Näytetään tekstit, joissa on tunniste lomailut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lomailut. Näytä kaikki tekstit

lauantai 2. joulukuuta 2023

RAKENTEET LAPSILLE JA NUORILLE

                   Rakenteet ovat puhuttaneet viime aikoina, eikä vähiten terveyssektorilla. Rakenteisiin kuuluu jo keskusteluissa olleiden asioiden lisäksi myös lasten -ja nuorten koulu ja opiskelun vuosirakenne. En ole itse törmännyt isompaan keskusteluun niistä. Olisiko sijaa miettiä myös tuota osaa lasten ja nuorten terveyden ja hyvinvoinnin kannalta?

                   Tänä päivänä lapsilla ja nuorilla on yhä enenevästi haasteita koulunkäynnin jaksamisessa. On kiusaamista, on paineita, on sairauksia, on haasteita perheiden hyvinvoinnissa mitä erilaisimmissa muodoissa. Huoli on rekisteröity. Olisiko aika miettiä myös rakenteita kaikkien jo olemassa olevien ja vireillä olevien tukitoimien ohella?

                  Miten olisi koulu -ja lomarakenteiden uudistaminen? Varmasti jokainen lapsen ja nuoren vanhempi olisi valmis tekemään mitä vaan, jotta ne omat lapsukaiset ja nuorukaiset jaksaisivat mahdollisimman hyvin opintiellä. Eikö vain? Usein jo uudistusajatukset saavat aikaan jopa voimakastakin vastarintaa. ”-Johan nyt rakenteet keksit” – tyyppisesti. Hyvä tapa on antaa itsellekin aikaa miettiä luettua/kuultua ja rakentaa sitten oma näkemys.

                   Tällä hetkellä noin karkeasti lapsilla ja nuorilla on noin kaksi ja puoli kuukautta kesälomaa ja puoli kuuta joululomaa. Sen lisäksi on syys ja hiihtoloma. Mielestäni rakenne on epäsuhta, sillä kouluvuoden pituus on yksi, minkä takia jaksaminen on usein lähempänä joulua ja kesää koetuksella. Miten olisi päälomien pituuksien tasapäistäminen ja koulu ja opiskeluvuoden tasapainottaminen sitä kautta jaksamista tukevaksi?

                   Kesäloma 1,5kk ja Joululoma 1,5kk. syysloma ja kevätloma (entinen hiihtoloma) hieman muunneltuina ajankohtina. Isona ajatuksena opiskelun painotuksen hienoinen lisääminen valoisalle ajalle voisi tukea paremmin jaksamista säännöllisemmän lomarytmin ohella. Kesäloma voisi olla kesäkuun alusta heinäkuun puoliväliin. syysloma syyskuun eka viikko, eli syysloma tulisi vain 1,5kk kesäloman jälkeen. Joululoma joulukuun alusta tammikuun puoliväliin ja kevätloma syyslomaan tapaan 1,5kk pääloman, eli tässä tapauksessa joululoman jälkeen, eli maaliskuun ensimmäinen viikko.

                   Mielestäni nykyinen noin 2,5kk kesäloma on liian pitkä suhteessa muihin lukukauden lomiin, joka osaltaan vesittää lasten ja nuorten jaksamisen aihiota, ontuvan lomarakenteen kautta. Tämän voi ja saa ottaa kopiksi tai tiputtaa pallo räpsästä ja tyhjentää pesät. 

 

Onni Vähäaho, Nivalassa 2.12.2023

keskiviikko 7. elokuuta 2019

ELÄMÄN ERI PINNAT



                 Osin pilvinen päivä on kääntymässä iltaa kohden. Pilvet alkavat väistyä, sää selkenee. Ei ole satanut aikoihin, silti voin tuntea lahkeiden kastuvat. Kesä on edennyt ehtoopuolelle. Jaakko on nakannut oman kivensä veteen. Ehkä tuo sanonta pitää pintansa vielä osin etenkin yölämpötilojen puolesta. Ja voitanee puhua enempi "Jaakon päivien tietämillä" kuin tarkalleen.

                 Metsässä alkaa jo otsavalo näyttää selkeästi päivän valoa paremmin. Jätänkin sen jo tällä metsäisellä polkuosuudella päälle. Metsä on tyynen hiljainen ja omakin askel on lähes äänetön. Soljun polun uumassa eteenpäin kasteen täyttämien varpujen välillä kastellessa lahkeitani. Sormillakin on hiukan kylmä. Onkin vain muutama aste lämmintä.

