keskiviikko 31. maaliskuuta 2021

MAALISKUU 2021

             Aina kannattaa asioista kaivaa esiin positiiviset puolet esiin. Maaliskuu alkoi melkoisella herätyksellä sen viidentenä päivänä - liki varoittamatta. Heräsin siihen, että jaloillani ei ole järkeä tehdä enää juoksuharjoituksia kehittävässä mielessä. Pohkeet ja sääret olivat hankalantuntuiset. Silloin en vielä tiennyt mistä kaikki johtuu, kuten niin monesti näissä aluksi on niin epätietoisuus on hankala lisä riippa. 

            Pikkusen söi miestä aluksi. Marras - Helmikuu oli tarkoitus tehdä pohjia ja nyt oli tarkoitus alkaa nostaan kierroksia. Sen sijaan olinkin liki pakkolevon oma. Toki jumeihin kuuluu myös kevyt verenkierrätys. Sohvalla öllöttämällä ei jumit sentään lähde. Silloin olisi monta notkeaa kaljan kittaajaa. 

            Yhdeksäs päivä maaliskuuta pääsin guru-Lätsän hierontaan. Pelkkiä pohkeita 50min ja loput 10min sääriä ja jalkapohjia. Pohkeissa ja säärissä oli älytön määrä sinne kuulumatonta painetta. Lätsäkään ei ollut aiemmin vastaavaan paineeseen törmännyt. Sovittiin uusi käsittely ja tilanteen toiminnalle kartoitus. Se tehtiin 16 päivä maaliskuuta. Silloin selvisi tarkemmin syyt miksi pohkeet ja sääret oli jumiutuneet. Hermotukset oli melkoisen pielessä nilkassa, etenkin oikeassa. Lisäksi nilkassa oli kehnot voimat ja liikkuvuudet. Pienissä pakaralihaksissa oli myös heikot voimat. Pohkeiden vahvistus liikkeitä käytiin lisäksi lävitse. Oli hyvä löytää syy ja siihen kuuluvat korjaus ohjeet. 

            Kymmenen päivän jumpat ja muut venyttelyt, sekä kevennykset olivat saaneet paljon hyvää aikaa. 26. maaliskuuta kävin taas Lätsällä. Nyt Lätsä pystyi hieroon jo liki täydellä voimalla esim. pohkeita. Alettiin olla tilanteessa, jossa liikennevalot olivat vaihtumassa vihreään. Ajattelin ottaa vielä muutaman päivän aika chillisti, jottei valot vaihtuisi samantien takaisin punaiselle. Tulihan tuossa koettua 24.päivä maaliskuuta poskionteloon saakka mädän hampaan poistokin. Vieressä oleva viisauden hammas lähtee 7.huhtikuuta. Saa nähä lähteekö samassa loppukin järki.

            Tätä kirjotusta alotellessani ollaan maaliskuun toiseksi viimeisessä päivässä. Jalat tuntui aamupäivän 22km vauhdinvaihtelulenkillä varsin terveeeltä ja keveiltäkin. Samalla oli todettava, että kunto on päässyt laskemaan jonkun verran vajaan neljän viikon kevnnysjaksolla. Mutta mitä sitten? Kaikkea ei voi saada. Usein se tarkoittaa joko tai - ja tässä tapauksessa nimenomaan tai. Nyt on jalat terveenä, tieten. Enemmin terveet kapulat kuin kunto tikissä, mutta kivut läsnä. Ei kipeillä jaloilla kuitenkaan sitten niitä esim. kisasuorituksia voisi tehdä. Tiivistettynä: olen siis iloinen tilanteesta. 

            Kilpailuista ei ole tosin tietoa. Tosin mitään kisaa ei ole vielä peruttukaan, mihin olisin ilmoittautunut. Minulla on lippu sisässä toukokuun lopulle NUTS Karhunkierros 166km kisaan, NUTS Ylläs Pallas 160km ja Vaarojen maratonin 130km matkalle. Pitäisin pienenä ihmeenä, jos toukokuussa karhunkierros kokonaisuudessaan pidettäisiin. Sen sijaan 166km matka saatetaan voida hyvinkin pystyä pitämään.

