Näytetään tekstit, joissa on tunniste hiihto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hiihto. Näytä kaikki tekstit

maanantai 1. maaliskuuta 2021

HELMIKUU 2021

             Niin on taas yksi kuukausi takana. Helmikuun aikana päivä tuntui jatkuvan mukavasti. Treenejen määrä ilman otsavaloa kasvoi ja tässä maaliskuussa yhä enemmän. Millainen kuukausi oli sitten helmikuu? Sen kaksi ensimmäistä päivää olin vielä Paljakan leirillä. Kuukauden reilusta kahdeksasta tuhannesta nousumetristä yli kolme tuli jo kuukauden kahtena ensimmäisenä päivänä. Hyvä kuukausi nousumetrejen puolesta.. tai tuota sen tietysti pitäisi minimissään ollakin. 

            Harjoittelutunneissa olen kahden kuukauden jälkeen 702 tunnin vauhdissa. Paljon edelleen. Oikeastaan ainoat asiat, mitkä moittii isoa harjoituskuormaa ovat olleet lihakset ja uni. Sykkeissä se ei ole näkynyt, mutta ilman toimivia lihaksia ja riittävää unimäärää sitä löytää ennen pitkää itsensä ison suon keskeltä, joten yritetään tuota asiaa parantaa kevään aikana. Joskus kokemus on ongelma tässä asiassa. Kun on aina selvinnyt talvijumeista, uskoo sitä selviävänsä yhä uudelleen. Ehkä joskus tulee se päivä, ettei selviäkään. 

            Helmikuussa oli paljon hyviä elementtejä. Kuukauden toiseksi viimeisenä päivänä oli kuukauden kliimaksi, EDUX 100km hiihtohaaste. Pidin sitä omalle kapealle hiihtotaustalle äärimmäisen kovana haasteena. Joulu-Helmikuussa vain 432 hiihtokilometriä. Antti Tuiskukin hiihtää kuukaudessa tuon verran, mitä minä kolmessa. Tietysti kokemus ja oman kropan tuntemuksen kyky auttoi jakamaan voimat ja selvisin lopulta haasteesta enemmän kuin hyvin. Tästä pääset lukemaan tarkemmin siitä. 

            Maaliskuulta odotan vetreytymistä. Saa nähdä ollaanko sitä silti lopulta vain enemmän jumissa kuun lopussa. Tältä osin palataan asiaan maaliskuun loputtua. Jos joku miettii miten minun painontiputus projektini etenee niin ei kannata miettiä. Ei se etene huonostikaan, mutta niin kuin yksi hyvä kaverini totesi: -"sinä nyt vaan oot sen painonen". 

BOLSHUNOVIN ESIKUVA?


 

                                     HELMIKUU        VUOSI 2021 YHTEENSÄ


Ulkoilu tunnit              53,5h                   117h
Juoksu                    226,1km                544,1km
Hiihto                     258,6km                437,1km
Lumikenkäily            28,2km                  83,2km
Kävely                        4,1km                  10,1km
Pyöräily                      0,0km                    0,0km

Nousumetrit              8 665m               16
879m

 

Onni Vähäaho, Nivalassa 1.3.2021

sunnuntai 28. helmikuuta 2021

EDUX100km HAASTEHIIHTO

            Paikallinen, valtakunnallisestikin tunnettu ovifirma, Edux Oy, järjesti yhdessä Nivalan liikuntakeskuksen kanssa mahdollisuuden 100km hiihtohaasteeseen helmikuun viimeisenä launtaina Hiitolassa, Nivalassa. Hivenen yli viiden (5,05km) kilometrin reitille mahtui jokainen pandemiavapaasti nauttimaan upeasta alkukevään päivästä. 



            Kello yhdeksän tapahtuman isä, Arto Viitala totesi: -"no-niin, hep hep". Kaikki oli saaneet sukset jalkaan ja sauvat käteen, sekä merkin heimopääliköltä liikkeelle lähtöön. Ennakoitua lentokeliä ei tullut, mutta ihan kohtuullisesti luistava perustalvikeli. Olikohan kaikkiaan kuusitoista matkaan lähtenyttä, joista lopulta peräti kaksitoista hiihti täyden satasen. Sata kilometriä saavuttaneiden määrä yllätti. Tuo on kova läpäisyprosentti. 


            100km hiihtäneiden aikoja. Hurja taso, ei voi muuta sanoa. 

            Lisäksi mukana oli ainakin Hannu Keskisarja, Ville Vähäsöyrinki ja olisiko ollut Villen tyttö? Oliko muita? Saattoi olla, joten tervehdys ja kiitos heillekin mukana olosta.

