvälisillä kilpakentillä, jossa heitä koskisi samat säännöt kuin meitä muitakin.

 

Onni Vähäaho, Nivalassa 14.1.2023

sunnuntai 2. helmikuuta 2020

URHEILUKENTÄN JUOKSURATA

          Juoksitko sinä joskus nuorena tai pienenä oman paikkakuntasi yleisurheilukentän juoksurataa? Kenties kävit jopa sisulisäkisoissa, kuten minä. Minulle Nivalan Tuiskulan yleisurheilukenttä oli likipitäen pyhättö. Siellä tuli oltua monta kertaa viikossa, etenkin torstaisin, jolloin oli sisulisät, jotka toimivat 8-16 lapsien/nuorien viikkokisoina. Olin vakiokalustoa.

         Nivalan yleisurheilukenttä on perinteinen 400m rata. Kaksi kaaretta ja kaksi suoraa. Lähtöpaikalta lukiessani ensin on/oli 10m kohdalla seiväshyppypatja, 50m kohdalla korkeushyppypaikka ja 100m kohdalla toinen seiväshyppypaikka. Pidin seiväshypystä. Hyppäsin molempiin päihin. Itään päin olevaan ennätykseni, 330 senttimetriä.

        Rata jatkuu. 220m kohdalla on kiekonheittopaikka.  250m kohdalla keihäänheittopaikka, itselleni se rakkain. 255m kohdalla vesieste. Vielä on esteet juoksematta. 300m kohdalla kuulantyöntörinki, jossa olen työntänyt mm. Arsi Harjun kanssa. Kait sitä voi vähän omaa historiaa kehua :)

       Pituushyppy ja loikkapaikat jäävät loppusuoralle katsomon alapuolelle. Juoksurata kuvaa mielestäni hyvin ihmisen elämää. Kaksi kurvia ja suoraa. Koskaan et voi tietää missä kohtaa rataa olet menossa, voit vain arvata.


    ------


      On satanut lunta. Ja nykymittapuulla aikas paljon. Kävelen verkkaisesti kauppaan ja pian takaisin. Palatessa näen omat jälkeni; elettyä elämää suoraan silmieni edessä. Elämä valuu kaiken aikaa loppua kohden, halusimme sitä tai emme. Menneisyyttä katsoessa voi olla hyvillään, että voi sitä todistaa. Tulevaisuus, kun sisältää enemmältäkin kysymysmerkkejä kuin tietoa. Koskaan ei voi tietää. Mikä täällä on olennaista ja tärkeää?

      Synnyin vuonna 1974 ja vietin vilkkaan lapsuuden ja nuoruuden. Seiväshyppypaikka oli kaiketi radan kohta - näin luulen. Toivon olleeni murrosiässä vasta 50m korkeushyppypaikkalla menossa. En voi unohtaa sitä, kun ylä-asteikäisenä Boston tupakka-aski tippui verryttelyhousujeni taskusta ylittäessäni sisulisien aloituskorkeuden 135 senttimetriä. Toimitsijan ilme kertoi aika paljon. Hänen teki mieli hylätä suoritus tupakka-askin vuoksi, mutta nosti kuitenkin valkoisen lipun ja katsoi perään vähemmän hyväksyvästi. Olen aina ollut oman tien kulkija.

      Vauhti ei älyttömästi laantunut elämänkokemuksista huolimatta aikuisuuden alkuvuosina. Sieltä ajalta löytyy vähintäänkin tarpeeksi tapahtumaa. mm. ensimmäinen lapsi, kovaa harjoittelua eri lajeissa, rillumareitä ja ero. Jotenkin tuntuu, että meno ajoittuu seiväshyppypaikan kupeeseen. Urheilijaminäni oli jäämässä tauolle ja olin ajautunut hetkeksi huningolle. Tuota aikaa taisi kestää kutakuinkin 7-8 vuotta.

