torstai 30. maaliskuuta 2017

POHDINTAA HARJOITTELUMÄÄRÄSTÄ

                      Huomenna tulee kuluneeksi tasan viisi vuotta siitä, kun alitin ensimmäisen kerran 4h rajan maratoonilla. Sitä raja metsästinkin neljä kesää. Kolmen tunnin rajaa en ole vakavissani yrittänytkään uhata. Kävi sekin tänään mielessä, kun jäin kuuntelemaan päähäni soimaan jäänyttä lausetta:

             "Teidän nuorten pitäisi harjoitella enemmän" - Pasi Koskinen, Nivala 19.3.2017

                 
                      Pasi on usein kannustanut minua katsomaan omia rajojani. Pasi on myös tukenut/ollut valmis tukemaan niitä, jos niin päätän. Unkarissa jo käytiinkin pari vuotta sitten. Velho itse katsoi myös rataa kiertäen aurinkohattunsa alta, kun laitoin itseni likoon 6 vrk juoksussa. Silloin tuli selvitettyä sen kertainen rajani, sillä harjoittelumäärällä.

                     Tänä vuonna rajoja mitataan syksyllä PUF2017 kisassa, Suomen pisimmässä polkujuoksukisassa. Mukana on myös Pasi, kuinkas muuten. Pasi itse on moneen kertaan todennut, että tuossa kisassa on erittäin vaikea päästä maaliin aikarajan (36h) puitteissa. Ja on siinä haastetta ylipäänsäkin. Kisassa tullaan siis osallistujilta todella kyseleen kuulumisia, sillä onhan tuon lausunnon antanut mies juossut mm. Suomen halki ja samalla yli 1000 mailia yhteen syssyyn. Täytyy arvostaa. Perspektiiviä.

                    Tuota ennen juoksen Karhunkierroksella 82km kisan ja PEP2017 tapahtumassa perusmatkan, eli 57km. Polkujuoksussa perusmatkalla tarkoitetaan aina pisintä tarjolla olevaa matkaa, jos joku lukijoista ei siitä vielä ollut kuullut. Nuo kisat ovat kuitenkin enempi suorituksia kuin rajojen mittaamisia. Eikä alkuvuoden paleltumavamman takia nyt aivan heti ole järkeäkään haastaa itseään ylenpalttiseen harjoitteluun, mutta asia kytee sisälläni.

                   Olen kuitenkin todennut, että haluan kiivetä vuorelle kokonaisena, eli perheeni kanssa, en yksin ja riisuttuna, kaiken likoon lyöneenä. Se on myös rajani, reviiri, jolla operoin, etsin omia rajojani isojen rajojen sisällä. Tasapaino elämässä on isoin juttu, muuten ei ole mitään perillä - rajoilla, tai niiden takana, tahi tuntumassa. Jokaisen tulisi selvittää se oma juttu ja olla siitä varma itsensä kanssa - siis myös niin, ettei tarvi toisaalta kiikkustuolissa nitkuttaa "olispitänymantraa".

                    Olen kehittänyt omaa harjoitteluani tasaisesti. Olen kuunnellut kokeneita ja seurannut nuorten innovaatioita. Muodostanut niistä oman tien. Rakennelma takana tuottaa nyökkäilyä ja näkymä edessä innostaa. Minulla on vielä mahdollisuuksia valita erilaisia polkuja. Koen muutaman vuoden noin 5000km/v juosseena ja 600h/v harjoitelleena kykeneväni harjoittelemaan myös nykyistä enemmän. 100km tulee vähän liian helposti viikossa. Ihan hyvähän se on, mutta varaa olisi värkeissä enempään. Pohjaa on pikku hiljaa tullut ja olisi aika siirtyä seuraavalle tasolle - harjoittelussa. Tuloksethan seuraavat sitten - tai sitten vasta vuosien päästä. Tässä ei ole useinkaan pikavoittoja.