            Maaliskuussa on ajatuksetkin muuttuneet. Oikeastaan kilpailut ei tunnu enää niin tärkeiltä kuin ne vielä sydäntalvella tuntuivat. Ehkä se, ettei niistä ole varmuutta, vie ne kauemmas myös ajatuksissa. Myös omat ajatukset muuttuu ajan kuluessa ja niitä täytyy seurata, jotta voi olla yhtä omien ajatuksiensa kanssa. Elämä on oikeastaan jatkuvaa muutosta, vaikka joka aamu elämä alkaa hampaiden pesulla jne. Pitää olla valmis kaikkeen. Ja tämä vain ja ainoastaan positiivisesti asian ottaen. 

            Alla olevassa maaliskuun yhteenvedossa loistaa poissa-olollaan sen sisältö. Tunteja on jalkojen kuntoutus ja palautumisjakson vuoksi vähän, mutta etenkin nousumetrit jäi tosi vähiin tässä kuussa. Käänsin ikään kuin tyhjät taskut tähän alas näkyville. Ei tuossa ole paljon mitään, mutta näin oli tällä kertaa hyvä. 

                                     MAALISKUU        VUOSI 2021 YHTEENSÄ


Ulkoilu tunnit            44,5h                   161,5h
Juoksu                    293,7km                837,8km
Hiihto                       90,6km                527,1km
Lumikenkäily            13,5km                  96,7km
Kävely                       10,0km                  20,1km
Pyöräily                     25,0km                  25,0km

Nousumetrit              3 438m               20
317m

 

Onni Vähäaho, Nivalassa 31.3.2021

keskiviikko 24. maaliskuuta 2021

VOIHA HAMMAS

       Jo tässä aiemmin olen manannut maaliskuun nihkeää juoksutreenivirettä. Syy taisi nyt löytyä. Ja jälkiviisaana ei lopulta ollenkaan yllättävästä paikasta 


 Helmikuun vaihtuessa maaliskuuksi, alkoi samalla mm. univaikeudet lisääntyä, palautuminen huonontua, sekä juoksu muuttumaan kehnomman tuntuiseksi. Lihakset jumiutui ja mm. nilkan hermotukset katosivat ainakin osittain. Tarkemmin mennyttä tutkien huomaan nukkuneeni jo helmikuun huonosti, mutta silloin se ei näkynyt vielä harjoittelussa. 


     Tässä iässä sitä alkaa helposti laittamaan jo iän piikkiin, jos alkaa meno meneen hankalaksi. Syy löytyi kuitenkin tänään mitä ilmeisemmin suusta. Oikealla puolella ylähampaiden kaksi viimeisintä hammasta. Pahempi vaikutti hammaslääkärin arvion mukaan olevan viimeistä, eli viisauden hammasta edeltävä hammas. Myös viisauden hampaassa on reikää.


     Toiseksi viimeinen hammas päädyttiin poistaan, koska otetun röntgenkuvan perusteella sen ennuste näytti huonolta. Hammasjomotus oli vaivannut lauantai-illasta saakka. Puudutteet ja hetken kuluttua hommiin. Aika äkkiä kävi ilmi, että hampaaseen muodostuneista onkaloista (fistelit) alkoi tulla mätää. Ja sitä tuli paljon ja usein. Haju oli melkoinen. Hammas oli lopulta mädäntynyt pahoin, aina poskiontelon seinämään kiinni saakka. Onneksi ei aivan läpi ollu menny. 


     Jyrnyytys oli ikävän kuuloista, mutta puudutteet piti kivut aika hyvin loitolla. Esilääkihin (onneksi) myös itse ennen käyntiä kaiken varalta. Hammaslääkäri kysyi kahteen otteeseen epäuskoisena, että eikö tosiaan ole vaivannut kipuna pidempään. Näkymä oli hänen mielestä sen verran kipeää ja hankalaa luokkaa. Liekö kipukynnys sitten kasvanut tällä tavoin ongelmallisen suureksi, mutta vasta lauantai-iltana se alkoi. 