     Takasuorallani taisi/taitaa olla myötätuulta. Aloin juoksemaan. Aloin elämään. Sain toisen lapsen ja ensimmäisen vaimon, jonka kanssa olen kulkenut jo pian 14 vuotta samoja polkuja. Ensi heinä-elokuun vaihteeseen tulee 12 vuotta siitä, kun aloin hapuileen juoksuhommia. Alun juoksukiiman tavoitteellisuus on jäänyt hieman enemmän taka-alalle, mutta juoksusta nauttiminen ja sen parissa puuhailu on edelleen vähintään yhtä upea intohimo. Myös itsensä kehittäminen.

     En tiedä olenko kääntynyt keihäänheittopaikkaa kohden menevään kaarteeseen vai mitä, mutta olen alkanut ajatella yhä enemmän tätä elämää, jota elän, ja sen rajallisuutta. Katsoin eilen avaraluontoa, jossa Hyenalauman äiti uhrasi itsensä pelastaakseen lauman johtajaksi nousseen tyttärensä hengen. Olisiko tästä opittavaa? Pohtiminen on aina hyväksi. Harva pystynee olemaan aivan yksin onnellinen, siksipä lähimmäisten aito läsnä-oleminen on mielestäni yksi aliarvostetuimmista asioista lajikunnassamme.

     Elämä voi kääntyä arvaamatta loppusuoralle ilman onnettomuuttakin, jollei jopa kalkkiviivoille. Olen nähnyt miten ihminen voi muuttua aivan eriksi puolessa vuodessa. Asiallisesti ja asiassa keskusteleva ihminen voi kadottaa täysin sen mitä on edes sanomassa. Sen verran oon empaattinen, että pahaa tekee katsoa, miten ihminen rapistuu pois, vaikka on vielä keskuudessamme ja vieläpä ihan kotonansa asustamassa.

     Törmäsin vast´ikään erittäin hyvään twiittiin twitterissä: -"Sivistys on sitä, kun jättää kirjoittamatta, sanomatta tai muuten ilmaisematta asian, jonka tarkoitus on olla ilkeä tai loukata toista. Vaikka se olisi tottakin". Mielestäni hieno pointti. Tuo on ominaisuus, jossa minulla on kehitettävää. Varmasti monella muullakin.

       -------


      Olen ilmoittautunut tälle vuodelle kahteen polkujuoksutapahtumaan. Useimmat taitaa tietääkin, että olen mukana NUTS Karhunkierros 166km tapahtumassa. Sen lisäksi ilmoittauduin äskeittäin Vaarojen Maratonin 130km kisaan. Eli olen mukana kahdessa kolmesta UltraTourFinland sarjan osakilpailuista. Ja vain sen vuoksi, että Koli ja Ruka ovat upeita paikkoja ja että siellä on tarjolla viisi UTMB -pistettä, jos nyt joskus sinne pääsisi. Nykysysteemissä on kyllä hankalampi homma.

     Noiden kahden tapahtuman lisäksi on tarkoitus olla aktiivinen myös itse. Toki ei tässä helmikuussa, mutta maaliskuussa olisi tarkoitus juosta Iisalmen Koljonvirran patsaalta tänne Nivalaan Tillaripatsaalle. Noin 128-129 kilometriä asfalttia. Jollain tavalla kuitenkin kiehtova reitti. On siellä jokunen vastanen ja myötälekin.



Onni Vähäaho, Nivalassa 2.2.2020

tiistai 2. heinäkuuta 2019

KESÄKUUN 2019 ULKOILUT

               Kesäkuu 2019 jää mieleen täysin mielivaltaisena häröilynä, jossa ei ollut päätä eikä häntää. Tietoisesti kuitenkin toimin, enkä lähtenyt varsinaisesti palauttamaan ollenkaan KK166km n.112km hölkkä/kävelystä. Aluksi jopa lomareissulla Rukalle juoksu olikin hyvää, mutta myös suvantovaiheita koin. Näyttää kuitenkin, että tuntemuksia kuunnellen taisin selvitä kesäkuun häröilyistä. Tosin edelleenkään ei liikkumiseni ole mitenkään ääri suunniteltuja vaan enempikin kalenterin mahdollistamia pompseja. Katsotaan mitä heinäkuu tuo tullessaan. Ainakin eka päivä oli tosi hyvä.