                    Talvikaudella 2017-2018 ajattelin nostaa harjoittelumäärää 3-4kk ajaksi. Joko Marras-Tammikuun tai Marras-Helmikuun ajaksi. Riippuen mitä päämääriä valitsen ensi vuodelle. Jos tulee joku varhainen tavoite niin sitten vain 3kk määrä jakso, mutta jos aloitan kauden perinteisesti vasta toukokuussa niin sitten voisin harjoitella isolla vaihteella neljä kuukautta. Iso vaihde olisi kohdallani n.1800-2000km/3kk -tahtia. Siinä kohtaa voisi pitää taukoa laihdutusryhmistä hyvällä syyllä.

                   Ihminen fiksoituu helposti rutiineihin ja tuttuun turvalliseen tamppaamiseen. Monilta meiltä puuttuu halu haastaa itseämme. Koskisen puheista, Heermanin ja Simpasen harjoittelun volyymit herkisti aukaisemaan omankin annakan. Huomasin juoksevani maksimissaan puolet Heermanin ja Simpasen määristä. Häpeällisen vähän siis. Herätyskello on soinut. Katson voisinko jo kesällä nostaa määriä Karhunkierroksen ja PEP2017 välissä hetkeksi. Elämä on elettävänä. Odottamallakin selviää, mutta kannattaa kokeilla, kunkin omissa rajoissaan ja puitteissaan, jotka haluaa valita.  

                   Minä haastan taas lukijoita ilmottautuun PEP2017 tapahtumaan ja kokeilemaan omia rajoja itselleen sopivalla matkalla. Rohkeimmille suosittelen myös Suomen pisintä polkujuoksua, eli PUF2017. HOPI-HOPI!!!

                                PEP2017

                               PUF2017


Onni Vähäaho, Nivalassa 30.3.2017           

tiistai 28. maaliskuuta 2017

BLOGI 5-VUOTTA

                    Aivan. Olenhan toki kauemman aikaa nettiin blogia pitänyt (aikaisemmin kotisivukone alustalla muutaman vuoden), mutta täällä blogspotissa nyt tasan 5-vuotta. Täytyy kiittä lukijoita blogin ahkerasta käytöstä! KIITOS! Ilman blogin lukijoita ei olisi blogia. Näin se vain on.

                   Tämä on nyt 723 julkaisu, teksti, jonka kirjoitan. Juuri nyt blogiani on katsottu 303 900 kertaa. Eli noin 167 kertaa/päivä keskimäärin.

                   Ajattelin lähestyä teitä lukijoita kolmella teemalla. 1.Kuva kenkätilanteestani juuri nyt. 2.Vitsi kuvana. 3.Video tämän päivän lumipolkupitkältä ja sen loppumatkalta.

1.        Kengät takaapäin

          Kengät etupuolelta (vähiin käy ennen kuin loppuu?)





2.Vitsi


3.Video 

                   Varmaan lähiaikoina koitan kirjoitaa jotain hieman pidemmästikin. Joitakin asioita mielessä. Jos ne vielä muistan kotvan päästä. Tänään on kuitenkin yövuoroon menopäivä. Reilu 3,5h juoksua alla ja varmaan vielä 0,5h jossain kohtaa.

                   Kaikille mukavaa päivää. Jokainen päivä on uusi mahdollisuus. Nauttikaamme siitä! 

Onni Vähäaho, Nivalassa blogin 5-vuotisjuhlapäivänä 28.3.2017   

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

PARI VIDEOTA

                   Nivalassa tänään iltapäivällä...


 Hieman aikaisemmin Holmenkollenilla, Gratishaugenilla ORAVASHOW



Onni Vähäaho, Nivalassa 19.3.2017

lauantai 18. maaliskuuta 2017

KUNTO PALAUTUMASSA

                   Askel askeleelta kunto lähestyy sitä mitä se oli tammikuussa. Kuitenkin edelleen olen jälessä siitä, mutta suunta on hyvä. Tässä hieman viikottaista vertailua miten kunto on palautumaan päin.