            Omana akilleenkantapäänä pidin käsien kestävyyttä. Olin hiihtänyt aikaisemmin tänä talvena vain 432 kilometriä ennen haastehiihtoa. Joulukuussa tuli kokeiltua kerran viidenkympin lenkin hiihtämistä. Se meni ihan hyvin, mutta joillakin kolmenkympin lenkeilläkin oli tullut pieniä hankaumia käsiin. Ja sata kilometriä on yli puolet rankempi kuin viisikymppiä. Ultraurheilu ei ole matematiikkaa. Kun ei lentokeliäkään tullut, oli lähdettävä liikkeelle rauhallisesti, mutta kohtuu vauhtia kuitenkin. Edelläni kovaa meni lähes seppä kuin seppä. Eikä kukaan heistä tullut selkä edellä vastaan. Jäätävä taso!

            Eka kaks kymppiä meni jotain 1:27-1:28 tuntia. 35 kilsan kohdalla tunsin verrytelleeni ja aloin hiihtämään rohkeammin. Silti selät enemminkin loittoni, eikä kukaan tuntunut tarvivan mitään taukoja. Kanssani alkumatkan hiihtänyt nivalalainen triathlonistikin katosi horisonttiin. 40 kilsaan meni noin kolme tuntia vai oliko vähä alle ja 60 kilsaan aika tasan 4:30 tuntia. Tasaista etenemistä siis. Viidenkympin kohdilla tunsin, että käsistä alkaa voimat kadota turhan nopea. Olin hieman huolissaan, sillä oli vasta puoliväli. Jossain 60km kohdilla tapahtuman isä, Arto, otti minut kierroksella kiinni. Siinä sitten hiiheltiin ja paikallislehtikin tuli paikalle, vaikka ensin katsoin toimittaja Kupulisojan Eetua seurakunnan papiksi, Päkkilän Aleksiksi ja säikähin, että on tullut minut pystyyn siunaamaan.

            Arto huikkasi minua huoltopöydälle päin 65km kohdalla. Huusin vain, että "hienoa hommaa" ja nostin vauhtia. Kummelihuumoria siis, joka sai hyvänlaisen naurunremakan aikaiseksi. Sirkushuveja. Siitä Arto painoi perääni, hieman manaten, kun en pysähtynyt. Sovittiin sitten,että seuraavalla kiekalla anetaan oma pala lehdelle. Samalla nopeimmat lähestyivät jo "maalia". Suomea maailmancupissakin pari vuotta sitten edustanut Lauri Gummerus joutui taipumaan kolme minuuttia hirmukuntoiselle Sauli Päivärinnalle. Nopeimman kesivauhti noin 3:12min/km. Kelpo kyytiä satasella?

            Menimme Arton kanssa yhdessä välin 60-72km kunnes Arto ilmoitti ettei jaksa enää olla vetohommissa ja totesikin humoristisesti, että taisi olla virhe (naurua) sanoa se ääneen. Ja niin oli (heh,heh). Lähdin vetään ja nostin hieman vauhtia. Jossain 75 kilsan kohdalla huomasin, että pääsin irti. Jälkeenpäin voin sanoa, ettei helpolla irronnut puskurista. Jokunen melko hyvä kilsa siinä piti vetää. Hah, on tämä hauskaa hommaa. Sainkin hyvän lyönnin hetkeksi päälle ja sain aikaiseksi hyviä kilsa-aikoja. Samalla matka eteni, kun tuli ilmeisesti sekä minua että Artoa auttanut battle. No, Arto oli liki kiekan edellä, mutta matka jatkui loppua kohden ja se oli molempien molo.

            Viimeinen viistoista meni sitten taas aika tasaisesti, vaikka ajattelin romahtavani, sillä kädet oli ihan spaghettia. Liike ilmeisesti pysyi ja rytmi, sillä vauhti oli liki vakio. Ja niin vain perille pääsin ja itseäni miellyttävällä ajalla: 7:40:56. Noin 13,2km/h (tauotkin mukana keskarissa). Keskisyke oli 129. Kovempaa en ois päässy. Iskun paikassa, 75-81 kilsan välillä, syke oli jopa 150. Huoltoon meni noin 11 minsaa, kun liikkeellä-olo ajaksi kello ilmoitti 7:29h. 


            Ylitin omat odotukset, mutta niin taisi ylittää jokainen, sillä mielestäni siksi hienoja hiihtoja nähtiin. Päivän kovimpina sankareina pidän viimeisenä urakkansa loppuun saattaneita, Jari Mehtälää ja Joni Laakkosta. Viimeinen kymppi räntäsateessa. Ei ole esi-isien veri vielä laimentunut, siksi periksiantamatonta oli äijjien touhut. Olkoot tämä tämän tarinan kirsikka. Kiitos vielä kaikille!

