HORNANTUUTISTA POIS VOL.5

                     SOLO HORNANTUUTTI Vol.2

                     Toinen kerta tälle vuodelle, kun minut piilotetaan hornantuuttiin yksin. Tällä kertaa toleranssina oli ensimmäistä kertaa 20km haitari, 30-50km välille. Eikä tässä konseptissa ole edes niin kilometrin päälle. Lopulta sillä ei ole niin isoa merkitystä. Tässä linnuntie etäisyys kotoani oli ollut 51,6km.

                    LÄHTÖTILANNE

                    Olin kärsinyt vapun ajan seikkailun jälkeen allergisestä flunssasta ja sitten ilmeisesti jonkin verran myös jostain muusta flunssasta, sillä kaksi päivää meni ihan petipotilaanakin. Ja limaa nousi myös tässä seikkailussa ja nousee edelleen, mutta olo on ihan jeba jees. Mutta tekee se pienen epävarmuuden psyykkeeseen. Siitä ei pääse mihinkään. Seikkailupäivälle ennustettiin vesisadetta noin ilta kuuteen saakka. Lämpötila alle +10. Edellisen päivänkin oli satanut. Metsä oli joka tapauksessa märkä. Todella märkä.  

                    Vielä lähtöaamuna pohdin myös vaihtoehtoa jättää tämä väliin. Voiton vei kuitenkin halu testata varusteita ja tekemistä hankalissa olosuhteissa. Ilman kokemusta niistä, ei voi tietää millaista se on toimia, kun kaikki kastuu eikä kaikki ookkaan suffelia. Toki jo lähtiessä tein selväksi, että tällä kertaa ei voi puskea vaan on kuunneltava omaa oloa. Kuitenkin minimitavoite oli selvittää itsensä tietoisuuteen hornantuutista.

                    Seikkailukeli ei olisi voinut olla juuri hankalampi suunnistuksen kannalta. Aurinko ei paistanut missään kohtaan. Ainoa tieto oli ennustettu koilistuuli. Ajattelin, että Nivalan eteläpuolelta tultaessa tuuli saisi tulla etuviistosta oikeaan korvaan päin. Mutta lopulta en tiennyt olinko kartalla lännen vai idän puolella eteläosaa vain suoraan etelään. Kaikki on lopulta arvailua. Muurahaispesistä - joita näin paljon - ja puun oksista päättelin myös missä on etelä. Tämä oli mun kompassi ja ainoa "apu" mitä minulla oli, mutta minä viihdyin todella saadessani olla hukassa!  

                    OSUUS 1. - VAELLUS  7,86km

                    Minut haettiin kotoa noin klo.8, ehkä vähän yli. Tuomo, alias "TuJu" on hyvin perehtynyt kätkijä ja suunnan sekoittaja. Tietämättäni taustatukena oli hänellä ollut Hietapuolen Bekele. Tutut nimet siis pyörii näissä (hah, hah).  Tuju ajoi ja ajoi. Olin ajatuksissani eri suunnalla, minne minut lopulta oli viety. Matka kesti ja kesti. Lopulta poistuttiin autosta ja alkoi maastouttaminen. Kastuin vain mukavan vähän. Sitten odotin Tujun soittoa. Vihdoin pääsin aukaisemaan siteet. Ja vaikka oli pilvisen harmaata niin miten kirkasta olikaan taas hetken, kun liki 3h oli ollut siteet silmillä. Kello oli tuolloin 10:41. Tietämättäni alkupaikka oli siis linnuntietä 51,6km kotoani ja Kinnulan kunnasssa Jääjoen eteläpuolella. Onnea matkaan mulle! Hah, hah.

                        Luonnossa on hyvä olla. Taustalla Jääjoki
 

                            Luikas silta Jääjoen yli

                     Heti siteiden aukaisun jälkeen huomasin takanani olevan kanavan, joka oli siis Jääjoki nimeltään. Tunsin mihin suuntaan Tuju lähti ja minulla oli tuntuma, että olisi helpppo löytää tie, kun kävellytys metsään tuntui niin selkeältä. Kuitenkin ajattelin, että minun täytyy varmaan lähteä ihan eri suuntaan mistä minut on tuotu, joka on yleensä kätketyksen juju, että houkutellaan väärään suuntaan. Niinpä lähdin joen vartta ja melkein heti tuli vastaan liukas kahden puun siltä. Lähdin rohkeasti ylittään. Kerran meinasin tippua jokeen, mutta pääsin kuivana toiselle puolelle. Joen viertä jo kilsan kulkemisen jälkeen pohdin, olikohan joen puolen vaihto järkevää, mutta toki toisella puolella oli suomaisempaa ja omalla puolella myös kangasmetsää. 

                Pian tulin ison kivikankaan juurelle, jossa edessä oli arviolta 20m korkea kivikangas nousu. Päätin nousta joen varresta sieltä tähystään mitä näkyy. Ja kas, näkyi voimalinja. Olin kolunnevan pohjoispuolella. Palasin vielä joen vierustaan, mutta se ajautui niin lähelle voimalinjaa, että päätin siirtyä linjalle, jossa huomasin olevan vastatuulen vasemmalle käännyttäessä, joka olikin oikea ns. iso suunta. Tuossa ajattelin, että minun pitäisi päästä linja kulkusuuntaan nähden vasemmalle viistoon. Niinpä päätin kulkea voimalinjan vasenta reunaa. Tässä vaiheessa olin kulkenut vasta 2,5km ja 45min. 

                        Tämä utuisen näkymän kuva kuvastaa hyvin tuota päivää luonnossa
 

                Kuljettuani aikani linjaa pitkin näin vasemmalla vanhan metsäkoneen/traktorin uran. Ajattelin lähtä sitä koklaan, sillä kuten sanottua tuntui, että pitäisi päästä vasemmalle viistoon. No, ura vei ja vei aina vaan vasemmalle kaartaen. En tajunnut kuitenkaan, että olin ylittänyt Jääjoen linjalla ja kun tulin joen varteen takaisin, ajattelin jatkavani vain jokea pitkin etäämällä uudestaan. Todellisuudessa tulin vain joen toiselle puolelle (hah, hah) ja kuljin takaisin lähtöpisteeseen. 

                    Tapasin tämän kelon Soinlammen viereisellä kankaalla
 

                Lähtöpisteestä minulla meni alle vartti siityä siihen metsäautotien silmukkaan, johon Tuju minut jätti. Jos olisin mennyt joen vartta pitkin ihan linjalle saakka, enkä olisi puikannut linjalle hieman ennen kuin olisin nähnyt joen ylittävän linjan, olisi päätynyt toiseen ratkaisuun. Ehkä olisin palannut linjalle. Mene ja tiedä. 

 

            OSUUS 2 - JUOKSUOSUUS  5,37km = 13,23km

                     Pyykkinevan metsätien silmukasta alkoi ensimmäinen juoksu-osuus. Miksipä ei (hah, hah). 8,7km lähtiessä painaneet varusteet ei olleet ainakaaan keventyneet, sillä niin märät oli vaatteet. Jääjoesta muuten otin varoiksi yhden lötkön (0,5L) vettä. Juoksu-osuudella huomasin teiden vievän liikaa oikealle. Niinpä valitsin aina kerta kerrasta vasemman tienhaaran. Ja kas, olin jälleen voimalinjalla. Luulin tuossa kohtaa olleeni jo edempänä, siis pohjoisempana, mutta olinkin taaempana (hah,hah). 

          OSUUS 3 - VAELLUSOSUUS 1,7km = 14,93km

                    En hoksannut edes ylittäväni toistamiseen siltaa pitkin jääjoen yli. Tuolla oli aina kivikkoinen kumpare ja niiden välissä vaihtelevan mittainen suo-osuus. Ja ajattelin, että siltoja oli siellä täällä moottorikelkka kulkua varten. Huvittavinta, että se vanha metsäkoneen/traktorin ura jolle olin kääntynyt ensimmäisellä vaellusosuudella oli vielä hieman edempänä edessä ja ohitin sen uudelleen vasta neljännellä (heh,heh) osuudella. Kenties omaa maaston havaitsemiskykyä häiritsi tässä kohtaa (n.3-4h välisenä aikana) ollut noin tunnin kestänyt heikompi olo. Tuolloin mietin, että olinko liikkumisvoipainen tänään. Toi tunne kuitenkin poistui tai ainakin hälveni siinä määrin, että siitä ei ollut enää samanlaista huolta.

        OSUUS 4 - JUOKSUOSUUS  1,22km = 16,15km 

                     Komeita soita, jylhiä kivikoita jääkolun maisemissa pieni pätkä. Olo alkoi tässä oleen sama mitä se oli ollut viime päivät. Selllainen 90% terve olo. Oliko liian korkea prossa? 

      OSUUS 5 - VAELLUSOSUUS 1,01km = 17,16km

                     Lyhyt vaellusosuus, jossa kävin kurkkaan korkean kankaan taakse, jossa oli häntälampi. Nämä kaikki nimet siis luonnollisesti tarkistettu jälkikäteen ja tähän reissumuistoksi :) Matka jatkui ja linjaa riitti. Tuli linjan alus tie eteen...