Kevyt juoksu

Viikko 8      10km  5:52min/km (keskisyke 125)
Viikko 9      13km  6:10min/km (keskisyke 123)
Viikko 10     14km  5:59min/km (keskisyke 116)
Viikko 11     12km  5:29min/km (keskisyke 123) juostu tänään

Perusjuoksu

Viikko 8     7km  5:23min/km (keskisyke 136)
Viikko 9      -----
Viikko 10    8km   5:23min/km (keskisyke 132)
Viikko 11    8km   5:11min/km (keskisyke 133) juostu eilen


                   Reippaasta ja kovasta juoksusta ei ole tarpeeksi verrattavia lenkkejä vielä. Viides vaihteeni löytyy sitten huoltavalta puolelta, jossa tällä viikolla hyvä lenkki alkuviikosta 98 keskisykkeellä yli 3h, sisältäen kävelyä ja juoksua 50%/50%.

                   Elopainokin on lähtenyt laskuun, mutta on vielä vajaan kilon enemmän kuin marraskuussa, mutta 1,5kg vähemmän kuin viime viikolla. Palataanpa taas juttuun.

TULOSURHEILUKIN ON POHJIMMILTAAN MUUTAKIN KUIN NUMEROITA



Onni Vähäaho, Nivalassa 18.3.2017       

tiistai 14. maaliskuuta 2017

KOHTI KARHUNKIERROSTA VIIKOT 11-17

                       Työlistat ovat tehty 30.4.2017 saakka. Periaate ja rytmillisesti kaikki on nyt kolmen päivän ankaran mietinnän aikana suunniteltu. Olen saanut tukea tekemisiini monelta taholta. Kiitos kaikille avustajille mielipiteistä, pohdinnoista ja neuvoista. Mäkiharjoitteluun ja kisan alle otettavista avainharjoitteluista olen saanut/saamassa tukea paikalliselta valmennusgurulta.

                       Alla olevan runkon jälkeen minulla on alustavasti La 6.5.2017 Puolimaraton kisa Nivalassa. Älkää kysykö tavoitetta vielä. Olen vasta pääsemässä jaloilleni niin kuin vastasyntynyt bambi. 5 viikkoa varpaita laskiessani vei kuntoa alas. Mutta tavoite varmasti tuohon asetaan. Joko tuloksellinen tai muuten vain juoksullinen.

                     Huhtikuuussa juoksen kaksi 5km testijuoksua. Jälkimmäisen toivon menevän alle viime kesän ennätyksen. Tavoite voi olla kova, mutta yritetään. Ehkä ensimmäisessä testissä lähelle 20min rajaa jne.

                    Toukokuun puolimaratonin jälkeen palauttelen leväten ja lyhyitä 5-7km palauttavia 3-4päivää. Sitten kierrän todennäköisesti toukokuun toisen viikon lopussa kevyesti I-SR2014 -vaellusreitin. Se on vain testi iholle. Kevyesti polkua 57km. Tuosta on pari viikkoa Karhunkierros 82km kisaan.

                     7 päivää ennnen h-hetkeä - 82km karhunkierrosta - teen vielä viimeisen mäkivetoharjoituksen. Tehoja ja tekniikkaa valvotaan paikallisen gurun näyttäen vihreää valoa tälle harjoitukselle tähän kohtaan. Ajattelin rohkeasti itsekin noin ja sain gurulta vahvistuksen. Tuntuu hyvältä olla jyvällä :) 5 päivää ennen h-hetkeä helppoa reipasta 10km. Sitten vain annetaan olla/ ylläpitävää lyhyttä valmiuden pitoa. Sitten olen valmis.

                    Ennen näitä kuitenkin nämä. Kommentteja otan mielellään vastaan. Erilaiset ajatukset avartavat aina!



