En yleensä julkaise blogissa Nivala-lehteen kirjoittamiani kolumneja. Nyt kuitenkin sain pyyntöjä, jotta julkaisisin tämän viikon torstain Nivala-lehden kolumnini myös tässä omassa blogissani. Ajoitan tämän blogin ilmestyväksi torstai-aamuna kello viisi. Näin ollen lehden tilaajat eivät pahastu, jos kirjoitus on jo täällä ennen postilaatikkolehteä. Juttuhan on ollut luettavissa jo viime lauantaista asti Nivala-lehden digiversiossa, josta sen tilaajat ovat voineet lukea. Monet ovat varmaan huomanneetkin minun olevan yksi neljästä vakikolumnistista. On ollut kiva kirjoittaa. Alla siis normaalia enemmän pyydetty kirjoitukseni.

 

TALVEN KUTSU

            Marraskuu. Takana repaleinen lokakuu. Ei kasvanut mandoliinipuu tänäkään vuonna. Eikä etenkään tänä vuonna. Taisin vetää höplästä? Tuliko mielikuva metsälammesta, johon on unohtunut orpo joutsen, jonka olisi ehkä pitänyt lopettaa ajattelu jo syyskuun alkupäivinä, kun puoliso paloi voimalinjan piuhoissa? Mikä saa tuon kansallistunnus lintumme odottamaan, että ahteri todella jäätyy ennen kuin on aika lopullisesti nousta? Mitä tässä avauksessani haetaan? Ota mielen vene ja souda mukana.

 

            Usva laskeutuu maan pintaa kohden, mutta aivan ei sen syli yllä maahan saakka. Horisontin alapuolelta nousee valon kajo. Tunnelma on pysähdyttävä ja hämyinen. Mies ähisee ja sylkäisee kosteaa metsää päin. Puhaltaa vielä kerran ja imaisee vettä liivistä. Vesi on ilmeisen kylmää, sillä kulkijan silmät muistuttavat muutaman rutistuksen liikaa nähneen pehmonallen isoja silmiä, joissa ei ole varsinaisesti katsetta. Kulkijan katseesta taas voisi päätellä marras-joulukuun vaihteessa alkaneen jonkun uuden.

 

            Sammakko voimistelee jähmeästi vinnurvajärvenpään kohmeisilla pitkoksilla. boheemin näköistä, kuinka se katsoo ylväin, kaikki tietävin silmin yllänsä olevaa, osin jäätynyttä kastetta ruohonkorressa. Haparoivalla hypyllä se hyppää lopulta heinikkoon ja kulkija onnistuu unohtamaan koko asian.

 

            Kulkijan juoksuliiviin sujautettu mandariini on jäähileinen. Keho hohkaa lämpöä ja kontrasti löytyy. Mieli käy edellisessä kesässä, mutta vain ohi kiitävän hetken. Toisesta taskusta löytyy pussi, johon laittaa mandariinin kuoret. Pussin vieressä hieman kohmeinen energiageeli. Sekin menee alas samaa suon laitaa kulkiessa.

            Kulkija vaihtaa pienen kävelypätkän jälkeen käyntilajin takaisin juoksun puolelle. Sulanut jäähile valuu puseron sisällä kohti... kettu! Repolainen juoksee juurikaan katsomatta polun ylitse ennen kuin kulkija edes ehtii ajatella sen kummempaa. Punainen karpalo nuoppuu varressaan. Mielikuvitus estää sen nokkimisen. Ehkä se on noiden marjojen aina kevääseen asti kantava pelastus?

 

            Lopulta metsä hiljentyy. Kulkijan suohon jättämää painautumaa käy susikin illan korvalla haistamassa. Ehkä susi muistaa kesäisen kohtaamisen kulkijan kanssa ja laittaa saman tein käynti vaihteensa päälle, katsahtaen vielä kerran oikealle puolen jäävälle lammelle päin. Hämärtyy, lopulta aurinko antaa myöden. Vain noustakseen taas uudestaan täyteen loistoon. Pimeä, jähmeäaika antaa mahdollisuuden rauhoittumiseen. Silmät sulkiessasi voit nähdä, vaikka sen mandoliinipuun ja lammen joutsenilla tai tyhjänä niistä.