                 Juostuani aikani päivän kääntyessä yönselkään, tulen Pesänevan laidalle. Jatkan totutusti kohti suon toista laitaa. Yhtäkkiä hätkähdän - ja niin hätkähtää Kanahaukkakin, joka ei ilmeisesti osannut minua odottaa. Haukka nousee vaivaismännystä lentoon, tehden lentoon lähdettyään jonkusen ihmettelykaarroksen suon yllä ennen kuin lensi matkoihinsa. Harvinainen hetki. Jonkun kerran olen pöllön ja pienemmän haukan nähnyt, mutta Kanahaukka oli yllättävä että vaikuttava näky.

                 Juoksen vielä pari tuntia. Lopulta painan kellon pysähdyksiin ja poistun luonnosta lämpömittarin näyttäessä nollaa. Juoksu kulki kivasti, vaikka lenkki oli hyvin erilainen, jo pimeyden vuoksi.

                 Päivät kuluvat nopeasti ja pian huomaan muistelevani tuota edellistä istuessani laiturilla kauniina mökkiloma päivänä. Vaimoni aina valloittava näky tekee ajatuskontrastista satumaisen. Todellisuus hämärtyy. Hieman alempaa vedestä kuulen lasteni pyytävän minuakin uimaan. Pian olen vedessä ja jo viiden minuutin päästä saunassa. Kaikki tämä tajunnanvirtana, vailla mitään etukäteisajatusta. Elämä todella taas vei, mutta todella hyvällä tavalla.

                 Parisen vuotta sitten ala-asteikäinen lapsi jäi Nivalassa pappansa ajaman traktorin alle. Joitakin päiviä sitten kuulimme Mona-Liisa Nousiaisen kuolleen vakavan sairauden johdosta vain 36 -vuotiaana. Jossakin uskonnossa ajatellaan kuoleman olevan Jumalan tahdon. Tuskin ilkeämmin voisi kukaan kenenkään elämän tahtovan päättyä. Uskoa saa joka haluaa. Se on henkilökohtaista. Raaka on karman käsi, sanon minä. Liian raaka.

                 Olen nähnyt monenlaisia elämän loppuja 20-vuotisella ammattiurallani. Voin helposti nähdä olleeni itse onnekas ollessani vielä 45 -vuotiaana ainakin tietääkseni terve. Ja voin edelleen tehdä ja harrastaa mitä haluan. Minulla on hyvä perhe ympärilläni tuomassa elämälleni sisältöä ja merkitystä, sekä ulottuvuutta. Onhan perheessäni myös kaksi naista.

                 Yhdeksän päivän päästä olen näihin aikoihin taas suuntaamassa kohti Pesänevaa. Tuskin siellä haukkaa on sillä kertaa, mutta suo osaa aina jollain tavalla ottaa kulkijansa vastaan. Innolla odotan Super PEP 2019 tapahtumaa, josta kattava AIKATAULU TÄSSÄ. 


Onni Vähäaho, 7.8.2019, Markojärvi

torstai 25. heinäkuuta 2019

KESÄLOMA


                 Astelen rennosti kaupungilla tai pyörällä nauttien lämpimän ilmavirran hyväilystä poskilla. Kiireettömyys ja ohjelmattomuus on elämässä voimaannuttavaa. Hetket, jolloin saa olla omassa kuplassa, aistien johdattaessa. Kiireetöntä huomiointia - silmin, korvin ja nenän kautta. Mahdollisuus pysäyttää pyörä mihin tahansa. Kuoria jäätelö paperistaan ja uppoutua horisonttiin katsomalla vaikka ohi lentävää perhosta.

                 Aamulla leimasin itseni ulos töistä. Jokainen tunti sen jälkeen on tuntunut kahdelta positiivisella tavalla. On edelleen sama päivä. Olen nukkunut kahdesti. Käynyt ulkona useita kertoja. Kaupoissa. Ollut itseni kanssa. Jutellut perheeni kanssa, ohikulkijoiden ja virkaihmisten, kuten kauppiaidenkin. Hymy on ollut herkässä. Tämän päivän jälkeen vielä 32 päivää ilman leipätyötä.

                 Kirjoitan tätä herättyäni myöhäisiltä päiväunilta. Parasta - voi nukkua ja herätä miten parhaalta tuntuu. Ajatukset ovat ehkä tunnin kahden päässä siintävässä polkulenkissä. Vaihdoin jo toista kertaa mielessäni reitti vaihtoehtoa. Olen vapaa, myös harrastuksessani. Huomenna toki aamulla ohjelmaa, kun minulla on hierontaa. Tälle illalle voisi sopia helpon reippaan juoksu. Vailla puskemista, lihaksia venyttäen ja rentoutta mahdollisimman hyvästä tekniikasta saaden. Poluilla oppii juoksusta paljon. Ei ole kahta samanlaista askelta useinkaan - toisin kuin tiellä. Metsässä saa - ja on hyvä olla - leikkisä. Tiellä kulkukoira, joka toistaa itseään. Tykkään, että jalat saa vaihtelua, se kulkee myös mielen suuntaan. Sopivasti.