 
HARJOITUSOHJELMA KOHTI KARHUNKIERROS 82km




VIIKO 11 13-19.3.2017





AAMU
ILTA




MA Työ
Lihashuolto




TI Pk1 7km
Pk1 22km

Työ
rytmi 9+1
KE Pk1 10km
Työ




TO 12km kävely
Pk1 10-16km



Yötyö alkaa
PE Uni
Pk1/Pk2/Pk1



8km 2+4+2
LA Uni
Pk1 8-12km




SU Lepo
Lepo/Pasin 



kanssa n.10km












VIIKO 12 20-26.3.2017





AAMU
ILTA




MA Vk1 Reipas
Pk1 5-10km

Vr3+16km+Vr3km
Lihashuolto
TI Työ
Lepo/Lihashuolto




KE Pk1 8km
Työ




TO Pitkät vedot
Pk1 8km

Vr2km + 3x3km/1km + Vr2km

PE Työ
Lepo/Lihashuolto




LA Työ
Vertikaalitonni matolla



14km
SU Pk1 6-7km
Pk1 14-16km

Työ









































VIIKO 13 27.3-2.4.2017





AAMU
ILTA




MA Pk1 10km
Työ




TI Pitkä 25-35km
Yötyö alkaa




KE Uni
Lepo/Lihashuolto




TO Uni
Pk1/Pk2/Pk1



8km 2+4+2
PE Vk1 Reipas
Pk1 8km

Vr3+16km+Vr3km

LA Pk1 5km
Pk2 5km




SU Työ
Lyhyet vedot



Vr 20min + 5x0´30/2´30 +



4x1´/3´ + 3x2´/3´ + Vr
























VIIKO 14 3-9.4.2017





AAMU
ILTA




MA Pk1 6-7km
Hieronta +2h

Työ

TI Työ
Pk1 25km



rytmi 9+1
KE Pk1 8km
Työ




TO 6x1km/200m kävely
Työ

yht.12-15km

PE Pk1 8km
Pk1 8km




LA Lepo
Lepo/Lihashuolto




SU Pk1 5km
Vr + 5km testi + Vr = n.10km



Pk1 10km 




































VIIKO 15 10-16.4.2017





AAMU
ILTA




MA Lepo
Pk1 8km




TI Pitkä 25-35km
Pk1 8km




KE Vertikaalitonni matolla
Pk1 5km

14km

TO Työ
Lepo/Lihashuolto




PE Pk1 8km
Lepo/Lihashuolto




LA Mäkivedot Eemelinmäki
Pk1 8km

5-6krt/mäki
Yötyö alkaa
SU Uni
Pk1 8km




























VIIKO 16 17-23.4.2017





AAMU
ILTA




MA Uni
Pk1 10km



rytmi 9+1
TI Vk1 Reipas
Pk1 5-8km

Vr3+16km+Vr3km

KE Pitkä 25-35km
Pk1 5km tai Hieronta




TO Lepo
Lepo/Lihashuolto




PE Pk1 6-7km
Vr+ 10x0´30/1´30 + Vr

Työ

LA Työ
Pk1 10km



rytmi 9+1
SU Työ
Pitkät vedot



Vr2km + 3x3km/1km + Vr2km












































VIIKO 17 24-30.4.2017





AAMU
ILTA




MA Pk1 8km
Työ




TI Lepo/Lihashuolto
Työ




KE Pk1 5km
Mäkivedot Eemelinmäki



5-6krt/mäki + Pk1 5km
TO Pk1 5km
Pk2 5km




PE Lepo
Lepo/Lihashuolto




LA Pk1 5km
Vr + 5km testi + Vr = n.10km



Pk1 10km 
SU Pk1 25km
Pk1 5km

rytmi 9+1




 
 Onni Vähäaho, Nivalassa 14.3.2017

perjantai 10. maaliskuuta 2017

PASKA - PASKEMPI - COSMOS

                  Nauran itselleni ehkä myöhemmin tänään. Nyt on kuitenkin päällimmäinen tunne valtaisa itse-inho. Viimeksi olen tuntenut näin toukokuussa 2007. Silloin painoin 107kg ja päätin toimia. Yhtymäkohta on ilmeinen. Nyt paino on vaivihkaa noussut ~85kg tietämiin. Kesällä oli parhaimmillaan 80kg. Alimmillaan v.2012 78kg. Olen kuin painoholisti. Ei ole ollut miestä oikeasti ottamaan itseään niskasta kiinni. Kuten alkoholistillakin, myös painoholistilla vaatii tieten pudota tarpeeksi alas. Ähkyn ja puhkun nytkin läppäri sylissäni.