 

Onni Vähäaho, Nivalassa joskus marraskuussa 2020

KEVÄT TULI MARRASKUUSSA

            Olikohan torstai, kun aurinko paistoi kauniisti, mutta matalalta. Tuli mieleen keväisen aamun kajo. Syksyn rauhaisan harmonisen aikoina luodaan kauniita tavoitteita ja mielikuvia kevääseen sekä kesää kohden. Usein nämä tehdään hyvän kahvin tuoksuessa nenään, istuessamme sohvilla miellyttävän fleecmateriaalin voidellessa mielikuvat. Nyt jo neljättäkymmentä seitsemättä syksyä tarpoessani voin sanoa, että jos jotkut maalaukset ovat yleensä optimistisia niin nuo. Toki, sehän on vain hyvä asia, sillä optimismia ei lienee maailmassa liikaa. Ok, nyt ei Trumpin optimistisuutta lasketa. 

            Marraskuun ensimmäisenä päivänä aloitin uuden luvun elämässäni. Päätin karistaa 5-10 kiloa ja alkaa harjoittelemaan niin kuin olen opettanut. Olen ollut kuin sydänkirurgi, joka luennoi tupakan vaaroista, mutta luentotauoilla nykäseen nortin huulille. Toki tämä vain vertauskuva. En ole kirurgi (ainakaan Valviran vahvistama), enkä ole sauhutellut yli kymmeneen vuoteen. Noin kahden viikon välein on aina tarkoitus ottaa paino ylös, sekä lantio, maha ja vyötärömitat. Lähtölukemat oli 85,3kg 97cm/97cm/88cm. Nyt olen lukemissa 84,8kg 96cm/96cm/87cm. 

            Puoli kiloa kahdessa viikossa. Elämä on ultrajuoksua. Olen tottunut pitkäjänteisyyteen. Yleensä maalit ovat kaukana. Motivaatio ja uuden elämäntyylin sisäänajo on tapahtunut positiivisssa merkeissä. Toki olen sitä makeaa kaivannut. Alkoholia en ollenkaan. Makeat ja alkoholi on kielletty. Ainoat poikkeukset ovat, jos yksittäisellä lenkillä kuluu yli 2500kcal tai yli 4000kcal liikuntasuoritukissa päivän aikana yhteensä. Marraskuussa ei ole tuollaisia päiviä ollut, vaikka olen mm. 30 kilometrin ja yli kolmen tunnin lenkin tehnyt.

            Oikeastaan liki ainoa syy tiputtaa painoa on juoksun. Muutoin paino on tuntunut hyvältä. Jotkut ovat jo nykyiselläänkin minua hoikaksi "moittineet". Ajattelen, että 5-10 kilon tiputus antaisi juoksuun ehkä paremmin kestävät lihakset, kun ei ole niin paljon painoa kannettavana. Toisena ajatuksena on vielä vauhdin kaivaminen. Kymmenen kilometrin ennätykseni on vuodelta 2013 ja viiden kilometrin ennätys vuodelta 2016. Ehken enää ihan noihin (41:33 ja 19:46) pääse, mutta niille huudeille. Leventämällä tehoreserviä harjoittelussa ajattelen sen tehoavan. Ja se on näköjään jo itseasiassa tehonut.