                             KESÄKUU        VUOSI 2019 YHTEENSÄ

Ulkoilu tunnit             62,5h                    346h
Juoksu                   377,3km              2136,6km
Hiihto                           0km                 487,1km
Lumikenkäily              0km                 178,5km
Kävely                     67,2km                102,5km
Pyöräily                   72,6km                 274,1km

Nousumetrit           6072m                  32 497m




Onni Vähäaho, Nivalassa 2.7.2019

torstai 13. kesäkuuta 2019

10 VUOTTA SITTEN

             13. kesäkuuta 2009 heräsin nukuttuani vain tunnin, jonka senkin totaalisessa euforiassa. Pittsburgh Penguins oli juuri voittanut seurahistorian kolmannen Stanley Cupin (1991,1992,2009,2016 ja 2017). Päivä oli merkittävä muutenkin, sillä juoksin elämäni ensimmäisen maratonin Julman Juhan juoksussa, Piippolan 1km mittaisella raviradalla. Joskus tuntuu, että menipä 10 vuotta nopeasti, mutta toisaalta, kun tuota muistelee niin onhan siitä aikaa. Huh, heijjaa!

             Maraton taittui tuolloin aikaan 4.18.28. Enpä nyt kovin montaa varsinaista maratonia ole juossut, vaikka useamman pidemmän kylläkin, jossa tavallaan myös maraton on tullut juostua. Ja jos lasketaan vähintään maratonin mittaiset harjoituslenkit niin onhan niitä toki kosolti. Tänäkin vuonna jo useampi.

             Suurin muutos 10 vuoden takaiseen on sen lisäksi, etten ole enää 35-vuotta vaan 45-vuotta on se, että harrastus on muuttunut kasvaneen peruskunnon ansiosta nautittavammaksi. Tavalliset lenkit on enempi ja oikeasti päivän piristyksiä, eikä enää ota sillä tavoin voimille. Toki välillä, mutta suurin osa on lepposta ulkoilua isossa kuvassa.

             En usko, että tuleva 10 vuotta tuo enää ainakaan samanlaista kuntosteppiä ylöspäin. Olen tyytyväinen, jos jaksan yhtä hyvin liikkua 10 vuoden päästä kuin tänä päivänä - ja että olen ylipäätä vielä täällä nauttimassa, enkä mullan alla. Elämänhalua on vielä jäljellä.

             Liikunnan iloa kaikille! Ei mulla tämän kummempaa.

             Tän päivän kevyt liikuntani: 10,8km polku/pururatajuoksua, jossa 320 nousumetriä. 70 minuutin lenkki. Hyvä nälkä tuli, sillä lähdin vähän vähillä syömisillä ja vain vettä oli mukana. Kiva ulkoilu joka tapauksessa. Perus normaali kevyt lenkki, jonka suurin vaikutus oli piristys päivään.



Onni Vähäaho, Nivalassa 13.6.2019

keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

VARUSTETESTI OSA 2/2

           Retkifiilis meinasi tunkea peiton alle ja unensaanti oli vähän hakusessa. Lapsenomaista heittäytymistä siis aiheeseen. Vähä ennen kello neljää ylös. Pihalle puoli kuuden jälkeen turiseen nykymaailman malliin puhelimelle. Sitten homma käyntiin klo.5:44. Päälläni 5,9 kilon edestä varusteita. Laitoin kokeeksi kellon hälyttään 7:30min välein. Kävelypätkä aina semmosella jaolla. Lisäksi laitoin jänistoiminnon. Myös sykevyö oli ja kaikki mahollinen kellossa päällä. Halusin nähdä paljonko se vie koko kattauksella virtaa.