                  Uskon, että tämän päivän "5km oma testijuoksuni" oli se mitä tarvitsin. Tarvitsin konkretian siitä, miten oikeasti paskassa ja lihavassa kunnossa olen. Nyt olen SUPERMOTIVOITUNUT. Nyt on aikuisten oikeasti imaistava painosta iso siivu. Ja on kuulkaas vara ottaa. On laardia.

                 Olin siinä pilvilinnassa, että uskoin juoksevani 5km alle 21:15, eli noin 4:15min/km -vauhtia. En edes verryttelylenkeillä tajunut, ettei se ole ollenkaan mahdollista. Juoksin viime syyskuussa 5km 19:47. Toki nyt oli hieman mureneva lumi/jääalusta, hieman suttaava, mutta kunnossa ollessa tuosta ei juurikaan haittaa olisi. Ehkä 5sek/km. 

                  Verryttelyiden jälkeen lähdin tuossa äsken juoksemaan "5km omaa testijuoksua" kuin ennalta arvaten varalta hieman maltillisemmalla alulla. Eka kilsa 4:03. Jo eka kilsan loppupuolella tuntui, etten vain jaksa heilutella jalkoja! Ei hapottanut, ei hengästyttänyt - ei vaan jaksanut. Ei kuulkaa ole vain kuntoa. Halusin katsoa vielä toisen kilsan, jolla meni aikaa jo 4:22. Olin ihan loppu juoksemaan noin kovaa, vaikka sinänsä ei ollut mitään hätää. Siitä sitten lyllersin suorinta tietä kotiin. 4km vauhtileikittely tai lyllerrys - miten vain. Tekisi mieli kirjoittaa heikkohintaisia sanoja, mutta antaapa olla.

                  LOPPUTULEMA: Hyvä motivaatio tiputtaa oikeasti painoa ja lopettaa haihattelu yhtään mistään vauhdeista vähään aikaan. Katoan tästä nyt vähäksi aikaa prosessiin. Katotaan paino päivitystä seuraavan kerran vaikka 27.3. Eli reilun kahden viikon päästä. Paino oli siis viime kesänä alimmillaan 80,0kg. Marraskuussa 83,0kg, kun alotettiin poikain kanssa "kilojen louhinta ryhmä", jossa olen ollut jo pitkään pelkkä vitsi, vaikka itse ryhmän aloitinkin. Tänä aamuna paino oli 84,8kg. Testin jälkeen 85,8kg. Kyllä nyt pitää tehdä ainakin puolittaiset Kusti Kittilät, joka pudotti painoaan yli 10kg alkaessaan sprinttihiihtäjästä kestävyysuhreilijaksi.

                  Palataan asiaan!

Juuso vetää lenkin jälkeen 29banaania! Mitähän tapahtuis mulle?

 Onni Vähäaho, Nivalassa 10.3.2017    

torstai 9. maaliskuuta 2017

NHL -TILASTOPÄIVITYS - TOP 2000 KENTTÄPELAAJAT

                      Tässä NHL -seuraajille luettavaa pitkin päivää. Perinteinen NHL -tilastopäivitys on tänään luettavissa pitkälle myöhäisiltaan. Tilastot päivittyvät hiljalleen tähän blogiin.