    OSUUS 6 - JUOKSUOSUUS  3,6km = 20,76km

    KOHTALON VALINTA !!! - NÄIN JÄLKIVIISAANA 

                     Linjan alus tie kääntyi vasemmalle. Pian enempi viistoon vasemmalle lähti Tusuntie, jonka viereen oli ilmeisesti joku askarrellu lisäkyltin "Tusunkatu" (hah,hah). Voi ystävät hyvät, jos olisinkin painellu suoraan vasemmalle ja Ivontietä pitkin olisin ajautunut Kuivajärvelle, josta minulle tuttu peuranpolku menee ohi. Siitä olisi jatkunut tie Reisjärvelle. Mutta tämän takia nämä jälkipelit on kivoja. 

                   Tosi mutainen (sekin vielä) Tasuntie kääntyi takaisin linjan alle. Vasemmalle jäi Poskeinen niminen lampi/järvi. Siinäkin kohtaa jokin (Kortejärven retkeilyreitistö) merkattu polku meni vasemmalle. Sekin olisi viennyt Kuivajärvelle! Mutta hetken harkittuani skippasin senkin. Osuus päättyi hieman Pienen-Kotajärven jälkeen. Soitin Tuomolle sovitusti klo.15.30. Vajaa 5h takana taivallusat. Puhelinta pidin kiinni väliajat, kun virtaa tuntui kuluvan, vaikka ei puhelinta käyttänytkään. Pitää vielä tutkia mitä virransäästö asetuksia voi lisätä. Virtapankkeja oli kaksi mukana, mutta mikäli latausportti kastuu, ei puhelin lataudu. Vaikka puhelin oli minigrippi pussissa niin sitä tuli välillä otettua poiskin pussista niin sinne sisälle pääsi kosteutta. Ei kyllä tullu testattua ny ollenkaan tuota latausta. Se vähän harmittaa. 

    OSUUS 7 - VAELLUSOSUUS 0,21km = 20,97km

                Tuli vaikeakulkuisen näköistä ja vaihdoin jo vaellukselle, kunnes näkyi edessä taas tie...

 

  OSUUS 8 - JUOKSUOSUUS 9,51 = 30,48km

               Tämä osuus alkoi Pienen-Kotajärven pohjoispuolelta, josta lähti taas lupaavasti vasemmalle tie, joka tuli jo linjan toiselta puolen. Kuitenkin tie päättyi reilun kilsan pääsät silmukkaan. 2,5km/20min lisälenkki. Kaikki omaksi hyödyksi :) Vajaan kuuden kilsan hölkkäämisen jälkeen vasemmalle kaartui Rupilampi tienviitta. En lähtenyt, koska se viittasi päättyvän johonkin lammelle. Jossain vaiheessa linjan vasemmalla puolella oli jokin ikivanha mökki. Sitä ei ole kartalle merkattu. Lopulta maantie näkyi. Rekkakin siellä meni. Aprikoin mikä maantie voisi olla. Jotenkin ihmeellisesti mietin, että Kokkola-Kajaanitie jossain Kannuksen kohdalla, mutta meneekö siellä edes voimalinjaa (hah,hah). Oon koittanu olla tutkimatta karttoja, mutta väkiselläkin tässä oppii seikkailu, seikkailulta tätä lähikuntien erinäistä verkostoa. 

                Tulin lopulta tielle, jossa kerrottiin minun tulleeni Kotajärventieltä ja suurijärven retkeilyreitistöstä. 

    

                     Maakuntien rajapyykit oli vastassa n.200m päässä. Pohjois-Pohjanmaan ja Keski-Suomen rajapyykit kuin myös Reisjärven ja Pihtiputaan rajapyykki. Soitin Tuomolle, että voipi tulla hakemaan. Tämäkin päivä meni rään lentäessä ja takana oli pian 7 tuntia talsimista. Tuomo houkutteli kuitenkin minua jatkamaan odotellessa kohti Köyhänperää ja siitä Räisälänmäelle päin. No mikäs siinä, tuskinpa muutama kilsa hölkkää huonoa tekis ja pysyis odotellessa lämpimänä. 

OSUUS 9 - JUOKSUOSUUS 5,83 = 36,31km = 7h 20min liikuntaa :=)

                     Juoksemiseen kohtuu painava lisäkuorma ja toipilaisuus tekivät maantienpientareella suoritetusta "viimeisestä vitosesta" aika raskaan. Energiat ja juomat (tiesin täydennyspaikat tuosta eteenpäin) olisi riittäneet perille. Voimat ei tänään tässä voinnissa olisi riittäneet. En ole kuitenkaan suisidaalinen, vaikka en ihmettelisi sellaisenkin käyvän jonkun lukijan mielessä. Enkä haluaisi olla esimerkki toipilaana urheilemisesta. Tällainen ei ole suositeltavaa. Tunnistan kuitenkin, että liikkuminen on yhtäältä minun vahvuus että heikkous.

 

                    Kiitos seuraajille ja matkassa elänneille. Minun seikkailuja voi seurata seikkailun aikana Instagramissa tililtä @huumorillahautaan . Tili on yksityinen. Eli minun täytyy ensin hyväksyä seuraaja. Tililläni on myös muuta asiaa, joten täytyy hieman tätä somepuolta kontroloida. 

 Onni Vähäaho, Nivalassa 15.5.2026 

IDEA - 50. KERTA

                   Epäinhimilliset päähänpistot ovat peruja ultrajuoksuharrastukseni aktiiviajoilta. Vaikka ne ajat ovat vajaa kaksi vuotta sitten jo taakse jäänyt juttu, puskevat ne vielä aika ajoin esiin. Toissa aamuna herätessäni sain idean. Tai sanotaanko IDEAN. Lähteä nyt pyöräilemään sydänmaiden metsäautoteille yli 80km pyörälenkki. Ikään kuin se olisi jo yksistään tarpeeksi hullua, oli mulla repussa kaksi litran vesipulloa ja yksi puolen litran ns. ”lötköpullo”.

                  Vein toisen vesipulloista Iso-Juurikan pohjoispäässä olevan syrjäisen metsäautotien päähän. Tuosta lähtee polku Pykyn autiotuvalle ja toiseen suuntaan on 20km Pyssymäelle ns. Iso-sydänmaanreittiä. Aivan, ajatuksena – tai IDEANA – oli viedä seuraavaa (!?) päivää varten vesikätköjä. Toisen vesipullon, sekä tuon ”lötkön” vein Pesänevantien ylitykseen, pelastuspiste 3 lähistölle. Tuosta on Pyssymäelle vastapäivään reilu 16km.

                  Pyörälenkin loppupuolella tunsin mm. pohjekramppeja. Ihmekö tuo, sillä en ole juuri noin pitkiä pyörälenkkejä tänä vuonna tehnyt. Pääsin kuitenkin kotiin. 82,6km ja 3h38min. Mojova lenkki siis, ihan omastakin mielestä. Täyttää määreet: ”pientä hulluutta”. Tuo kun olisikin jäänyt tuohon, mutta tämä oli vain osa vielä isompaa plääniä. Jo seuraavana aamuna oli tarkoitus lähteä hakemaan jalkaisin nuo vesikätköt. Tarkoituksena oli kiertää Iso-sydänmaanreitti vastapäivään, normaalista kulkusuunnasta poiketen. Tämä olisi minulle 50.kerta tuota haastavaa vaellusreittiä, jossa on paljon suopohjoista ja osin veden vallassa olevaa polkua. Kaikessa raskaudessaan reitti on samalla kaunis, että kiehtova.

                  Keskiviikko iltana siinä puhaltelin ja mietin, miten selviän tästä. Ja huom! Kaikki ihan omaa hulluutta – ja kaiketi vapaaehtoista. Tunnistin haasteet. Pyörälenkistä herkälle menneet lihakset täytyisi saada jotenkin pelittään. Vettä, suolapitoista energiaa ja magnesiumia. Onnistuin mielestäni tuossa ihan hyvin. Toinen asia ennen seuraavan päivän 56km maastopolkulenkkiä oli osata huomioida vuoden vähät juoksut. Olin juossut tälle vuodelle ennen tätä lenkkiä vain noin 750km. Edellinen juoksulenkkikin oli 11 päivän takaa. Sekin vain 10km, suhteuttaen siihen, että nyt oli matkana 56km vaativaa polkua pitkin.

                  Niinpä minulla oli selviytymissuunnitelma. Päätin hölkätä kerrallaan aina neljä minuuttia ja kävellä sitten sen perään aina minsan, eli edetä viiden minuutin erissä, samaa toistaen, kunnes homma olisi pulkassa. Energiat vaivauduin laskemaan vasta vähän ennen nukkumaan menoa. Latasin Salomonin 12L kisaliiviin energiat vanhasta muistista. Lopulta laskin, että niillä mennään ainakin 11 tuntia. Pääenergiana minulla oli tuttifrutti karkit. Neljä tuttifrutti karkkia vastaa yhtä energiageeliä hiilihydraattien puolesta. Ainoastaan suolan puolesta jää vajaaksi. Toisena energialähteenä oli Elovena kaurakeksi. Yksi kaurakeksi ajaa saman asian kuin neljä tuttifrutti karkkia.