Onni Vähäaho, Nivalassa 28.2.2021

maanantai 1. helmikuuta 2021

TAMMIKUU 2021

            Vuoden 2021 ensimmäinen kuukausi on takana. Tätä kirjoittaessa eletään helmikuun ensimmäisen päivän aamua. Aamukahvi on juotu, puuro syöty, sekä leipää suolakurkkujen plus muiden lisukkeiden kera. Ehkä vielä vähän hedelmiä ja nestettä ennen kuukauden ensimmäistä treeniä. Olen parhaillaan Paljakassa treenaamassa kahden kaverin kanssa. Tultiin tänne lauantaina iltapäivästä. Kolme treeniä takana plus yksi iltakävelhy.

             Alla tammikuun treenit. Ei mitään erikoista. Perustalviharjoittelua. Joka viikko on kuitenkin ollut yksi tehotreeni. Lepoa voisi olla enemmän, vaikka olo ei väsynyt ole, mutta kuten vuoden vaihteessa totesin - vähempi voisi olla enemmän.  

                                      TAMMIKUU        VUOSI 2021 YHTEENSÄ


Ulkoilu tunnit              63,5h                     63,5h
Juoksu                    318,0km                318,0km
Hiihto                     178,5km                178,5km
Lumikenkäily            55,0km                  55,0km
Kävely                        6,1km                    6,1km
Pyöräily                      0,0km                    0,0km

Nousumetrit              8 214m                
8 214m

 

             Helmikuu edessä. Tarkoitus olisi edelleen pysyä monipuolisena. Ehkä vielä vähemmän juoksua. Ehkä enemmän nousua. Hieman säänkin mukaan. Palataan asiaan. 

Onni Vähäaho, Nivalassa 1.2.2021

maanantai 4. maaliskuuta 2019

MUTTIHIIHTO 2019

              Paikallisiin perinnetapahtumiin kuuluva Muttihiihtokin tuli eilen korkattua. Menneen viikon uusi talven näytös lumisateineen oli tehnyt ladut erittäin upeannäköisiksi visuaalisesti. Kuin postimerkistä: puhdasta valkoista lunta ja upeat lumiset puut, sekä rauhoittava maisema muutoinkin. Mukana oli sillä tavalla optista harhaa, että monin paikoin uusi lumi teki kelistä aika hitaan, mutta runkomatka (28km) oli toki niin lyhyt tässä retkihiihdossa, ettei hitaampi keli haitannut. Ja olihan siellä aina paikka paikoin luistoakin - kunnes taas tökkäsi uuteen lumeen.

              Paikalla ja reitillä näkyi paljon, paljon tuttuja. Aprikoitiin, jotta oliko peräti puolet nivalaisia. Oomma vähän hörhöjä liikkuun ja ollaan herkästi huudeilla, kun jotain liikunnallista on tarjolla. Pelipaikoille mentiin Jonte-Costa-Konden (JCK) jousilla. Neljä hersyvästi nauravaa miestä. Sieltä tuli kuskilta sellaista läppää, että jopa sai nauraa. Kiitos, mutta ne eivät ole aivan julkaisukelpoisia. Miesten juttuja. Phyi!!! Autokunnassa oli siis kuskin ja minun lisäksi tietysti Mehtälän veljekset. Tyynejä, päättäväisiä atleetteja, joista huokuu tahto edistyä. Intohimoa on aina hieno seurata.

              Aloimmekin sivakoimaan hieman ennen kello kymmentä Sievin urheilukentältä kohti hieman peräti kumpuilevaa Louekallion seutua. Mehupiste oli kuulemma siirretty kauemmas. Itse en sitä hoksannut, kun olin eka kertaa tällä reitillä. Eka pistettä lähestyessä kaartoi alueen kirkkain hiihtotähti, nuorten MM-kävijä, Miska Poikkimäki vastaan. Tyylikkäänä nuorena tähtiurheilijana kaartoi meidän mukaan ja jutusteli muutaman sanasen. Hyviä ja tervepäisiä tyyppejä nämä nuoret urheilijatähdet. Olipa mukava törmätä. Miska jatkoi siitä Sievin Ashton Eatonin kanssa matkaa. Siinä oli Sievin ladut täynnä ruutia, kun poikien hahmot loittoni minun jäädessäni Mehtä-Maken kanssa mehustelemaan mehupisteelle. Otinpa yhden näkkärinkin, kun kerran niitä oli tarjolla.