NHL TILASTOPÄIVITYS – KENTTÄPELAAJAT



PÄIVITYSVÄLI: 27.1.2017-9.3.2017



(KT) = Kaikkien aikojen tilastossa



KÄYTY LÄPI TOP 2000:sta  2000/2000


Erityiset huomiot:

               Jaromir Jagr (FLA), 45, on elävä legenda ja KT:ssa toisena heti Wayne Gretzkyn jälkeen 1903 pisteellään, 1694 ottelussa. Jagr saavutti jakson aikana 1900 pisteen rajapyykin!  Aivan käsittämättömiä lukuja. Menneellä jaksolla Jagr oli hieman kesy kuudella pisteellään. Toki nelivitoselta ei odoteta enää jatkuvaa valtavaa tehoilua?

               Aktiivien kakkosena jatkaa Joe Thornton (SJS), 37, joka nousi jakson aikana Mike Modanon ohi sijalle 23. Kymmenen pistettä jakson 15:sta ottelussa kasannut pitkäparta rikkoi ottelussaWinnipegiä vastaan 1000 syöttöpisteen rajan 13:sta pelaajana NHL – historiassa!”Jumbo Joen” saldo on nyt 1432 ottelua ja 1382 pistettä.

               San Josen kulttipelaaja Patrick Marleau (SJS), 37, nousi jakson aikana KT:ssa sijalle 62. Yhdeksän pistettä kerännyt Marleau saavutti myös jakson aikana 500 (503) maalin rajapyykin. Marleaun saldo on nyt 1476 ottelua ja 1073 pistettä.  

               Sidney Crosby (PIT), 29, saavuttijakson aikana 1000 pisteen rajapyykin 86:ntena pelaajana NHL –historiassa. ”Sir.Sidney” on KT:ssa sijalla 84. Hänen saldo on nyt 766 ottelua ja 1008 pistettä. Huolimatta Crosbylle hieman vaisusta (17ottelua/15pistettä) jaksosta hän on yhä ylivoimaisesti tehokkain aktiivipelaajaa piste/peli –tilastossa 1,32 pistettä/ottelu –lukemallaan. Toisena ko. tilastossa on seurakaveri Evgeni Malkin 1,18 ura lukemallaan.

               Henrik Zetterberg (DET), 36, pelasi pitkästä aikaa tehokkaan jakson, summaamalla 16 otteluun 20 pistettä. KT:ssa ”Zeta” nousi kuusi sijaa sijalle 111. Hänellä on nyt 889 pistettä, 983 ottelussa. Laskujeni mukaan ”Zeta” saa 1000 NHL –ottelua täyteen runkosarjan viimeisessä pelissä olettaen, että pukee jokaiseen loppukauden otteluun.

               Päivitysjakson kolmanneksi tehokkain pelaaja oli Patrik Kane (CHI), 28, saalistaen 21 pistettä, 14 ottelussa. Kane nousi pistesaalinsa turvin jo top 200:n, ollen nyt sijalla 199. Kanella on 723 ottelussa 733 pistettä, eli hän kuuluu siihen kuuden pelaajan eliittijoukkoon, joiden pistekeskiarvo on vähintään 1,00pistettä/ottelu. Muut eliittiin kuuluvat ovat tietysti: Crosby, Malkin, Ovechkin, Jagr ja McDavid.

               Nicklas Bäckström (WSH), 29, nousi hienon jakson 20p saaliin ansiosta 13:sta sijaa KT:n sijalle 220. ”Bäcksin” saldo on nyt 709 pistettä, 717 ottelussa. ”Bäcks” on siis hyvin lähellä eliitin pistetahtia.


               Jonathan Toews (CHI), 28,saavutti jakson aikana 600 pisteen rajapyykin ja nousi KT:ssa sijalle 300. 20pisteen saldo oli jakson viidenneksi paras. Kapteeni totisen uran saldo on nyt 701 ottelua ja 612 pistettä.