                  Ajattelin lenkin tehojen (sykkeiden) pysyvän siksi alhaisina, ettei minun tarvitse ottaa energiaa ihan sitä määrää, mitä yleensä esim. aikoinani ultrajuoksukisoissa otin. Niinpä päädyin rytmiin, jossa otin 30min välein vuorotellen kolme tuttifrutti karkkia (pari kertaa neljä) ja toisella vuorolla puoli Elovena kaurakeksiä. Juomana oli siis vettä. Puolen litran ”lötköpullossa” oli aina puoli magnesium tablettia/”lötkö”. Lähtiessä minulla oli juomaliivissä kolme lötköä. 20km kohdalta oli määrä täyttää kaksi kulunutta ”lötköä” – niin kuin menikin – ja 40km kohdalta sitten kolme ”lötköllistä” vettä mukaan.

                  Repussa oli lisäksi purkki, jossa oli suola ja magnesium tabuja. Niitä oli määrä ottaa yksi kahden tunnin välein. Buranat oli mukana varalta, jos tulisi menon estäviä kramppeja, jotta saisi itsensä evakuoitua. Ja tietenkin perus turvallisuus jutut, mitä kisoissakin aikanaan vaadittiin. Sidostarpeet, avaruuslakana, puhelin, kortisonia ja omana valintana wc-paperia ja ventoliini.

                  Klo.6.38 käynnistin kellon. Olin jo neljän maissa herännyt. Syönyt puuron ja tehnyt lyhyitä venytyksiä. Olo oli luokkaa ”oumaikaart”. Alku sujui niin kuin ajattelinkin – leppoista menoa ja juomaa + energiaa suunnitelman mukaan. Ensimmäinen tenkkapoo tuli noin 12,5km kohdalla, jossa leveän lahnaojan yli menevä silta oli lähtenyt vahvasta ankkuroinnista huolimatta seilaamaan ja loisti poissa-olollaan. En ollut ihan varma ojan syvyydestä. Katselin siinä vähänkään kapeamman näköisen kohdan ja hyppäsin LÄHES yli. Kehitin kuitenkin sellaisen tekniikan, jossa saan kuitenkin toisen jalan kuivalle, niinpä kastuin napaan asti vain osittain. Matka jatkui.

Kaunis Lahnajärvi 1km ennen loikkapaikkaa

Hyvä kohta testata loikan pituutta?

                  Suolla ja soiden liepeillä oli semi märkää. Muutoin polku oli jopa hämmästyttävän kuiva. Pian kävi ilmi myös, että reitillä oli tolkuton määrä uusia tuulenkaatoja ihan koko reitin matkalta, sekä ennätysmäärä hakkuita, joissa polku osittain katosi. Oli paljon puiden yli tai ali menoja, sekä kiertoja. Myös metsäkoneen tekemiä syviä uria. Trafiikkia oli kosolti. Koska tykkään laskea pitkillä lenkeillä, asetin kelloon yhdeksän tunnin aikatavoitteen. Sitä seurasin matkalla ja tein siitä päässäni tilastoa. Kaikki alle 9min kilsat oli voittoja, 9min alkavat kilsat tasureita ja yli 10min kilsat tappioita. Aluksi oli hyvinkin voitollinen saldo (hah,hah).

                  Iso-Juurikan pohjoispuolen kangasmetsä polulla vähän jopa säikähdin, miten kevyt oli askel. Samalla toppuuttelin vähän itseäni, että eipä aleta keulimaan. Pian tulikin raskaampaa settiä ja meno alkoi puuroutumaan. Märät kohdat oli todella märkiä, mutta edelleen kokonaisuus pysyi kuivan puolella. Nyt on vain niin huono kunto, ettei noita märkiä kohtia pystynyt selviämään ilman, että ne ei olisi näkyneet niiden jälkeen jalkojen reiluna väsymisenä.

                  26km jälkeen siirrytään vastapäivään kiertäessä ns. reitin ”raasto-osuudelle”, joka on vajaa 12km pitkä. Tuolla pätkällä taisi olla suurimmat metsähakkuut ja tuulenkaato haasteet. Tuolla välillä oli myös paljon hajonneita siltoja tai yhden riu´un varassa olevia. Siltoja on tehty paljon, mutta edelleen vajetta on. Reitti lypsi jalat kyllä takaosan raskaalla osuudella ihan huolella. Juosta ei jaksanut kuin siellä täällä. Mitään ongelmaa ei kuitenkaan ollut.

        Tässä kohtaa oli 30km taivalta takana. Kauniita metsäjärviä (lampia?)

Oma suosikkipaikka reitillä. Tänne tulee mun muistomerkki sitten, kun kuolen. On poikien kans sovittu. Ei enempää siitä tällä kertaa.

                  Suola ja mangesium tabut otin suunnitellusti kahden ja neljän tunnin kohdalla. Kuuden tunnin kohdalla unohdin ottaa, joten otin sitten 6,5h kohdalla kaksi suolatabua ja yhden magnesium tabun. Etenkin kuumalla säällä suolaa haihtuu paljon ja magnesium pitää lihakset vähän stabiilimpana. Hetkellisesti meno paranikin 6,5h kohdalla, kunnes tuli Pesäneva toisen kerran. Tsissus oli märkää.

 

Pesänevan ylityksen ihanuutta alla ja päällä

         Ei kyllä löytynyt jalkoja ei sitten yhtään tuon suon jälkeen. Vasta vimpan neljä kilsaa jaksoin vähän paremmin. Homma meni maaliin lähinnä kokemuksella, joka auttoi mm. oman kropan viestien tulkinnassa pitkässä suorituksessa. Lopulta aikaa meni 9h29min10sek, sekä matkaa näytti kertyvän 56,58km, joten sen verran tuli kierreltyä ja mm. ojan ylityksen hyppykohtaa etsiessä. Keskisyke oli matala, 123, joten onnistuin menemään kevyesti. Muuta vaihtoehtoa ei ollutkaan tällä kunnolla. Kello näytti kuluneen 7889kcal. Se kuulostaa vähän paljolta. Hieman skeptinen tuon suhteen. Yhtään rakkoa ei tullut. Kenkinä Hoka One One Speedgoat 4 Wide. Normi juoksusukat, trikooshortisit ja pyöräilypaita, jossa kätevät selkätaskut.

                  Mitähän muuta… peuran ja karhun jätköksiä näkyi. Metsälintuja. Yksi iso ukkometsokin, sekä käki kukkui komeasti. Paljon sammakoita ja sisiliskoja. Yhtään käärmettä en nähnyt. Varmasti niitä oli, mutta ei osunut silmään. Tämä on parasta aikaa liikkua metsäreiteillä, kun ei ole vielä hyttysiä, ei paarmoja, ei normi, eikä hirvikärpäsiä. Tämmönen reissu tällä kertaa. Loppumatkasta manasin tämän olevan kyllä viimeinen tällä reitillä, mutta se kuuluu tuohon psyykkiseen taisteluun jaksamisen kanssa. Eiköhän sitä vielä tuonne tuu joskus eksyttyä, on sitä sen verran hullu. Tässäpä sitä oli 50 vuoden rajapyykin ns. juhlalenkki (kilsa/vuosi) ja vieläpä muutamalla ekstrakilsalla.

 

Onni Vähäaho, Nivalassa 17.5.2024

Iso-sydänmaanreitti - 42.kerta

             Nivalan Polku ry oli saanut kasaan yhteensä 11 henkilön joukon haastamaan itseään maan kuululle reitille. Mukana oli nyt kierretyillä poluilla laskujeni mukaan viisi ensi kertalaista. Päivän sää oli ihanteelinen. Siinä nollan ja muutaman lämpöasteen välillä ja enimmäkseen poutainen. Ok. lunta kaunoi jossain kohtaa. Tosin tämä oli vain päivän vaellussää. Polun tilaan vaikuttaa aina edeltävän viikon sää. Nyt oli satanut, eikä maa enää tähän aikaan vuodesta vedä vaan veden pinta nousee ja nousee. Tätä en ollut ajatellut, mutta totuus valkeni tutussa kohtaa.

            Kello kuusi starttasi Eduxin maan kuulun firman kolme karpaasia kiertämään koko lenkin, eli 56km. Olin jo hereillä ja aloin odottelemaan milloin saatais päivän ekat väliajat. Kello kahdeksan starttasi takalenkin (36km) kävely vaeltajat. Nuo kaksi ryhmää kohtasivat P2 (pelastuspiste 2) kaksikymmentäkuusi yli kahdeksan.

            Yhdeksää vaille kymmenen oli yhdeksän hengen kävelypoppoo P3 (16km) kohdassa ja me lähdettiin siitä yhdeksän minuutin päästä, eli tasan kello kymmenen. Kävelyporukka oli meidän edellä vajaan 17km päässä. Lähdimme Leppälän Mikan, alias "Zorron", kanssa maltillisesti liikkeelle. Kuitenkin napsun reippaammin kuin itse Kolin kisassa lähdin. Se vain tulee näitä kuvaillessa mieleen. Kuitenkin ekaa kilsaa lukuunottamatta yli kuudenminuutin vauhtia.