            Laitoin yhdeksi kauden 2020-2021 tavoitteeksi saavuttaa kevääseen mennessä Paja-Hopeatien testijuoksun 1,94km lenkillä kahdeksan minuutin alituksen. Lokakuun 16.päivä juoksin tuon lenkin aikaan 8:25. Toki silloin tuntuikin, että siihen jäi pelivaraa, mutta matkaa kahdeksan minuutin rajaan tuntui silti olevan riittävästi. Hyvä ja tarpeeksi kova tavoite - tuntui se silloin lokakuussa. Tänään oli sitten marraskuun kellotuksen aika. Aluksi oli tarkoitus juosta tämä Nivalan Polun testijuoksussa tänä iltana, mutta kävikin niin, että minulle iski kellomiehen hugi, joten kävin tuon juoksemassa yksin.        

            Vanhoista tämänkaltaisista testeistä oli jäljellä jännitys. Hitsi, sekin hienoa, että on edes se jäljellä, jos ei sitä vauhtia mitä silloin oli. Jostain se on lähdettävä. Tein melko hyvän lämmittelyn, hieman yli viisi kilsaa. Jalkojen lihakset oli vielä krampanneet edellisenä iltana, joten en uskaltanut pidemmästi ottaa avauksia, joita olisi hengityksen vuoksi pitänyt kyllä enemmän saada alle. Minulla on rastitusastma ja usein kovan juoksun alut on siksi tosi hankalia. Huolimatta jalkojen vajavaisesta liikkuvuudesta ja hieman aroista lihaksista, tuntui juoksu rullaavan ihan ok. jo lämmittelyssä ja avausvetojen vauhdit näyttivät luottoa lisäävältä. 

            Takki pois. Kaulalta tuubihuivi pois. Nyt pitää olla tilaa hengittää. Muutama puhallus ja kello käyntiin. Kuten arvasinkin, happea ei meinannut saada aluksi ollenkaan. No, vauhtikin oli ollut alle 3:30min/km. Jalat oli olleet hitaalla, joten ajattelin asettaa niille heti hyvät lähdöt, saadakseni cadenssin edes jollekin tolalle. Jossain 400 metrin kohdalla tuntui jo, että pitääkö tämä jättää kesken, sillä en meinannut saada henkeä. Tuttu tunne joskus Hietapuolen Bekelen kanssa lumipoluilla takavuosina hurjastellessani. Ja niinhän se rupesi löysäämään taaskin. 

            700 metrin kohdalla vastatuuli osuus oli ohi. Keskari taisi olla jotain 4:02min/km. Kahden minuutin kohdalla muistelen kulunutta aikaa kerran katsoneeni, muutoin seurasin vain keskivauhtia ja kuluvan kilometrin vauhtia sitten toisella kilsalla. Eka kilsa 4:04min/km. Pahalta tuntui, mutta ei ollut mitään ongelmia. Aloin hiljalleen miettimään, etten sanoisi muistelemaan, että tämmöstähän se taisi aina ennenkin olla. Mietin kirin kehittämistä ja samalla huoletti jaksanko perille. Samalla mietin, että alle kaksi kilsaa ja usein on näin pahalta tuntunut jo vitosen kohdalla puolimaratonilla. 

            Mielen jaakobinpainissa vauhti oli liki kuin naulittu. Toisen kilsan keskivauhti taisi olla heikoimmillaan 4:07min/km. Kiriä en tohtinut aloittaa vaikka matka hupeni ja hupeni. Lopulta katsoin vahingossa paljonko oli mennyt. Minulla ei ollut silmälaseja päässä, joten en ensin erottanut täyttyikö juuri 7min vai 8min. Hä! 7min ja maalihan on tuon mutkan jälkeisen lyhyen loppusuoran päässä. Hieman unohduin tyytyväisyyteen ja kiri jäi tosi lyhyeksi. Aika 7:43min alitti kyllä reilusti ja heittämällä koko talvikauden villeimmätkin mielikuvat ja tavoitteet.   

            Tuossa tuloksessa on sellainen virhe, että kelloni ei aluksi löytänyt gps-singaalia vaan alkoi kerätä matkaa vasta, kun olin juossut jo 15 sekuntia. Todellinen matka oli 1,94km tuossa ja todellinen keskari 3:59min/km, 4:04min/km sijaan. 