               Myös Mikko Koivu (MIN), 33,saavutti jakson aikana 600 pisteen rajapyykin. Mikon jakso oli hänelle sangen tehokas. 14 pistettä, 16 ottelussa. KT:ssa Koivu on nyt sijalla 310. Hänen uran saldo on 826 ottelua ja 605 pistettä.

               Jakson toiseksi tehokkain pelaaja oli Dallasin kapteeni Jamie Benn, 27, joka rikkoi jakson aikana myös 500tehopisteen rajapyykin. Benn saalisti jakson aikana huimat 22 pistettä, 17 ottelussa. Benn´in uran saldo on nyt 571 ottelua ja 511 pistettä.

               Vankka Hart Trophy ehdokas kauden parhaaksi pelaajaksi on San Josen jämäkkä ja tehokas puolustaja Brent Burns,32, joka tehoili tälläkin jaksolla puolustajalle huikeat 16 pistettä, 15 ottelussa. Burns on nyt KT:ssa sijalla 474. Hänellä on nyt 490 pistettä, 862 ottelussa. Uran saldo parantuu nyky tahdilla kovaa vauhtia.


               Ottawan kapteeni, Erik Karlsson, 26, on toinen hirmu pisteiden kerääjä nykypuolustajista. Menneellä jaksolla Erik kasasi huikeat 19 pistettä. Hän on nyt KT:ssa sijalla 553. Kasassa on jo 443 pistettä, 544 ottelussa. Karlsson on ylivoimainen ykkönen 90-luvulla syntyneistä puolustajista.

               Tyler Seguin (DAL), 25, jatkaa 92- tai myöhemmin syntyneiden ykköspistemiehenä. Seguinin saldo on nyt 422 pistettä, 493 ottelussa. Mennyt jakso oli Seguinille huipputehokas. Seguin tehtaili peräti 20 pistettä, ainoastaan 17ottelussa ja oli jakson 9:neksi tehokkain pelaaja.

               Aikaisemmilla kausilla lähinnä taklaavana ärsyttäjä pelaajana tunnettu Bostonin Brad Marchand, 28, keikkuu pistepörssin jaetulla kakkospaikalla! 70 pistettä vain 67 ottelussa on huikea saldo Marchandin kaltaiselle työmyyrälle. Marchand summasi menneellä jaksollakin yhden kovimmista teholukemista iskemällä peräti 21 pistettä vain 15 ottelussa. KT:ssa Marchand on sijalla 753. Hänellä on nyt 359 pistettä,

521 ottelussa.

               Patrik Laineen (WPG), 18, kanssa paljon yhdessä tällä kaudella pelannut Mark Scheifele (WPG), 23, oli taas tälläkin jaksolla huippu tehokas. Peräti 20pistettä 16 ottelussa. Scheifele nousikin peräti 115 sijaa KT:ssa ollen nyt ko. tilaston sijalla 1322.

               Columbukseen treidattu Lauri Korpikoski, 30, teki jakson aikana vain kaksi maalia. Siitä huolimatta ”Korpedo” saavutti kaksi isoa rajapyykkiä. 600 ottelua (604) ja 200 tehopistettä (201). Kuusi sijaa KT:ssa noussut ”Korpedo” on nyt sijalla 1387.


               Nathan MacKinnon (COL),21, jatkaa 95 - tai myöhemmin syntyneiden ykköspistemiehenä. MacKinnonilla on nyt kasassa 196 pistettä, 283 ottelussa, sillä hän on KT:ssa sijalla 1427. Menneellä jaksolla MacKinnon saalisti 10 pojoa.

               Mainiossa vireessä (16 ottelua ja 18 pistettä) jakson aikana ollut Mikael Granlund (MIN), 25, jatkaa vakuuttavaa nousuaan ja nousi jakson aikana 100 sijaa KT:ssa ollen nyt sijalla 1449. ”Mikellä” on nyt 192 pistettä, 304 ottelussa.  Suomalaisten sisäisessä tilastossa ”Mikke” ohitti Sean Bergenheimin (180pistettä), siirtyen ko. tilaston

sijalle 28.