            Hiljalleen siirryin betoniviidakosta kohti miljoonankiven polkua ja sitä kautta Pyssymäelle. Paljon kuvauksia heti alkumatkasta alkaen. 52 kuvausta kaikkiaan. 32 minuuttia kaikenlaisia taukoja, jolloin kello kävi. Samalla tuli noita pysähdyksiä, joita tulee Karhunkierroksen 166km retkellä aina ajan päästä ja sitten taas jatketaan. Kaikki oli nyt tarkoituksenmukaista. Olen vähä tämmönen, joka tykkää paljon suunnitella. Miksiköhän minusta ei tullu insinööriä? Ai niin, pitäshän sitä älliäkin olla, mutta sitähän ei ole, vaan ompa intoa kuiten-niin.

           Ei tarvinnu mennä montaa kilsaa perhereittiäkään, kun huomasin kelirikko ajan laskeutuneen reitille. Vettä, pettävää maata, jäätä, lunta, kaikkea mikä hidastaa. Myös pääosin kesäteknisyys on aina talven jäljiltä aluksi vähän koittelussa. Eikä asiaan lentoa antanut 5,9kg varustepaino, eikä kahden päivän takainen verttitonni. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Tilastollista sekin - numeroista kun tykkään. Mutta eipähän ollutkaan tänään kiire vaan olin retkellä. 13km kohdilla eka kunnon paussi, kun lisäsin litran juomaa liiveihin. Killitin himokkaana siihen mennessä litran. Vähän se oli +5 asteen lämmössä liikaa noin 1:30h aikana, mutta eipähän viihtiny jättää vesikätköstä yhtään käyttämättä.

          Siirryin ns. koko reitin osiolle. Parin kilsan ajan oli aika tavanomaista, kelirikko teemalla höystettynä toki. Itse asiassa tuossa vaiheessa luulin vain jalkojen olevan tänään erityisen hitaalla, mutta päivän aikana myöhemmin selvisi, ettei niin ollut. 2,5h tunnin retkeilyn jälkeen lämpötila alkoi hiljalleen nousta ja laitoin hanskat reppuun. Samalla loikkasin Lahnajärventien yli kohti Pesänevaa. Matkaa oli takana noin 19 kilsaa. Retki sujui hieman hitaammin kuin olin luullut, johtuen alustan hitaudesta, mutta suurempi yllätys olisi vastassa reilun kilsan päästä.

           Kuuntelin eri lintujen ääniä ja kuuntelin tuulen mukavaa huminaa ajattelematta aivan tarkkaan missä kohtaa olin menossa. Yhtäkkiä huomasin olevan veden ympäröimänä, mutta silti oranssien maalimerkkien suunnassa. Hetkinen, mutta eihän Lahnaojaa edes näy. No ei näkyny, kun sinne oli matkaa vielä ehkä 200 metriä. Seutu oli veden vallassa. Kahlasin lähemmäs kohtaa, josta näkisin sillalle. Sillan takana oli tasainen vesivana silmänkantamattomiin. Ei oikein mitään järkevää asiaa siitä yli. Ja vielä, kun ottaa huomioon sen tiedon, että paluupuolella vesi on aina korkeammalla niin en edes viihtinyt ajatella miltä siellä näyttäisi. Niinpä tein aika nopean päätöksen nostaa kädet pystyyn ja retkeillä eri reittejä tänään. Iso-Sydänmaan reitti näytti tänään taas luonteensa. Se ei ole koskaan itsestäänselvyys. 31 kerta koko kierrosta jäi odottamaan kenties vasta kesäkuuta osaltani.

           Siitä sitten sujuttelin katsomaan Lahnaojan paluupuolta Lahnajärventien kautta. No ei sinne tosiaankaan ollut asiaa, sillä vesi oli noussut lähelle tien tasoa, jota se ei ole aiemmin tehnyt. Tämä taisi olla nyt lopulta vedenkorkeuden maksimiaikaa, vaikka perhereitillä oli viitteitä jo vedenpinnan laskusta. Oppipahan tästä senkin, että Pesäneva on aina oma lukunsa ja Lahnaoja sen tuulikaappi.