                 Ehkä voin tällä kirjoituksella kannustaa lukijoita aistimaan. Joko pysähtyen tai liikkeessä. Antaa asioiden tulla sisälle tai tuntua iholla. Olla läsnä, itselle ja luonnolle - kanssa ihmiselle. Hyvää heinäkuun loppua arvoisat lukijat! 


Onni Vähäaho, Nivalassa 25.7.2019

perjantai 27. heinäkuuta 2018

ELÄMYS SEIKKAILU POHJOISMAIDEN VUORILLA

                    Vuosia sitten minulle näytettiin kuvia tuntureilta ja vuorilta. Silloin ne tuntuivat mukavan etäiltä haaveilta. Kuvia näyttänyt ystäväni Pasi Koskinen jaksoi säännöllisin välein muistuttaa, että hän voisi auttaa haaveen toteuttamisessa lähtemällä oppaaksi. Lopulta aika kypsyi ja oli elämysseikkailun aika. Ajankohdaksi valikoitui kesäloman loppupuoli. Vahvasti perhe-orientoituneena miehenä ja isänä ajatus 8 päivän irtaalla olosta perheen luota loi sisälleni ristiriitaa. Täytyi lopulta vain uskaltaa lentää epämukavan kauas pesästä.

                   Lähtöä edeltävä päivä oli ennätys kuuma, kuten jo monta viikkoa on ollut. Nukkuminen ennen junan lähtöä ei onnistunut ja seuraus oli, että Pasi sai noutaa Kolarin asemalta zombin, jolla oli tukka liimaantunut hiestä päähän ja silmät katsoi jonnekkin kaukaisuuteen. Karmeinta oli, että vielä vuorokauden valvomisen päälle täytyi jaksaa matkustaa asuntoauton kyydillä liki 300km Kilpisjärvelle. Matkalla haettiin ruokaa viikoksi ja sen semmoista. Perillä asetuttiin ja liikkeet tuntui yhä kohmeisimmilta. Oli kuitenkin määrä lähteä jaloittelemaan. Ohjelma alkoi heti - ei armoa. No mercy!

                  Lenkkinä oli Saanan huipulle (vähä yli 1000m korkeuteen) juokseminen, käveleminen ja kiipeäminen - jota tuli tyylilajina toistumaan eri suhteissa muinakin päivinä. Keskiössä oli maisemien ihailu ja vuoriopas Koskisen loputon info tulva. Maisemat salpasi, vaikka muuten tietoisuus valvomisen vuoksi oli niin ja näin. Pysyin yllättäen koko lenkin kuitenkin pystyssä ja selvisin kai(?) vähintään välttävästi päivän haasteista. Saanan päälle kiipeämisen haasteellisuuden koin omassa viisi pykäläisessä asteikossa 2/5 tasolle. Lenkkien kestot ja sen semmoiset tiedot laitan tämän raapustuksen loppuun. Malttamattomat voivat sieltä niitä tiirailla. Jossain vaiheessa ilmestyvään matkavideoon tulee sitten kuvia ja videoita enempikin näkyviin. Keskiössä on maisemat, joten koitan välttää jo turhankin monta kertaa nähtyjen herrojen jatkuvaa esille nostoa.

        Kuva Saanan huipulta, jossa tapasimme mm. Rami Oravakankaan.

                 Toisena päivänä heräsin jo puoli kuudelta. Olisi tyylitöntä kuitata univelat samantien. Edessä oli koko reissun pisin lenkki. Paljon minulle uusia kivi -ja maa elementtejä. Tunturialustojen juostavuus oli pääasiassa yllättävän hyvää. Toki ajoittain oli hitaampaakin varvikkoa. Kolmen valtakunnan (Suomi, Ruotsi ja Norja) alueella kulkenut lenkkimme oli kokemusrikas. Ylivoimaisesti laajin kattaus eri maa ja polkutyyppejä. Aika kului nopeasti, eikä perille päästyä meinannut millään uskoa, että olimme olleet lenkillä normaalin työpäivän mitan. Tällä lenkillä ei ollut oikeastaan juurikaan kiipeilyhaasteita. Olkoot kiipeilyhaasteellisuus tässä lenkissä 1/5.