             JCK ja Eki olivat jääneet juomatauon verran  ja me jatkettiinkin Maken kanssa hänen vetäessään iisiä hömppää. Pojat ei silti innostunut puskuriin vaan jäivät latomaan hieman taaempana. Jälestäpäin selvisi, että miehekkäin sykkein :)

             Kääntöpaikalle tullessa panin merkille, että täällä päässä on jopa hieman mäkeä. Jokunen hiihtäjä lappasi ohi tasaisesti koko menomatkan. Eipä ihme, sillä jälestäpäin katoin, että minun menomatkan keskisyke oli 102! Eli ihan seisoskelua. Vähän yli 11km/h. Mutta kaikki muuttui kuitenkin näköjään kääntöpaikalla, tai itseasiassa sen jälkeen. Mehut ja näkkärit vedettin rauhassa, mutta Maken katseessa oli jo pala "Smirnovia". Mietin, että mitähän miehellä mielessä.

            Lähdettiin takaspäin. Make: No-niin. 14,4km on tultu peekoota, joten vedetäänpä nyt sitten veekoo ykköstä. Ne olivat viimeiset sanat reiluun kymmeneen kilometriin. En oikein tiennyt mitä maakuntaviesti ykkösjoukkueemme jäsenen veekoo ykkönen on. Lähdin varovaisesti pumppaan itsekin vauhtia. Eroa näytti tulevan tasaisen maltillisesti. Vielä parin kilsan jälkeen näytti minun sukselle paremmin passaavissa kohdin, että imaisen noin 20 sekunnin eron kiinni. Mutta kyllä se Maken selkä vaan loitoni sekunti, sekunnilta. Ihan ei itekkään mitään ool-innejä vihtiny peliin laittaa, kun ei tiennyt miten pitkästi on tarkoitus mennä veekoo ykköstä.

           JCK ja Eki tulivat aika pian siinä vastaan. Siinä kohdin syötettiin hyvää kyytiä vastamaahan. Isoimmassa loivassa mäessä hetkeä myöhemmin oli ruuhkaa ja hieman huvitti Maken letkan ohitus, mutta kohtapa olin itekki samassa "tukossa". Ja eikun Kläebo juoksulla lähes täysillä perinteisen letkan ja vapaan letkan välistä ykkösenä mäen päälle. Nyt oli hupi ylimmillään! Harmi vaan, että alamäessä oli ladulla uutta lunta ja joutui lykkiin myös alaspäin. Tehokasta.

           Aina siellä täällä Maken selkä vilahti. 30 sekkaa ja kohta minsa. Sitten tulikin juomapiste. Siellä oli myös Nivala-lehden toimittaja, eikä keskustelusta meinannut tulla mitään, kun olin sen verran hengästynyt. Make lähti kun sain mehun. Hitsi, se jatkaa syöttöä. Vajaa minsa lähdin Maken perään. Ei luistoa, ei toivoa. Jotenkin muistelin, että mennessä tässä luisti paremmin. Make oli lopulta tienylityksessä oottelemassa. Kukaan ei tullut ohi tuon veekoo ykkösen aikana, se pikanttina huomiona. Siitä sitten jatkettiin loppuverkkaa yhdessä puruvitosella, joka hiihettiin tuon muttimatkan päälle. Rapiat 32km hiihtoa.



          Vaihdettuamme kuivat päälle tuli kohta JCK ja Ekikin perille. Olipahan hieno reissu taas. Kiva oli tuo pikku pätkä vähän reilumpaakin menoa nihkeällä kelillä. Ihan kivasti mäkisillä paikoillakin alle nelosen kilsaa paikoin. Mämmissä on taikaa selvästi.



          Paluumatkalle kyselin - ja Makelta jo ladulla - että mikä on iltareeni. Aika tyhjiä katseita. Ne ois kuulemma sohvalla. Ite kävin iltasella jalotteleen teillä ja poluilla rohki 27 kilsaa. Kiva oli saaja enempi jaloillekin hommia hiihon perään.

            Hyvä liikunta päivä. Yli viisi tuntia. Kyllä uni maistui lopulta pääni laitettua tyynyyn.


         Tällä viikolla tuleekin sitten liikuntaa tosi vähän, kun täytyy käyä töissä kuutena päivänä. Mutta voi tehä hyvääkin, sillä menneellä viikolla tuli ulkoiltua liki 17 tuntia. Ja jopa eka yli 100km juoksuviikkokin kaiken lisäksi eka kerran sitten viime vuoden viikon numeron 48 jälkeen. Iso muutos on siis minun liikkumisjaossa tapahtunut tuon viikon 48 jälkeen. Ja varmaan tulee lumiliikuntaa harrastettuakin niin kauan kuin kelejä piisaa. Ja ensi syksynä on tarkoitus olla ahkerammin tuossa marraskuun tienoilla jo ensilumen ladulla. Ehtis pidemmästi nauttia hiihto-ulkoilusta.