 Operaation lopussa löytyi vielä märkäpesäke, ihan kuin sitä märkää ei ois jo tarpeeksi tullut. Olipa kova urakka, ja nimenomaan hammaslääkärille. Valitettavasti päivysajan puitteissa vieressä olevaa viisauden hammasta ei ehditty ottamaan. Sen aika on alustavasti huhtikuun puolivälissä, jollei mene sitten päivystyksen kautta aiemmin. Siinäkin on reikää, mutta ennen aukaisua ei tiedä mitä kaikkea ihanaa sieltä löytyy. 


    Sinällänsä ikävää, että kävin edellisen kerran juurihoidossa (tänään poistetun etupuoleinen hammas) viime lokakuun lopussa. Siis alle 5kk sitten. Sillon kuvattiin muut hampaat ja kaikki oli kunnossa. Aika äkkiä tämä eskaloitui. Saattaa olla ultrajuoksu harrastuksen varjopuoli. Paljon pitkillä lenkeillä nopeaa, makiaa energiaa. Toisaalta olen purkansyönnin himo harrasta. Mullahan on aina purkka suussa. Ei toki lenkeillä. Ite epäilen myös huonoa luustoa. Meidän suvussa ei ole hyvä hampaisia. 


 Hoidellaanpa tätä asiaa nyt kuntoon ja katotaan alkaako se ukko liikkua yhtään rivakammin kesää kohti. Tämän syyn selvitessähän tässä alkoi nähdä uutta toivoa juoksuvauhdin paranemisesta, kunhan nämä mätähommat saadaan verenkierrosta pois. Ugh, olen puhunut. Hyviä hampaita ja pilkettä silmäkulmassa! Ainakin itse olen innoissani. Elämä on jotenkin erityisen kiehtovaa nykyään. 😉 Tästäkin huolimatta. 


Onni Vähäaho 24.3.2021 kylmää jäätelöä imeskellen

tiistai 16. maaliskuuta 2021

NHL TILASTOPÄIVITYS - MAALISKUU 2021

         Tässä hieman aikaisempaa kattavempi kattaus erilaisia huomioita kaikkien aikojen (KT) nhl -tilastoista. Lopussa hieman uusia erikoistilastoja. 


NHL TILASTOPÄIVITYS – KENTTÄPELAAJAT

 

PÄIVITYSVÄLI: 15.2.2020-15.3.2021

 

(KT) = Kaikkien aikojen tilastossa             

 

 

TOP 2000  referaatti  * =aktiivi 

 (suluissa päivitysjakson aikana saavutetut pisteet ja rajapyykit)

 

1. Wayne Gretzky,                    2857p

2. Jaromir Jagr,                        1921p     

3. Mark Messier,                       1887p     

4. Gordie Howe,                        1850p     

5. Ron Francis,                         1798p     

6. Marcel Dionne,                     1771p

7. Steve Yzerman,                    1755p     

8. Mario Lemieux,                     1723p     

9. Joen Sakic,                           1641p

10. Phil Esposito,                      1590p

11. Ray Bourque, P,                  1579p     

*14. Joe Thornton, (TOR), 41,   1521p      (10pist)

16. Teemu Selänne,                  1457p

21. Jari Kurri,                           1398p

*35. Alex Ovechkin, (WSH), 35, 1299p      (8pist)

6:s kaikkien aikojen maalitilastossa 717 maalillaan!

Yhdessä Phil Espositon kanssa.

*36. Sidney Crosby, (PIT), 33,  1292p      (17pist/1000ott)

*50. Patrick Marleau, (SJS), 41, 1193p      (3pist)

kolmanneksi eniten otteluja nhl-historiassa

*63. Evgeni Malkin, (PIT), 34,   1100p      (17pist)

*69. Patrick Kane, (CHI), 32,    1064p                (20pist/1000ott/400maalia)

*80. Eric Staal, (BUF), 36,        1031p      (5pist)

*94. Anze Kopitar, (LAK), 33,    982p        (15pist/1100ott)

*95. Ryan Getzlaf, (ANA), 35,   976p        (5pist)