                                 Maisemat olivat kohdallaan kaiken aikaa.


                 Kolmantena päivänä hurautettiin Pasin asuntoautolla pitempi siivu ja aina Signaldaleniin saakka. Maisemat oli henkeä salpaavat - aavemaisen korkeat vuoren huiput näyttivät välillä itseään pilviverhojen takaa. Tunnelma oli paikoin epätodellisen hieno. Lopulta sujuttelimme vuorten väliin Signaldalenin laaksoon, jossa olimme vain 100 metriä merenpinnan yläpuolella kylmävetisen joen varrella. Ideali leiripaikka. Samalla olimme myös kaikkien verkko -ja puhelinyhteyksien ulottumattomuudessa. Pitkä etäisyys kotiin ja pitkä perheestä irrallaan olo oli kaikkein vaikeinta reissun alkupuoliskolla.

                 Vielä samana iltana kävimme ns. "Zig-Zag" polulla, joka johti likellä olleen vuoren juurelle. Siellä menimme jo hieman kiipeilyäkin vaativia baanoja aina noin 1000 metrin korkeuteen. Sieltä löytyi puhelinkentät pienen etsinnän jälkeen ja saimme soitettua päivittäiset nallepuhelut kotiin. Suurin yllätys oli, että noinkin korkealla sai tosissaan listiä jättipaarmoja. Kiva lenkki, jossa takaisin tullessa tuli harjoiteltua hieman suunnistusta polun ulkopuolellakin. Kiipeilyvaativuus tuntui itsestä olevan luokkaa 2/5. "Zig-Zag" polut olivat upeita ja tuli huikea alppitunnelma. Wau!

                        Zig-Zag polku kiemurteli rinteessä.

                  Neljäntenä päivänä oli etukäteen ajateltuna haastavin huiputus. Barras, paikallisesti ilmaistuna "Paras". Sen huippu näkyi jo Kilpisjärvelle, jolloin se näytti jopa mahdottomalta. Hieman jännitti lähteä lähestymään. Vuoriopas Koskinen tuntui olevan puolestaan täpinöissään ja syvänä vuorimiehenä häneltä tuli loputon tietotulva valtaisalla intohimolla artikuloituna. Kerroinkin hänelle jo edellisenä päivänä, että täytyy ihailla hänen paloa asiaan. Vuorioppaan diipissä opastuksessa tulimme vallan vaivihkaa viimeisen edettävän kilometrin juurelle. Edessä oli enää yksi kilometri, mutta 300 metriä nousua (30% keskikulma) kohtisuoraa ylöspäin. Maisema oli kuitenkin yllättäen lempeä ja tunsin olon kaiken aikaa turvalliseksi. Olin jännittänyt turhaa. 30% on lopulta aika ok. kiivetä, toki aina keskittyä täytyy. Viimeisen kilsan juurella oli yhden pariskunnan parempi puolisko kyynel silmässä, kun rohkeus ei riittänyt ottaa tuota viimeistä kilsaa. Lohdutimme häntä, sillä lopulta kyse on vain siitä, mikä kenestäkin parhaalta tuntuu. Täällä vain saa, ei pidä. Kiipeilyvaativuus 3/5.

                  Barraksen huipulle pääseminen oli lopulta paljon helpompaa kuin mitä olin kuvitellut. Suurin yllätys oli, että paarmoja sai listiä Barraksen huipullakin! Sen sijaan maisemat päällä oli vielä ajateltuakin upeammat. Maisema-ähkyä pukkasi tällä reissulla.

                   Pilvien yläpuolella. Barras. 1419m merenpinnan yläpuolella.

                  Illalla paistoimme makkaraa. Ja taisipa olla, että myös tuona iltana jouduimme käymään ainakin kertaalleen alueen amoniakkihuoneessa, jossa istumistekniikkamme kehittyi valtavasti leirin aikana. Jätän tarkemman kuvailun lukijoille mielikuvaksi.



                  Viides päivä. Kestollisesti pisin lenkki ja nukuimme aamulla vielä kaiken lisäksi pidempään, joten edessä oli todella pitkä päivä. Olin positiivisesti yllättynyt, ettei runsaat nousumetrit tuntuneet ollenkaan jaloissa. Edellisen päivän yksi hieman reippaampi (4:37) kilsa tuntui vain vetristäneet jalkoja. Tehot olivat kävelylenkkejen luokkaa (kolmella lenkillä keskisykkeni oli alle sadan), mutta ei sillä ollut väliä. Tämän reissun pääasia oli nähdä upeita maisemia ja se toteutui enempi kuin paremmin ja erittäin hyvässä seurassa. Yritinkin muistaa kiittää Pasia joka lenkillä saamastani tilaisuudesta.