            Tuo tulos on kaikesta yllättävyydestään huolimatta linjassa viime viikon keskiviikkona tekemieni 500m mattojuoksu (2% nousukulma) vetojen kanssa. Siinä juoksin 10x500m vetoa 500m palautushölkällä. Toiseksi viimeinen veto helposti 3:52min/km ja viimeisen vedon (3:45min/km) jälkeenkin tuntui, että jäi varaa. Eiköhän tuon tavoitteen voisi nyt laittaa kevääksi malliin alle 7:30min.

            Testissä maksimisykkeeni oli 168. Olkoot se päivitetty maksimisykkeeni kunnes toisin todistetaan. Tuntuma, että saattaisin saada irti sen väliin 170-174, mutta tuolla mennään. Yleensä ottaen sykealueiden olisi hyvä olla mieluusti sykkeen-kaksi alakantissa kuin yläkantissa. Etenkin jo tällä iällä, kun palautumisen hitaus on koko homman merkitys.

 

MINUN HARJOITTELU SYKEALUEET (Maksimi 168 lyöntiä/min)

Huoltava  alle 100 (alle 60%)

PK1  100-117 (60-70%)

PK2  118-133 (70-80%)

VK1   134-142 (80-85%)

VK2   143-159 (85-95%)

MK    160-168 (95-100%)     

 

            Suosittelen kaikille laskemaan omat harjoittelualueet näin syksyllä tulevaa harjoituskautta varten oman maksimisykkeen mukaan. Maksimisyke ei ole kuviteltu vaan sen minkä oikeasti saa irti. Siinä vain johtaa itsensä harhaan, jos ajattelee "kyllä se 175:n sais nouseen jos..." 

 

NIPON TESTIJUOKSU 1,94km  17.11.2020 

Naiset 1,94km

1. Virve Närhi  8:39
2. Päivi Lassila 9:35

Miehet 1,94km

1. Tuomas Ahola 6:09
2. Pekka Vähäsöyrinki 7:19
3. Ville Isoniemi 7:44
4. Tuomo Junttila 8:17
5. Kyösti Jokitalo 8:42
6. Jari Jyrkkä 9:53

 

 

Onni Vähäaho, Nivalassa 17.11.2020

209 PÄIVÄÄ - PÄIVÄ NUMERO 2.

            Miten lukeman näkee ja kokee. 209 päivää voi kuulostaa ikuisuudelta tai toisin nähtynä lyhyenä aikavälinä tehdä isoja muutoksia. Kaiken a ja o on asioiden suhteellisuuden ja etenemistahdin ymmärtäminen. Mikään ei tapahdu hetkessä, eikä 209 päivässäkään kuuhun mennä ilman rakettia. Olennaista on sisältäpäin tuleva motivaatio ja kohtuulliset muutokset elämässä. Kaikkea ei tarvi - eikä voi - muuttaa, päästäkseen itselleen hyviin tuloksiin. Tärkeä on siis elää omaa elämää myös tavoitteissa. 

            209 päivän laskenta alkoi marraskuun ensimmäisenä päivänä. Tuosta päivästä laskien karhunkierroksen 166 kilometrin polkujuoksukilpailuun on aikaa tuon verran päiviä. Jos vaarojen maratonin 130km kisa lasketaan näihin "sadan mailin" suomalaisiin jättiläisiin, pyssymäki extreme 171 kilometrin kisan ohella, olen startannut "sadan  mailin" suomalaisiin polkujuoksukilpailuihin nyt kuusi kertaa ja kerran päässyt maaliin - pep 171 kilometrin kisassa. Viisi kertaa on tullut siis köniin. Kaksi kertaa KK 166 kilometrin kisassa, kahdesti pep 171km kisassa ja kerran VM 130 kilometrin kisassa. 