               Aleksander Barkov (FLA), 21, keräsi jakson aikana 12pistettä, 14 ottelussa. Hyvä tahti auttoi suomalaisten sisäisessä tilastossa Ville Peltosen ja Pekka Rautakallion ohitse. Kyseissä tilastossa ”Sasha” on sijalla 31. Hänen koko saldo on nyt 158 pistettä, 241 ottelussa, jolla ollaan KT:ssa sijalla 1663.  

               Tammikuun 13.päivä 20-vuotta täyttänyt Edmontonin kapteeni ja koko liigan tulevaisuuden keulakuva, ConnorMcDavid, nousi top 2000 –tilastoon. CMD on jo 122pistettä, ainoastaan 111ottelussa. CMD on yksi kuudesta aktiivipelaajista, joiden pistekeskiarvo on vähintään 1,00pistettä/ottelu. Tuohon tilastoon täytyy olla vähintään 100 ottelua takana. KT:ssa CMD on nyt sijalla 1928. Hän on sekä 96 että 97 – syntyneistä eniten pisteitä kerännyt pelaaja. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan CMD:n seuraavaa urotekoa.





TOP 1000:n NOUSSEET:

959. Josh Bailey (NYI), 27,                      296pist.
965. Evander Kane (BUF), 25,                 294pist.
977. Patrik Berglund (STL), 28,               288pist.
981. Joel Ward (SJS), 36,                       288pist.
985. Alex Pietrangelo (STL), 27, (P)         288pist.
992. Kevin Shattenkirk (WSH), 28, (P)      286pist.


TOP 1000:n TIPPUNEET:

Eddie Shore (P)        284pist.
Kim Johnsson (P)      284pist.
Bill Quackenbush (P) 284pist.
King Clancy (P)        283pist.
Stephen Leach         283pist.
Matt Carle (P)          283pist.




TOP 2000:n NOUSSEET:

1892. J.T. Miller (NYR), 23,                    125pist.
1906. Ryan Strome (NYI), 23,                124pist.
1928. Connor McDavid (EDM), 20,          122pist.
1944. Tomas Hertl (SJS), 23,                 120pist.
1951. Boone Jenner (CBJ), 23,               119pist.
1960. Seth Jones (CBJ), 22, (P)              119pist.
1971. Viktor Rask (CAR), 24,                  118pist.
1982. Karl Alzner (WSH), 28, (P)            117pist.
1992. Rickard Rakel (ANA), 23,              115pist.
1997. Leon Draisaitl (EDM), 21,             115pist.


TOP 2000:n TIPPUNEET:

Darren Van Impe     (P)           115pist.
Jimmy Herberts                      114pist.
Bob Girard                             114pist.
Adam Mair                             114pist.
David Tanabe          (P)           114pist.
Mike Pelyk              (P)           114pist.
Tracy Pratt              (P)          114pist.
Brian Glennie           (P)          114pist.
Mark Kirton                            113pist.
Dave Silk                               113pist.


Päivitysvälin tehokkaimmat pelaajat TOP10:

1. Jack Eichel, BUF                   19. 6+18=24.
2. Jamie Benn, DAL                 17. 11+11=22.
3. Patrick Kane, CHI                14. 14+7=21.
4. Brad Marchand, BOS           15. 11+10=21.
5. Jonathan Toews, CHI           14. 8+12=20.
6. Nicklas Backstrom, WSH      16. 8+12=20.
7. Mark Scheifele, WPG           16. 6+14=20.
8. Henrik Zetterberg, DET        16. 5+15=20.
9. Tyler Seguin, DAL                17. 5+15=20.
10. Filip Forsberg, NSH            17. 12+7=19.
11. Patrik Laine, WPG              16. 10+9=19.
17. Mikael Granlund, MIN         16. 9+9=18.



Onni Vähäaho, Nivalassa 9.3.2017