Onni Vähäaho, Nivalassa 4.3.2019

lauantai 2. maaliskuuta 2019

SEEFELD 2019

             1985 vuoden Seefeldin MM-kisoista muistan joitakin kohtia. Ylen "Aikakone" on uponnut. Voittihan Kari Härkönen miesten 15km hiihdon vähintäänkin omintakaisella luistelutekniikalla. Jo silloin oli viitteitä lajin kehittymisestä. Andy Grunenfelder taitoi tanssin suksilla jo varhain. Sveitsiläinen kiharatukka näytti paikalliselta karaoke tähdeltä, mutta soitti sävelensä suksilla.

             Kilpaurheilussa ajat ovat muuttuneet, mutta Seefeldissä olemme nähneet joitain välähdyksistä entisistä ajoista. Osa syynsä on Seefeldissä itsessään, sillä luonto pakkaa säilymään, jollei vedetä metsiä sileiksi. En heti muista lähihistoriasta MM-kisoja, jossa kisaajat ovat puikahtaneet jännittävän odotusajan jälkeen tv-kameroiden läähättävien katseiden alle. Kellä lipsuu, kuka näyttää valmiilta. Se kiehtoo aina. Seefeldissä on saatu nauttia tästä harvinaisuudesta. Kiitos.

              Koko kansan kultapoika, Iivo Niskanen, on vienyt kenties voitontahtonsa aivan omille leveleilleen. Tuore pronssimitalisti nieleskeli pettymystä aatamin omenan tehdessä tivoliliikettä edestakaisin. Missä on kohtuus? Jos urheilija on niin pettynyt kuin Iivo oli, pitääkö kotkien lentää heti haaskalle? Olkoon vaikka pronssi, mutta jos on pettynyt niin on. Antakaa Iivon nuolla haavoja. Muuten Iivon luutu ei puhdistu ja asiaa on enemmän psykologille kuin huoltokopille.

              Tätä kirjoittaessani on vielä lauantai ja sunnuntai kisaamatta. Mikä oli mielestäni kisojen koomisin tapaus?  Utsjugovin ja Kläebon kukkopoika otatus? Ei, se oli aivan jotain liiankin ajattelematonta, ehkä. Se oli perjantain miesten viestihiihdon viimeinen osuus ja Perttu Hyvärisen ja ranskalaisen Jouven "taistelu" pronssista. Hyvärinen hiihti räkä poskella aivan naamat ja Jouve kaiken aikaa Hyvärisen takana tyynen oloisesti nenähengityksellä arskat päässä. Sitten tapahtui sinetti: Hyvärinen päättää katsoa taaksensa! Etten sanoisi pienimuotoinen virhe. Hyvärinen näkee tyynesti nenän kautta hengittävät ranskalaisen. Ehkei Hyvärisen tullut ajatelleeksi, että kenties samalla Jouve näkee myös hänen naaman? Pokka meni katsojalta, minulta. Kisa oli käytännössä ohi tuolla vilkaisulla.

              Jään odottamaan uusia Seefeldin kisoja, sillä olivathan nämä upeat. Eikä vähiten sen vuoksi, että taas saatiin kiinni muutama petturi lisää. Liian sinisilmäinen ei tässäkään asiassa saa olla, sillä niinhän on käynyt joskus Suomellekin omissa kotikisoissaan. Tuli hiukan mieleen, että onko yksi syy kotikisojen paineet? Olkoon miten on, mutta onhan tuo karmaisevaa touhua. Joo, voi voittaa, kun oikein douppaa, mutta entäs sitte? Elämää on urheilu-uran jälkeenkin. Tai sitten ei. Siitäkin on liiankin karvaita esimerkkejä.

   Onni Vähäaho, Nivalassa 2.3.2019     

sunnuntai 17. helmikuuta 2019

61.KYÖSTIN HIIHTO

                Perinteisen paikallisen liikuntatapahtuman aattona kantautui korviini suru-uutinen pienen-suurenmiehen poistumisesta keskuudestamme. Toivo "Hauta-Topi" Hautamäki oli mitä suurimmissa määrin yhtä kuin kuva Nivalan liikuntatapahtumien identiteetistä - hyväntuulinen ja lämminhenkinen. Topi teki tapahtumin aitoutta, Topi teki tapahtumiin jatkuvuutta, Topi teki tapahtumiin leikkimielistä otetta. Topi oli aina mitä suurimmassa määrin läsnä.