            Zorro on ehkä näin pitkillä polkulenkeillä eniten kanssani juossut ja ehdottomasti paras kanssajuoksija. Siinä on helppo juosta. Jos Zorro ajaa puskuriin niin mennään liian hiljaa ja jos jää liikaa niin vähän hiljennetään. Tätä ei tosin nykyään enää sattuneesta syystä tapahdu. Zorroa on mukava jututtaa sillä onhan hän yksi Suomen kehittyneimpiä ultrapolkujuoksijoita viimeisen kolmen vuoden aikana. Tänään oli taas hyviä keskusteluja - kiitos niistä kaikista!

            Tultiin lopulta Lahnaojalle. Mitä, joku vajaa 13km juostu ja totuus valkeni. Nyt on muuten märkää, mutta olikin vielä märempää mitä Pesänevan eteinen kertoi. Pesänevaa edeltävässä metsässä, suo-ojan takana, oli jo toki vettä valtoimenaan. Pesänevalle menevät siltapuut uivat, kelluivat kuin taidenäyttely olisi ollut meneillään. Kuka muistaa milloin viimeksi? En minä ainakaan. Uiko ne edes v.2016?

            Nevalla oli sitten märkää ja hyistä. Siltapuita ei juuri näkynyt, jos näkyi, ne ajelehti jossain, mutta ei niistä ollut apua. Mietin etenkin ensikertalaisia, miten ne saa väärän kuvan, sillä eihän täällä oikeasti ihan näin märkää ole yleensä. Kuivimmalla ajalla Pesänevan on voinut ylittää liki lenkkariaan kastamatta. Tällä reitillä on kontrastia. 

            Kaksi minuuttia vajaa kaksi tuntia poistumme P3 juomakätköiltä. 24min aikaisemmin kävelyporukka oli jättänyt taakseen P4 paikan. Olimme heitä jäljessä arviolta noin kahdeksan kilometriä.

            Matka jatkui tasaisesti. Oltiin aika hyvin selvitty Pesänevan seudun haasteellisista osuuksista. Juoksimme kuitenkin "suden suuhun", sillä 19-22km väli oli melkoista suotemmellystä. Itseasiassa 22km kohdalla tuntui kotvan varpaissa jo niin pahalta, että epäilin kestääkö paleltumavamma historian omaavat jalkateräni päivän kylmyys tarjontaa. Onneksi jalat lämpeni kuitenkin täydestä liikkumattomuudesta aina suon jälkeen hetken reippaammin juostua. Tuo yhdistelmä söi voimia, kun märätkin kohdat piti yrittää mennä nopeasti ettei jalat ehtis liioin kohmettua. Hanaa märillä ja heti märän jälkeen. Kuluttavaa, mutta tuossa kelissä pakollista jos halusi kymmenvarpaisena pois.

            Lopulta oltiin Syyryssä. Yleensä pian, mutta nyt lopulta. Sieltä tuntui kumpuavan paljon erilaisia muistoja. Suu vehnäsellä niistä painettiin Syyryn seinänousut ja laskut. P5 kohdassa, noin 26km pyykillä oltiin kolmen tunnin ja kymmenen minuutin juoksun jälkeen. Oltiin noin 50 minuuttia, eli arviolta reilu kolme kilsaa enää kävely porukkaa perässä.

            Mäyrän ja laihakankaan kivikoilla juostiin lämpimiksi kaikki mäet. Lopulta oltiin 30km makkaranpaisto huollossa. Iloksemme siellä oli kaikki muutkin ja pääsimme vaihtaan päivän kuulumisia. Hämmästyttävän hyvin oli kaikki selvinnyt tuossa kelissä. Aivan pahin oli tuossa kohtaa nyt takana. Lopulta minulla ja Zorrolla meni siinä 14 minuuttia. Paistoin kaksi makkaraa kerralla ja join desin mustaa kahvia. Lähdettiin siitä tovi aikaisemmin lähteneiden kävelijöiden perään. 

            Älytön buusti tulikin tauosta ja lähettiin latomaan uusien voimien tunnossa hieman päälle kuuden minuutin kilsoja. Tuntui, että oli niin vahvaa niin vahvaa että. No viitisen kilometriä se vahva jatkui kunnes hyperbuustin (suolan) vaikutus alkui aluksi tasaantua ja lopulta kadota. Juurikan eteläpenkalla ohitettiin kävelyporukka ja P7 (40km) noin ajassa 5h24min.

            Jotenkin alkoi päivän tarpominen kosteassa painamaan. Kuulemma Zorrollakin. Zorrollahan onkin takana huikea kausi. Nuts Pallas 160km viides sija, pep57km kolmas sija alle 6h ajalla ja Vaarojen maratonin 130km viides sija. Suomen kärkikorin ultrajuoksija. Zorrolla varmaan painoi kova kausi. Itellä se, että olin napsun-kaksi ihtiäni kovemmassa kyydissä, vaikka itse vedinkin (heh,heh..).

            P8 Joonaksen erinomaisesti järjestetystä huollosta vielä nopeasti litra juomaa liiviin. Zorro siinä kävi pian P8 lähdettyämme polun sivussa ja kävelin sen aikaa eteenpäin. Jalat oli lypsetty melko tyhjiksi, mutta ne liikkui sellaista 8min per kilsa keskimäärin, joten sujuteltiin harjoittelusta ja tulevista keskustellen hiljolleen perille. Mika tähyää alustavasti ensi vuonna Suomessa ensimmäistä kertaa järjestettävään 200 mailin (327km) polkukisaan ja itse yritän päästä sadan mailin kisoja maaliin.

 

 

            Maalissa (56km) oltiin 7h45min uurastuksen jälkeen. Huoltotaukoihin (makkaranpaistot plus kaksi veden lisäys kohtaa) meni 20min, eli liikkeellä-olo aika oli 7h25min. Reissussa söin 6 geeliä, yhden twix patukan, kolme ja puoli elovena kaurakeksiä ja noin 10-15 ässämixiä, sekä tauolla kaksi makkaraa. Nestettä meni noin neljä litraa. Nesteiden hiilaritkin laskettuna alas meni liki 300 hiilihydraattia. Kulutus oli yli 5100kaloria. Tänään energiat imeytyi hyvin. Keli oli tosi raskas, kun kylmyyden vuoksi raskaat pätkät piti mennä isoilla tehoilla. Tämä oli 42.kerta koko reittiä.

            36km kävelyporukan aika oli noin 9h24min ja oliko 56km kävelyporukan 14h23min. Hurjia suorituksia kaikki! Voimme olla tyytyväisiä ja itsestämme ylpeitä. 

            Koko lenkin (56km) kiersivät kävellen Arto Viitala ja hänen pojat, Matti ja Mikko Viitala. Matti ja Mikko oli ensimmäistä kertaa koko lenkillä. Minä ja Leppälän Mika kierrettiin juosten koko lenkki. Mikalle tuo oli yhdeksäs kerta. Takalenkin kiersivät Jari ja Jaana Jyrkkä, Jaana Rahkonen, Sari Kananen ja Kirsi Vähä-Tiitto, sekä 14km osuuden P3-P6 Karoliina Jyrkkä-Pajula. Plus JR:n koirat :=) Joonas Jyrkkä hoiti koko poppoon huollon 10+.

            Loppukevennys: kirjoitin Mikalle ennen tätä retkeä, että kiva päästä helpolle ja nopealle kotipolulle haasteellisten Kolin polkujen jälkeen. Taisi iso-sydänmaanreitin herra vähän muistuttaa, että on silläkin tarjota omat mausteensa kulkijalle. 

            Jälkituntemukset: Kuten Zorro hyvin veikkasikin, ei tuo eilinen enää huomenna tunnu niin raskaalta kuin mitä se tuntui eilen viimeisellä kympillä. Ihan normaalin pitkiksen jälkeinen tunne. Ei kipuja, ei kolotuksia tai mitään näitä suurempia jumeja. Enempi se tuo märkyys ja kylmyys hyydytti menoa ja sai tuntemaan tekemisen raskaalta ja vaivalloiselta. Eiköhän tästä vielä se yksi törräys tule tehtyä ennen kuin tämän vuoden hullutukset on taputeltu. Siitä sitten sen jälkeen lisää.

Onni Vähäaho, Nivalassa 25.10.2020

ANTUN 500.PERHEREITTI PYSSYMÄELTÄ

            Pilvinen, hieman jopa utuinen illankorva olisi voinut olla kuin minkä tahansa syksyisen illan aavistus. Tällä kertaa ilta oli kuitenkin erityinen, sillä tänä mystisenä illan koittona oli määrä Antero "Anttu" Erkkilän juosta viidessadas perhereitti. Kyllä, siis viidessadas. Yksi kierros on kesä ja talvireitistä riippuen 10,5km/12km. Maltillisella 11 kilometrin keskiarvollakin se tekee 5500 kilometriä perhereittiä. 

                Anttu valmiina juhlalenkkiin
 

                   Antun palkinto 500.perhereitin kierrosta

 

           Mestari huollossa. Lättykahaveet luonnonhelmassa.

             Kysyinkin jossain vaiheessa juhlalenkkiä, että tarviiko legendan enää pitää silmiä auki reittiä juostessaan. Kuulema tapaa pitää. Ensimmäisen reitin kierron 2014 vuonna kiertänyt mestari manaili hidasta vauhtiaan. No, metsäpoluilla 9km/h vauhti on aika monelle yli seitsenkymppiselle liki tekemätön paikka. Hieman ennen puoltaväliä saavuttiin munalankaareen laavulle. Siellä oli Nivalan Polun luontokokki, Joonas Jyrkkä, loihtinut kaikkea makkaroista lättyihin hillolisukkeilla. Olipas makoisa huolto. 