           Retki jatkui kuitenkin mukavissa merkeissä ja kuvattavaa oli paljon. Video päivästä tämän tekstin lopussa. Olin kuullut muutama päivä sitten, että västäräkit olisivat tulleet ja nyt sen itsekin näin Teljonlammella. Oli justiinsa napakymppi reissu seurata luonnon heräämistä, hieman jäykkiä sammokoita ja muuttolintuja, sekä soidin huutoja. Samalla sain tarvittavia vastauksia varusteista. Suurin huomio oli, ettei puhelimessa riitä virta, jos Garmin Connect sovellus on päällä. Se keskustelee kellon kanssa ja siinä niiden juorutessa akku meni kuudessa tunnissa tyhjäksi. Pitää testiä mitkä asetukset tarkalleen täytyy laittaa, että kaikki toimii normaalisti.

           Loppu retkellä kiertelin vielä Pyssymäen seudulla mäkiä, jopa hieman tunkkasin. Sitten kotiin teitä pitkin, Eemelinmäen kautta. Mittariin kertyi 7h 2min ja 51 retkikilometriä. Keskisyke 110. Joo, kyllä minä vähän hölkkäsinkin, vaikka keskisyke voisi olla joidenkin kävelysykekin. Lopussa oli jännä huomata, että alle 120 sykkeillä tulin vieläkin aika painavalla repulla noin 5:30min kilsoja, vaikka takana oli jo yli kuusi tuntia tarpomista kaikkea muuta kuin helpolla reitillä. Hyvä juttu. Mutta vaikka tuo kevyt lenkki olikin niin kyllä tällaisesta pitää malttaa palautua, vaikka olisi kuin intoa. Torstai - lauantai on palauttavaa ulkoilua / lepoa. Sunnuntaina vois harkita tilanteen mukaan taas jotain innokkaampaa hommaa. Pitää vielä miettiä mitä.

            Kellosta kului 43% virtaa seitsemässä tunnissa kun kaikki maholliset hälytykset ja jänistoiminnot oli päällä. 50% meni virtaa vajaassa 13 tunnissa kun ei ollut mitään hälytyksiä, eikä syketoimintoa. Varmaan sen syketoiminnon jätänkin Karhunkierroksella pois, mutta esim. hälytys vaikka 10min välein vois olla hyvä. Muistais paremmin kävellä, juoda ja syödä. Nykyään uppoudun herkästi vain aistimaan luontoa ja voi unohtua tuo tärkeä evästely puoli.

            Tästä on taas kiva jatkaa. Oli oikein positiivinen päivä. ONNISTUNEEN retken KOLME asiaa ovat:

1. Tulee lähdettyä
2. On kivvaa
3. Pääsee takaisin kohtuu ehjänä


REISSUVIDEO




 DATA   GARMIN    DATA   STRAVA


Onni Vähäaho, Nivalassa 24.4.2019   

torstai 4. huhtikuuta 2019

URHEILU KAUPUNKI - NIVALA

         Pitkä kaupunkimme urheiluhistoria tuntee paljon uutteruutta, lahjakkuutta ja menestystä. Jokainen ikäluokka on saanut kokea urheilemisen mahdollisuuden ja kaupungin urheilusankareiden luoman historian. Yleisurheilu on ollut yksi, pyöräily ja hiihto myös. Unohtamatta muita lajeja. On ollut mistä ammentaa. Jokainen on kuullut jonkin tarinan tai ehkä seuraa parhaillaan kasvavaa tarinaa, kuten vaikka Miika Tenhusen tai Lauri Gummeruksen edesottamuksia. Esikuvista, eikä historiasta ole pulaa.