100. Kirk Muller,                       959p

 

*101. Nicklas Bäckström, (WSH), 33, 958p (13pist/700syöttöä)

*171. Zach Parise, (MIN), 36,    804p        (7pist/800pist)

*232. Jakub Voracek, (PHI), 31, 716p       (9pist/500syöttöä)

*246. Jamie Benn, (DAL), 31,    701p        (5pist/700pist)

*261. Brad Marchand, (BOS), 32, 678p     (14pist/300maalia)

*270. Dustin Brown, (LAK), 36, 672p        (7pist/1200ott)

*348. Keith Yandle, (FLA), 34,   591p        (10pist/1000ott)

 

401. Tony Tanti (lapsuuden ajan suosikki)  560p

 

*427. Travis Zajac, (NJD), 35,   541p        (7pist/1000ott)

*431. Jordan Eberle, (NYI), 30, 537p        (10pist/300syöttöä)

 

*457. Connor McDavid, (EDM), 24, 522p   (25pist/500pist)

96-97 -syntyneiden ykkönen (itse 97 -syntynyt).

Uran pisteka 1,37, 6:neksi kovin koko NHL -historiassa.

Gretzky, Lemieux, Bossy, Orr, Malone, McDavid…

Jakson tehokkain pelaaja – taas.

 

*459. Valtteri Filppula, (DET), 36, 520p     (3pist)

*476. James van Riemsdyk, (PHI), 31, 510p (11pist/500pist)

*487. Patric Hörnqvist, (FLA), 34, 503p     (12pist/500pist)

*490. John Carlson, P, (WSH), 31, 502p    (12pist/500pist)

*559. Sam Gagner, (DET), 31,  468p        (8pist/300syöttöä)

 

*603. Aleksander Barkov, (FLA), 25, 441p (22pist/500ott)

Päivitysvälin toiseksi tehokkain (22p) pelaaja koko liigassa.

Ohitti suomalaisten KT:ssa Ilkka Sinisalon ja Christian Ruutun.

 

*630. Sean Monahan, (CGY), 26, 431p      (9pist/200maalia)

*700. David Pastrnak, (BOS), 24, 402p     (13pist)

-96 syntyneiden ykkönen KT:ssa.

*810. Mikael Granlund, (NSH), 29, 362p    (3pist)

 

*916. Mitchell Marner, (TOR), 23, 330p     (17pist)

97 -syntyneiden KT:ssa toisen CMD:n jälkeen.

nosti uratilaston 1,00p/peli, ollen tällä hetkellä 64:s pelaaja

ko. listalla. Listaltahan voi myös tippua.

 

*998. Nino Niererreiter, (CAR), 28, 308p   (11pist/300pist)

1000. Sergei Brylin   308p

 

*1001. Vincent Trocheck, (CAR), 27, 308p (12pist/300pist)

*1027. Jakob Silfverberg, (ANA), 30, 302p (6pist/300pist)

*1028. Rickard Rakell, (ANA), 27, 302p     (13pist/300pist)

*1037. Tyler Myers, P, (VAN), 31, 300p     (7pist/300pist)

*1069. Sebastian Aho, (CAR), 23, 288p     (14pist)

*1121. Mikko Rantanen, (COL), 24, 278p  (18pist)

*1147. Ryan Strome, (NYR), 27,  274p      (14pist/100maalia)

 

*1189. Patrik Laine, (CBJ), 22,  262p        (7pist)

98 -syntyneiden KT:n ylivoimainen ykkönen edelleen.

*1221. Matthew Tkachuk, (CGY), 23, 257p (12pist/100maalia)

*1313. Pat Maroon, (TBL), 32,   237p        (5pist/100maalia)

*1328. Rasmus Ristolainen, P, (BUF), 26, 235p (2pist)

*1414. Nick Bjugstad, (MIN), 28, 218p      (8pist/100maalia)

*1432. Evgenii Dadonov, (OTT), 32, 213p (5pist/100maalia)

*1495. Alex DeBrincat, (CHI), 23, 202p     (13pist/100maalia)

*1545. Sami Vatanen, P, (NJD), 29, 196p  (2pist)

*1610. Erik Haula, (NSH), 29,   184p        (5pist)

*1703. Joonas Donskoi, (COL), 28, 169p   (6pist)

*1741. Leo Komarov, (NYI), 34, 164p       (0pist)

*1938. Nico Hischier, (NJD), 22, 138p       (3pist)

99 -syntyneiden KT:n ykkönen.