Juhlassa mukana vasemmalta: Keijo Nivala, Antero "Anttu" Erkkilä, Joonas Jyrkkä, Joanna Jyrkkä ja Kasper Jyrkkä.

            Huollon jälkeen hetken veturikin puhalteli, mutta sitten taas "Anttu" alkoi juoksemaan ja pian mentiinkin jo hyvää haipakkaa. Olipas upea juhlalenkki. Samalla tämä oli hyvä esimerkki siitä kuinka luonnossa liikkumisesta voi nauttia hyvinkin riisutusti. "Anttu" on nimittäin jo pitkän aikaa juossut ilman kelloa. Kun juoksee tarpeeksi pitkään, ei enää kelloa tarvita. "Anttu" on parraillaan juossut maratonin hyvän matkaa alle kolmen tunnin. Nyt oli kuitenkin aika juhlan - "Antun" viidennen sadan perhereitin (12.10.2020). Onneksi olkoon! 

                                    Ennen pimeää perillä.

Onni Vähäaho 13.10.2020

31 KERTA ?

              Muutamilla läheisillä juoksukolleegoilla on ollut viime aikoina vaikeaa. Kun juostaan paljon läpi vuosien, on ensimmäisenä arvojärjestyksessä terveys. Ainakin meillä kuntoilijoilla. Jokainen meistä arvostaa eniten mahdollisuutta liikkua, ja mielellään paljon juosten, koska se on meidän huumeemme. Kun sinulta viedään juoksemisen harrastamisen pääsylippu vähän väliä pois käsistä lipastoon, on se hankalaa. Kysyy voimia ja kärsivällisyyttä. Tämä kappale olkoot tulevalle terveydelle, meille kaikille.

             Ollessamme terveitä, kuten olen saanut itse olla jo maaliskuusta 2017 alkaen yhtä soittoa, pakkaa juoksun rinnalle tulla meillä kuntoilijoillakin - jos ei nyt tavoitteita niin päämääriä. Minäkin olen menossa taas yhteen päämäärään. Tavoittelemaan elokuussa 16-17.päivä ensimmäistä sadan mailin maalia. Huomenna on taas yhden askeleen aika. Ja osin siksi tässä nyt naputtelen.

            Tykkään kirjoittaa ennen ja jälkeen jonkun isomman suorituksen tai lenkin. Sillä tavoin lukija pääsee ikään kuin kurkistamaan verhon taakse, mitä aidosti tapahtuu ultrajuoksijan pään sisällä ennen kutakin vähän isompaa lenkkiä. Ja miten me toimimme. On aina hieman epäreilua kirjoittaa vain jonkun ison lenkin tai kisan jälkeen siitä mitä tunsi tai ajatteli ennen kisaa. Helposti tulee tarkoittamattakin asioista käsiteltyjä. Kun kirjoittaa jo ennen tapahtunutta, on se silloin todennäköisemmin aidompaa. Kokeillaanpa taas.

            Huomenna aamulla noin kello kahdeksan minun on määrä seisoa Pyssymäen stadionilla. PEP57km lähtöpaikalla. Tarkoituksena on kiertää rentoa perushölkkää koko Iso-Sydänmaan kierros. Ei aivan kevyesti, mutta ei reippaastikkaan. Sillei vaan kivan rennosti. Ja sekös voikin jo laillansa olla haaste, sillä tein maanantai-iltana myöhään itselleni todella kovaksi muodostuneen nousuharjoituksen, jossa kiisin viimeiset 50minuutia yli 150 sykkeillä, keräten kaikkiaan 1000 nousumetriä. Jalkalihakset huutaa hoosiannaa vieläkin. Lähden siis hyvin todennäköisesti hieman kipein kintuin liikkeelle. Mielenkiintoinen yhtälö? PEP57km ja valmiiksi kipeät kintut. Näin tulee olemaan elokuussa puf171km matkalla. Ehkä tämä on jotain sellaista, miltä tuntuu kakkoskierroksella. Mene ja tiedä.

             Hyviin asioihin. Reitti on nyt ennätyskuiva ja sitä kautta saan helpotusta. Reitillä on toki vielä raivaamattomia pätkiä, mutta ne ovat onneksi aika lyhyitä, eivätkä paljoa hidasta, etenkin kun kyseessä on kuitenkin vain perus jolkottelu, eikä ajan juokseminen. Reippaassa vauhdissa peitteellisyys on paljon kiusallisempaa. Ja sitä peitteellisyyttäkään ei nyt enää onneksi muutenkaan ole enää paljoa jäljellä. Kiitos kaikille talkootyöntekijöille ja sinne halajaville jo etukäteen.

            Tarkoitus on juosta 10minuutin pätkissä ja juoda/syödä joka toinen kävely pätkä. Lähtiissä on 1,5L litraa juomaa ja kahdessa kätkössä on 2x1,5L lisää vettä. Eli kaikkiaan vettä on 4,5L. Pitäis olla aika hyvä määrä. Energioita en ole vielä ihan tarkkaan päättäny mitä otan. Sen verran usein on tuon mittainen pätkä tullu juostua, ettei siihen puoleen tarvi aivan niin paljoa keskittyä. Menee vähän niin kuin puuron keitto - silmämääräisesti.

           Luulen, että minulla menee noin 7h30min. +/- 15 minuuttia. Semmonen on tuntuma jaloissa. Ja tuskin nämä nyt paljoa tästä vetristyy. Valmiiksi kipeät jalat on aika haasteellinen asia etekin raskaimmilla pätkillä. Koitetaan jotenkin selviytyä. Juoksun jälkeen lisää aiheesta, mutta tässä etukäteis tunnelmat ja suunnitelmat.

           Niin ja se on 31. kerta Iso-Sydänmaan koko reittiä, jos perille pääsen. Kunnioitetaan tässä kivuliaassa tilassa sen verran reittiä, että jätetään tuo sana JOS, tuohon vielä. Huomenna lisää...

                     TOTEUTUS

           Aamulla heräsin virkeänä... Ja paskat! Kankeana ja jos mahdollista vieläkin enemmän lihaskipeänä kuin edellisenä päivänä. Kovimmat lihaskivut kovien reenejen jälkeen onkin yleensä noin pari päivää reenin jälkeen. Siinä ehkä noin viisi minuuttia olin järjen harjalla ja pohdin viisaasti, ettei taida nyt olla järkeä. Ja mitä tekee itse maalari! Lähtee silti. Voi vit... Onko tyhmempää kaveria jossain? Niin - hiljasta on.

           Kokosin aamulla surkuhupaisesti tavaroita kasaan. Näin ehkä kolmen metrin päässä mitä piti panna reppuun. Meinasin jättää pöydälle, sillä kolme metriä tuntui aika pitkältä matkalta köpötellä kohteeseen. Tätä tasoa oli vireys. Että 57kilometriä ehkä Suomen veemäisimmällä reitillä. Ei hyvää päivää. Mutta niinpä vaan mies Pyssymäelle läksi vaimonsa Opelilla täynnä naivia uskoa selviämisestä.

           Stadion oli tyhjä. Hyvä niin. Lähdin liikkeelle. Uij-juij ja oij-joij, kun oli kankeat ja kipeät lihakset hetkestä yksi alkaen. Ja sama tunne pysyi kuin iilimato iskettyään ihtensä ihon sisään parkkiin. Yksikään askel ei tarjonnut yllätyksiä, kello ei tarjonnut yllätyksiä. Tasasen hitaasti, mutta varmasti katosin sydänmaita kohden. Sillä tavalla reissu oli jo parin kilsan jälkeen taistelu pisteessä, että piti tosissaan keskittyä nostelemaan jalkoja, sillä kengän kärjet pakkas tökkimään jo ekalla kymppiminuuttisilla pienempiinkin törräkkeisiin ja kiviin. Mitä muuta oisi voinut odottaa? Miksen kuunnellut sitä järjen viisi minuuttista, kun pohdin tämän idean teilaamista?

            Garmin Fenix 5:seni aloittaa heti tasaisen reitin kokonaismitan lyhentämisen. Reitti on mitattu lukuisia kertoja niin omilla kuin kisaajienkin datoja kuunnellen niin kyllä tuo pep 57km on mielellään vähintään 57,4km. Nyt Fenix 5 tarjosi vielä kankean olon lisäksi myös pitkiä kilsoja. Kaikkeen nähden, etenkin tunteeseen, eka kymppi menee yllättävänkin nopeasti. 62min.

            Koppelon/pyyn poikueita (ja RUNSAITA) oli yhteensä kahdeksan. Oisko ollu puolet ja puolet. Parhaimmissa poikueissa ei tainnu 6-8 riittää. Tulipahan tämäkin nyt muistin aikana tähän. Jep, peitteellisyys oli lisääntynyt niillä paikoilla, joissa emme ole vielä ehtineet heilua raivuusahojen, rimmereiden ja vesureiden kanssa. Eniten pelotti, että polun pohjalla olisi jossain kohdassa kyykäärme, eikä paikon ollut mitään mahdollisuutta tietää mitä polun pohjalla on. Hyvä tuuri kantoi. Ei pistänny käärme. Liekkö tuo ois parempaa menoa antanut?