              Olin pari kesää sitten omalla vauhtilenkillä. Lähdin jahtaamaan omaa parasta menoani. Topi tuli vastaan vain vajaan kilsan juostuani. En empinyt hetkeäkään vaan hiljensin arvostamani urheilupersoonan viereen. Topi hiljensi myös. Topi ajoi pyörällä. Topi hymyili ja tervehti tapansa mukaan iloisesti. Tuskin hän oli päässyt pyörän selästä pois, kun suunpielien asento kertoi jo hänen innostaan tulevaa Kapinaviikon vaellusta kohtaan. Hän kysyi minulta mielipidettä mikä pätkä kannattaisi vaeltaa. Itse asiassa keskustelussa selvisi, että Topihan siellä oli meistä viimeisimpänä käynyt. Eikä missään Vinnurvan nurkan takana vaan syvällä syvänmaalla. Mies oli ikiliikkuja ja mitä aidoin urheilumies. Hänen seurassaan ei ollut koskaan kello mielessä eikä tylsää hetkeä. Hitsi, siinä oli iso henkilö, vaikka taisi olla (?) hyvän matkaa alle sadanseitsemänkymmenen.

               Päätimme muutaman kaverin kanssa laittaa mustan surunauhan käsivarteen Kyöstin hiihtoon tänään Topin muistoa kunnioitaaksemme. Topi elää mielessämme ja tämä tapahtuma jää mieleeni syvästi - muistona Topista. Hiihdin edellisen kerran tässä tapahtumassa ehkä 32 vuotta sitten. Kunniakirjat ovat hukassa, mutta osallistuin muistaakseni tähän tapahtumaan kaksi tai kolme kertaa ollessani ala-asteella. Sen muistan, että eka kerralla lähdettiin Tuiskulasta ja yhdellä kerralla silloiselta Squash-hallilta. On hienoa palata tapahtumaan, vaikka kaipaan entisaikojen kapeita metsäuria, jossa perinteisen latu puikkelehti tunnelmallisesti.

              On tämä aamu. Tämä Kyöstin hiihto. Kirjoitan sen ja hiihdän sitten. Koska voin. Sekä että - hiihtää ja kirjoittaa - kummin päin vain. Ennen lauloi kynä, nyttemmin sormet saa koviksi ja kuiviksi.

              Verenpaine voisi olla napsun matalempi ja matalempi. Molemmista päistä. Voihan verenpaine. Mutta hankala se on jos se kokonaankin loppuu. Joten mennään näillä. Eki pyyhkäise nokkaa. Se on tämän päivän lähtöpaukku. Asetun letkan hännille. Joudun hieman taistelemaan ehkä paikastani. Edessäni kaikki näyttää helpolta. En halua tietää miltä se näyttää takanani. Hiihdän. Tai yritän ainakin sivakoida.

              Vinnurva, sitten Rimpineva. Voisin nähdä tuon männyn juurella hymyilevän pienen miehen. Katson ylös: paistaa. Oikein. Lykkään ja imaisen letkan kiinni. Lähestymme pistettä. Siellä ei mitata verenpainetta vaan tarjotaan mehua. Kelpaa. Kelpaa näköjään kavereillekin. Kukaan ei puhu vielä Norjaa. Ollaan mukavuusalueella.

              Kuten vaellusreitilläkin, myös tällä, hieman nousee Pyssymäelle. Kukaan Nivalan ulkopuolella ei voi ymmärtää näitä "nousuja". Pitääkö alkaa käyttään sanaa "kallistus"? Joku pieraisee. Tuulee. Haihtuu. Unohtuu - kunnes taas. Takanani ei tule ketään. Hyvä niin. Mieto. Mämmi. Maistuu ja ennen kaikkea toimii. Kierros täynnä. Vajaa 22km. Piti olla 25km. Kuka näitä laskee. Tämä on ulkoilua.

              Toinen kierros alkaa. Pientä neuvottelua letkan järjestyksestä. Kaikki jatkavat toiselle kierrokselle. Myös Jonte! Muistetaan. Tämä ensin kirjoitetaan ja sitten hiihdetään. En käy hiihdon jälkeen käsiksi tekstiini. Se saa kestää. Ehkä lisään jonkun kuvan kuitenkin jälkeenpäin. Katsotaan.

               Vauhti kiihtyy. Silti hiihdetään ensimmäisen vartin aikana lyhempi matka kuin eka kiekalla. Voimat ehtyy, syntyy illuusio joka joko kantaa tai sitten ei. Lopulta taas suolla. Jo viidettä kertaa olen näkevinäni mehupisteen. Ehkä tarvitsisin sitä verenpaine pistettä. Lopultakin - mehupiste. Nyt juodaan jo keskittyneemmin. Kiire katoaa kun matkaa kertyy. Tämä on tuttua myös juoksuhommista. Nyt olen hetken hiihtoniilojen kanssa. Itseäni en vielä oikein osaa sellaiseksi laskea. Ehkä niilotun tässä. Mene ja tiedä.