                 Juoksimme viidentenä päivänä ns. Gabbohytan vanhaa sotatietä kohti Peltsania. Nousimme siis Norjassa sijaitsevasta Signaldalenin laaksosta aina helpostikin Ruotsin valtion puolella sijaitsevalla Peltsanin huipulle. Tämän deltajin (Peltsan Ruotsin puolella) tajusin vasta kotona Garminin kartasta. Nyt ei nuoltu enää rajoja vaan oltiin heittämällä Ruotsissa! Heissan vaan.

Peltsan on päältä kuin lentokenttä, jossa on laattakiveä. Huippu 1442m wikipedia.


                Peltsanin retki oli leppoinen lukuunottamatta yhtä hetkellistä myräkkää, jonka aikana sai kaivaa repusta niihin olosuhteisiin tarkoitetut varusteet päälle. Ilma kuitenkin tyyntyi nopeasti ja Ruotsissa (Peltsanilla) paistoi aurinko. Ja leivät maistui, sillä olimmehan nelisen tuntia jo taivaltaneet ja naureskelleet. Matka oli ollut upea, sillä tamperelainen vaellusporukka teki meille sauvoista kunniakujan menomatkalla.  Myös noin 1100 metrin korkeudessa meitä ohjannut poron vasa oli upea näky.
                     Vasa vuoren rinteellä.


                Palatessa erehdyin maatahipovan kevyellä hiipimis askelluksella keskittymään maisemien kahteluun ja vedin pienet pannutukset. Pari nirhaumaa ja matka jatkui. Hyvä muistutus, ettei miehen kannata yrittää liiaksi keskittyä moneen asiaan yhtä-aikaa. Tuon jälkeen otin keskittymistä jalostavan kahden kilsan kiihtyvän pätkän tekniseen myötämaahan 4:35..4:07 kilsavauhdein. Nuo pienet pyrähdykset tuntui aina kuin retkien loppuverryttelyiltä. Tuntui sopivan minun lihaksistolle. Kiipeilyvaativuus 2/5.

               Aamupalan jälkeen seuraavaa ateriaa nautittiin ilta kahdeksan tienoilla! Ruokaa menikin sitten aina lenkin jälkeen ämpäri kaupalla. Vuoriopas Koskinen on myös mainio Kokki-Koskinen.


               Kuudes päivä. Edessä jännittävä seikkailu ikuisen jäätikön vierelle, jos vain päästäisiin. Pasikaan ei ollut tuolla asti käynyt, joten ilmassa oli todellisen seikkailun tuntua. Maisemat oli taas omalla tavallaan huikeat ja Vuorioppaan into huikea. Menomatkalta ei löytynyt kiveä, jonka päälle opas ei olisi kamunut.

                  Opas tähyää suuntaa kiven päällä.


              Mielestäni koko seikkailun vaativin kiipeäminen ja pitkä keskittyminen ennen perille pääsyä. Läpi huikeiden vuoripahtojen. Kiipeilyvaativuus 4/5...

              Etsi kuvasta Pasi ja funtsi suhteellisuutta.


               ... lopulta löysimme lumen ja jään. Kivaa vaihtelua taas. 

                   Jäätikkö. Salaperäisiä näkyjä vuorten välissä.

                     Palatessa innostuin taas rallateleen sotatiellä aina 3:30min/km vauhteihin saakka. Kiihtyvä kilsa kapuloita rentouttaen 4:17minuuttiin.

                     Lenkin jälkeen tuttuun tapaan peseydyimme ja söimme. Eli ihan peruseloa. Sitten siirsimme leirimme noin 30 kilsan päähän Suomen rajasta, Heligskogeniin. Sieltä löytyi tosi idyllinen paikka ja saimme totaallisen oman rauhan jälleen. Mukava tuuli piti itikat hiema loitompana. Paistoimme makkarat. Olo tuntui jopa hieman hoikemmalta. Olimme myös terveitä molemmat.

                   Seitsemäs päivä ja maisemamatkailu jatkui jalkaisin. Pasi johdatti meidät upealle hiekkatielle, jossa nousu tuntui jatkuvan loputtomiin. Pasi kannusti juoksemaan minua omia menojani mäen päälle. No, juoksin sitten omaa rentoa tahtia alakynnyksen tuntumassa. Kilsaan tuli 71 nousumetriä (7% keskimääräinen nousu) ja se otti aikaa 6:25minuuttia. Tuntupa mukavalta.