 

*Miro Heiskanen, P, (DAL), 21,  81p          (5pist)

Nousi 99 -syntyneiden KT:ssa kolmanneksi.

 

 

 

Päivitysvälin tehokkaimmat pelaajat TOP10:

 

1. Connor McDavid, EDM           15.   8+17=25.

2. Aleksander Barkov, FLA         16.   8+14=22.

3. Leon Draisaitl, EDM               15.   9+11=20.

4. Patrick Kane, CHI                  14.   5+15=20.

5. Auston Matthews, TOR          13. 10+  9=19.

6. Mark Scheifele, WPG             14.   6+13=19.

7. Jonathan Huberdeau, FLA      16.   6+13=19.

8. Mikko Rantanen, COL            14.   6+12=18.

9. Mats Zuccarello, MIN            15.   4+14=18.

10. Sidney Crosby, PIT             14.   6+11=17.

11. Evgeni Malkin, PIT              15.   5+12=17.

12. Mitchell Marner, TOR           15.   4+13=17.

21. Sebastian Aho, CAR            15.   7+  7=14.

13. Alex Ovechkin, WSH           15.   6+  2=8.

  

 

TOP 1000:n NOUSSEET:

 

955. Auston Matthews, (TOR), 23, 321pist.

978. Cam Fowler, P, (ANA), 29, 314pist.

998. Nino Niederreiter, (CAR), 28, 308pist.

 

 

TOP 1000:n TIPPUNEET:

 

Adam Foote, P,         308pist.

Toby Enström, P,      308pist.

Wayne Connelly        307pist.

 

 

TOP 2000:n NOUSSEET:

 

1922. Thomas Chabot, P, (OTT), 24,         139pist.

1975. Anthony Beauvillier, (NYI), 23,        133pist.

1977. Jared McCann, (PIT), 24,                 133pist.

1981. Christian Dvorak, (ARI), 25,            132pist.

1988. Josh Anderson, (MTL), 26,               131pist.

 

TOP 2000:n TIPPUNEET:

 

Odie Cleghorn                          129pist.

Hib Milks                                  129pist.

Darby Hendrickson                   129pist.

Ben Clymer                              129pist.

Murray Baron, P,                      129pist.

 

 

Tehokkaimmat pelaajat piste/peli -tilastossa kautta-aikojen

vähintään 100 ottelua urallaan pelanneista

 

1. Wayne Gretzky                     1,92p/ott

2. Mario Lemieux                      1,88

3. Mike Bossy                           1,50

4. Bobby Orr, puolustaja(!)       1,39

5. Joe Malone                           1,39

6. Connor McDavid, EDM           1,37

7. Marcel Dionne                      1,31

8. Sidney Crosby, PIT               1,28

16. Evgeni Malkin, PIT              1,18

21. Jari Kurri                            1,12

27. Alex Ovechkin, WSH           1,10

37. Artemi Panarin, NYR            1,07

38. Nikita Kucherov, TBL           1,06

40. Patrick Kane, CHI                 1,06

47. Auston Matthews, TOR        1,04

49. Steven Stamkos, TBL          1,04

50. Leon Draisaitl, EDM             1,03

59. Teemu Selänne                   1,00

64. Mitchell Marner, TOR           1,00

 

 

Puolustajat

 

1. Bobby Orr                            1,39

2. Harry Cameron                     1,10

3. Paul Coffey                           1,09

4. Denis Potvin                         0,99

5. Ray Bourque                        0,98

6. Al MacInnis                          0,90

Erik Karlsson                            0,81

Quinn Hughes                          0,77

John Klingberg                         0,69

Kris Letang                              0,67

 

 