           Itse juoksusta ei ole paljon kerrottavaa. Tasaisen heikkoa, kankeaa ja kipeää. Päivä, jolloin olisi ollut järkevämpi lukea, vaikka enemmin jotain kirjaa. Vajaan 18km kohdalta nappasin täydennysjuomia. Polku oli kuiva, mutta tekniset kohdat on ja pysyy. Useammin reitin kiertäneet tietävät mistä puhun. Ja nyt homma vielä korostui, kun ei ollut jalkaa tanssia teknisillä pätkillä. Mutta tasaista joo. Syyryjärven kohdalla, hieman ennen P5:sta tuli kolme tuntia täyteen. Puolivälin kyltillä ajassa 3:23:20. Mairitteleva aika. Jalat oli yhtä paskat kuin lähtiissä. Toivoin vain jaksavani tämän päättömän ideani loppuun saakka.

           Härkäjärven kohdalla yritän tähytä näkyisikö vettä. No ei näkyny, mutta meninpä siinä nurin tähystäessäni. Neljä tuntia takana ja jalkojen väsymisen syventyminen näkyy nyt siinä, että nilkat alkaa kääntyillä askeleen alla ajoittain. Ei vaan jaksa. Loppu se tulee aina jollakin konstilla, mutta kello se vaan jaksaa tykätä ja tarjoaa vallan ok kilsoja. No, ollaanhan sitä jo täällä asti. Ihmeestikkin mennyt - koitan valaa uskoa itseeni.

           P7 (Fenix vajaa 40km) oikeasti liki 41km. Otan loput täydennysjuomat puolivauhdista. Alkaa 8km sitkeä osuus, ainakin näillä jaloilla. Pesänevan seutu ja suon ylitys. Sen jatkoksi 3km vastamaahan, jonka päätekorkeus on koppelokankaalla. Melko pian P7 jälkeen alkaa tuntumaan pahoinvointia. Olen joutunut koville näiden jalkojeni kanssa. Otan reissun toisen suola -ja magnesium tabletin. Söin nyt vain nuo kaksi molempia, sillä juoksun ote oli aika löysä, vaikka sykkeet oli alakynnyksellä, johtuen kipeistä lihaksista enempi. Yleensä syön 5-6 suola -ja magnesium tabua, mutta nyt siis vain noin vähän. Ei kramppeja. Joka oli toisaalta ihme, sillä nyt jos koskaan jalat olisivat olleet otolliset niille.

           Viimein Koppelokankaan päällä. Kellossa vajaa 48km. Oikeasti 49km. Olen aivan rätti. Tuntuu, etten jaksa nostaa enää jalkoja pienempienkään kivien yli. Tulee kuusi tuntia täyteen. Mutta kuinka ollakkaan. Piristyn vielä kerran! Myötämaa-osuus rimpinevalle siivittää minut uuteen vauhtiin ja jo P8 selvältä näyttänyt seitsemän tunnin yli meneminen alkaa jopa tuntumaan, että menisikö jopa sittenkin piirun alle seitsemän tunnin. Tuntuu uskomattomalta, että puhutaan tällaisista ajoista näillä jaloilla.

         Lopulta lennokas askel kantaa aina Välikoskensaarille saakka, josta on 4km perille. 4km lennokas jakso on ohi ja jalat loppuu uudestaan, ties monenko kerran, ja nyt lopullisesti. Tulen kuitenkin soosi jaloilla suhteellisen asiallisesti lopun vastamaa-osuuden perille. Kello näyttää lopussa 7:02:39h. Ei hullummin? Garmin. Strava. Suosittelen katsomaan web-versiona niin saa noista enempi irti.

        Siinäpä se. Perille päästiin. Ja tavarat ovat edelleen kaukana sisällä, jos ne ovat kauempana kuin mihin käteni yltävät. Taidan mennä päiväunille.

                Vähä-Juurikkajärvellä uiskenteli Joutsen pari.



Onni Vähäaho, Nivalassa 4.7.2019

45 SEKUNTIA

              Koskaan et tiedä milloin saat oppia mitä suuremmissa määrin. Jatkuva asioiden positiivisesti ajattelu kantaa, mutta kaipaa myös uutta tulokulmaa. Sitä oli tarjolla eilen lauantaina Iso-Sydänmaan reitillä, kun sain vedettäväkseni paljon koko reitin kierron ensikertalaisia. Edellinen lause saattaa johtaa harhaan, sillä kaikki kanssani vaeltamaan lähteneet ovat kovakuntoisia, kokeneita liikkujia. Iso-Sydänmaanreitti vaatii kuitenkin hyvän kunnon lisäksi myös henkistä vahvuutta, sillä reitti puhuttelee matkalla kulkijaansa ennen kuin palauttaa hänet hyvässä lykyssä takaisin Pyssymäelle. Olen ollut itsekin joskus ensimmäistä kertaa koko reitillä, joten tiedän miltä se tuntuu ja mitä siellä on vastassa. Eikä siitä ole silti kuin viisi vuotta.

               Himalajan vuoristossa on Mount Everest ja Euroopassa on Mont Blanc, joka sijaitsee Ransakn ja Italian rajalla. Nivalassa on Iso-Sydänmaanreitti, joka on yhteensoittoon kierrettynä haaste, jolle ei kukaan sen kiertänyt ole vielä nauranut. Eikä nauranut tälläkään kertaa. Mukanani oli minä lukien yhteensä kahdeksan karpaasia ja neitoa. Neljä miestä ja neljä naista.

              Ensimmäisen 10 kilometrin jälkeen jo hyräilin tyytyväisenä, että tosiaan kaikki ovat tarpeeksi kovassa kunnossa kiertääkseen reitin. Yhtälailla oli selvää, että matka oli tuskin vielä alkanut ja kaikki haasteet olisivat vielä edessä. Monella ajallisesti pisimmätkin matkat olivat kaukana tämänkertaisesta haasteesta ja jokainen tyylilaji on kuitenkin aina omansa.

               Jossain 20 kilometrin kohdalla kysyin pallopelien taitajalta, Villeltä, miltä tuntuu? Hän jääkiekkoilijana vastasi osuvasti: -"On tässä eroa totuttuun 45 sekunnin vaihtoon". Kaikki kunnia Villen heittäytymiselle ja rohkeudelle, mutta samalla on oltava rehellinen: alun askelrentous oli myyty. Vaihto oli totisesti venynyt. Upeaa heittäytymistä pois omalta alueelta! 

               Aisitin kanssakulkijoiden liikkeistä ja eleistä kaiken aikaa missä mennään. Samoin puheista ja hiljaisuudesta. Rytmi oli hyvä ja maisema vaihtui, mutta läsnä oli retkiote, joskin tämä täytti pikavaelluksen määreet. 22km kohdalla tauolla huomasin ensimmäisen kerran, että nyt on otettu löysät pois. Muutos viiden kilometrin takaiseen oli iso, mutta odotetusti. Näin sen ajattelin menevänkin. Vajaa viisi ja puoli tuntia oli laitettu tossua toisen eteen. Maasto oli myös hankaloitunut.

               Empaattisena ihmisenä minua hieman hävetti olemalla vielä tuossa kohtaa täysin freesi. Nostimme reput lopulta selkäämme ja jatkoimme matkaa. Olimme samaa perhettä ja ryhmähenki oli mielestäni luokkaa hyvä, jollei huippu. Tauot tiheni. Enää ei tarvinnut tauoista kertoa vaan reput laskeutuivat tietyin aikavälein itsestään. Viisasta sekin. Niin pitääkin. Olin tyytyväinen näkemääni. Sinnikkyys oli 10 kaikilla.

               Vajaan 9 tunnin taivalluksen jälkeen olimme saapuneet Iso-Juurikkajärven eteläpäähän. Edelleen porukan vahva kunto paistoi läpi. Tiettyä tahtotilaa oli toki havaittavissa ja myös ensimmäisistä rakoista puhuttiin. Makkaranpaisto taukopaikka lähestyi ja lopulta se saavutettiin. Kulkijat prosesissaan olivat keskittyneitä ja reput laskiessaan antoivat tulla myös huokaukset ulos. Oltiin tultu jo 36 kilometriä läpi soiden, juurakoiden, kivien ja kallioiden. Polku oli haastanut, mutta se oli kaikilla jossain määrin tiedossakin. Polun vaihtelevuus sai tunnustusta.

              Makkaranpaistopaikalla, Pykyn autiotuvalla, oli hieno tunnelma ja voimaantumisen meininki. Ville oli pakannut reppuun eväitä, joita en ollut ennen nähnyt. Hän oli kirjoittanu erillisille A4 papereille eri asoita, kuten; "Hyvä mieli", "Motivaatio", "Enkeleitä" jne. Koskettavaa. Ihmiset todella halusivat takaisin Pyssymäelle! Tässä vaiheessa aloin oppia tältä ryhmältä ja edelleen minua hävetti, kun olo oli ihan freesi. Vajaa 10 tuntia kävelyä ei vielä tuntunut ja oli hämilläni saamastani opista. Mikä oli se oppini?