               Lopulta saan kunniakirjan 32 vuoden tauon jälkeen. Hymyn kare ja reilun maratonin verran sivakoituja kilometrejä. Nyt tarvitsee enää hiihtää ne. Palataan illemmalla.






Reipas 43km tuli hiihtelyä. No 10km reippaaammin, muuten ihan jutustelua ja paljon seisoskeluakin. Upea ilma, joskin tuuli oli navakka ja puuroskaa paljon ladulla joissakin paikoin.

Upeasti oli 192 liikkujaa hienossa tapahtumassa. Hyvä hiihtäjät!


Onni Vähäaho, Nivalasssa 17.2.2019

maanantai 10. joulukuuta 2018

32 VUODEN TAUKO PÄÄTTYI TÄNÄÄN


           Kevättalvi vuonna 1986. Olen saanut itsestäni kaikki irti. Veri maistuu suussa ja kovassa loppu tykityksessä maitohapot suorastaan nousi suuhun. Sain kuin sainkin ala-asteen viimeisenä vuotena neljännen mestaruuden kaverin kahta vastaan. Se oli silloin tärkeää ja osa sittemmin mukana kulkenutta luonnettani. Tuona vuonna hiihdin viimeisen kerran perinteistä hiihtoa, jollei 32 vuoden aikana käytyjä muutamaa metsäretkeä pertsan hiihdoksi lasketa. Mielestäni ei, sillä silloin ollaan luonnossa suksilla liikkuen, nautiskellen ja haistellen. Hiihtäminen koneladulla on sitten jo useimmiten enempi hiihtoa kuin retkeilyä.

          Olin pitkään haaveillut suksista. Aina niiden hankkiminen kuitenkin siirtyi ja siirtyi kunnes tänään viimein sain aikaiseksi, ehkä kuuden vuoden aikomisen jälkeen. Liki maapallon ympärysmatkan juostuani 10 vuoden aikana olen mennyt ajattelussani suuntaan, jossa olen päättänyt olla enempi oma itseni harrastuksen kanssa. Aloitin harrastuksen maailmassa, jossa oli tähtäimessä kympin aika, maraton aika ja ennen kaikkea juoksukilometrit. Paljonko tuli juoksua viikossa? Kuukaudessa? Vuodessa? Paljonko aiot juosta ensi vuonna? Vihdoin tajusin, ettei sillä ole väliä. Eikä se ole edes se mittari, joka mittaisi ollaanko menossa oikeaan suuntaan. Jos paras olisi se, joka juoksisi eniten niin olisihan se jo yksinkertaisesta. Suomi on määrän sokaisema juoksumaa. Olen aukaissut oven siinä huoneessa, ja nimenomaan pois päin. Heippa vaan!

          Olen myös sulkenut oven takanani suomalaiselle perusjuoksuharjoittelulle. Hidasta määrää, hidasta määrää ja harvoin kovaa, ja liian kovaa, kun ei ole tottunut juokseen kovaa. Mikään määrä ei mielestäni kehitä, jos ei siitä palaudu, eikä lihaksille anna vaihtelevia ärsykkeitä. Esim 3x2-2,5h lenkkiä viikossa 70% teholla voi tehä suomalaisittain aina samalla reitillä, tasaisesti 68-72% toleranssissa viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Minun ajattelutavalla juuri noita lenkkejä voi tehdä myös keskimäärin 70% teholla mutta rikkoen rohkeasti vauhteja ja tehoja, kunhan keskiarvo on tavoitteessa, 70%:ssa. Myös rohkeasti alle 70% (esim.55-65%) ulkoilu on todella tärkeää, jos haluat toleranssia vauhteihisi.

           Usein puhutaan harjoittelun puuroutumisesta. Ja usein aiheestakin. Aika moni voi tunnistaa, että kevyen ja reippaan tunteen lenkkien keskivauhdissa on harvalla 45-60sek/km eroa. Ja pahimmillaan reippaasta kovaan nostettaessa ei tapahdu juuri mitään. Syy voi olla liian kovilla keskitehoilla (yli 70%) tehdyt PK (peruskestävyys) lenkit tai sitten laadukkaan reippaan/kovan tehon vähäisyys. Joka viikko pitäisi asua myös anaerobisella kynnyksellä. Autoki karstottuu, jos ei kierroksia muista käyttää. Ei niitä kannata pelätä vaan pitää ne luonnollisena osana harjoittelua, jottei niistä harjoituksista tuu peikkoa. Toki täytyy muistaa, ettei suorittamaan ala, eli kovat pätkät tarpeeksi lyhyinä, rentoina ja hyvällä tekniikalla. Ei hampaat irvessä ja jäykillä jaloilla.