Maaleja / ottelu – lopettaneiden ja aktiivien vertailuja

 

Mario Lemieux                          0,75maalia/ottelu

Alex Ovechkin, WSH                 0,61

Wayne Gretzky                         0,60

Auston Matthews, TOR              0,58

Steven Stamkos, TBL                0,53

Sidney Crosby, PIT                   0,47

Connor McDavid, EDM               0,47

Patrik Laine, CBJ                      0,45



Onni Vähäaho, Nivalassa 16.3.2021

lauantai 13. maaliskuuta 2021

SYNKKÄ MAALISKUUN ALKU

             Pitkä, kunnon kevättalvi on kääntynyt toden teolla yhä valoistuvaan kevääseen. Samaa ei voi sanoa omalta kohdaltani harrastukseni osalta. Tässä kohtaa tarkoitan ultrapolkujuoksua. Talvesta on kerääntynyt nähtävästi jäännösveroa maksettavaksi kosolti. Harjoituspäiväkirjaa selatessani löysin jo marraskuun puolivälin jälkeen maininnan säärten tuntemuksista. Joulukuun 18.päivä jo "aika ajoin vaivanneet jonkin aikaan" -merkinnät. 

            Söin tuossa tulehduskipulääkekuurin (5pv), joka loppui torstai-iltana. Olen malttanut paria kevyttä kympperöisen hölkkä/kävely -lenkkiä lukuunottamatta vain käydä hierotteella, venytellä ja odottaa. Edistystä tuntuu tulleen, mutta mielestäni ongelma ei ole vielä sillä tavoin poissa, jotta voisi alkaa normaalisti harjoitelemaan. Katsotaan ensi viikon hieronnan jälkeen. Jaksetaan vielä uskoa huomiseen ja sen tuomisiin.

            Tänään valitisin hiihtolenkin, jotta voisin säästää jalkoja. Vasta toinen hiihtolenkki 27.helmikuuta hiihdetyn 101 kilometrin hiihdon jälkeen. Ensimmäinen lenkki meni 2.maaliskuuta hyvin. 30 kilometriä. Tänään samainen 30km, toki raskaalla kelillä. Ja toki 101km hiihtohomman jälkeen sormien nivelet olivat hellänä, mutta silti yllätti, että vasemman etusormen kämmenenpuoleinen nivel liki narisi lenkin jälkeen. Olinhan justiin syönyt tulehduskipulääkekuurinkin. Ja lääkehän ei tiedä, mihin sitä syödään - sääreen, pohkeeseen vai sormille. Teoriassa ei tuollaista tilaa ei olisi pitänyt sormissa olla, mutta näköjään nyt oli. Saa nähdä onko tämän talven hiihdot hiihdetty vai meneekö tämä ohi jonkin mittaisella levolla.

            Olen siis telineissä sekä juoksun että hiihdon kanssa. Älkää edes ehdottako korvaavia lajeja. Harrastan juostakseni ja hiihto on mainio tukilaji. Teen vain sitä mistä tykkään. Penkkiurheilu on kivaa. Panostetaan enempi siihen niin kauan kuin tarvii. Onneksi on tätä muuta tekemistä. Myös lisääntyneet yövuorot ovat sekoittaneet nukkumistani. Se ei ole vielä näkynyt sykkeissä, mutta muuten kyllä. Ajatukset on erilaisia. Tarvin unta, yhtenäistä unta. Pallopelityyliin kolme tuntia unta, kolmen tunnin erätauko ja kolme-neljä tuntia lisää ei ole yhteensä seitsemän. Tämäkään ei ole puhdasta matematiikkaa. Hengitän ja elän. Se on positiivista. Lähdetään niistä eteenpäin, hengittämisestä ja elämisestä. 

            Lyhyestä virsi kaunis. Seuraavan kerran tiistaina NHL -tilastoja. Siihen asti koomailen yövuoroja. Vielä täältä tullaan, ja jos ei tulla niin ei sitten tulla, mutta aie se on harakallakin, kun oksa suussa lentää. 


Onni Vähäaho, Nivalassa 13.3.2021