         Itse tapasin eilen Nivalan maratonin ennätysmiehen. Asko Niskalan maratonennätys täyttää 25.toukokuuta jo 33 vuotta. 2:33:55. Se tekee vauhdissa noin 3:39minuuttia kilometrille 42,2kilometrin ajan. Askolla oli jälleen tapansa mukaan paljon asiaa. Ennätysmies kertoi kahden tunnin historia luennon viiteen minuuttiin ja ehti kysyä minunkin tulevista juoksuista. Ja mainitsipa ohi mennen, että olen syntynyt samana päivänä kuin Pekka Vasala, toki 26 vuotta mestaria myöhemmin. Sivistyin.

          Ehdin itsekin poikassa seurata joitakin Askon maratonjuoksuja. Siinä oli aina tekemisen meininki. Myöhemmin olen saanut todistaa läheltä monia muitakin paikallisten suuruuksien menestys suorituksia. Yksi mieleenpainuvimmista on taatusti Keijo Nivalan vuonna 2013 voittama Suomen mestaruus 60-vuotiaiden maratonilla. Oma juoksuharrastukseni on ollut varsin tuettua, saadessani juosta monien erilaisten juoksupersoonien kanssa.

          Tavanomaisesti kestävyysurheilu suoritukset kestävät muutamasta minuutista hieman reiluun kahteen tuntiin. Luulenpa, että YLI kaksi tuntia kestävien urheilusuoritusten suorittajista Timo Ruostetsaari on tällä hetkellä selkeästi Nivalan kovakuntoisin urheilija. Yksi syy miksi Timo on ehkä niin tuntematon suurelle yleisölle on se, että Timo on melkein aina treenaamassa, eikä häntä siten juurikaan näe missään. ALLE kahden tunnin urheilijoista Miika Tenhunen ja Lauri Gummerus ovat kovimpia luita. Oma osa-alueensa on sitten voimalajit, joihin en tässä ota kantaa oman heikon tietämykseni vuoksi.

          Kaupungin uusi lempilapsi on polkujuoksu ja poluilla liikkuminen yleensä. Laji on tuonut Pyssymäelle neljän ensimmäisen vuoden aikana lukuisia tunnettuja lajin taitajia. mm. Saara Päätalon, Mia Tuoriniemen, Tero Ruokolaisen ja Jaakko Eskelisen. Polkujuoksussa pisimmät kisat Suomessa ovat noin sadan mailin (161km) mittaisia, Pyssymäen 171km puf – matkan ollessa kaikkein pisin. Pisimmillä matkoilla Suomen parhaillakin menee liki vuorokauden verran aikaa. Ne ovat ajallisesti hurjia suorituksia ja koittelevat ihmiskestävyyden äärirajoja. Esimerkiksi vuonna 2016 Pyssymäen 57km matkan voittanut Tero Ruokolainen on juossut Karhunkierroksen hieman päälle kahdeksaan tuntiin. Karhunkierroksen tavallinen vaelluksen kesto on noin 4-5 päivää.

           Ihmiset innostuvat tarinoista. Ihmiset innostuvat yhteisöllisyydestä. Nivalassa kaikilla urheilun harrastajilla on mainio yhteisö – käsittääkseni lajista riippumatta. Esimerkiksi poluilla on erittäin kannustava ja kanssaliikkujia tukeva tapa olla länsä luonnossa. Riippumatta olitko retkeilijä, geo-kätköilijä, kävelijä, hölkkääjä tai juoksija. Kaikki ovat yhtä. Ollaan ylpeitä siitä. Eletään siitä. Pidetään kiinni yhteisestä hyvästä. 

Tiesitkö, että Super PEP 2019 16-17.8.2019 Ilmoittautuminen on jo AUKI!!!

Tässä videot pepistä ja 171km kisasta


 Mika Leppälä (007) on AINOA Suomen pisimmän polkujuoksukisan maaliin päässyt kilpailija. Mika on tänä vuonna kisassamme talkoissa. Tuleeko tänä vuonna uusia maaliin päässeitä? Haluatko sinä listalle?

Onni Vähäaho, Nivalassa 4.4.2019