            Mutta hiihtoon, jota ajattelin ottaa nyt tänä talvena ohjelmaan, sillä kuten sanottua, juoksukilometrien valvominen on kehittymisen este enempi kuin kehittymisen tae. Kyllä sitä juoksua tarpeeksi tulee. Esim vuodessa 4000km juoksua, 1000km hiihtoa ja 200km lumikenkäilyä jne. on jo paljon moniulotteisempaa.

            Ystäväni Mehtä-Make tarjoutui ensin opastamaan hiihtovälineiden hankinnassa. 32 vuoden aikana hiihtomaailma on muuttunut kovasti. Kneisseleitä ei näy hyllyissä ja suksien pohjassa on karvaa tarkoituksella. Hiihtäjät hiihtää liki suorana, kun Juha Mieto aikanaan hiihti niin kuin vanhat mummot kävelee - linkussa eteenpäin. Ystäväni vinkit osui nappiin. Sain erittäin hyvät välineet. Ei puhuta nyt hinnasta, sillä kortti on jo jäähtynyt.

            Ja kuten hurmokseen kuuluu, pitihän se lähtiä heti ekana iltana koklaan uusia kapuloita. Ja voi veljet, että ne toimi hyvin. Siteetkin (säädettävät) oli heti liki oikeassa kohdassa. Napsu taaksepäin ensi kerralle, kuului hiihtomestari Mehtä-Maken vinkki, sillä karva meinas välillä tökätä tietyssä asennossa ja pito oli erinomainen. Olin onnekas saadessani kaiken kaupan päälle vielä hyviä tekniikka vinkkejä. Välillä meinasi mennä Mietomaiseen suuntaan ja se äkkiä korjattiin Iivoksi. Letkaan tarttui myös ehkä Nivalan tunnetuin hiihtomestari, Vähäsöyringin Samppa. Kunnioitettava veteraanihiihtäjä, jonka helppoa menoa ja hyväntuulisuutta oli ilo seurata. Hänen hyväntuulisuus ja hangonkeksi hymy ei voi olla tarttumatta. 

           IDOLI IIVON IRVISTYKSELLÄ JA KLÄEBON LOIKALLA

         Liikunnan jälkeistä riemua, jotten sanoisi HURMOSTA!
 

           Nämä mestarit puhui jostaki Pakostanin yli 60km hiihdosta, että semmoseen pitäis kuulemma mennä - ja nauroivat sitten makeasti. Ja sitten joku 95km lappapuuro hiihto jossain pohjoisessa. Kehuivat tekniikkaanikin urakalla. Aloin jo epäillä, että tämä on jo joku käsikirjoitus jostain. Viettelys, kehut ja valmiit tapahtumat. Tämän viikon lauantaina on kuulemma Huhmar cupin toinen osakilpailu perinteisellä (yllättävä sattuma) tyylillä. No ei sentään. Jos keväällä jonkun retkihiihdon? Sellaisen taisin hiihtää viimeksi 1984 tai 1985. Olisi nostalgista.

           Koska olen alkanut ottaa oman harrastuksen enempi ilon ja nautinnon kautta niin pitihän tuo huhmarin ensilumenladun mäki aina ottaa Kläebon tavoin juosten, ja mielellään lujaa, ja sitten ahnaasti mäkeen pukaten. Tästä sain kuulla, että heti tuollaista ekalla hiihtolenkillä. Totesin mestareille, että minulla on telkkari kotona. Olen sieltä saattanut jotain nähdä. Lopulta tuli hiihdettyä pertsaa15,7km ja se taisi ottaa vartin yli tunnin.

           Onhan se kivaa touhua ja tämä tulee ehdottomasti mukaan tähän omaan ulkoiluun. Sillä itse en välitä enää niin harjoittelu termiä käyttää, sillä otan ennemminkin nykyään irti liikunnan harrastuksen ilosta, ulkoilu nimityksellä. Tykkään toki edelleen filosifoida harjoittelusta, mutta samalla ymmärrän, että minun juna on ulkoilusta nauttimisen juna, ei tuloksen teon juna. Ne on eri tason kaverit, jotka niissä junissa kahvinsa juovat. Uskon, että suoremmalla otsanahallakin voi päästä jopa varsin hyviin kokemuksiin pitkissä polkujuoksuissa. Säännöllinen ulkoilu yhdistettynä harrastuksen alun kilometrien keräilyyn luonee ihan kivat lähtökohdat nauttia tulevista ultrapolkujuoksutapahtumista. Tulokset olivat ja menivät. Nyt on aika nauttia saavutetusta kunnosta ja liikkumisen mahdollisuudesta.

            Hyvää Joulun odotusta kaikille! Saitko jo Joulukorttini? Jos et niin se on TÄÄLLÄ


Onni Vähäaho, Nivalassa 10.12.2018