                 Nousumetreillä ei nyt enää täysin hulvattomasti mässäilty, mutta tulipahan niitä tällekkin retkelle yli 600 metrin edestä. Ylimmästä paikasta näki aika kivasti mm. tuon ylös kapuavan hiekkatien. Kiipeilyvaatimus 1/5.
              Heligskogenin maisemia.

      
                 Lenkin jälkeen peruskuviot ja siirsimme leirin Suomen puolelle Ropin pirttiin, jossa oli tosi idyllinen leirialue. Matkalla satoi vettä ku aisaa ja ukkonen pauhasi. Lämmintä oli perillä 12 astetta. Hurjat viestit kotiseuduilta kielivät yli 30 asteen lämpötiloista. Takki päällä niitä mietin ja jopa niitä odotin.

                Ropin pirtissä kävimme saunomassa ja Vuoriopas uimassa (hengähtämässä raskaan opastuksen hikiänsä raikkaaseen veteen). Pian oli taas iltavellin aika ja nukkumatti. Tosin meitä alkoi jo reissu niin naurattaan, että taidettiin naurun remakassa nukahtaa.


                 Kahdeksas ja viimeinen päivä. Heräsin Pasin huomenten toivotuksiin. Hyvä yö jälleen takana. Asuntoautossa tuli nukuttua kauttaaltaan hyvin. Pikainen aamupala ja nyt jo varsin kotoisen tuntuisille, soisille alustoille. Lenkissä oli vieläkin enemmän jo palauttelun makua ja siitä jäi kiva loppufiilis. Enää ei ollut ohjelmassa kiipeilyä vaan puhdasta juoksua/kävelyä. Rento ja kiva elämysseikkailu oli juoksujen osalta pulkassa.

                   Olin Lapissa - eihän uskois?

                 Enää olisi kotimatka, joka kestikin sitten liki kellon ympäryksen verran. Pasi vei minut Kolarin asemalle. Matka meni mukavasti, mutta liki seitsemän tunnin junamatka oli sitten jo toinen luku. Kuuba oli suhteellisen sekaisin, kun laitoin aamulla viiden jälkeen vasta nukkumaan ja heräsin jo puoli yhdeksän. Voidaan melkein sanoa, että ympyrä sulkeutui. Nukkumatta reissuun ja nukkumatta takaisin.

                  Miltä nyt tuntuu? Kokemus oli odotetun upea. Kiitollisuus näkemästä on monitavoin suuri. Opastus, sää ja terveys tulee ensimmäisenä helposti mieleeni. Kiitos vielä kerran Pasille! Fyysisesti reissu oli paljon helpompi kuin ajattelin. Huolimatta runsaasta ulkoilusta (yli 36 tuntia ulkoilua, josta tehokasta menoa yli 28 tuntia),vähää unta lukuunottamatta tunnelma kropassa on varsin vetreä. Jalkaterät heilahtelee iloisen vaivattomasti kohti pakaroita. Tästä on kiva jatkaa turvallista peruseloa kotimaisemissa ja mukavaa arkea perheen kanssa.


Alla lenkkien datat, joita ne kiinnostaa.













(liik-
(oma










keellä)
max.








liik-
keski
177)




nousu
koko
keellä-
vauhti
keski
päivä
matka
metrit
kesto
oloaika
min/km
syke













1
16,6
761
2:51
2:32
9:10
117
2
43,5
1231
7:16
6:18
8:42
109
3
18
1010
3:41
2:54
9:41
114
4
16,9
1338
4:11
2:56
10:23
105
5
36,4
1603
7:22
5:46
9:30
101
6
20,4
1019
5:16
3:38
10:41
92
7
18,6
631
3:13
2:45
8:54
98
8
14,5
247
2:14
2:01
8:23
99













Yht.
184,9km
7840m
36h4min
28h50min







           Tässä olen matkalla kohti Peltsania Ruotsin puolelle.

Onni Vähäaho, Nivalassa 27.7.2018    

perjantai 13. heinäkuuta 2018

HARJOITTELUPUTKI

                   Lomalla ollessa jää enempi aikaa myös omaan pohdintaan. Oma olemassa olo selkeytyy itselle paremmin, kun on aikaa pysähtyä ajatuksien kanssa. Ja kun tämä harrastusblogi on niin myös objektiivinen näkemys omasta tilasta tähdentyy. Ja siihen tässä blogissa pureudutaankin, sillä tämä ei ole lifestyleblogi perhe-elämän ruoanlaitto tai kodinaskareista. Ne ovat minun lepoaikaa. Kyllä, luitte oikein, lepo-aikaa. Harrastukseni vahvuus on arjen helppous peruskunnon helpottaessa ponnistuksia arjessa sekä fyysisesti, että psyykkisesti.