               Kontrasti kuntotasoissamme tuli tietysti esiin ja se pisti arvostamaan näkemääni, millä tavoin kanssavaeltajat kaivoivat itsestään työkaluja selvitä eteenpäin - aina maaliin saakka! Se oli jotain todella vaikuttavaa. Näin miten teki kipeää ja miten matka eteni. Tekemisen meininki oli fantastista ja se miten monta tuntia kaikki tsemppasivat itseään perille. Ehkä Pertti pääsi kuitenkin aika vähin ponnisteluin? Ainakin hän vaikutti menevän vakaasti kaiken aikaa. Se ei yllättänyt minua, sillä Pertti juoksi pepissä tämän 57 kilometrin matkan. Vaikuttavaa tekemistä liki 60 vuotiaalta herrasmieheltä. Hattu nousee! Lisäksi naiset oli tänään päämäärätietoisia ja hiihtäjät sekä jääkiekkoilijat osoittivat luonnetta.

               Lopulta kaikki kuusi (kaksi jäi 26km kohdalla pois sovitusti) pääsivät perille Pyssymäelle varsin hyvävointisina. Taistelu oli vakuuttava ja opettava. Olin hiljaa erittäin tyytyväinen teidän kaikkien puolesta. Ja syvästi kiitollinen saamastani opista, miten eri keinoin teistä kukin perille pääsi. Jäätävää tekemistä! Upeaa! Onnea vielä kaikille!

              Tässä vaellussivun koonti reissusta. Ja alla reissuvideo 15 tunnin ryhmäläisten päivästä, eli yllä kerrotun ryhmän.

              Ps. Mikäli jostain syystä eksyt joskus reitiltä. Soita aina 040-5186766. Pyrimme auttamaan eksyneet pois reitiltä. Nyt pimeän ajan tullen eksymisen mahdolisuus kasvaa, jos esim. virta loppuu otsavalosta tai kännykästä.

Onni Vähäaho, Nivalassa 14.10.2018       

ELÄMYS SEIKKAILU POHJOISMAIDEN VUORILLA

                    Vuosia sitten minulle näytettiin kuvia tuntureilta ja vuorilta. Silloin ne tuntuivat mukavan etäiltä haaveilta. Kuvia näyttänyt ystäväni Pasi Koskinen jaksoi säännöllisin välein muistuttaa, että hän voisi auttaa haaveen toteuttamisessa lähtemällä oppaaksi. Lopulta aika kypsyi ja oli elämysseikkailun aika. Ajankohdaksi valikoitui kesäloman loppupuoli. Vahvasti perhe-orientoituneena miehenä ja isänä ajatus 8 päivän irtaalla olosta perheen luota loi sisälleni ristiriitaa. Täytyi lopulta vain uskaltaa lentää epämukavan kauas pesästä.

                   Lähtöä edeltävä päivä oli ennätys kuuma, kuten jo monta viikkoa on ollut. Nukkuminen ennen junan lähtöä ei onnistunut ja seuraus oli, että Pasi sai noutaa Kolarin asemalta zombin, jolla oli tukka liimaantunut hiestä päähän ja silmät katsoi jonnekkin kaukaisuuteen. Karmeinta oli, että vielä vuorokauden valvomisen päälle täytyi jaksaa matkustaa asuntoauton kyydillä liki 300km Kilpisjärvelle. Matkalla haettiin ruokaa viikoksi ja sen semmoista. Perillä asetuttiin ja liikkeet tuntui yhä kohmeisimmilta. Oli kuitenkin määrä lähteä jaloittelemaan. Ohjelma alkoi heti - ei armoa. No mercy!

                  Lenkkinä oli Saanan huipulle (vähä yli 1000m korkeuteen) juokseminen, käveleminen ja kiipeäminen - jota tuli tyylilajina toistumaan eri suhteissa muinakin päivinä. Keskiössä oli maisemien ihailu ja vuoriopas Koskisen loputon info tulva. Maisemat salpasi, vaikka muuten tietoisuus valvomisen vuoksi oli niin ja näin. Pysyin yllättäen koko lenkin kuitenkin pystyssä ja selvisin kai(?) vähintään välttävästi päivän haasteista. Saanan päälle kiipeämisen haasteellisuuden koin omassa viisi pykäläisessä asteikossa 2/5 tasolle. Lenkkien kestot ja sen semmoiset tiedot laitan tämän raapustuksen loppuun. Malttamattomat voivat sieltä niitä tiirailla. Jossain vaiheessa ilmestyvään matkavideoon tulee sitten kuvia ja videoita enempikin näkyviin. Keskiössä on maisemat, joten koitan välttää jo turhankin monta kertaa nähtyjen herrojen jatkuvaa esille nostoa.

        Kuva Saanan huipulta, jossa tapasimme mm. Rami Oravakankaan.

                 Toisena päivänä heräsin jo puoli kuudelta. Olisi tyylitöntä kuitata univelat samantien. Edessä oli koko reissun pisin lenkki. Paljon minulle uusia kivi -ja maa elementtejä. Tunturialustojen juostavuus oli pääasiassa yllättävän hyvää. Toki ajoittain oli hitaampaakin varvikkoa. Kolmen valtakunnan (Suomi, Ruotsi ja Norja) alueella kulkenut lenkkimme oli kokemusrikas. Ylivoimaisesti laajin kattaus eri maa ja polkutyyppejä. Aika kului nopeasti, eikä perille päästyä meinannut millään uskoa, että olimme olleet lenkillä normaalin työpäivän mitan. Tällä lenkillä ei ollut oikeastaan juurikaan kiipeilyhaasteita. Olkoot kiipeilyhaasteellisuus tässä lenkissä 1/5.

                                 Maisemat olivat kohdallaan kaiken aikaa.


                 Kolmantena päivänä hurautettiin Pasin asuntoautolla pitempi siivu ja aina Signaldaleniin saakka. Maisemat oli henkeä salpaavat - aavemaisen korkeat vuoren huiput näyttivät välillä itseään pilviverhojen takaa. Tunnelma oli paikoin epätodellisen hieno. Lopulta sujuttelimme vuorten väliin Signaldalenin laaksoon, jossa olimme vain 100 metriä merenpinnan yläpuolella kylmävetisen joen varrella. Ideali leiripaikka. Samalla olimme myös kaikkien verkko -ja puhelinyhteyksien ulottumattomuudessa. Pitkä etäisyys kotiin ja pitkä perheestä irrallaan olo oli kaikkein vaikeinta reissun alkupuoliskolla.

                 Vielä samana iltana kävimme ns. "Zig-Zag" polulla, joka johti likellä olleen vuoren juurelle. Siellä menimme jo hieman kiipeilyäkin vaativia baanoja aina noin 1000 metrin korkeuteen. Sieltä löytyi puhelinkentät pienen etsinnän jälkeen ja saimme soitettua päivittäiset nallepuhelut kotiin. Suurin yllätys oli, että noinkin korkealla sai tosissaan listiä jättipaarmoja. Kiva lenkki, jossa takaisin tullessa tuli harjoiteltua hieman suunnistusta polun ulkopuolellakin. Kiipeilyvaativuus tuntui itsestä olevan luokkaa 2/5. "Zig-Zag" polut olivat upeita ja tuli huikea alppitunnelma. Wau!

                        Zig-Zag polku kiemurteli rinteessä.

                  Neljäntenä päivänä oli etukäteen ajateltuna haastavin huiputus. Barras, paikallisesti ilmaistuna "Paras". Sen huippu näkyi jo Kilpisjärvelle, jolloin se näytti jopa mahdottomalta. Hieman jännitti lähteä lähestymään. Vuoriopas Koskinen tuntui olevan puolestaan täpinöissään ja syvänä vuorimiehenä häneltä tuli loputon tietotulva valtaisalla intohimolla artikuloituna. Kerroinkin hänelle jo edellisenä päivänä, että täytyy ihailla hänen paloa asiaan. Vuorioppaan diipissä opastuksessa tulimme vallan vaivihkaa viimeisen edettävän kilometrin juurelle. Edessä oli enää yksi kilometri, mutta 300 metriä nousua (30% keskikulma) kohtisuoraa ylöspäin. Maisema oli kuitenkin yllättäen lempeä ja tunsin olon kaiken aikaa turvalliseksi. Olin jännittänyt turhaa. 30% on lopulta aika ok. kiivetä, toki aina keskittyä täytyy. Viimeisen kilsan juurella oli yhden pariskunnan parempi puolisko kyynel silmässä, kun rohkeus ei riittänyt ottaa tuota viimeistä kilsaa. Lohdutimme häntä, sillä lopulta kyse on vain siitä, mikä kenestäkin parhaalta tuntuu. Täällä vain saa, ei pidä. Kiipeilyvaativuus 3/5.

                  Barraksen huipulle pääseminen oli lopulta paljon helpompaa kuin mitä olin kuvitellut. Suurin yllätys oli, että paarmoja sai listiä Barraksen huipullakin! Sen sijaan maisemat päällä oli vielä ajateltuakin upeammat. Maisema-ähkyä pukkasi tällä reissulla.

                   Pilvien yläpuolella. Barras. 1419m merenpinnan yläpuolella.