            Viimeisintä lukuunottamatta pääsin aina yli sadan kilometrin noissa keskeyttämissäni kisoissakin. Siis johonkin asti, muttei riittävästi. Pyssymäen juoksuissa kaikki kolme ovat olleet samantuntuisia vetoja, joista viimeisin meni maaliin. Tuon voi nähdä kehittymisenä. Karhunkierroksella ensimmäisellä kerralla aloitin kuntooni nähden lopulta liian lujaa. Toisella kerralla oli jotain allergia-oireita, jotka tekivät hommasta hankalan jo alusta alkaen. Viimeisimmässä, vaarojen maratonilla oli imeytymishäikkää. Paljon keskeyttämisiä, mutta lopulta aika vähän tarvitsee ite suoritusta muuttaa. Sen sijaan valmistavalla harjoittelulla ja elämällä kylläkin. 

            On sanonta: "Parempi kunto, parempi mieli". Minusta tuo toimii myös toisinpäin. Olen aika ADHD -tyyppinen luonne - ollut sitä aina. ON/OFF, sopii vielä paremmin tai ainakin maustaa tuota. Yritän panostaa myös rauhoittumiseen ja keskittymiskyvyn parantamiseen elämässä. Tärkeää on tunnistaa omat kehitettävät alueet, mutta myös vahvuudet. Motivaatio on tapissa ja se tarkoittaa päämäärätietoista tekemistä ilman mitään ylimääräisiä hästäämistä. Mitään hokkuspokkusta ei ole olemassa kestävyysurheilussa, mutta pienillä muutoksilla voi saada positiivista kaikua itse suorittamiseen. Monista käyttämistäni harjoitteista ja ratkaisuista yritän löytää itseäni eteenpäin vievät. 

            Tähän samaan syssyyn ja saumaan innostuin myös tiputtamaan vihdoin painoa. Aina aika ajoin olen siitä kirjoittanutkin, mutta aikeeksi on jäänyt. Nyt menen Jopet-Shown autokauppiaan SeppoKalevin sanoin eteenpäin, eli ainakin marras-tammikuun ajan. Eli katsotaan missä ollaan tammikuun viimeinen päivä kolmen kuukauden tiputuksen jälkeen. Reilun kymmenen vuoden takaisesta tiputuksesta - ja silloisesta motivaatiosta - muistelen alkuun päästyäni kaiken sujuvankin jo varsin helposti kuukauden parin jälkeen aloituksesta. 

            Minimitavoite on 78 - 80 kilon välimaasto. Ja sinne päästyäni 82 kiloa saa toimia hälytysrajana. Varmaan joku 75 kiloa alkaa olla sitten minun ruumiinrakenteelle aikalailla alaraja. Tänään otin lähtöarvot. Paino 85,3kg, lantio 97cm (boksereiden yläsaumasta), maha isoimmasta kohdasta 97cm ja vyötärö reilun tuuman navan yläpuolelta kapeimmasta kohdasta 88cm. Nämä olemalla normaalisti. Ei henkeä pidätellen, eikä pullistellen. Seitsemästoista marraskuuta seuraava mittaus.  

            Parasta tässä kaikessa on yli kolmeentoista vuoteen tällainen into tätä kokonaisuutta kohtaan. Ai niin. Vielä tuosta painonpudotuksesta. Mitä siihen kuuluu? Tietysti ihan perussettiä. Eli vettä ennen ateriaa ja aamulla tietysti ensimmäisenä, kuten lenkinkin jälkeen. Puoli litraa vettä täyttää ja korjaa vajetta jo mukavasti. Ateriarytmi tasainen. Ateriasisältö terveellisempi ja monipuolisempi. Makeita/suolaisia herkkuja vain pitkillä lenkeillä. Poikkeuspäivät, jossa kaikki sallittua, kun yksittäinen lenkki kuluttaa yli 2500 kcal. Esimerkkinä viime viikon neljän tunnin mäkijuoksu, joka kulutti 2225kcal, joka ei olisi riittänyt vapaaseen herkutteluun ja törsäykseen.

Onni Vähäaho, Nivalassa 2.11.2020