                   Muutamia faktoja. Olen 44-vuotias. Olin aina kouluikäisenä hyvä heitto, työntö -ja voimalajeissa silloin, kun kukaan ei harjoittelut vielä mitään vaan katsottiin lasten lahjat vaivihkaa. Sen sijaan 100 metrin juoksussa olin jo korkeintaan keskitasoa ja olin myös aika kankea. 1000 metrin juoksussa olin aina luokkani huonoimpia ja olin kellomiesten kauhu. Kuten kuka tahansa lapsi niin myös minä, aloin pitään vahvuuksistani ja kehittämään niitä. Sain hieman menestystä heittolajeissa. Olin jopa parhaillaan kuudes keihäänheiton halli SM-kisoissa, kun Aki Parviainen voitti.

                  Juoksuharjoitukset olivat inhokkejani keihäänheittoaikoinakin. Mietin usein niiden tarpeellisuutta. Minun pitkälenkki oli kolme kilometriä. Saatoin juosta tuon lenkin hyvänä kesänä jopa kaksi kertaa. Jo edesmennyt rippikoulukaverini kysyikin krapulapäissään vierelläni hetken pyöräillessäni, että kannattaako se käydä edes tuota yhtä kertaa kesässä, jos ei useammin meinaa käydä. Oikeassa kaverini oli ja sille naurettiin, vaikka aataminomena samalla heilahti kurkussa. Tämä sama kaveri juoksi lapsena harjoittelematta tonnin suuvehnäsellä 3:15minuuttiin. Oltiin ehkä 4 tai 5 luokalla. Harmi, että alkoholi oli hänen heikkous. Kaunis muisto ja ajatus Janille.

                 Tässä juoksuharrastuksessa, kuten monessa muussakin pädetään. Jokainen tekee sitä, mutta harvalle se on oman pään sisällä SE juttu. Ei minullekaan. Katson omaa asemaa harrastuksessani humoristisella otteella. 44-vuotias, juoksuun täysin lahjaton, heittäjän raaminen mies juoksee noin 5000km/vuosi vuodesta toiseen. 3000m ylitys Cooperissa vaatii aina keskittymistä yhä yli 36 000 juostun kilometrin jälkeenkin. On selvää, että focus on harrastuksesta nauttimisessa, ei kehityksen optimoimisessa. Tämä on leimannutkin harjoitteluani, koska tätä termiähän sitä käytetään. Harjotellaan, harjotellaan. Eikä koskaan täysin opita valmiiksi. Se on myös tämänkin harrastuksen suola. Tosin en enää siihen pyrikkään, vaikka uskon tiedostavani miten pitäsi harjoitella, jos haluaisi optimoida tulokset. Enemmin nautin ja teen sinnepäin. Jos joku miettii miksi niin voi aloittaa kappaleen luvun uudestaan.

                 Nautin suunnattomasti juoksemisesta. Sen vapauttava tunne on koukuttava. Samalla tuntuu ja on etuoikeutettua sanoa päivän toisen(!) lenkin jälkeen illalla vaimolle, että olipa niin helppo lenkki niin kuin ei olisi käynytkään. Näin kävi tämän viikon maanantaina. Edellisenä päivänä olin juossut 21,1km. Ja tuona päivänä 30,1km, josta 17,1km tuolloin todetessani. Eli kahteen päivään 51,2km juoksua ja samalla yli 700 nousumetriä. On kiva tunne omasta fyysisestä peruskunnosta, kun tuo kaikki tuntuu nauttivan helpolta. Samalla ymmärrys siitä, ettei se sitä ole monellekaan auttaa arvostamaan harrastuksen tuomaa.


                  Tämänkertaisen blogin otsikkoon: HARJOITTELUPUTKI.

                  Tätä kirjoittaessani on juuri alkanut suuri onnenpäivä, perjantai 13. Varmaan käyn tänäänkin jonkin lenkin. Edellinen täysi lepopäiväni oli Juhannusaattona. Sen jälkeen on mennyt jo 20 päivää putkeen harjoittelun parissa, jos viime lauantain 70minuutin vaellus maastossa mukaan lasketaan. 20 päivän aikana on tullut juoksua 342km. Eli määrää ei nyt mitään mahdottomia ole tullut, mutta minulle kuitenkin ihan hyvää ok-tasoa.