                  Illalla paistoimme makkaraa. Ja taisipa olla, että myös tuona iltana jouduimme käymään ainakin kertaalleen alueen amoniakkihuoneessa, jossa istumistekniikkamme kehittyi valtavasti leirin aikana. Jätän tarkemman kuvailun lukijoille mielikuvaksi.



                  Viides päivä. Kestollisesti pisin lenkki ja nukuimme aamulla vielä kaiken lisäksi pidempään, joten edessä oli todella pitkä päivä. Olin positiivisesti yllättynyt, ettei runsaat nousumetrit tuntuneet ollenkaan jaloissa. Edellisen päivän yksi hieman reippaampi (4:37) kilsa tuntui vain vetristäneet jalkoja. Tehot olivat kävelylenkkejen luokkaa (kolmella lenkillä keskisykkeni oli alle sadan), mutta ei sillä ollut väliä. Tämän reissun pääasia oli nähdä upeita maisemia ja se toteutui enempi kuin paremmin ja erittäin hyvässä seurassa. Yritinkin muistaa kiittää Pasia joka lenkillä saamastani tilaisuudesta.

                 Juoksimme viidentenä päivänä ns. Gabbohytan vanhaa sotatietä kohti Peltsania. Nousimme siis Norjassa sijaitsevasta Signaldalenin laaksosta aina helpostikin Ruotsin valtion puolella sijaitsevalla Peltsanin huipulle. Tämän deltajin (Peltsan Ruotsin puolella) tajusin vasta kotona Garminin kartasta. Nyt ei nuoltu enää rajoja vaan oltiin heittämällä Ruotsissa! Heissan vaan.

Peltsan on päältä kuin lentokenttä, jossa on laattakiveä. Huippu 1442m wikipedia.


                Peltsanin retki oli leppoinen lukuunottamatta yhtä hetkellistä myräkkää, jonka aikana sai kaivaa repusta niihin olosuhteisiin tarkoitetut varusteet päälle. Ilma kuitenkin tyyntyi nopeasti ja Ruotsissa (Peltsanilla) paistoi aurinko. Ja leivät maistui, sillä olimmehan nelisen tuntia jo taivaltaneet ja naureskelleet. Matka oli ollut upea, sillä tamperelainen vaellusporukka teki meille sauvoista kunniakujan menomatkalla.  Myös noin 1100 metrin korkeudessa meitä ohjannut poron vasa oli upea näky.

                     Vasa vuoren rinteellä.


                Palatessa erehdyin maatahipovan kevyellä hiipimis askelluksella keskittymään maisemien kahteluun ja vedin pienet pannutukset. Pari nirhaumaa ja matka jatkui. Hyvä muistutus, ettei miehen kannata yrittää liiaksi keskittyä moneen asiaan yhtä-aikaa. Tuon jälkeen otin keskittymistä jalostavan kahden kilsan kiihtyvän pätkän tekniseen myötämaahan 4:35..4:07 kilsavauhdein. Nuo pienet pyrähdykset tuntui aina kuin retkien loppuverryttelyiltä. Tuntui sopivan minun lihaksistolle. Kiipeilyvaativuus 2/5.

               Aamupalan jälkeen seuraavaa ateriaa nautittiin ilta kahdeksan tienoilla! Ruokaa menikin sitten aina lenkin jälkeen ämpäri kaupalla. Vuoriopas Koskinen on myös mainio Kokki-Koskinen.


               Kuudes päivä. Edessä jännittävä seikkailu ikuisen jäätikön vierelle, jos vain päästäisiin. Pasikaan ei ollut tuolla asti käynyt, joten ilmassa oli todellisen seikkailun tuntua. Maisemat oli taas omalla tavallaan huikeat ja Vuorioppaan into huikea. Menomatkalta ei löytynyt kiveä, jonka päälle opas ei olisi kamunut.

                  Opas tähyää suuntaa kiven päällä.


              Mielestäni koko seikkailun vaativin kiipeäminen ja pitkä keskittyminen ennen perille pääsyä. Läpi huikeiden vuoripahtojen. Kiipeilyvaativuus 4/5...

              Etsi kuvasta Pasi ja funtsi suhteellisuutta.

               ... lopulta löysimme lumen ja jään. Kivaa vaihtelua taas. 

                   Jäätikkö. Salaperäisiä näkyjä vuorten välissä.

                     Palatessa innostuin taas rallateleen sotatiellä aina 3:30min/km vauhteihin saakka. Kiihtyvä kilsa kapuloita rentouttaen 4:17minuuttiin.

                     Lenkin jälkeen tuttuun tapaan peseydyimme ja söimme. Eli ihan peruseloa. Sitten siirsimme leirimme noin 30 kilsan päähän Suomen rajasta, Heligskogeniin. Sieltä löytyi tosi idyllinen paikka ja saimme totaallisen oman rauhan jälleen. Mukava tuuli piti itikat hiema loitompana. Paistoimme makkarat. Olo tuntui jopa hieman hoikemmalta. Olimme myös terveitä molemmat.

                   Seitsemäs päivä ja maisemamatkailu jatkui jalkaisin. Pasi johdatti meidät upealle hiekkatielle, jossa nousu tuntui jatkuvan loputtomiin. Pasi kannusti juoksemaan minua omia menojani mäen päälle. No, juoksin sitten omaa rentoa tahtia alakynnyksen tuntumassa. Kilsaan tuli 71 nousumetriä (7% keskimääräinen nousu) ja se otti aikaa 6:25minuuttia. Tuntupa mukavalta.

                 Nousumetreillä ei nyt enää täysin hulvattomasti mässäilty, mutta tulipahan niitä tällekkin retkelle yli 600 metrin edestä. Ylimmästä paikasta näki aika kivasti mm. tuon ylös kapuavan hiekkatien. Kiipeilyvaatimus 1/5.

              Heligskogenin maisemia.

      
                 Lenkin jälkeen peruskuviot ja siirsimme leirin Suomen puolelle Ropin pirttiin, jossa oli tosi idyllinen leirialue. Matkalla satoi vettä ku aisaa ja ukkonen pauhasi. Lämmintä oli perillä 12 astetta. Hurjat viestit kotiseuduilta kielivät yli 30 asteen lämpötiloista. Takki päällä niitä mietin ja jopa niitä odotin.

                Ropin pirtissä kävimme saunomassa ja Vuoriopas uimassa (hengähtämässä raskaan opastuksen hikiänsä raikkaaseen veteen). Pian oli taas iltavellin aika ja nukkumatti. Tosin meitä alkoi jo reissu niin naurattaan, että taidettiin naurun remakassa nukahtaa.


                 Kahdeksas ja viimeinen päivä. Heräsin Pasin huomenten toivotuksiin. Hyvä yö jälleen takana. Asuntoautossa tuli nukuttua kauttaaltaan hyvin. Pikainen aamupala ja nyt jo varsin kotoisen tuntuisille, soisille alustoille. Lenkissä oli vieläkin enemmän jo palauttelun makua ja siitä jäi kiva loppufiilis. Enää ei ollut ohjelmassa kiipeilyä vaan puhdasta juoksua/kävelyä. Rento ja kiva elämysseikkailu oli juoksujen osalta pulkassa.

                   Olin Lapissa - eihän uskois?

                 Enää olisi kotimatka, joka kestikin sitten liki kellon ympäryksen verran. Pasi vei minut Kolarin asemalle. Matka meni mukavasti, mutta liki seitsemän tunnin junamatka oli sitten jo toinen luku. Kuuba oli suhteellisen sekaisin, kun laitoin aamulla viiden jälkeen vasta nukkumaan ja heräsin jo puoli yhdeksän. Voidaan melkein sanoa, että ympyrä sulkeutui. Nukkumatta reissuun ja nukkumatta takaisin.

                  Miltä nyt tuntuu? Kokemus oli odotetun upea. Kiitollisuus näkemästä on monitavoin suuri. Opastus, sää ja terveys tulee ensimmäisenä helposti mieleeni. Kiitos vielä kerran Pasille! Fyysisesti reissu oli paljon helpompi kuin ajattelin. Huolimatta runsaasta ulkoilusta (yli 36 tuntia ulkoilua, josta tehokasta menoa yli 28 tuntia),vähää unta lukuunottamatta tunnelma kropassa on varsin vetreä. Jalkaterät heilahtelee iloisen vaivattomasti kohti pakaroita. Tästä on kiva jatkaa turvallista peruseloa kotimaisemissa ja mukavaa arkea perheen kanssa.


Alla lenkkien datat, joita ne kiinnostaa.

										(liik-		(oma
										keellä)		max.
								liik-		keski		177)
				nousu		koko		keellä-		vauhti		keski
päivä		matka		metrit		kesto		oloaika		min/km		syke
1		16,6		761		2:51		2:32		9:10		117
2		43,5		1231		7:16		6:18		8:42		109
3		18		1010		3:41		2:54		9:41		114
4		16,9		1338		4:11		2:56		10:23		105
5		36,4		1603		7:22		5:46		9:30		101
6		20,4		1019		5:16		3:38		10:41		92
7		18,6		631		3:13		2:45		8:54		98
8		14,5		247		2:14		2:01		8:23		99
Yht.		184,9km		7840m		36h4min		28h50min

           Tässä olen matkalla kohti Peltsania Ruotsin puolelle.

Onni Vähäaho, Nivalassa 27.7.2018