                  Viikot Karhunkierros 166km keskeytys kisan (112km kohdalla) jälkeen ovat menneet seuraavasti:

Vko 21  128,5km (Karhunkierros kisa)
Vko 22   92,5km (palutumisviikko)
Vko 23   75,km (palutumisviikko)

Vko 24   122,5km (harjoitteluviikko 1)
Vko 25   96,0km (harjoitteluviikko 2) Tämän viikon jälkeen alkoi
              tuntua, että voi aloittaa harjoittelun. Myös tämän viikon
              lauantaista alkoi tämä nykyinen harjoitteluputki

Vko 26   104,5km     487nousumetriä
Vko 27   125,6km   1317nousumetriä
Vko 28    Ma-To ekat 4pv  75,0km    852nousumetriä


                 Eilen tultiin mökiltä. Oltiin viikko Kinnulan Markokylässä. Olen harrastuksestani nauttiva harrastelija, enkä elä mitenkään kilpaurheilijan kaltaista kurinalaista elämää vaan uskallan myöntää nauttivani samoista asioista kuin kuka tahansa mattimeikäläinen. Niinpä vähemmän hyödyllisesti myös grillailin joka päivä. Nukuin miten sattuu ja nautin alkoholia lomareissulla kahteen kertaan. Yksi tärkein asia onkin olla sinut oman elämän kanssa, sillä kaikenlainen piilottelu - olkoon se sitten mitä tahansa ikinä - tuo vain itselle estettä elää vapauttavan nautittavaa elämää.

                Jos jollekin on kehittynyt sellainen kuva, että tämä olisi jonkinlainen "näin kannattaa elää ja harjoittella -blogi" niin olet väärällä sivustolla. Kerron vain miten elän oman harrastukseni kanssa. En voi suositella omaa elämäntapani, enkä ota vastuuta, jos joku esim. harjoittelustani ottaa vaikutteita, eikä sitten onnistukaan itse omassa elämässään. Sen sijaan olen otettu, jos voin olla esimerkki täysin juoksuun lahjattoman keski-ikäisen miehen saavuttamasta varsin rautaisesta peruskunnosta, jossa arkiaskareet tuntuu helpolta ja nautittavalta.



Juoksuharjoitteluni Markokylässä Su - To  (5 päivää)




Pe     matkustimme mökille. Juoksin kotona lähtiissäni 6km. Juhlintaa koko ilta.



Su     Aamu: 10km 135m+ @5:26(123keskisyke)


Ma    Aamu: 13km 185m+ @5:34(130) Mekkovuori
Ti      Päivä:  7,6km@5:31(126) +91m

Ke     Aamu: Juoksua yht. 20,4km sis. 5,3km@4:29(151) 
<-lihakset terveesti jumissa. Perseessä polttelee mukavasti ja astmaatikon henki ei kule. Ei onnistu tällä rasitustasolla laadukkaat reippaatkaan. Syy ensin mainittuun:
Viim. 10pv kovia = perhereitti täysillä, Loekallion mäkireeni, puf kierros ja tuhti annos mäkisillä teillä mökillä. Liian paljon suhteessa kehittävää harjottelua. Toisin katsoen liian vähän palauttavaa. 
Mutta kiva ja helppohan se on ottaa pari päivää iisiä/lepoa. Ei mopolla mahdottomia, mutta välillä pitää koputella reenirajoja. Koko loppupäivä juhlintaa. 




                                  Markovuori

                 Mekkovuori. Alhaalla Mekkojärvi. Päijänne jäi ensi kertaan.


             5pv / 96km pääasiassa kevyttä letkutusta, mutta tehot jäi keveissä liian ylös. Kävelypätkien olisi pitänyt olla pidempiä tai niitä olisi täytynyt olla tiheämmin. Tosin lämpimät ja paikoin jopa kuumat ilmatkin vaikuttivat tähän asiaan. Vaikka tarkoitukseni ei ole optimoida tuloksiani tai kehitystäni niin on ihan harrastuksellisestikin kiva ottaa tarpeeksi ns. alapölyjä, jotta voi tuntea jalkojen keveyden ja raikkauden reipaammissa rallatuksissa. 

             Sen verran tässä on kuitenkin "normaalista elosta" pois oppinut, että juhlinnat on taas vähäksi aikaa juhlittu ja nyt on kiva taas nauttia muista asioista. On tämä elämä ihanaa! Ja ensi viikon loppupuolella alkaa taas uusi reissu. Ja mikäli olen oikein käsittänyt siellä on edessä sellaisia nousumetrimääriä tiedossa, ettei taida olla tullut monena kuukautenakaan yhteensä. 


VIDEOTA MÖKKILOMAN RETKISTÄ


Onni Vähäaho, Nivalassa 13.7.2018